Hitsit. Olisin halunnut kirjoittaa teille vaihteeksi kissapostauksen yhdellä tietyllä teemalla, mutta koska postauksen kuvitus puuttuu kokonaan enkä ilman sitä halua kyseistä juttua kirjoittaa, joudumme pysyttelemään vielä toistaiseksi koira-aiheissa, tarkemmin sanottuna niissä edellisessä postauksessakin mainituissa kesäkuvissa. Tällä kertaa paneudumme mm. siihen mitä tapahtuu, kun vinttikoira ja schäfer mähisevät keskenään kuin mitkäkin pahaiset teinit. Eiku hetkinen, niitähän ne ovatkin...
Olen tainnut ennenkin asiasta mainita, mutta kerrattakoon nyt, että Caro ja Leo ovat keskenään todella hyviä kavereita. Ikäeroa niillä on alle neljä kuukautta, joten ajatusmaailmat ovat tuolta osin hyvinkin lähellä toisiaan, vaikka koirat ulkoisesti ja käytökseltään noin muutoin toisistaan selkeästi eroavatkin.
Ne ulkoiset eroavaisuudet vain kasvavat tapaamiskerta toisensa jälkeen, Caro kun on korkeuskasvunsa tainnut jo lopetella Leon edelleen venyessä suuntaan jos toiseenkin. Liekö siitä koskaan sentään aivan Onnin kaltaista lehmäeläintä kasvaa, mutta omanlaisekseen jätiksi se taatusti muovautuu, se on selvää se.
Leo eroaa luonteensa puolesta suuresti myös noin vuotta vanhemmasta Onnista, jonka suhtautuminen maailmaan on usein vakavamielisempää ja välinpitämättömämpää. Onnia harvoin ihmisten kutsuhuudot houkuttelevat ja vaikkei Leokaan palveluskoiramaisen innokkaasti luokse juokse, saapuu se silti kutsujan luo mustavalkoista (eläin)laumanjohtajaa helpommin, häntä laiskahkosti heiluen, silmät hyväntuulista tervehdystä ilmentäen.
Leikkisyyden suhteen Caro ja Leo mätsäävät yhteen mainiosti eikä kummallakaan tunnu menevän hermo toisen velmuiluun ja piikittelyyn. Leikki alkaakin monesti sillä, että toinen tarttuu toista tiukasti kaulakarvoista ja nujuuttaa, kunnes kaverin on pakko reagoida touhuun jotenkin. Pojat on poikia, joten ne otteetkin ovat sitten sen mukaiset...
Harvemmin on tuota leikkiinkutsua vastapuolen osalta torpattu ja jos oikein pihalla ollaan, yhdistyy painiin vielä kilpajuoksukin. Carollahan ei toki mitään saumaa noissa juoksukisoissa oikeasti olisi, mutta taitaa se Leo kohteliaisuuttaan hieman hidastella, ettei mene touhu liian masentavaksi töppöjalkaisen osapuolen kannalta. ;)
Onni taasen ottaa tuollaiset juoksukisatkin turhan vakavasti alkaen melko herkästi saalistaa pienempäänsä ja osittain tuostakin syystä Caro Onnia arastelee ellei jopa hieman pelkää, pentuna kun joutui muutamaan kertaan Onnin ronskien otteiden yllättämäksi. Ja kun luonnostaan raisusti leikkivä sakemanni pelästyy toisen koiran eleitä, on siinä aika selvä merkki siitä, ettei kommunikaatio ja elekieli toimi yhteen erityisen saumattomasti. :p Äärimmäisen hyvä juttu kuitenkin on, että Caro joutuu Onninkin kanssa etelän reissuilla hengaamaan. Eipähän pääse ainakaan mitään turhia höpötraumoja syntymään, vaikkei otuksista parhaita ystäviä taatusti koskaan tulekaan ja niitä Onnin otteita joutuu ihmisten toimesta silloin tällöin vilkaisemaan, ettei tyypin saalisvietti vaan aktivoidu liikaa ja paimenen turkki pölähdä. Kyllä ne porukalla pihalle aina päästetään hengailemaan, ei siinä mitään.
Voipi olla, että Karvahelvetistä kajahtaa tällä viikolla enää arvontatulosten julkistamisen merkeissä (
arvontaskaba päättyy tosiaan
tänään keskiyöllä, kaksi voittajaa julkaistaan
viimeistään perjantaina!), sillä tuppaa edelleen nuo arkielämän kiireet pikkuisen liikaa kiusailemaan (tämäkin merkintä olisi jäänyt tänään julkaisematta ellei näitä kuvia olisi tullut muokkailtua jo menneenä viikonloppuna :D). Ja ehkä jo tulevana viikonloppuna me Caron kanssa hilaillaan ahterimme noihin Salpausselän mäkisiin maisemiin, joten eipä siinä ehditä paljon näppistä hakkailemaan. Mutta katsellaan ja kuulostellaan!
