Ensikosketus lumeen ja painokasta asiaa

Eilen oli Daltonille jännä päivä, sillä se pääsi pitkästä aikaa ulos metsään ja ensimmäistä kertaa ikinä niin, että maa oli lumen peitossa. :) Ulkoilualueeksi piti valita suojaisa paikka, kiitos pirullisen navakan tuulen, joka teki plussakelistä odotettua viileämmän. Dalton tuntui kyllä tarkenevan jo hieman paremmin, mitä edellisellä ulkoilukerralla (nollakelissä), vaikka halusi välillä koppaan lämmittelemään ja syliinkin pääsi, kun alkoi huolella tärisyttää. Turkki on alkanut muovautua ihan selvästi aikuisempaan suuntaan, mutta on se vielä aikamoisen heikko tuolla ulkosalla kunnolla lämmittämään. Pitää katsella niitä villapaitoja sun muita, jos vaikka tuolla kirppareilla kierrellessä sattuisi sopivan kokoinen kohdalle. Uutena en raaski mitään paitoja ostella, poika kun kasvaa huminalla ja siinä jäisi vielä paita jos toinenkin moneen kertaan pieneksi, ennen kuin ollaan lähelläkään sitä lopullista kokoa. Valjaita joutui myös jo säätelemään uusiksi ympärysmittansa osalta, sillä eiväthän ne kovien pakkasten takaiset säädöt riittäneet enää millään mihinkään. :p

Niin joo, mehän kotipunnittiin Dalton aiemmin tällä viikolla ja painoa oli vaa'an mukaan 2,833 kg. Vajaa kilo vielä ja tyyppi on hujahtanut painossa Sinnistä ohi. :p Tiedä siitä saavuttaako Dalton koskaan maagista kymmentä kiloa, mutta iso poika siitä varmasti tulee, ruoka kun maistuu edelleen muidenkin edestä. On niin huvittavaa katsella tuota kaikin puolin niin kovin pentumaista otusta, joka vaan kasvaa ja kasvaa hillitöntä vauhtia. Pää sillä on jo nyt Sinnin pään kokoinen ja kun se öisin oikaisee ittensä nukkumaan ihmisen viereen, varaa se helposti sängystä yhden ihmisen tilan. Rontti, Rotkale, Jötkäle... Siinä muutamia lempinimiä, joilla tuota kaveria on tullut tässä aika usein kutsua, sattuneesta syystä. ;)

Mutta niin. Rotkale pääsi tosiaan sinne ulos eilen ja siltä reissulta ovat nämä kuvatkin, kuten arvata saattaa. Lumi ei tuntunut aiheuttavan pikku pääkopassa erityisiä liikahduksia sen jälkeen, kun sitä oli nuuskaistu, mutta erinäiset risut, oksat ja heinät saivat kyytiä osuessaan ahmatin matkan varrelle. Ruoaksi tuntuivat käyvän nekin. Sama se on kotona, mitä viherkasveihin tulee. Harvennusta on tehty, ahkerasti!

Ja sitten niitä kuvia ilman tämän pidempiä höpötyksiä. Johan siinä taas olikin.

Ensikosketus.

Ahihi! Toihan näyttää herkulta!

Ja maistuu herkulta...

Nuuuuh...luomua sen olla pittää!

Pesukarhuhetki.

Rrrraaau! Petoelläin tullee!

Lisää luomua, nom nom!

Ja matka jatkuu kohti uusia seikkailuja.

Lähekkäin

Kävin taas läpi tuota rästikuvalistaa ja löysin aika herkkää materiaalia tammikuun ensimmäiseltä päivältä! Tuona vuoden ensimmäisen päivän iltana onnistuin huijaamaan Pätkiksen ja Daltonin loikoilemaan keskenään mustaan raapimistelineeseen, jota kumpainenkin tykkää käyttää nukkumapaikkanaan yksinään, mutta yhtä aikaa se ei oikein onnistu, kiitos Pätkiksen vikkelän ja hyvin tiuhaan aktivoituvan oikean suoran (ja välillä sen vasemmankin) sekä Daltonin sisäsyntyisen tarpeen itteään vanhempien jatkuvaan härkkimiseen ja ärsyttämiseen. Kyseinen tarve muuten sen kun vain kasvaa yhtämatkaa pennun fyysisen koon kanssa, eli kaukana ovat vanhempien kissojen huolettomat torkkumispäivät. Vai pitäisikö jopa sanoa, että torkkumiselämä? ;) 

Yhteisuinailuun johtanut huijaukseni onnistuikin kai lähinnä vain siksi, että kaikki osapuolet olivat iltaväsyjä ja perusäksyhkö Pätkis sopivan seurallisella tuulella, kiitos hetkeä aiemmin tapahtuneen turkinkampaussessiomme, jonka rentouttava vaikutus jatkui vielä. Toki Pätkistä oli edelleen vähän väliä siliteltävä ja rapsuteltava, jotta ne viuhuvat tassut pysyivät aisoissa ja mieli hyvänä, vaikka Dalton oli siinä häiritsevän lähellä ja nuuskutteli isompansa turkkia. Normaalioloissa ja ilman rauhoittavaa silittelyä olisi moisesta kiusaamisesta ansainnut varmasti turpiinsa - ja ihan huolella. :D Onneksi rentouttavat toimenpiteeni tuottivat tulosta ja sen ansiosta karvakasat nukkuivat lopulta pitkän tovin yhdessä ilman ihmisen pienintäkään puuttumista asiaan.

Back On Track -loimi

"Hmph! Sakemannihan ei mitään vaatteita tartte!"

Noin tuli ajateltua aina viime vuosiin asti, kunnes hiljalleen hoksasin, ettei kaikkia maailman takkeja ja loimia puetakaan hyvällä pohjavillalla varustetuille koirille vain siksi, että niiden kuviteltiin palelevan tuolla ulkona liikkuessaan siinä omassa turkissaan tai että se nyt vaan on söpöä, kun koiralla on vaatteita (en ole koskaan arvostanut eläinten hupipukemista, siis pelkästään ihmisen viihdykkeeksi, mutta todellinen tarve on asia erikseen). 

Hittolainen, kun eihän se niin ollutkaan. Vaatteiden avulla voidaan välttää mm. turhia lihasrevähtymiä, joita syntyy herkästi, kun koira esim. odottaa talvella kylmässä autossa kummempia liikkumatta mahdollisesti pitkänkin tovin ennen kuin pääsee treeneihin tai vapaana metsään. Lämmitteleväthän ne urheilijatkin lihaksiaan ennen suorituksiaan eikä siihen vaadita edes pakkasta. :p Oma lukunsa ovat sitten vielä nivelvaivaiset sekä iäkkäät koirat, joiden on sanottu saavan suurtakin apua lisälämmityksestä, vaikka eivät edes isommin riehuisi toisin kuin tuo meidän pönttöpää, joka vapaaksi päästessään laittaa heti sen TÄYSIIIII!!!-vaihteensa päälle. Siinä touhussa, jos missä, niitä revähdysten riskejä piisaa.

Kato, meikästä tuli ritari!

Vai öö...sen hevonen?

Caro on monesti mukanani autossa, kun käyn jossain, ja senpä vuoksi se pääsee myös usein vapaaksi jossain vaiheessa reissuamme. Kovien pakkasten jatkuttua hyvän aikaa ja tarpeeksi monesti kylmässä autossa istuttuani (ja toppavermeissä hytistyäni) myönsin itelleni viimein, että tarve jonkinlaiselle koiranlämmikkeelle on erittäin akuutti. Ei ole reilua jättää koiraa todella nopeasti kylmenevään autoon paikallaan kököttämään, muttei haluaisi hylätä koiraa aina kotiinkaan, koiruus kun rakastaa autoilua ja matkassa mukana olemista.

Olin lueskellut aina silloin tällöin mielipiteitä erilaisista takeista ja loimista, ja jotenkin se Back On Trackin (BOT) toppaloimi siellä vaan aina eniten mieltä kaihersi, kun mietti tuota omaa käyttötarvetta. Eikä käy kiistäminen, etteikö kaihertanut noiden kehuttujen ominaisuuksiensa lisäksi myös siksi, että onhan se nyt hillittömän komean näköinen tyylikkään mustan värisenä ja malliltaan, joka on etenkin etuosastaan kuin suoraan jonkun ritarin hevoselta kopioitu. :D Malli on edustavuutensa lisäksi todella hyvin eri lihasryhmiä suojaava siinä missä monen muun valmistajan takit ja loimet jättävät vastaavat paikat täysin ilman suojaa. Edesmenneellä Onni-borzoilla oli oma BOT myös, joskaan en ole varma oliko se toppa- vaiko verkkoloimi.

Eli käytännöllisyys ja tyylikkyys samassa paketissa? Kuulostaa hyvältä teoriassa, mutta mites käytännössä?

Hyvin kulkee!

Käytännössä: mehän suorastaan rakastetaan tuota loimea! Tilasin (Peten koiratarvikkeelta) pienen selvittelytyön jälkeen koon 67 ja se on just eikä melkein sopiva Carolle. :) Säätövaraakin on tosi kivasti. Koiruus tuntuu loimen alla kovallakin pakkasella oikein lämpöiseltä eikä vaate estä riehakasta ulkoilua millään tavoin. Liikkumatilaa piisaa ja takajalkojen kuminauhalenksuja säätämällä loimen takaosasta saa halutessaan hyvinkin napakan taikka väljän. Meillä suositaan sellaista välimallia (näissä kuvissa lenksut olivat vielä täydessä mitassaan eli nykyään lyhyemmät), eli suojaa hyvin, muttei estä kuusen juurelle kyykistelyjäkään. ;) Erityiskehut on annettava loimen niskaosassa olevasta aukosta, jonka kautta taluttimen saa kiinni koiran pantaan suoraan kankaan läpi toisin kuin monissa muissa takki- ja loimimalleissa, joissa tuo kaulusosa täytyy kääntää edestä pois voidakseen kytkeä taluttimen pantaan kiinni.

Heijastimet löytyvät molemmilta sivuilta. Takana ja edessä saisi toki olla jotain myös...

Anna mun ny ees KAKATA rauhassa!

Ollaan käytetty loimea aktiivisesti nyt viikon verran niin lenkeillä (kytkettynä ja kytkemättä) kuin autossa, enkä keksi BOT:ista mitään valittamisen aihetta etenkään, kun rapsakkaa pakkasta on riittänyt. Tai noh, keksinpäs juuri jotain! Heijastimia tuossa saisi olla enemmän eli lähinnä edessä ja takana, ei pelkästään tuolla sivulla. Myöskään pimeään aikaan käytössämme olevalle Orbilocin led-valolle ei ole mitään kiinnityspaikkaa, joten valo jää loimen käytön aikana käyttämättä. Pitää ehkä kikkailla jotain omaa, koska olisi tärkeää saada huomiovalo aina reissuun mukaan. Ja kallishan tuo BOT on kuin mikä (mikäs ei L-XL -kokoisille roduille hunajaa maksaisi...), mutta ennemmin sitten se yksi oikeasti hyvä kuin monta huonoa vähän niin ja näin toimivaa. :) Tuolla Caro tarkenee varmaankin koko loppuikänsä, jos se vaan ehjänä Caron tohellusta kestää. Vannomaan en sen suhteen menisi, hah!