Kyllähän te kaikki tiedätte, mitä lemmikkieläimille tarkoitettujen lelujen mainoskuvissa tapahtuu. Niissä hillutaan, riehutaan ja ollaan niin maan himputin täpinöissään, kun onni on potkaissut niin mahdottoman isosti, että on tuonut lemmikin iloksi juurikin sen MAAILMAN PARHAAN LELUN IIIIIK MITEN TÄÄ VOIKAAN OLLA TOTTA!!! Ja ainahan joku helposti höynäytettävissä oleva ihmistampio menee halpaan ostaen tuotteen varmana siitä, että kyllähän se omakin kullannuppu nyt aivan taatusti osaa tätä uutta upeaa leluaan arvostaa.
Paitsi että harvoin arvostaa. Jos on kissa. Jonka nimi on Sinni. Taikka varsinkaan, jos Pätkis.
Ooh, loputon jännyys on lähes käsinkosketeltavissa!
Nythän on nimittäin niin, että meilläkin on tämä tämmöinen riehakkaasti leikkivillä kissoilla kuvitetussa paketissa myytävä Catit Design Senses -leikkirata. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on koottavasta muovisesta radasta, jonka sisällä kulkee pallo. Tai siis kulkee, jos kulkee. Pallon olisi tarkoitus olla se The Juttu, mutta arvatkaapas kiinnostaako arvon neitejä sitten pätkän vertaa, onko siellä muovitunnelissa pallo vaiko ei? No eihän niitä tietenkään kiinnosta, ehei. Ei, vaikka palloja löytyy niin vilkkuvana kuin ei vilkkuvana mallina, ja rata on tuplapitkä, eli siihen on yhdistetty niin PetsGo:sta blogiyhteistyöprojektin puitteissa tilattu "tasainen" perustunneli kuin kirpparilta löytämäni "kumpumainen" ratakin. Jos noin kerran viikossa joku erikseen yllyttämällä innostuu pallolle tassulla vauhtia sen kerran tai kaksi antamaan, niin siinä on kuulkaas jo fanfaarin paikka. Ison fanfaarin. Ihan Oulusta asti tuonkin kumpuosuuden kattien nokan eteen raahasin ja tässä on nyt se kiitos, voi katinkontit ja kissanpier...viikset!
Jaa, toi taas.
Tääkö on ny se hetki, ku pitäis niiku innostua?
Noh pallo, koitaha ny innostuttaa niiku ois jo!
Joo, eiköhä tää ollu tässä taas.
Jottei nyt menisi vallan pelkäksi parjaamiseksi, niin annettakoon kapineelle siitä kiitosta, että väritys ja muukin ulkoinen olemus on tosi kiva, Sinnin mielestä radan sisäpuoli kelpaa ainakin silloin tällöin nukkumapaikaksi, ja kun ihminen oikein kovasti keskittyy, ei keskellä lattiaa lojuvaan leikkirataan meinaa enää nykyisellään kompastuakaan kuin keskimäärin vain sen kolme kertaa viikossa.
Joo, ehkä tämäkään lelukokeilu ei ollut ihan se meidän juttu, vaikka netistä bongailemieni arvostelujen mukaan moni muu kissa on ollut radasta haltioissaan. Ne ovat toista maata nuo meidän laiskat möllykät, vaan minkäs teet. :)
