torstai 22. elokuuta 2013

Hevostelua

Meille ei ole tapahtunut yhtikäs mitään jännää, joten ei ole tullut kirjoiteltuakaan hetkeen. Viime viikolla oli tarkoitus heittää venereissu Päijänteellä, vaan sepä jäi sitten tekemättä mm. sääpoliittisista syistä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä huomenna viimein lähdetään taas eli se on sitten aamusta iltaan yhtä uimakiljuntaa jälleen, jos Herra Koiraa vaan sattuu hotsittamaan. ;) Aurinkoa ovat tosiaan tulevaksi viikonlopuksi luvanneet, joten eiköhän siitä hauska reissu taas tule. Ainoa, mikä etukäteen harmittaa, on vinttien puuttuminen reissukokoonpanosta, mutta eivätköhän nekin vielä tänä veneilykaudella mukaamme ehdi, joten ei nyt märistä sentäs.






Vaan puhuinpas vähän höpöjä tuohon alkuun, sillä sattuihan meille yksi jännä juttu tuossa eilen. Nähtiin nimittäin hevosia! Carohan ei ole nähnyt hevosia kuin siellä täällä ihan ohimennen eikä varsinkaan kovin läheltä muutamaa kertaa lukuun ottamatta, joten siinä sitä oli taas ihmettä kerrakseen, kun uuden lenkkireittimme varrella moisiin törmättiin. Minähän se olin menneistä oppineena aivan varma, ettei hevosaidan ohittaminen tulisi ikipäivänä onnistumaan ilman huolellista äänenavausta, joten melkein sain leukaani peltotieltä keräillä, kun pelkkä huolellinen karvojen nostelu ja tuijottaminen riitti.






Paitsi ettei ihan sittenkään. Oltiin ehditty hyvän matkaa heppa-aitauksen puoleen väliin, kun hoksasimme, että meillähän oli perhana vieköön seuraa: yksi söpö blondi nimittäin seurasi meitä! Ensin se hölkkäsi kauempaa ihan siihen aidan viereen korviansa heiluttelemaan ja kun me jatkoimme matkaa, jatkoi tämä tyyppi samaan suuntaan aidan vierusta pitkin koko ajan meitä kiinnostuneena pällistellen. Carohan siitä tietysti lopulta riemastui, tarpeeksi monta metriä kun tuollainen ihmeellinen ilmestys seuruettamme varjosti ja me ihmiset vielä oikein erikseen pysähdyttiin hepan kiinnostukselle naureskelemaan (tämä jälkimmäinen juttuhan se totta puhuen ratkaisi kaiken), joten tulihan se yksi avautumishaukku sieltä kitusista sitten kuitenkin. Damn, niin lähellä oli täydellinen ohitus! :p 




Kaviokaverihan ei ollut tietty moisesta piipityksestä millänsäkään, vaan jatkoi seuraamistamme vielä pienen tovin, kunnes totesi, ettei taida maksaa vaivaa. Hauska otus oli se, joten meidän on kyllä pakko lenkkeillä noissa maisemissa toistekin, että nähdään tuo söpö heppa kavereineen uudelleen ja saadaan samalla kokemusta noista otuksista noin muutenkin, ettei tarvitsisi sitä yhtäkään kertaa jatkossa mölistä, vaikka joku heposista vähän kiinnostusta osoittaisikin ja muutama kuvakin pysähdyttäisiin ottamaan.


2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! :)