Lähitienoon koirat omistajineen ovat syyskuun alusta saakka kärvistelleet koirien laillisten vapaanajuoksutuspaikkojen puutteessa, sillä isot pahat päättäjäsedät keksivät laittaa alueen ainoan koirapuiston remonttiin, jotta jatkossa pienille ja suurille roduille olisi omat temmellysaitauksensa. Ideahan on tietysti varsin hieno, mutta kun vasta tuossa viimeisen kuukauden sisään on konkreettisia muutoksia koirapuistoalueella tapahtunut, (ihan alussa kaatoivat jokusen puun, ei muuta) on se ehtinyt nostaa jo melkoista protestimielialaa, sillä suurehkon kaupungin kupeessa ei niitä turvallisia vapaanapitopaikkoja olekaan aivan joka kulmalla. Oman rajoitteensa luo tietysti myös laki, joka sanoo soo soo vapaana juoksenteleville koiranperhanoille.
Ei ole sekään koiraporukoita miellyttänyt, että vanha aitaus jaettiin vain kahtia ilman, että olisi saatu yhtään lisää juoksutustilaa, joten aika tiiviiksi käy tunnelma kummallakin puolella, jos moni tahtoo samaan aikaan koiraansa juoksuttaa ja neliöitä on käytössä puolet vähemmän kuin aiemmin. Perin tympeää on se. Nooh, toki me nokkelina koirakkoina muitakin juoksutuspaikkoja olemme löytäneet, kuten edellisestä postauksestakin näitte. ;) Kyllä hätä keinot keksii emmekä varmasti hylkää jatkossakaan hyviksi toteamiamme syrjäniittyjä, vaikka puisto valmistuisikin.
Huhut ovat kertoilleet, että remppa valmistuu jo kuun vaihteessa ja tänään kävimmekin sitten Caron kanssa tutkimassa miltä puiston tilanne tällaisena kymmenen asteen aurinkoisena pakkaspäivänä näytti. Kovasti oli aitaverkkoa rullalla siellä täällä, onneksi myös osittain jo paikoilleen asennettunakin, joten eiköhän se piinaava odotus pian pääty ja aina seuralliselle Carolle saadaan uusia kaverikoiria, joiden kanssa opetella olemaan koiriksi. Tänään piti vielä tyytyä aitauksen tuijotteluun ulkopuolelta käsin. Niin ja tietty laidalta löytyneeseen keppiin!
Vaan eipä sillä, etteikö keppikin olisi ollut äärimmäisen viihdyttävää seuraa. Se oli kookas, eli sitä ei tarvinnut varoa, ja se tuntui osaavan olla uhittelematta Carolle liikoja, vaikka sitä vähän kovakouraisesti olisi kohdellutkin. Uhittelemattomat kaverit ovat aina kova juttu!
Uusi kaveri oli ehkä hieman hiljaisempaa sorttia verrattuna esimerkiksi maanantain tyttökaveriin, Nitaan, mutta kovin leikkisä se tuntui siitä huolimatta olevan, kuten kuvastakin näkee. Siinä oli ohikulkijoilla silmissä pyörittelemistä, kun kummallisia ääniä päästellyt koiruus raapi ja pöllytti lunta minkä ehti, vähääkään niistä ohikulkijoista välittämättä.
Ja silmien pyörittely senkun vain jatkui kotimatkalle suunnatessamme. Caro oli nimittäin päättänyt ottaa uusimman kaverinsa matkaseuraksi ja niinhän se sitten, epämääräisen ja varsin kovaäänisen ölinän säestämänä, tarttui keppiin ja lähti raahaamaan sitä kotiin, kun kerta kuulemma kotiin oli pakko palailla, kiitos paikalleen puoliksi jäätyneen taluttajan, jonka kamerapuhelinkin alkoi jähmettyä uhkaavasti sinisten sormien otteessa.
Yli puoli kilometriä sitä keppiä pitkin pyöräteitä ja sen vierusrinteitä raahailtiin, kunnes lumipenkan haju vei lopulta voiton ja keppi vallan unohtui matkasta nenän määrätessä tahdin. Saas nähdä vieläkö keppi huomenna löydetään sieltä minne Caro sen hylkäsi vai lähteekö se mokoma jonkun toisen kaverin matkaan. Laittoman kivaa sen kanssa oli silti niin kauan kuin sitä kesti!
