Pitkään blogiani seuranneet saattavat jopa etäisesti muistaa, että aina kun on tullut puhe lempikoiraroduista, on oman listani kärkipäässä keikkunut saksanpaimenkoiran lisäksi yksi toinenkin rotu: siperianhusky (ja oikeastaan samaan syssyyn myös alaskanmalamuutti). En vaan ole päässyt tutustumaan rotuun kunnolla missään, sillä vain ohimennen livenä nähtynä tai kirjojen ja netin välityksellä ei täysin totuudenmukaista kuvaa voi mistään rodusta luoda. Husky on siis pysynyt pitkään vankan ihailuni kohteena, mutta kuitenkin tietyllä tapaa saavuttamattomana mysteerinä. Noh, nyt sekin asia keikahtaa päälaelleen, sillä arvatkaapas millainen otus muutti vastikään Kalle-cockerin kanssa asumaan? Kyllä vaan. Se on tuollainen pieni suloinen alle puolivuotias huskytyttö Joiku! :)
Nuo silmät. Huh!
Joiku on nuoresta iästään huolimatta kodinvaihtaja, koska ei riehakkaana kakarana sopeutunutkaan suunniteltuun laumaansa erirotuisten kaveriksi (meikäläistäkin moikkasi ensi kerran hyppäämällä suoraan päin naamaa ja puremalla nenästä :D ), mutta mitä nyt sunnuntaina ensi kertaa pentua näin, niin Kallen kanssa se pärjää hyvin. Ja sama Caron kanssa, mikä yllättää vielä vähemmän, Caro kun on tunnetusti lääpällään villeihin tyttöihin. Painikavereiksi noista pystykorvista ei vielä suuren kokoeronsa vuoksi ole, mutta Joikun kasvaessa ne villimmätkin leikit varmasti onnistuvat. Joikulla tuntuu olevan huumorintajuinen luonne ja juuri sellaisten koirien kanssa Caro tulee parhaiten juttuun.
Lataustauko.
Caro ja Joiku tutustutettiin toisiinsa reippaan päivälenkin merkeissä. Olin jopa aika yllättynyt siitä, kuinka vähän uusi koiratuttu Caroa siinä yhteydessä kiinnosti. Lenkkeily ja reitillä eteneminen tuntui vievän suurimman huomion, vaikka toki siinä aina välillä puolin ja toisin nuuskittiin. Hulvattominta oli kyllä yksi tuntemattoman mäyräkoiran ohitus: meidän ah niin tosikko remmiöykkäri Caro ei hiiskunut mäyrikselle sanaakaan - hyvä, kun edes huomasi - siinä missä Kalle avasi ääntään ponnekkaasti ja Joiku taasen oli vain uteliaan kiinnostunut toisesta koirasta. Niin se muiden seura vaan rauhoittaa ja hämmentää, ettei muista niitä omia pinttyneitä pahoja tapojaankaan, hah!
Viilennystauko.
Kiinnostaa niiiiin kovasti.
En sano mitään Flexeistä, en sano mitään Flexeistä, en en en... ;)
Sellainen oli ensikohtaamisemme Joikun kanssa eikä se huskykuume ikävä kyllä tuon myötä laantunut ollenkaan. Paheni vain, hittolainen! Kiltti, söpö, leikkisä, aktiivinen, seurallinen - kuulostaa kerrassaan hirveältä pakkaukselta, eikös? ;) Onneksi eläinkiintiömme on näin kerrostalolaisina täynnä. Muuten saattaisi sattua hirveitä tuon oman itsehillinnän suhteen...