maanantai 23. helmikuuta 2015

Rollmat ja uusi Karvamobiili

Aivan tuossa äskettäin koitti se kauan odotettu hetki, kun saimme sanoa hyvästit takapenkillä istuvan koiraeläimen hankalille turvavaljaille ja etupenkille asti leijaileville irtokarvoille. Kävi nimittäin niin, että Karvamobiili vaihtui sedanista farmariin ja Caro sai viimeinkin oman takaboksin. :) Sieltä sitä on hirmu kiva huudella äänekkäitä mielipiteitään ohi vilahteleville koirille esittäen, etteivät ne isäntäväen aiheeseen liittyvät kiellot kuulu ollenkaan auton koiraosastolle asti. 

Caro otti tämän uuden matkustusmuodon omakseen kuin vanha tekijä, ja mikseipä olisi: kaikki käy, kun vaan mukaan pääsee! Hienosti se osaa myös odottaa lupaa konttiin ja sieltä pois hyppäämiseen, sillä säännöt eivät siltä osin muuttuneet takapenkkiajoista. Ensimmäisellä kerralla piti tietysti kokeilla, josko asiat olisivat sittenkin muuttuneet, mutta ehei, eivät ne ole. :p






Caron liikkuvan yksiön pysyvä sisustus on vielä toistaiseksi pohdinnan alla, mutta tavaratilan jämerä turvaverkko hankittiin mitä pikimmin, koskaan kun ei tiedä noista kolareista, vaikka onneksemme olemme niiltä täysin välttyneetkin. Niskaan lenteleviä koiria ei harrastella siis jatkossakaan. Verkossa on sekin plussapuoli, että kun koira pysyy kokonaisuudessaan - se uteliaana venyvän kaulan jatkeena heiluva mottipää mukaan lukien - peräosastolla, ei niitä himputin irtokarvojakaan pöllyä matkustamon puolelle kovinkaan helposti. Tämä on tietysti sivuseikka verrattuna turvallisuushyötyihin, mutta tuntuu se silti kovin luksukselta, ettei auto ole enää kauttaaltaan karvassa ja hiekassa toisin kuin aiemman ei niin koiraystävällisen auton kanssa.






Zooplussalta bongasin takapuskuria ja likaista puskuria vasten nojailevan vaatteita suojaavan Rollmat-suojan, joka vaikutti kätevältä keksinnöltä enkä kyllä näin vajaan viikon mittaisen kokeilujakson perusteella voi siitä pahaa sanaa sanoa. Kivasti se suojaa erityisesti housunlahkeita, jotka likaantuvat tosi helposti näillä rapakeleillä konttiin kurkotellessa. Matto on helppo rullata nippuun matkan ajaksi ja se vie todella vähän tilaa. Caro ei kovin usein hypätessään puskuriin tassuillaan osu, mutta toisinaan kyllä, joten vältytäänpä nyt samalla niiltä turhilta naarmuilta myös. Matto on epäpuhtauksia ja kosteutta hylkivän materiaalinsa vuoksi suhteellisen liukas, joten jos koiralla on tapana ottaa hypätessään puskurista tukea, voi hyvinkin olla, että lipsumisia sattuu. Sellaisen otuksen käyttöön en Rollmatia välttämättä suosittelisi, mutta rempseille hyppääjille kyllä.




Seuraavana projektina meillä olisi sitten tarpeisiimme soveltuvan koiraveräjän hankinta ja sitä ennen ankara selvitystyö. Mallia tuntuu olevan markkinoilla jos jonkinmoista ja siinä sitä onkin pohtimista, että mikä se olisi se meidän ykkösvalinta. Uskoakseni tulee päädyttyä malliin, joka soveltuu useisiin eri automalleihin, ettei sitten tarvitse olla heti uutta hankkimassa, jos auton vaihtaminen tulee jossain välissä jälleen ajankohtaiseksi. Mieltä kutkuttaa tällä hetkellä eniten Variogate, johon saatavilla oleva irrotettava väliseinä mahdollistaisi tavaratilan jakamisen tarpeen sitä vaatiessa, mutta koska uudessa Karvamobiilissa on kohtalaisen viisto takaprofiili, saattaa Variogaten malli olla meille turhan hankala. Tutkimustyö siis jatkuu ja mielellään otan tietysti myös vinkkejä vastaan erityisesti teiltä, joilla on kokemusta "viistoperäisiin" automalleihin ongelmitta soveltuvista veräjistä. :)


perjantai 20. helmikuuta 2015

Perinteitä kunnioittaen

Ne synttärit. Kuin huomaamatta on syntynyt tiettyjä synttäriperinteitä, joita noudattamalla ei voida epäonnistua. Tällaisiksi voidaan luokitella nakein koristeltu maksalaatikkokakku (tänä vuonna lisukkeena juustoa), metsähillulenkki (tällä kertaa tosin isännän toteuttamana, koska ite en olisi valoisaan aikaan ehtinyt) sekä uusi lelu. Lelusta ei vielä ole kuvaa, mutta sellainen valkea karvainen pikkukoira sinne hampaiden väliin päätyi maistuen ilmeisen hyvälle. Ei tietenkään yhtä hyvälle, kuin kakku, jota edelleen heppadieetillä oleva Sinnikin niin kovin himoitsi. Vaan eipä jättänyt sankari muille murustakaan maistiaisiksi, joten sanomistahan siitä tuli, kuten arvata saattaa.


Sankarille maistuu ja niin maistuis muillekin.


Toisille heruu, toisille ei.


Parhaat palat viimeseks, voi nom nom!


Etkä sitte yhtään muille jättäny, saamarin nulikka!?


"Ens vuonna varmana jätät, tuliks SELVÄKS?!"
"Ööh, joo...kai?"


maanantai 16. helmikuuta 2015

Vuorikiipeilijä

Helmikuu(kin) on näköjään kuukausi, jolloin riittää sutinaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi, joten ahkerasta postailutahdista voi vain haaveilla. Juttuja piisaisi kyllä, joten tällä viikolla teen parhaani, että ainakin ne tärkeimmät aiheet, mukaan lukien Caron synttärit, tulisivat käsitellyiksi. :)

Eilisen päivän teemana oli perheretkeily, jonka yhtenä osuutena eräs meistä harjoitti vuorikiipeilyä:




Kovasti minä kyllä koitin ohjeistaa, ettei sen heppapallon vieminen "rotkon" reunalle ole välttämättä mikään maailman viisain idea, mutta itepä tuo valinnoistaan päätti. Kahdesti sitä palloa tuolta aivan pohjalta asti koiruusvoimin haettiin ja pari kertaa vähän ylempää rinteestä, jälkimmäisestä kiitos kohteliaasti sijoittuneiden kasvustojen. Kyllä sai pallo sen verran antaumuksella suoritettua kurinpalautusta mäen päällä viimeisen urakan jälkeen, että taisi poikaa kohtalaisesti ketuttaa tuo hakeminen. En kyllä yhtään ihmettele, tältä isäntäväeltä kun meinasi loppua puhti jo tasamaan umpihangessa uusia polkuja tehdessä. :p


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Näin vastaanotetaan auringon lämpö: Kissat vs. koira

Tällä viikolla on viimein koettu se ihmeellinen tunne, kun aurinko lämmittää ensi kertaa ties kuinka riipivän moneen kuukauteen. Ja kuultu on lintujen laulua myös aivan kuin tuossa upeassa auringossa ei olisi jo tarpeeksi juhlan aihetta. Kevättalvi on täällä eli toisin sanoen se pahin osa vuodesta ohi, woohoo! :p

Kissamainen katras otti auringon vastaan tavoilleen uskollisena, siis näin (ja meillähän kissat eivät saa makoilla ruokapöydällä. Näin olen ainakin luullut...):








Tavoilleen uskollisena toimi myös koiraosasto, jonka kanssa suunnattiin metsään palloilemaan ja keppeilemään. Parin tunnin umpihankielämys aiheutti sen, ettei kyseistä eläintä ole reissun jälkeen pahemmin näkynyt. Kerran kävi vieressä korvat vinksallaan haukotellen huojumassa ja lopun aikaa on tuhissut vintti pimeänä lattialla. Myönnettäköön, että meikäläisen tekisi mieli tehdä täysin samoin, mutta julkaistaan tämä postaus nyt ensin. :p Ai niin ja ne kuvat sieltä ulkoa!











































sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Vielä hetken neljä vee

Sitkeää ja silti upottavaa hankea, navakkaa tuulta ja liukkaita jääratoja (joku voisi kutsua jälkimmäisiä myös nimellä "jalkakäytävä" tai "suojatie", mutta suoja oli kyllä siitä kieli keskellä suuta suoritetusta horjumishumpasta erittäin kaukana) uhmaten suuntasimme tänään metsään, jossa toteutimme operaation nimeltä Päivähillunta. Se olikin samalla Caron viimeinen Päivähillunta nelivuotiaana pojankloppina, sillä huomenna maanantaina - siis alle tunnin päästä! - tyyppi täyttää jo VIISI. :O Ja aivan kuten on tullut jokaisena aiempanakin synttäripäivänä todettua, ei noita vuosia kyllä mistään huomaa. Ehkä ihan pikkuisen on ulkonäkö juniorivuosista miehistynyt, mutta luonne, no se on ehtaa into pinkeänä ja kuola poskella teutaroivaa penikkaa edelleen. Onneksi niin, ainakin yleensä. :p














































PS. Instagramin puolelta löytyy minivideo päivän reissulta, ellei joku jostain kumman syystä saanut jo näiden kuvien avulla ihan tarpeekseen Carosta. :)