Olisi mielestäni ollut varsin suotavaa, että kun Sinni ehkä maksimissaan kerran kahdessa vuodessa Hollolaan kyläilemään päätyy, katin omistaja muistaisi raahata mukanaan kaikki tapahtuman laadukkaan ikuistamisen vaatimat välineet, mutta arvaahan sen nyt, ettei kaikki mene aina tismalleen suunnitelmien mukaan, kun asioista on vastuussa kaltaiseni vanuaivo... Tästä syystä saatte nyt nauttia kiinteällä salamalla otetuista kuvista. Kyllä, sana "nauttia" oli tosiaankin posketon vitsi, jonka aivan oikein bongasitte ja ehkä jopa tirskahdittekin. Ok, ei sitten.
No joo, otetaas vaihteeksi joitain asioita vakavastikin. Sinnin saapuminen aiheutti sen, että pikkupojat Leo ja Caro survaistiin pihalle vesisateeseen painimaan (kuraisten tassujen ja turkkien perusteella painittu siellä todellakin oli!) ja Onni teljettiin vierashuoneen häkkiin keskenään ulvomaan äänellä, jota ei koiran ääneksi edes tunnistaisi, ellei omin silmin äänen lähdettä näkisi.
Eih, mitä se irstas kyttää mua koko ajan?
Ooh, mikä pohjoisen tyttö!
Päätarkoitus vierailulla oli Leevi-pojan viihdyttäminen, mutta se homma ei nyt kyllä mennyt aivan putkeen. Leevihän rakastaa toisia kissoja, joita harmillisen harvoin pääsee tosin kotipiirissään näkemään, joten toivossa elettiin, että noista nyt sitten viimein kavereita toisilleen tulisi. Viime kerralla (en löytänyt postausta aiheesta, vaikka jossain sen pitäisi kyllä olla) homman pilasivat koirat, joiden pelkkä läsnäolo ja toisesta huoneesta kuuluneet äänet riittivät Pätkiksen ja Sinnin mielenrauhaa järkyttämään. Kuin pisteenä i:n päällä, kylässä samaan aikaan oli myös tuolloin vielä pentuikäinen mäyräkoira Roosa (emme tienneet asiasta etukäteen. Jos olisimme tienneet, kissoja ei Hollolaan olisi tuotukaan), joka nätisti sanottuna oli kissoja kohtaan "hieman liian päällekäyvä". Kaikki hässäkkä yhdistettynä arkoihin kissoihin uudessa paikassa oli täysi katastrofi. Liekö sitten syynä muistot menneistä vaiko Leevin läsnäolo, ei Sinni lämmennyt tutustumispuuhille tuossa ympäristössä tälläkään kertaa.
Turvaväli.
Kovastihan sitä Leeviä kaikkien mielestä niin kovin pikkuinen kilpparityttö kiinnosti, mutta kun inhottava akka pisti sähinäksi pienimmästäkin lähestymisyrityksestä, meni kaveruuden hierominen täysin puihin. Voi Leevi raukkaa. Aikansa kollia dissattuaan sai Sinni aikaan sen, että Leevi alkoi vastavuoroisesti sähistä tytsylle aiemman kiinnostuksen osoittelun sijaan! Aivan sama mitä tekniikka koitin, kävi selväksi, ettei noista kyllä kavereita tulisi, ei sitten millään. Tyhmä Sinni, kun piti taas kerran olla liian ennakkoluuloinen...
Kis kis, kippurähäntä.
Päästäkää mut pois kärttylärvin luota!
Hmph, poikabakteerit yököttää..!
Siinä ne sitten tosiaan toisiaan kyräillen torstaita viettivät, minkäs sille teit. Pisti tuossa miettimään, että lieköhän Sinnistä voisi koskaan tulla kaveria yhdellekään uudelle kissalle, kun se niin kamalan ennakkoluuloinen tuntuu kaikkia eläimiä kohtaan olevan. Aina toisinaanhan sitä leikittelee ajatuksella kolmannesta kissasta, mutta jos se vastaanottokomitea (sisältäen Pätkiksen ja pois lukien kaikkien kaverin Caron) on yhtä hapan mitä tähän asti, ei kolmannen kissan hankkimisessa olisi mitään mieltä. Hulluksihan ne kaikki toistensa vuoksi tulisivat, aika suurella todennäköisyydellä ainakin... x) Että mennäänpäs nyt suosiolla eteenpäin nykyisellä kokoonpanolla, jottei vallan pöpilään tästä jouduta.
Sinnin vierailusta on tuloillaan myös vinttikoirapainotteinen postaus, mutta siihen paneudutaan sitten, kun ehditään. Tässä on niin monta juttua rästissä ja paluu Ouluunkin vuodenvaihteeksi suunnitteilla, ettei kaikkea millään tämän vuoden puolella ehdi jutustella. Noh, tuskinpa se ketään haittaa! Ja jos tässä ei ehditä asialle enää tämän vuoden puolella, toivotan laumamme puolesta varuilta jo nyt oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille eläintenystäville! Älkää sitten peljätkö niitä raketteja, kun ei mekään - kaikesta muusta vielä vähemmän pelkäämisen arvoisen kammoksumisesta huolimatta - pelätä. :p
