Pakkaskuvia

Jos ovat nukkuvat kissat "wanhaa kakkaa", niin eipä sitä leveillä koirien lenkkikuvillakaan. Koira eestä, koira takaa, koira istuu, koira makaa. Onkohan tässä mitään järkeä ylipäätään? No eipä tietenkään ole ja sen takia kiusallanikin postaan makoilevien kissojen jatkoksi vielä tällaisia moneen kertaan nähtyjä ulkoilevia koiriakin! Kas näin.

Karikatyyripää.

Sinne män taas. 

 No eikä kakkaa ku juoksee, höh!

Ahihi! 

Huh, viimein piilossa siltä kahjolta räpsijältä!

Oonko mä ny tosi sievä, ku teen tälleen? 

Kylkiluut ei paista, ooh! Sehän on syöny ruokansa vissiin. 

:B

Kuvat ovat siis tältä päivältä. Loppuviikoksi Ouluun on luvattu pelkkää plussaa, joten pakkohan se oli viikon viimeinen pakkaspäivä hyötykäyttää oikein huolella. Hyötykäytin huolella muuten myös persiitäni, sillä matkalla kuvauspaikalle heitin oikein komeat lipat jäisellä polulla laskeutuen nätisti tömähtäen suoraan valtaisalle persiilleni. Tai ehkä sittenkin selälleni? Lieviä näkemyseroja tuntuu pääkopalla olevan siitä lasketumisasennosta, tapahtui meinaan aika vikkelään se. Joka tapauksessa kuvauskalustolla vuorattu selkäreppu vaimensi laskuani oikein kivasti joskin oli aika hilkulla, että tämä postaus käsittelisikin koirakuvien sijaan aihetta "Oi kiltti joulupukki! Tuothan meille sen uuden pokkarin lisäksi myös uuden järkkärin?" Mutta ei, säilyivät mokomat ehjinä, niin pokkari kuin järkkärikin, eli blogipäivittelyt jatkuvat tästä vanhaan malliin, tutuilla kuvateemoilla täytettyinä tietenkin. Olen niiiiiin pahoillani. ;)

Joulukori

Kissatarinoita blogiin kirjoittavalle voi hetkittäin iskeä pieni pula kirjoitusteemoista. Tällöin kannattaa kaivella komeroa, löytää sieltä jotain mitä ei ole moniin kuukausiin muistanut olemassa olevankaan ja laskea se jokin vaikkapa olohuoneen lattialle jonkinlaisen reagoinnin toivossa.

Ja kas, taas voi kirjoittaa pienen tarinan makaavista kissoista ellei jopa kissoista, jotka suorastaan jonottavat makaamaan tässä menneisyydestä tutussa kohteessa. Toinen kun korista poistuu, sujahtaa toinen samantien edellisen tilalle. Ai että, kyllä nämä kissajutut ovatkin kutkuttavan yllätyksellistä luettavaa saati sitten kirjoitettavaa! Jos oikein hyvin käy, myöhemmin tällä viikolla julkaisen jutun toisen värisestä kissasta nukkumassa samaisessa jouluisen värisessä pärekorissa. Voe mahoton, pystyyköhän tässä odotellessaan edes nukkumaan kunnolla?

PS. Mikäli ette malta odottaa uutta hykerryttävän mielenkiintoista makoilupostausta, voitte fiilistellä korin aiempaa esiintymistä ainakin tämän postauksen äärellä. Kuin kirsikkana kakun päällä, kyseisessä postauksessa makoillaan kissatelineessäkin. Wooouuu mitä ennennäkemätöntä jännyyttä!!!

Sunnuntain sekalaiset sössötykset

Sunnuntai. Kaikesta sen myös huomaa.

Millehän sitä alkais vai alkaisko millekään?

Koko porukkaa meinaa vähän laiskottaa ja kun sytytys on erityisesti taluttajakunnalla hitaanlainen, ei tässä enää kunnon metsälenkillekään ennen pimeän tuloa ehditä. No jospa sitä sitten huomenna.

Viime päivät ovat olleet säiden puolesta aika pyllyjä, ovat meinaa nuo plussakelit vieneet maasta lumet ja palauttaneet ne ah niin riemastuttavat kurakelit takaisin. Äkkiä muistui mieleen miksi hengenvaarallisen jäinen tie on sittenkin sitä vähintäänkin pientä vesitihkua parempi vaihtoehto, ei meinaan tuo koiran peseminen vähintään kylkiä myöten joka lenkin jälkeen oikein maistuisi. ;) Ei varsinkaan ison koiran peseminen. Helppoahan se oli hamassa menneisyydessä nostaa pieni Roni-papillon kylpyhuoneen käsienpesualtaaseen ja suihkutella otus näpsäkästi pikkusuihkulla puhtaaksi, mokoma kun osasi tassujaankin asiaan kuuluvalla tavalla pesijälle ojennella. Vaan nostapa altaaseen saksanpaimenkoira... :D Amme tarvittaisiin väkisin.

Hämärää. Tuo kiltti joulupukki meille uusi pokkari!

Syöminenkin on ollut aikamoista sirkusta tänään, mutta itepähän menin tunkemaan naksujen sekaan hämmentäviä muikkuja... Kyllähän ne muikut kupista hävisivät, vaan mitä tuossa tovi sitten vilkaisin, oli nappulat jätetty lähes kokonaan syömättä. Eipä ole eka kerta se. Ihmeen hyvin on viime aikoina ruoka silti nirsolle örvelöllemme maistunut, on meinaan maksalaatikko ollut se suurin mahdollinen herkku, jonka syrjässä maistuvat ne papanatkin. Toinen kova on sitten tonnikala, mikä on muuten siinä määrin Pätkiksenkin herkkua, että jos koiran kuppi tonnikalalle haisee, löytyy kupin nuuskuetäisyydeltä pian kissakin!

Loppuun vielä kuvallisia lähentymisyrityksiä Caron ja Pätkiksen tapaan (eikä sitten välitetä kuvien taustakaaoksesta, sillä kyseessä on eräänlainen pommin räjähdys nimeltä "Komeronsiivousoperaatio"):

Todellisuudessahan se oli vain Caro, joka sitä lähentymistä yritti, kuten moni varmasti arvasikin. Pätkis keskitti energiansa pelkkään sydämen pohjasta saakka kumpuavaan paheksuntaan. Se on aika haka siinä hommassa tuo katti, oli arki tai pyhä.

Toisenlaista koulutusta

Hei meillä opiskellaan tosi ahkerasti! Ei me nyt todellakaan ehditä mitään blogia päivittelemään. Turha luulo semmoinen. Eiku häh?

On se vaan aina kiva huomata, että vaikkei se opiskelu maistu muulle kuin kakalle, niin seuraa sentään riittää sitä enemmän, mitä enemmän jaksaa noita sekalaisia kirjojaan ja tulosteitaan ympäriinsä levitellä. Joskus saattaa joku karva-arse pölliä kynän tai pari, mutta niin kauan kuin lainakirjoille ei yrjöillä, saapi tsemppiryhmä löysäillä missä lystää. Paitsi näppiksen päällä, tietysti. Se on taas niitä paikkoja, joista meidän nörttitaloudessa tulee sitä kuuluisaa huutia, koska tietotekniikka on pyhää. Sen kanssa jos pelleilee, niin noutaja tulee!

Liesi

Esittelyssä paikka, jota ei jostain syystä taaskaan voida hyväksyä lailliseksi nukkumapaikaksi, vaikka Sinnin mielestä siivoton liesi olisikin mitä otollisin sijainti herkullisille päivätorkuille. Juu ei ole, ei todellakaan ole. Ei sen enempää kylmä kuin lämpöinenkään liesi. Joku roti nyt kummiskin tuossakin karvaamistouhussa!

Huutiahan tuosta jälleen tuli, totuttuun tapaan, vaan eipä se tuota kilpikonnaa ole ennenkään lannistanut. Uusia nukkumapaikkaneuvotteluja odotellessa...

PS. Muut Sinnin ei-toivotut nukkumapaikat tulevat muuten löytymään uuden "zZz-hommat" -tagin alta, kunhan ehdin kaikki teemaan sopivat jutut sinne tässä jossain välissä tagittaa.

Yksin ja yhdessä

Tiedättekö kuka on opiskellut tänään tosi ahkerasti? Jos tiedätte, kertokaa ihmeessä mullekin, sillä itehän olen käyttänyt päiväni pääasiassa koiran lenkitykseen ja valokuvien muokkaamiseen. :D Damn. Huomenna täytyy vissiin nykäistä nettipiuha irti seinästä ja käskeä isäntää piilottamaan kaikki kamerat, että erään lemmikkiblogin kirjoittaja kykenee keskittymään oikeasti tärkeisiin asioihin kaiken maailman tyhjänpäiväisten harrastelujen (tässä kohtaa koira tuhahtaa kuuluvasti) sijaan...

Jos ei olisi heikkoa itsekuria, ei olisi myöskään näitä kuvia. Jokainen päättäköön ite tahollaan onko tämä hyvä vai huono asia, kjäh!

Metsäseisontaa.

Kepinhakuhyppyä.

Tavallista hyppyä.

Jäneshyppyä? 

Riemuhyppyä!

Nakerrusta. 

Tuijotusta. 

Odotusta. 

 Pönötystä.

Patsastelua. 

Katsastelua. 

Kallistelua. 

Loikoilua. 

 Kuulostelua.

Varmistelua.

Kotimatkalla kohdattiin muuten hykerryttävän söötti viiden kuukauden ikäinen sakemannipoika, jota oli aivan pakko pysähtyä moikkaamaan, vaikka me todella harvoin vastaantulijoita jäädään enää nykyään ihmettelemään. Eivätkä kuulemma normaalisti jää vastapuolenkaan tyypit, mutta minkäs sille mahdoit, kun luonto teki tehtävänsä ja oli suorastaan pakottava tarve päästä tutustumaan uuteen sakemanniin, puolin ja toisin. :D Aluksi pojat vähän toisilleen pärisivät ja karvojaan nostelivat, mutta eipä montaakaan minuuttia, kun jo läpsittiin toista pokkana turpiin ja haastettiin leikkimään kuin vanhaa tuttua. Huvittavan samanlaisia olivat kaikkia eleitään myöten (no voi mikä yllätys ;) ) ja tajusivatkin heti toisistaan, että ei se kaveri pahaa meinaa, vaikka karvat pystyssä uhitteleekin. :p Sääli vaan, että kyseinen koirakko ei kuulemma meidän nurkilla asu, joten eipä taideta enää uudelleen missään törmätä. Siinä olisi kyllä ollut Carolle melkoisen pätevä uusi painikaveri, sillä kukapas se hömelöä sakemannia paremmin ymmärtäisi kuin toinen hömelö sakemanni.

Valkoista lunta! Keltaista lunta!

Tämä aihe on nyt koirablogeissa sitä kuuminta hottia, jos sallitte tuon ehkä maailman kuvott... ihkuimman (voi yrjö...) ilmaisun. Nimittäin siis lumi, sillä sitähän alkaa hiljalleen olla kaikkialla meitä suomalaisia "yllättämässä", kukaan kun ei tietenkään osannut moiseen valkoiseen materiaan etukäteen varautua ja siinä sitten liukastellaan ja kolaroidaan tai muuten vain käyttäydytään kuin ekaa kertaa ikinä sitä talvea elettäisiin. "Oho, liukasta! Mites se ny tolleen?"

Ja mitä noihin koiriin tulee, on valkoinen maa niillekin joka vuosi yhtä shokeeraava juttu, toisille hyvässä, toisille pahassa. Carolle lumi esittäytyy täysin pätevänä syynä totaaliseen ADHD-tilaan:

Tuo (kaikin puolin hämärä) video eiliseltä kuvastaa hyvin otuksen suhtautumista lumeen. Lumi tekee jo ennestään energisestä koirasta täydellisen levottomuusääliön, joka ei paikallaan kauaa pysy. Jokainen tassunjälki on nuuskittava ja jokainen risukko/tolppa/whatever merkattava puhumattakaan kaikesta sitä lumen nuolemisen ja syömisen määrästä, jolle ei tunnu olevan mitään järjellisiä rajoituksia. Ja aivan sama käskeekö ihminen jatkamaan matkaa vaiko ei. Ei paljon kiinnosta, ei paljon kuunnella (ai mikä auktoriteettiongelma, häh?). Jarru päälle ja nenä maahan vaan! 

Onneksi asialla on myös positiiviset puolensa: ihminen voi keskittyä vapaanapitolenkeillä aivan huoletta valokuvailuun koiran keksiessä omaa tekemistä täysin ilman huoltajan panostusta tuohon viihdytyspuoleen. Tosin mitäs uutta siinäkään nyt mukamas on? Sellainenhan se on aina, vuodenajasta riippumatta.

Pallien heiluttelua tyttöjen tapaan

Pallien heiluttelu yksityisissä tiloissa on toisinaan hyvinkin uhkarohkeaa puuhaa. Ja vielä jos hetken mielijohteesta heiluttelet kissan sänkyäkin hyläten sen hetkeksi vähän hassuun paikkaan, voi lopputulos olla jotain seuraavan kaltaista:

Pätkiksen ollessa kyseessä voidaan puhua oikeastaan jo äärimmäisestä akrobatiasta. Se miten katti kiikkerän pallin päällä lojuneeseen petiin ilman haavereita pääsi, on enemmän kuin epäselvää ja tulee kai jäämään ikuiseksi mysteeriksi.

Poishan se ei sieltä ilman armotonta rytinää joka tapauksessa päässyt. Sori vaan taas tästäkin, alakerran naapurit!

Syksyn värinen koira

Vaikka allekirjoittanut ei olekaan syysihmisiä (kesä kesä kesä iik kesä!!!), on pakko myöntää, että jos suosikkirotunsa saksanpaimenkoira jotain suomalaista vuodenaikaa etenkin ulkoisilta puitteiltaan muistuttaa, on tuo vuodenaika juurikin syksy, eikä se ole ollenkaan huono asia se. Oli kaunis iltapäivän auringonlasku taikka kuraisen harmaa sadekeli, tuntuu koira sulautuvan syksyiseen elinympäristöönsä mukisematta.

Kah, puu! 

Nom, puu! 

Nythän täällä tosin on jo talvihommat meneillään toisin kuin näissä viime viikkoisissa kuvissa. Lunta on maassa, nääs! Toivoa sopii, että aiheesta ehtii jotain blogimerkinnän tynkääkin tässä joku päivä rustaamaan. Jos ei tarinoita, niin muutamia kuvia ainakin. Kahtellaan!