Ei mitään kunnioitusta

Niin paljon kuin inhoankin kakkalaatuisia kuvia ja videoita, on silti pakko sortua pari sellaista julkaisemaan, mä kun en voi teille tässä hyväksi laaduksi jälkikäteen muuttua (vai miten se sanoinkuvaamattoman ärsyttävä hokema menikään? Juu kiitos kiitos, ei tarvitse kertoa. ;) ) ja kuvausolosuhteiden valaistus oli luokkaa "tunnelmia per...änurkasta". Idea tulee varmasti silti selväksi, laadusta huolimatta.

Tätä se Caron elämä nykyään on, kun mennään tuonne toisaalle kyläilemään. Yhtä kauhua. Hirveän kamala mölisevä peto tunkee iholle milloin mistäkin ilmansuunnasta ja ellei ole alati varuillaan lattialla makoillessaan, saattaa peto jopa ryömiä aivan pokkana päältä yli. Pomppulinnana käyttää, saakeli! Kyseistä kunnianloukkausta en nyt ikäväkseni talteen asti saanut, mutta uskokaa pois, näin todellakin ajoittain tapahtuu. Voi pientä Caro-parkaa. Ei ole noilla kakaroilla enää mitään kunnioitusta vanhempiaan kohtaan, ei minkäänlaista.

PS. Ellen olisi joutunut leikkaamaan jälkimmäisen videon lopusta ihmisten höpinöitä pois, päättyisi kyseinen video siihen, kun peto alkaa pureskella mua uhmakkaasti housunlahkeesta kuin sijaistoiminnoksi sille, ettei uskaltanut tehdä samaa Carolle. Caron onni oli se. :D

Nenä vie, aivot ei seuraa

Aina silloin tällöin maailman tuhannet viehkot tuoksut johdattavat varomattomia poikia harhaan ja ne ajautuvat turhan kauas muusta laumastaan. Niin kävi Carollekin tuossa viime viikolla metsässä samoillessamme: äsken oli emäntä vierellä, mutta piru vie, yhtäkkiä ei enää ollutkaan! Ja koska Caron emäntä sattuu olemaan velmuilun suuria ystäviä, ei sille tullut mieleenkään ilmoittaa heti alkujaan olinpaikkaansa, vaikka selvästi huomasikin pojan olevan totaalisen hukassa. Siinäpä etsii, kun on ite hortoilemaan lähtenytkin.

Joten niinhän tuo etsi, omasta mielestään ainakin. Rauhallisuus, huolellisuus ja se alunperin koko pulmatilanteeseen johdattanut nenä ovat sivuseikkoja silloin, kun tilanteen voi koittaa selvittää "TÄYSIÄ WOOOOOHOOO!" -tyyliin. Lopulta olikin sorruttava antamaan vähän vinkkiä viheltäen ja kättä heilutellen, sillä oman roolin muuttuminen etsittävästä etsijäksi ei tuntunut oikein soveltuvan päiväohjelmaan metsässä, jota pitkin pääsee vähintäänkin Hiivatinkuuseen ellei jopa Hevonhelvataan saakka.

Että näin meillä nelivuotiaan, aikuisen koiran kanssa. ;)

Olympiatauko

Jossain on vissiin jotkut olympialaiset menossa, kun ei ehdi mukamas enää blogiakaan päivittää... Ei vaan millään malta, kun töllöstä tulee kerrankin aamusta iltaan jotain tosi kiinnostavaa, toisin kuin yleensä. Noh, ensi viikolla taas helpottaa (voi nyyyyh!) ja saadaan julkaisuun tuoreita kuvia ja muitakin juttuja. Siis huomattavasti tuoreempia kuin esimerkiksi tämä viime keväinen:

Kyllä, kyllä. Meillä koirakin ottaa arvokisat aikamoisen vakavasti ja erityisesti jääkiekon, sitä ruudun takana poukkoilevaa mustaa lätkää kun olisi niin mukava välillä vähän haukata. ;)

Toisille satoi räntää, toisille ei

Kun eräät palailivat metsästä erittäinkin maanantaihenkisen sääilmiön elikkä siis räntäsateen yltä päältä kastelemina, viettivät eräät toiset makkarissa ehkä hippusen erilaista maanantaita. Tyypillistä, niiiiiin tyypillistä...

Nälissään pitävät

"Kyllä, Leo. Kyllä mä tiiän, että mulla on tässä tämmöinen leipä kädessä. Tiiän myös sen, että sun aamuruokailustas on maksimissaan kolme tuntia aikaa. Sä ET kuole vielä nälkään, et millään."

"Kuolenpas! Kato ny miten nälissään ne mua täällä pitää! Silmätki pullistuu jo päästä."

No minähän katson, kun en muutakaan voi:

Myönnetään: aika vakuuttavaa. En silti sortunut. Paha ihminen. Paha, paha ihminen.

Maisemanvaihdos

Eilen sanottiin heipat Karvahelvetille ja suunnattiin yli yön reissulle Leon, Kallen ja Leevin luo. Kukapa sitä nyt kotiin jäisi, jos kylässä on tarjolla lenkkeilyvelvoitteista livistämistä, pitkänokan rapsuttelua ja pennun kanssa peuhaamista. ;)

Kallesta on kasvamassa kaikesta päätellen melkoisen leikkisä riiviö. Erityisen hauskaa tuntuu olevan epäileväisen Caron kiusoittelu: ensin pikkutyyppi tutkailee ja nuuskii pystykorvaa kaikessa rauhassa (ellei sitä tuhatta ja sataa viuhuvaa häntää lasketa?) ja sitten, aivan ykskaks, iskee ärrinmurriäänien säestämä vänkyröintihepuli, jonka päätteeksi juostaan hölmistynyttä isoveljeä karkuun. Voin sanoa, että Carolla on siinä huuli aika pyöreänä, kun ei ole koskaan ikinä mitään vastaavaa nähnyt. :D Eipä siis mikään ihme, että Caro on - ruokailuhetkeä lukuun ottamatta - nukkunut kuin tukki siitä asti, kun tänään kotiuduimme. Rankkaa puuhaa on tuo isoveljeily ja siihen kun lisätään vielä nuo vaativat portinvartijan puuhat, niin huh huh! Onneksi on Leo siinä vierellä ohikulkijoita haukkumassa, ettei aivan yksin tarvitse kaikkea kestää.

Onnistunut yhteiskuva?

Jo n. 10 viikkoa!

Pystykorvailufiilis.

Uniaikaa pukkaa.

Hepuli.

Vartijat työssään.

"Kyttää sä oikee, nii mä hoidan tän vasemman puolen".

Riiviötouhu vaatii veronsa.

Tämä oli reaktio, kun ehdotin, että "mennääs hei välillä sisälle". x)

Pallo se on luttanakin pallo

Ei ole viime päivien sumuiset loskakelit kummemmin kuvaushommiin inspiroineet, joten joudutte nyt pällistelemään kuvia viime viikon puolelta, vaikka ei se kyllä tuokaan päivä mitään auringonpaistetta tarjoillut. Harmaata kakkaa. Emme silti vaipuneet epätoivoon, sillä meilläpä oli auton takakontti täynnänsä (no ei nyt ehkä ihan, mutta viisi tai kuusi kummiskin!) erilaisia ainakin etäisesti vielä pallon muotoisia leluhirvityksiä, joista Caro ihan ite nappasi mukaansa tuon kuvissa näkyvän sinisen kirmaten sen kanssa hankeen kuin se olisi ollut hienoin pallo ikinä. Ja ihmekös tuo, ekaa kertaa kun kyseisen varaston uumenista kaivetun lelun näki. Äkkiä unohtui se harmaa taivas, kiitos luttanan pallon ja emännän häiriintyneen pakkomielteen, turhanpäiväisten lapsuudenaikaisten tavaroiden säilömisen. Vaan kuten taas nähtiin, mikään tavara ei liene täysin turhanpäiväistä, oikean kohderyhmän kohdalle osuessa. ;) 

Mulla on muutes hienompi pallo ku kellään teistä, meh meh!

Se tuttu synttärikakku

Niin, mihinkäs sitä toimivaa systeemiä vaihtaisi, joten nakeilla koristeltua maksalaatikkoa oli jälleen tänä vuonna sankarille tarjolla. :) Oli siinä kermajuustoakin mukana makua tuomassa, vaikka se nyt oli sivuseikka, koska "OOOH NAKKEJA!!!" Nakit, nuo viehkeäntuoksuiset väpättäjät, herkkumaailman valtiaat. Kissat saivat tyytyä tavalliseen märkäruokatarjoiluun, vaan eivätpä ne asian tiimoilta hapanta naamaa näyttäneet. 

Juhlaillallinen katosi kitusiin ihailtavan vikkelään, minkä jälkeen tarjoiltiin jälkiruokaa eli kuivattua kanafileelärpäkettä à la Hau Hau Champion (on muuten kova herkku meilläpäin nykyään) ja synttärilahjaa, jonka virkaa toimitti uusi iso nyörilelu. Sen verran sitä on tänään allekirjoittaneen syliin tuupittu ilmiselvät vetoleikit mielessä, että uskaltaisin väittää onnistuneeksi lahjaksi.

Sellaiset oli synttärit tänä vuonna. :)

Nenä tietää, että nakit ovat läsnä.

Oli siellä muitakin, evästä vailla.

Ei oo totta, toi herkku on MULLE.

Onko se sittenkään..? On se. Wow.

Ja eiku kiinni vaan.

Sin se män.

The Lahjan vuoro.

Paljon onnea 4-vuotiaalle!

Uskottava se kai on, vaikkei millään uskoisikaan: tänään juhlitaan ikuisen pikkukakaramme 4-vuotissynttäreitä. Huh! :) Riipaistiin tuossa iltapäivästä parin tunnin mittainen metsälenkki, jonka johdosta synttärisankari vetelee parhaillaan tuhdimman puoleisia hirsiä, vaan eiköhän tuo viimeistään siinä vaiheessa heräile, kun on synttäriherkun syömisen aika. Jos ei nakeilla kuorrutetun maksalaatikon viekoitteleva tuoksu uupunutta juhlakalua herätä, niin ei sitten mikään. Niin ja yksi pieni lahjakin olisi tarjolla, tietenkin. Paras lahja taisi silti joka tapauksessa olla se, kun sai hilluriehua metsässä niin maan pirusti ja autoillakin siihen päälle. Se, jos mikä, on aina hillittömän jännää hommaa.

Tähän perään kuvatunnelmia päivän lenkiltä ja tietysti myös se tärkein:

Hurrrrrrjasti onnea, Caro! :)