keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Se, joka ulvoo

Menee nyt vähän videoblogipainotteiseksi tämä touhu, mutta menkööt...

Vaan ettepä millään arvaa, kuinka monesti olen yrittänyt tallentaa videolle Onnin komeaa ja ennen kaikkea hyvin hämmentävän kuuloista ulvontaa epäonnistuen aivan täydellisesti. Siis siitä huolimatta, että Onni ulvoo tyylilleen uskollisesti useita kertoja päivässä, sisällä ja ulkona, toisinaan jopa pitkiä aikoja kerrallaan, ellei kukaan mene kieltämään (ja toisinaan se kieltäminenkin tehoaa, noh, sen muutaman minuutin ajan, koska borzoin mielestä pelisäännöt laatii borzoi eikä esim. joku mitätön ihmisretale). Tällä reissulla ihme kyllä viimein onnisti! Onnisti, heh...




Aivan kuin jo pelkässä Onnin ulvonnassa ei olisi tarpeeksi metakkaa niin omiksi kuin myös naapurienkin tarpeiksi, onnistuu tyyppi yllyttämään mukaansa myös muut koiruudet Roosaa lukuun ottamatta. Carohan ei ikinä oma-aloitteisesti ulvo sen enempää kuin Leokaan, mutta niin vaan lähtevät pikkupojatkin isoimman esimerkkiä seuraamaan tietämättä kuitenkaan ollenkaan, mille sitä nyt jälleen ulvotaan, eihän sitä tunnu nimittäin tietävän Onni itekään. Näyttäisi siltä, että mustavalkoinen lotjake ulvoo pelkästä ulvomisen riemusta, ja mitä lujempaa ja omituisemmin, sen kivempaa! Eipä tosiaan tarvitse olla mikään ruudinkeksijä hoksatakseen, ettei Onnista taitaisi olla miksikään naapureiden rakastamaksi lähiökoiraksi... Se olisi se viikko ja eka varoitus, jos oikein suvaitsevaisia ja pitkäpinnaisia naapureita samaan taloyhtiöön sattuisi. :p


tiistai 29. tammikuuta 2013

Koiranunta

"Sellainen koira, millainen omistaja", kuulee toisinaan sanottavan. Vaikka ite näenkin melkoisen todentuntuisia ja ennen kaikkea vauhdikkaita unia harva se yö, niin myönnettävä on, että en mä kyllä lähellekään koirani tavoin osaa unieni tapahtumiin eläytyä...ja ehkä ihan hyväkin niin, turvallisuussyistä. :D





Eroahdistus

Carolla oli tässä vähän rankkaa, omasta mielestään siis. Allekirjoittanut hylkäsi sen lähes kahdeksi kokonaiseksi päiväksi (ajatella, KAHDEKSI!) tänne Hollolaan painuen ite menoilleen Lahteen ja siitäkös se örrimörrifiilis vasta iski. Tyyppi lakkasi tyystin syömästä eivätkä edes ne kuurin alusta asti suurta herkkua olleet kipulääkemakutabletit kelvanneet. Onneksi noiden lääkkeiden kanssa ei nyt ole niin kamalasti väliäkään, että syökö niitä vaiko ei (ja kohtapuoliinhan se kuuri loppuu muutenkin), joten Hollolan isäntäväki ei alkanut väkisin niitä kurkusta alas tunkemaan, koira kun kuulemma jo puoliväkisin koittaessa yritti ryömiä lattian läpi karkuun... :p Voin kyllä kuvitella, juu. Oman porukan ja lekurien kanssa nuo hoitotoimenpiteet onnistuvat huolettomasti, mutta auta armias, jos Hollolassa koitetaan jotain vaivan tapaista hoitaa, niin johan muuttuu koira vänkyröiväksi lieroksi, vaikkei totisesti ole kyse siitä, etteikö täällä koiria osattaisi varmoin ottein käsitellä.




Aivan kuin paasto ei olisi ollut tarpeeksi iso kiusa, oli Caro ollut myös todella levoton eikä ollut kauaa viihtynyt ihmisten luona, jos se eteisen oven edestä tai sen välittömästä läheisyydestä oli pois vahdista huudeltu. Yöt se oli nukkunut katkonaisesti vaihdellen usein makuupaikkaansa kuin muurahaisia olisi perskarvoissa kuhissut. Isäntäväki oli tosin vähän sitä mieltä, että Roosan olemassaololla oli tähän jonkin verran vaikutusta, Caro kun ei "omalla porukalla" ole ennen noin levoton ollut. Onni nukkuu omasta tahdostaan lähes kaikki yönsä pienehkössä eteisessä ja tämäkin oli ollut Carolle kova paikka, paras vartiomesta kun oli varattuna ja ite joutui makaamaan ehkä max. puolentoista metrin päässä keittiön puolella. Kammottavaa! Siitähän voi jo aivan kuka tahansa vilahtaa ohi paimennuseläimen huomaamatta, autuaana väärällä paikalla nukkuvan röyhkeän vintin takia.



Reissulauma kasassa.


Noh, eilen koitti tyypille ilon päivä eli meikäläinen palasi "korpeen". Voitte vaan arvata kuinka sukkelaan alkoi ruoka ja tabletti maistumaan puhumattakaan unesta, joko oli vähintäänkin yhtä syvää kuin se aiempi huoli ja murhe, hylätyksi tulemisen pelko. Siihen simahti saksalainen samantien sängyn jalkopäähän, kun me illan tullen siirryttiin omaan huoneeseen rentoutumaan ennen varsinaiselle yöpuulle käymistä. :) Loppuun vielä muutama tunnelmakuva uupuneesta odottajasta. Odottajasta, jonka odotus oli viimein päättynyt.


Huoh, se on ohi..!


Vintti pimeänä. Eiku paimen.


Se nukahti pokkana silmät auki. x)



maanantai 28. tammikuuta 2013

Ei heru Oscar-ehdokkuuksia, ei...

Hei, mites ois koiravideo, jossa ei tapahdu yhtikäs mitään? No hyvä, sillä tässä se tulee! Lisää "melkein yhtä jännää tavaraa" mahdollisesti myöhemmin. Ja kuviakin olisi, jos vaan joku niitä muokkailisi, voe mahoton sentäs...




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uusiolaumailua

Moro täältä hektisen lomailun keskeltä! :) Vastailen vanhoihin kommentteihin paremmalla ajalla, eli nyt tähän väliin vain sattumanvaraisia kuvia ulkoilevista tyypeistä menneiltä päiviltä. Kuten tulette pian huomaamaan, tuossa porukassa ei tarvitse edes "yksityisillä asioillaan" yksin käydä. Reviirin ylipäällikkö Onni pitää tarkasti huolen siitä, että kyseinen toimitus hoidetaan alueella vallitsevien sääntöjen puitteissa, tilanteen vaatimalla huolellisuudella. Kakka, se on vakavaluontoinen asia eikä sen kanssa tule leikkiä. Haistaahan toki aina saa, mutta siihen se lopputuotteen jälkikäsittely jääköön.


Onni.


"Tässä mä ny oon."


Kevyttä urostelua sille ainoalle, kelle uskaltaa.


Vessajonossa.


Juu, hyvä tuli!


Leon bongailua.


Bongailu jatkuu.


Rauhallista hihnalenkkeilyähän tämä, jep jep...


Tule hyvä kakka, älä tule paha kakka.


Ja taas...


"Tän pidemmälle en muuten mene, ettäs tiiät..."


"Joo kylmä. Tahon sisään. NYT."


Lomps lomps.


Vartiointipartio työssään.


"Äh, ei siellä mitään ollu. Mennään vaikka yhessä kakalle ennemmin."


torstai 24. tammikuuta 2013

Itepä kerjäsit!

Carolla on kumma tapa kuvitella, että meikäläinen jaksaa rampata sen kanssa jatkuvasti ulkona. Yksin se ei siellä häävisti viihdy eikä aina välttämättä edes koirakamujenkaan kanssa. Sen mielestä myös mun on oltava mukana pakkasessa pönöttämässä, ja jos en ole, istuu koira jossain ulko-oven lähettyvillä odottaen pääsyä takaisin sisään, jotta voisi sitten taas kohta kinuta uudelleen pihalle odottamaan sisäänpääsyä. Juu, viisaita ovat nuo omaan pihaan tottumattomat kerrostalokoirat, ainakin tietyissä piireissä. x) 

Eilen päätin - ties monennenko kerran - antaa alati oven luona hösänneelle otukselle pienen opetuksen, eli suostuin pihallepääsypyyntöön, mutten todellakaan mennyt koiran toiveiden mukaisesti mukaan, vaan suljin oven tyypin perässä ehkä (ehkä?!) hieman vahingoniloisesti myhäillen. Eipä aikaakaan, kun höynäytetty itekin hoksasi tulleensa vedetyksi höplästä ja siitähän se riemu repesi! Seuraavassa pieni videotallenne siitä, kuinka me vinttien ja nakin kanssa julkeasti pakkaseen teljettyä saksalaista lämpöisessä tuvassa toljotettiin eikä niin mitenkään voitu ymmärtää mikä tässä hommassa nyt on niin kovin vakavaa...




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Draamakuningatar is back

Ai niin joo: Roosa the Draamakuningatar, tuo ehta kaupunkilaisneiti, on muuten "maalaislomailemassa" myös, joten ei ole tuo poikien elämä nyt turhan helppoa, ei, tuolla neidillä kun tuntuu vähän väliä sitä kuvitteellista pipoa kiristävän. ;) Kunhan tässä nyt ehtii kameran kanssa husaamaan enemmälti (ja milloinkahan sekin ihme tapahtuu, kysynpähän vaan...), iskeytyy ruutuun aimo annos hintsusti hapanta nakkiakin. Tai siis ainakin siinä tapauksessa iskeytyy, jos arvon nakki intoutuu muuhunkin kuin vällyjen välissä velttoiluun. Pakkanen kun on kuulemma asia, jota nyt ei vaan kuulu hyväksyä, ja parhaiten pakkasen voi välttää kaivautumalla vielä pikkuisen syvemmälle peittokasaan hetkenä, jona ovelta kuuluu jo valmiiksi lannistunut pyyntö tyyliin "Rooooosaaaaa, tuu pissalleeeeeee!" 

"Juu-u, no toivossa on hyvä elää", sanoi ihminen, joka lopulta ilman sitä mäyristä pihalle kolmen poikaeläimen perässä asteli.



maanantai 21. tammikuuta 2013

Tänään merkattiin aika monen kylän lumet

Kyllä, me tehtiin Caroluksen kanssa SE retki taas ja voi millaisessa säässä tehtiinkään! Niin nätti on tämä Suomi kyllä talvellakin, että meinaa melkein järki maisemia ihaillessa (ja kuulemma myös ohi vilahtelevia koiria haukkuessa) mennä. Ojaan ei silti ajettu, joten luvassa on jälleen oletettavasti vallan pätevä koirailuloma etelässä. :) Palailkaamme pian asiaan...


Pyhäjärven ABC:llä.


Vaajakosken ABC:llä.


"Etkaisää oikeesti jätä mua tänne?"


Lahessa karvaamassa mummin mattoa.


Perillä Hollolassa ihanan Leon luona!


Ja sen pelottavan Onnin.


Meepäs ny siitä ovesta sitte!


Nysse kone kiinni ja nukkumaan, hopihopi!



perjantai 18. tammikuuta 2013

Toista kertaa koirauimalassa

Jospa nyt viimein siihen toiseen uintireissuun. :) Kuten tosiaan jo aiemmin sanottua, tarkoitus oli kuluttaa hihnan jatkeeksi toistaiseksi tuomitun koiran energiaa tehokkaasti, muttei kuitenkaan (oirehtivan raajan kannalta) riehakkaaseen tyyliin, kuten ehkä normaalisti olisimme tehneet. Samaisesta syystä otettiin hallilta testiin myös komean miehekkäät EzyDog -pelastusliivit, jotka olivatkin varsin pätevän oloiset. Voisi ehkä joskus sijoittaa omiinkin, jos oikein villiintyy, mutta pärjätään me toki ilmankin. 

Caro ei saanut hyppiä rampilta veteen edellisen kerran tapaan, vaan uimalasetä ns. lähetti koiran uimaan vesirajan tuntumasta, pelastusliivien kantokahvasta kiinni pitäen. Jokuseen kertaan Caroa vähän viilattiin linssiinkin eli koira ui paikallaan mukamas pallon perässä setämiehen pitäessä sitä kiinni liivin takaosasta. Ja koirahan sitkeästi ui kohti palloa, vaikkei matka alkuun yhtään lyhentynytkään. :p


Se erilainen käsilaukku.


Tästä on jo turvallista lähteä.


Lempiharrastuksen äärellä.


Komea on liivi.


Päämäärä selvillä.


Kohta se lentää taas.


Eiku tänne pitäis tulla.


Sainpas sen!


Caro on luonnostaan tosi eläväinen uimari, joten nopeasti matkaa voittavan uintityylin lisäksi se keksii itelleen vedessä kaikkea hömppääkin, eli mm. räiskii etutassuillaan vettä saadakseen aikaan kunnon pärskeet, joita voi sitten suuhunsa metsästää. :) Ekalla uimalakerralla me ei tuota nähty, mutta toisella kertaa tennispallon lenneltyä aiempaa harvemmin pääsiin todistamaan sitä riehuntaakin. Innostus räiskimiseen taisi alkaa tällä kertaa tarkalleen ottaen siitä, kun uimalasetä roiskautti kädellään vettä altaan reunalla eikä moinen hauskuus jäänyt Carolta todellakaan huomaamatta! Sen jälkeen alkoi armoton kyttäys, josko joku räiskisi vähän lisää, ja kun tätä ei koiran mielestä tarpeeksi tehty, piti aktivoitua ite. Taisi se vähän villiintyessään kiljuakin, muttei onneksi niin pahasti, mitä avovesissä, huh! 


Kamerat piiloon!!!


Yleisöllä oli naamat märkinä tämän session jälkeen.


Blogin kannalta harmi vaan, että juuri ne riehakkaimmat kuvat menivät täysin piloille (tosi synkkiä suttuja), koska meidän ainoa lisäsalama vetelee viimeisiään toimien parhaimmillaankin ehkä joka kolmannen kuvan kohdalla (ja niissäkin usein jollain tapaa vajavaisesti), eikä luonnollisesti enää edes inahtanut siinä vaiheessa, kun oli pärskeiden aika. x) Noh, saatte silti pari kiinteällä salamalla otettua "peura ajovaloissa" -henkistä kuvaa, jotta on nyt edes jotain teille tilanteesta näyttää. Me muuten unohdettiin meidän pallokin tuonne hallille Caron innostuttua enemmän niistä pisaroista ja ihan vaan tavallisesta kuntouinnista. Eihän sitä altaassa yksin kellunutta palloa kukaan enää hallilta lähtiessä muistanut, mur ja perhana... Onneksi ei ollut ainoa pallomme se, eli maailmanloppua unohduksesta tuskin seuraa, vaikka harmittaahan tuo.


Pallo vielä hallussa.


Se tekee aaltoja.


"Äh, en mä mitään palloja enää jaksa. Mä tahon uida vaan!"


Ja sehän ui.


Puhti pois. Ei jaksais hakea enää.


Mikä hiivatin mottipääallashirviö tuo oikein on?! :O


Montahan litraa vettä sinne nieluun oikein eksyi taas...


Juu. Mitäs vielä... Takaräpylä tuntui kestävän uimisen hyvin eikä mitään haavereita sille sattunut (rampillekin noustiin nyt aina oikeaoppisesti edestä eikä yritetty sivusta), se ekalta kerralta tuttu väsykakka väännettiin vasta pihalle (iso kiitos tästä!) ja koira tuoksui kauttaaltaan märälle hurtalle vielä pitkälle iltaan, vaikka kuinka hartaudella sitä koitettiin pesuhuoneessa kuivausvehkeellä kuivaksi puhaltaa. Onnellisen väsyneeltäkin tuo näytti, joten kai tuo reissu voidaan onnistuneeksi luokitella, jälleen kerran. :) Voisi melkein ottaa asiaksi piipahtaa uimalassa vähintään kerran kuussa ennen luonnonvesien sulamista (jos oltaisiin miljonäärejä, käytäisiin vaikka pari kertaa viikossa, vaan kun eipä taideta olla, on vähempään tyytyminen), sillä ei varmaan mitään parempaa voi tuolle otukselle näin talvisin keksiä, uiminen kun on sille rakkainta hommaa ikinä, eikä tyyliä ja tekniikkaa totisesti tarvitse hiki hatussa hioa. Sen kun vaan hurauttaa uimalalle ja hyppää altaaseen, niin se on siinä eikä muuta vaadi. 

Eli kaikki te, jotka siellä vielä jossittelette itteänne lähimmän koirauimalan testaamisen suhteen, niin älkää nyt hyvät höntit enää tuhlatko enempää sitä kallisarvoista uintiaikaa, vaan lähtekää rohkeasti kokeilemaan. Ei se satu, vaan todennäköisesti vie teidät ja varsinkin ne koiruudet aivan mennessään! Niin meillekin kävi. :p


torstai 17. tammikuuta 2013

Kuinka monta kissaa mahtuu samaan myttyyn?

Täällä tapahtuu kummia. Aivan kuin siinä ei olisi jo ihmettä tarpeekseen, että Pätkiksen yksinoikeudella varaaman vakkarinukkumapaikan, kiipeilytelineen kattohuoneiston, on jo viimeisen kahden yön (ja paljolti myös päivän) ajan vallannut Sinni, niin nyt nuo katit jo nukkuvatkin siellä keskenään! Tätä ei ole tainnut tapahtua yli kahteen vuoteen, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään aivan pieni hämmästyksen aihe. Eilinen parin tunnin yhteisnukkumissessio päättyi Pätkiksen sähinään ja Sinnin pakenemiseen paikalta, mutta tänään ne ovat viihtyneet keskenään sitäkin useamman tunnin, kun vähän hommaa avitin nostaen Pätkiksen kiipelypuun huipulle valmiiksi siellä torkkuneen kilpparin kaveriksi. 

Tästä täti tykkää! Voi kun ne ottaisivat tuon tavaksi jälleen, sillä tiivis yhdessä kyhnääminen tekisi varmasti hyvää kumpaisellekin. Pätkiksen tahdosta viilentyneet välit ovat meitä hirveästi harmittaneet, Sinni kun tuosta läheisyydestä niin hirmusesti tykkää, mutta on tosiaan joutunut ihmisen syliin tyytymään, kun ei kissakaveria kiinnosta. Jospa se tästä taas ystävyydeksi muuttuisi? Sinnistä se ystävyys ei ainakaan kiinni jää, se on varma juttu se.


Missäs sitä oikein ollaankaan?


Nuuskis.


Karvainen naama.


Lähtiskö vaiko eikö lähtis.


Pätkiksen perinteiset revittelyt.


Hyvin mahtuu. ;)


Aaw!