perjantai 25. joulukuuta 2009

Oksentelua ja raatelua joulukuusen juurella

Moni on varmasti sitä mieltä, etteivät lemmikit ymmärrä syntymäpäivistään saatika sitten joulusta yhtään mitään. Saanen vaan epäillä! Mulla on melko pitäviä todisteita, jotka väittävät toista.


Pukin karu kohtalo. Sori, jos
lahjanne jäivät tämän vuoksi saamatta.


Ei oo mittään kivvaa kissoille...


Annettuamme kissoille tänä vuonna lahjaksi vain ruokaa perinteisten lelujen sijaan, kosti Pätkis meille oksentamalla juuri syömänsä lahjaruoat (mukaan lukien puolet Sinnin osuudesta, ahmatti kun on) suoraan omaan ruokakuppiinsa. Että näin. Ensi vuonna kissat saavatkin sitten taas tuttuun tapaan huumehiiriä (kansanomaisemmin kissanminttuhiiriä) sekä jotain kivaa hiiren oloista, jossa on aitoa karvaa tai hassuja narunpätkiä.

Muutoin kissojen joulu mummin hoteissa näytti ja näyttää edelleen tältä:


Kah, laumastaan eksynyt
haavoittuvainen karkkipaperi!


Taisteluasento, jota kahjot ninjatkin kadehtivat.


Maastoutumista ennen ratkaisevaa taistelua...


Karkkipaperi saalistettu voitokkaasti!


Sivustaseuraajat osoittavat soturille suosiotaan.


Ja tämähän toki nauttii saamastaan huomiosta.


Loppuilta sujuukin sitten vähemmän
sotaisissa
merkeissä leppoisasti jouluisen
rapinamaton päällä loikoillen.



Karvahelvetti toivottelee kaikille lukijoilleen oikein

Mjaukasta Joulua
ja
Vauhdikasta Uutta Vuotta!



tiistai 22. joulukuuta 2009

Kissa matkustaa

Vaikka näin ihmisen kannalta katsottuna Oulusta Lahteen lumipöllyssä ajaminen päästäkseen niihin perinteisimpiin mahdollisiin joulunviettopuuhiin onkin hieman rankempaa kuin kuusi tuntia kantokopassa reporankana kaverin kanssa loikoilu, niin noin vain loppui väsyneiltä koppimatkaajiltakin puhti hyvin pian perille päästyämme. Allekirjoittanut eli päivän kuski - yllätys yllätys - sinnittelee vielä, joskaan ei ole ehkä ihan elämänsä tehokkaimmassa olomuodossa.



Sorsan pylly on maailman paras unikaveri.
Huomatkaa myös kepin sijainti.





Isommat kissayksilöt leviävät mieluiten
laajemmille pehmusteille.



Jäivät kaikki leikitkin kesken, kun mummin sohva huhuili kutsuvasti yhtä sun toista matkaajaa. Vaan mikäs se on joululomalla lorvaillessa, kun on lämmin tupa ja tarjoilu pelaa mummin rajattomasta huomiosta nyt puhumattakaan. Leluhiiret jaksavat kyllä odottaa muutaman päivän omine nokkineenkin.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009