maanantai 15. kesäkuuta 2015

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha

Lahessa, hämmentävästi aivan siinä keskustan ja rautatieaseman kupeessa, sijaitsee pieni pala maaseutua: Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha. Ihan hävettää näin syntyjään lahtelaisena, kuinka paikka saattoikin iteltä vuosikausiksi vähän kuin unohtua, mutta onneksi toiminta jatkuu edelleen ja vierailu alueella on mahdollista aina tuonne elokuun puoleenväliin saakka. Kannattaa piipahtaa, jos on asiaa Lahteen tai hengailee siellä jo valmiiksi! :) Pääsymaksu alueelle on vapaaehtoinen.

Kotieläinpihalla asustaa yllättävän moninainen joukko erilaisia kotieläimiä, lintuja sekä pieneläimiä, erikoisimpina ehkäpä hassut alpakat Ben ja Caramello, tuhahtelevat minipossut Terttu ja Pekko, sekä aivan tässä lähiaikoina varsova muhkea Mari-aasi. Vierailin kotieläinpihalla toukokuun loppupuolella, jolloin aivan kaikki eläimet eivät olleet vielä Yli-Marolaan muuttaneet, joten on ehdottomasti suunnattava pian uudelle päiväretkelle napsimaan kuvia myös lopuista asukeista. Tässäpä kuitenkin kuvafiilistelyä sieltä toukokuun puolelta.


Onpas muuten harvinaisen makoisaa ponia!


Mari-aasi tankkaa. :)


Terttu ei turhia ressaa.


Pekko pitää linjoistaan huolta.


Ikää yksi kuukausi ja jo osataan aurinkoa arvostaa. :)


Äiti huusi syömään ja hoppuhan siinä tuli!


Nom nom nom... Kyllä kannatti totella!


Mansikki maiskuttaa.


Äitilammas huomaa kaiken, joten kiltisti pitää olla.


Iso näläkä!


Ota sää-äää-ääki aurinkoa. Nii mää-äää-ääki meinaan!


Hymy se on vinokin hymy, hei!


Mmmmmmaistuu.


Ben ja Caramello lounaalla.


Tämä puputtaja on Nopsa, luulisin?


Mainio Mari.


Hän syö edelleen.


Tervetuloa pian uudelleen! :p


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pätkis ja Caro hyttysten syötävinä

Se oli eräs lämmin toukokuinen ilta, kun nappasimme metsäreissulle mukaan koiraeläimen lisäksi myös kissaeläimen. Siis sen, jonka saattoi kuvitella reissusta jopa nauttivan. Väärin kuviteltu. Yhtään ei kuulemma huvittanut kävellä mihinkään suuntaan, paitsi sinne, missä sojotteli mikä tahansa piilopaikaksi soveltuva kasa risuja, oksia, heiniä tai vastaavaa. Koirakin oli vain tiellä ja ensimmäiset hyttysen perhanatkin heränneet metsässä rellestämään. Aivan karmeeta hommaa! Näin siis Pätkiksen mielestä. Caro sen sijaan tykkäsi, kuinkas muutenkaan. Kissakin mukana, kerrankin, wau!


Jaaha, tämmöstä tänään.


Mää oottelen täällä, kunnes lähetään pois. Ookoo?






Mees nääki helekattihin sssshhhiiiitä!






Ai miten nii täällä on tylsää? Ei musta vaan.


Älä hölise. Karmeeta tää on, kar-mee-ta.


Ai siis mitä sanoit? Kuulin varmaan väärin.


:)


Iiiihana kevään tuoksu ja vasta kaivettua multaaaaah!


Joo-o, todella ihana.


Lähetäääääääään jo!


Okei, muutama yhteiskuva ja sitte lähetään.


Et ny viittis olla taas tommonen, hei.


Hymyä! Noh, on kai se vähän sinnepäin?


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Rantaleikit

Viime aikoina järkkäri on päässyt reissuillemme mukaan luvattoman harvoin, joten taas joudutte jälkikäsiteltyjä kännykkäkuvia katselemaan. Pyrin ryhdistäytymään asian suhteen, joskus, ehkä. :p 

Mutta asiaan eli uuteen koirakaveriimme Milaan! Kaikenmoisista kiireistä, Caron (nyt jo parantuneesta) hotspotista ja navakan tuulen pieksemistä sadepäivistä johtuen pääsimme toteuttamaan tovin ajan haikailemamme yhteisen uimareissun vasta tällä viikolla. Eipä meitä ihanalla auringonpaisteella tuolloinkaan hellitty, mutta sen verran kosteat ja vilakat ovat kesäkelit tänä vuonna olleet, että pilvinen ja sateeton päiväkin on ollut fanfaarien paikka. Kastumiselta ei vältytty tietty tuolloinkaan, sillä kun kaksi karvaista tornadoa valloittaa rannan, on aivan varmaa, että siinä kyllä kastuvat viattomat sivullisetkin. ;) Milalla on muuten aivan mahtava tapa loikkia veteen kuin paraskin kenguru ja niissä loikissa ei korkeutta ja joustavuutta säästellä. Ei voi vakavalla naamalla sitä menoa katsella. Eikä voi sitäkään, kun tyypit vuorotellen varastavat toisiltaan kepin ja juoksevat ilkkuen karkuun toisen jäädessä hölmistyneenä tilannetta ihmettelemään, kunnes hoksaa lähteä karkuria jahtaamaan. Samanlaisia velmuja molemmat, paitsi että siinä missä Carossa on "ainoan lapsen" itsekkyyssyndroomaa, on Mila periksiantavaisempi. Eipähän tartte turhista tapella, kun toinen osaa joustaa, hah!


Rannikkotornado.


Kuka ehtii ensin?!


Sovitaan, että se oli tasapeli, okei?


Uimanopeudessa tämä parivaljakko on hyvin pitkälti samaa tasoa Caron johtaessa ehkä yhden karvan mitalla. Sellainen on pojalle jotain aivan uutta, yleensä kun kaikki jäävät taakse tuosta noin vain. Havaittavissa oli suurta hämmennystä ellei jopa orastavaa kauhupaniikkia, Mila kun ei siitä rivakasta vauhdista jäänytkään, vaan roikkui mukana kuin pahin mahdollinen takiainen. :p


Alku näyttää Caron kannalta hyvältä.


Mutta pian etumatkalle alkaa tapahtua jotain mystistä.


Ei hiivatti sentään...


...sehän saa mut KIINNI!!!


Jos yhtään lohduttaa, nii oli se mulleki karmeen rankkaa, puuh...


Tota, mitäs jos seuraavaks vaikka...


...BANZAAAAIIII!!!!


Joo-o, ehottomasti se BANZAAAAAIIII!!!


Ja taas mennään.


Ai hitto, oliks siellä joku toinenki keppi?


Oli näköjään. It's hippa-time again!


Urr...rurrr...ruuurrr... Mä haluun kans, hei!


Ei muuta kuin uutta skabaa kehiin.


Tyyli edelleen vapaa. ;)