maanantai 31. lokakuuta 2011

Lihapiirakkaeläin

Miten musta tuntuu, ettei tuon koiran himo omaa ruokaansa kohtaan tule ainakaan kasvamaan täällä allekirjoittaneen äidin (joka myös laumamme elikoiden mumminakin täällä blogin puolella tunnetaan) nurkissa pyöriessämme? Jätti meinaan koiruus taas aamuruokansa täysin koskematta, mummin suureksi järkytykseksi, sillä eihän tämä tunnu uskovan millään, että maailmassa on nirsoja schäfereitä. Syyn on pakko olla siinä mitä sinne kuppiin laitetaan. Kakkaa on ruoka, joka ei maistu, pakosti on!





Niin, söisitkö ite kuivia papanoita ja muuta koiranruokaa, jos vieressä joku mässää lihapiirakkaa? Niinpä niin. Ehkä mummi onkin oikeassa ja Caron massun kuuluukin vetää uumeniinsa vain sitä mitä koiranhoito-oppaat vähiten ruokavalioksi suosittelevat. Mitä enemmän höttöä, maustetta ja suolaa se mättö sisältää, sen parempi!

Koittaa kyllä koiraparalla kurjat ajat kotona Oulussa, kun lakkaa mummin herkkuautomaatti toimimasta ja pitäisi siirtyä takaisin oikeaan koiranruokaan. Syökööt nyt kuitenkin mitä kupu vetää ja mummi tarjoilee, niinhän se tekee nimittäin emäntäkin. ;)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ja voittajia ovat...

Karvahelvetin juhla-arvonnan kaksi voittajaa on nyt arvottu ja on aika kertoa keitä se onnetar potkaisi! Jännitys tiivistyy...


MAKEEdesignin hauskat, söpöt ja ennen kaikkea hyödylliset heijastavat asusteet lähtevät nimimerkeille Jaltsalandia ja illegalll. Hurjasti onnea voittajille!!! Otan teihin yhteyttä mailitse huomisen aikana. :)

Kuva täältä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Saksa-Venäjä -maaottelu

Hitsit. Olisin halunnut kirjoittaa teille vaihteeksi kissapostauksen yhdellä tietyllä teemalla, mutta koska postauksen kuvitus puuttuu kokonaan enkä ilman sitä halua kyseistä juttua kirjoittaa, joudumme pysyttelemään vielä toistaiseksi koira-aiheissa, tarkemmin sanottuna niissä edellisessä postauksessakin mainituissa kesäkuvissa. Tällä kertaa paneudumme mm. siihen mitä tapahtuu, kun vinttikoira ja schäfer mähisevät keskenään kuin mitkäkin pahaiset teinit. Eiku hetkinen, niitähän ne ovatkin...



Olen tainnut ennenkin asiasta mainita, mutta kerrattakoon nyt, että Caro ja Leo ovat keskenään todella hyviä kavereita. Ikäeroa niillä on alle neljä kuukautta, joten ajatusmaailmat ovat tuolta osin hyvinkin lähellä toisiaan, vaikka koirat ulkoisesti ja käytökseltään noin muutoin toisistaan selkeästi eroavatkin. 


Ne ulkoiset eroavaisuudet vain kasvavat tapaamiskerta toisensa jälkeen, Caro kun on korkeuskasvunsa tainnut jo lopetella Leon edelleen venyessä suuntaan jos toiseenkin. Liekö siitä koskaan sentään aivan Onnin kaltaista lehmäeläintä kasvaa, mutta omanlaisekseen jätiksi se taatusti muovautuu, se on selvää se. 


Leo eroaa luonteensa puolesta suuresti myös noin vuotta vanhemmasta Onnista, jonka suhtautuminen maailmaan on usein vakavamielisempää ja välinpitämättömämpää. Onnia harvoin ihmisten kutsuhuudot houkuttelevat ja vaikkei Leokaan palveluskoiramaisen innokkaasti luokse juokse, saapuu se silti kutsujan luo mustavalkoista (eläin)laumanjohtajaa helpommin, häntä laiskahkosti heiluen, silmät hyväntuulista tervehdystä ilmentäen. 






Leikkisyyden suhteen Caro ja Leo mätsäävät yhteen mainiosti eikä kummallakaan tunnu menevän hermo toisen velmuiluun ja piikittelyyn. Leikki alkaakin monesti sillä, että toinen tarttuu toista tiukasti kaulakarvoista ja nujuuttaa, kunnes kaverin on pakko reagoida touhuun jotenkin. Pojat on poikia, joten ne otteetkin ovat sitten sen mukaiset...


Harvemmin on tuota leikkiinkutsua vastapuolen osalta torpattu ja jos oikein pihalla ollaan, yhdistyy painiin vielä kilpajuoksukin. Carollahan ei toki mitään saumaa noissa juoksukisoissa oikeasti olisi, mutta taitaa se Leo kohteliaisuuttaan hieman hidastella, ettei mene touhu liian masentavaksi töppöjalkaisen osapuolen kannalta. ;) 



Onni taasen ottaa tuollaiset juoksukisatkin turhan vakavasti alkaen melko herkästi saalistaa pienempäänsä ja osittain tuostakin syystä Caro Onnia arastelee ellei jopa hieman pelkää, pentuna kun joutui muutamaan kertaan Onnin ronskien otteiden yllättämäksi. Ja kun luonnostaan raisusti leikkivä sakemanni pelästyy toisen koiran eleitä, on siinä aika selvä merkki siitä, ettei kommunikaatio ja elekieli toimi yhteen erityisen saumattomasti. :p Äärimmäisen hyvä juttu kuitenkin on, että Caro joutuu Onninkin kanssa etelän reissuilla hengaamaan. Eipähän pääse ainakaan mitään turhia höpötraumoja syntymään, vaikkei otuksista parhaita ystäviä taatusti koskaan tulekaan ja niitä Onnin otteita joutuu ihmisten toimesta silloin tällöin vilkaisemaan, ettei tyypin saalisvietti vaan aktivoidu liikaa ja paimenen turkki pölähdä. Kyllä ne porukalla pihalle aina päästetään hengailemaan, ei siinä mitään.








Voipi olla, että Karvahelvetistä kajahtaa tällä viikolla enää arvontatulosten julkistamisen merkeissä (arvontaskaba päättyy tosiaan tänään keskiyöllä, kaksi voittajaa julkaistaan viimeistään perjantaina!), sillä tuppaa edelleen nuo arkielämän kiireet pikkuisen liikaa kiusailemaan (tämäkin merkintä olisi jäänyt tänään julkaisematta ellei näitä kuvia olisi tullut muokkailtua jo menneenä viikonloppuna :D). Ja ehkä jo tulevana viikonloppuna me Caron kanssa hilaillaan ahterimme noihin Salpausselän mäkisiin maisemiin, joten eipä siinä ehditä paljon näppistä hakkailemaan. Mutta katsellaan ja kuulostellaan!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sekava seurakunta

Kun ulkona tihuttaa vettä eikä vilttikään tunnu tarpeeksi viluisia varpaita lämmittävän, on otettava käyttöön rutkasti kovemmat keinot, nimittäin kesäiset valokuvat. Haa, siitäs saat nokillesi, harmaa ja ankea syksy!!!


Mehän tosiaan peuhattiin lähes koko heinäkuu lähinnä tuolla eteläisessä Suomessa, vaan kun en ehtinyt tuolloin suuremmin koneen ääressä istuskella, niin kertomattahan nekin tarinat täällä blogin puolella jäivät. 

Caro ja Leo.

Onneksi kuvat noilta helteisiltä kesäpäiviltä säilyivät, vaikka tarinat ainakin tarkimpine yksityiskohtineen ovatkin jo aikapäiviä sitten mielestä pois haalistuneet. Tässäpä siis ennen julkaisemattomia kuvia heinäkuisen Hollolan perukoilta niin Carosta kuin Onnista, Leosta ja Leevistäkin. Varoitan jo tässä vaiheessa, ettei tämän(kään)kertaisessa kuvakavalkadissa erityisen älykkäillä ilmeillä brassailla. ;)


Teinipojat.


Jollekin pitäisi vissiin heittää jotain..?


Leevi lenkillä. Onnin mielestä tosi naurettavaa touhua.

Kaino tuijotuskisa. 


Minäkö muka iso? Noi muut on vaan liian pieniä!

"Huomaamaton" hiipijä.


Tarhaeläin.

Mikäs perrr....?

Äh, taas vaan joku haiseva koira. 

 No niinku LOL! Itelläs on pitkä nokka!

Luonnonkiharat väärässä päässä.


Ensi kuuta koskevissa suunnitelmissamme siintää uusi reissu etelään, joten tuolloin saadaan samasta porukasta tuoretta kuvamateriaalia, mikäli nyt loppusyksyn hämärässä yksikään kuva enää julkaisukelpoiseen tyyliin onnistuu. Näitä kesäkuvia riittää toki vielä ainakin pariin eri postaukseen, joten täytyyhän nekin aikanaan julkaista, ettei turhaan tullut räpsittyä.

PS. Muistakaas osallistua juhla-arvontaan, ellette ole moista jo tehneet! :) Keskiviikkoon asti on tosiaan vielä aikaa.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Ohukainen ja paksukainen

Eläinperäisellä tapahtumarintamalla on ollut viime aikoina hipihiljaista, kiitos meikäläisen opiskelukiireiden. Näin ollen eilinen syysretki metsään kera Nitan ja tämän emännän tuli kaikkien kannalta enemmän kuin tarpeeseen. Johan tuo reissu piti toissaviikolla tehdä, vaan eipä sitä millään ehtinyt. Eilen oltiin sitten kerralla se kolme tuntia reissussa eli otettiin nuo hukkaan menneet treffipäivät oikein korkojen kanssa takaisin. Ja koirathan tästä tykkäsivät, luonnollisesti! :)



Joko ollaan hippaa? Joko? JOKO?!

Leikkimiskuvilla ei tässä postauksessa harmi kyllä suuremmin juhlita, sillä viime viikolla löytämäni uusi metsäpaikka on kuvausolosuhteiltaan vähintäänkin haastava, aurinko kun ei pahemmin heinikossa leiki kiitos melko tiheän puuston. Näin ollen vauhdikkaiksi juoksu- ja häsläyskuviksi ajatelluista räpsyistä paljastuikin kotona loisto-otoksia metsässä viuhahtelevista kummituksista. Koirakuviksi niitä ei kyllä voinut hyvällä mielikuvituksellakaan luonnehtia, joten annetaan niiden nyt vain olla ja hävetä keskenään jossain virtuaaliroskiksen uumenissa. ;) Mutta juu, kyllä siellä metsässä vauhtia piisasi, vaikkei se ehkä näistä kuvista tällä kertaa välitykään.

Multaturpa vetoaa tyttöihin. 

Ruokailua Caron tapaan. 

Mitä laihempi edellä, sitä - kröhöm - naisellisesti 
muodokkaampi perässä...

Carolle on taas viime aikoina maistunut enemmän multa kuin oikea ruoka, joten sieltähän ne perhanan kylkiluut taas pilkottavat, se multa kun ei ilmeisesti kovin ravinteikasta näillä seuduilla ole. Sama taitaa päteä myös keppeihin, joiden nakertamisesta ei mainittavaa apua pulleamman vartalon tavoittelussa ole.


Luurankokoira. 

Onneksi viimeisen vuorokauden ajan ruoka on otukselle suorastaan hämmentävän hyvin maistunut, joten ilmeisesti paastokausi on vaihteeksi "out" eikä omistajakunnan tarvitse heitellä suunnilleen kärrynpyöriä huijatakseen koiraa syömään kuten koiran kuuluu. Ei auta kyllä muuta sanoa kuin että on tuo kyllä varsinainen vempula koiraksi toisinaan! Harvassa ovat ne saksanpaimenkoirat, joiden olen nähnyt tai edes kuullut ruoan suhteen hirmuisesti nirsoilevan, vaan onpahan noita näköjään. Tuo kun päättää, että eilisen herkkuruoka on tänään suurinta kakkaa, jota maa päällään kantaa, niin sittenhän se niin ON, sanoi, ehdotti, uhkaili tai parkui isäntäväki mitä hyvänsä.

Tähän loppuun tarjoillaan vielä useampi räpsy Nitasta, jotta saadaan tähän blogiin vähän runsaammin sitä koiramaista kauneutta eikä tarvitse pelkkiin säälittäviin luikeroihin tyytyä...