Orbiloc Safety Light -arvostelu

Jospa tähän kohtaan kaivettaisiin kolo tälle arvostelulle, joka on jäänyt kaiken muun hölinän jalkoihin. Testipätkä hujahti siis useamman viikon mittaiseksi, vaan haitanneeko tuo. :) Eli seuraavaksi höpinää Orbiloc-turvavalosta, josta kirjoitin aiemmin juttua yhden testipäivän kokemuksella.

Ostin siis tosiaan tämän alunperin armeijan käyttöön, mutta nykyisin myös mm. koiraihmisille markkinoidun led-valon puhtaasti siitä syystä, että kyllästyin kaikkiin näihin halpisvalokilluttimiin, jotka yksi toisensa perään joko hävisivät taikka hajosivat kesken lenkin. Oli selvää, että meille tarvittiin jotain vähän järeämpää tekoa olevaa valaistusta ja olin valmis siitä vähän maksamaankin. Euroja ne on muutamatkin eurot ja äkkiä menee hukkaan iso raha, jos niitä muutaman kuukauden välein syytää aina vain uusiin huonoihin halpiksiin. Orbilocien hinta pyörii siinä kahdenkymmenen euron paremmalla puolella riippuen ostopaikasta ja mahdollisista toimituskuluista.

Teknisiä tietoja:

Näkyvyys: 5 km

Vedenpitävyys: 100 m (valo on vedenpitävä vain ollessaan päällä, ei sammutettuna)

Lämpötilakestävyys -40°C - 50°C

Valo: vilkkuva tai jatkuva valaistus

Värit: punainen, oranssi, vihreä, sininen, valkoinen

LED-valot: kesto 100 000 tuntia

Paristot: 250 tuntia valon vilkkuessa

Mitat: 39x19x60 mm

Paino: 25 grammaa

Takuu: 3 vuotta (takuun saa rekisteröimällä valon)

Omat havainnot ja mielipiteet

Orbiloc on aivan loistava! :) Oma kirkkaan värinen valomme näkyy pitkälle ja pysyy oikein kiinnitettynä todella tukevasti paikallaan. Kiinnitysvaihtoehtoina toimii muoviklipsi tai tarranauha. Ite koin muoviklipsin hieman epävarmana vaihtoehtona yhdistettynä meillä käytössä oleviin pantoihin ja valjaisiin (luistaa pois paikoiltaan neopreenipinnalla, on liian löysä nahkapantaan jne.), joten yhden testikerran jälkeen kiinnitys on hoidettu tarralla. Tarra se kuulkaas on ja pysyy kiinni!

Valo on kooltaan sen verran jykevä, että pantaan kiinnitettynä se valahtaa aika helposti koiran kaulan alle (eli panta kääntyy), mikä ei kuitenkaan ainakaan saksanpaimenen tyyppistä koiraa häiritse: valo jää sen verran alas kaulalle, ettei se pääse missään vaiheessa häikäisemään koiraa, vaan enemmänkin valaisee kulkuväylää. Vaikka valo toimii myös pannassa kaulan alla, on se ehkä eniten omiaan koiran valjaissa niskassa/selässä, valjaat kun harvemmin pyörivät ympäri koiraa pannan tavoin (no ei sekään kyllä pyöri muualla kuin kaulassa, jos ihan tarkkoja ollaan... ;) ), vaan pysyvät suht' paikoillaan. Meillä käyttöpaikaksi vakiintui niska sekä talutus- että vetovaljaiden kohdalla.

Ellei tasaisesti palavaa valoa varta vasten hankaluuksia kerjäten tuijota, ei se taluttajaakaan lenkkeillessä häikäise - ei ainakaan mua. Sen sijaan vilkkuva moodi on todella huomiota herättävä ja sanoisinkin sen olevan aika häikäisyherkkä ellei jopa liioittelua normiolosuhteisiin. Rankkasateella, sankassa sumussa ja lumipyryssä vilkkuva valo on varmasti todella hyödyllinen, mutta ite jaksoin katsella sitä tasan yhdellä normilumisadelenkillä, kunnes vaihdoin takaisin jatkuvaan valoon.

Että erittäin kannattava ostos, jota uskaltaisin suositella muillekin kunnon huomiovaloja kaipaileville. :)

The Catoonizer

Löytyipä tuolta netin ihmeellisestä maailmasta The Catoonizer -niminen hauska "kissanluontisovellus", jonka avulla voi värkätä oman piirretyn kissan. Hetihän sitä piti koittaa, jotta mimmoisen Sinnin ja Pätkiksen kyseisellä sovelluksella saisi aikaiseksi, valittavissa olevat ominaisuudet kun olivat rajalliset, vaikka yllättävän paljon vaihtoehtoja tarjolla lopulta olikin. Tässäpä oman ähellykseni tulos. Kohtalaisen "näköisiähän" noista tuli, ainakin melkein. :p

Reimareita moikkaamassa

Tänään koitti se päivä, kun uskaltauduttiin ekaa kertaa tälle talvea ison järven jäälle, Vesijärvelle. Niin oli ruuhkainen tuo kirkonkylän ranta, että peräti yksi hiihtäjä nähtiin ja muuten oltiin kahdestaan. Tuppukylä, paras kylä. :p Oli siellä seuranamme toki noita reimareita. Caro näytti aluksi pohtivan, jotta niitähän voisi vaikka vähän komennella, kun kehtaavat sillä lailla ääneti keskellä jäätä sojottaa, mutta totesi tolppia vuoronperään nuuskaistuaan, että mitäpä sitä suotta ääntään rasittamaan, kun sen oman painavan mielipiteensä moisesta tyhjänpäiväisestä sojottamisesta voi sanoa myös jalkaa reimaria vasten nostamalla. Joten niinhän se sitten teki, viikset tuulessa väpättäen.

Olipa kerran isolla kirkolla...

Lähti vähän lapasesta ton kuvankäpistelyohjelman kanssa, kun katselin aikani tuota Hollolan kirkonkylän vanhaa aikaa henkivää maisemaa. Paha juttu. Saatte te näytille niitä normaalejakin kuvia samaiselta reissulta tuossa myöhemmin. Se, tapahtuuko moinen tänään vaiko huomenna, jää nähtäväksi, mutta voin luvata, ettei niissä kuvissa totisesti pönötetä kuoropoikamaisen arvokkaina - ei ainakaan koko aikaa. Mutta palaillaan!

Hyvää nimipäivää, Kalle!

Käytiin tänään Kallen nimpparikahveilla. Oli kyllä niin riehakkaat pirskeet, ettei niistä uskaltanut oikein kuviakaan ottaa, joten joudutte nyt tyytymään yhteen viime viikkoiseen räpsyyn. Kyseisessä räpsyssä Kalle tekee selväksi, että osaa purra MYÖS nahkaluita niiden ainaisten sormien ja varpaiden lisäksi. ;)

Karvakasa

Tällainen isohko karvakasa löytyi tänään sohvaltamme lojumasta eikä kyseessä ollut muuten edes ensimmäinen kerta. Pitäisi vissiin siivota vähän ahkerammin...

Kommelluksia

Tässä tämmöinen kurkistus yhteen tämänviikkoiseen päivälenkkiin sekä vähän ehkä kuvaajan punaisiin käsineisiinkin, jotka välttämättä tahtoivat tunkea mukaan parillekin eri videolle, vaikka kuinka koitin sanoa, ettei se nyt oikein käy. Ei ne uskoneet. Eikä me kommelluksilta vältytty muutenkaan. Juoksuvideon (eli tuon viimeisen) lopussa otus koki tarpeelliseksi tökätä nokkansa suoraan kaulassani roikkuneen järkkärin linssiin ja arvaahan sen, mitä 16 asteen pakkasessa tapahtuu, kun lasiin tökkää märän nuuskuvärkin: keskellä linssiä komeilee iso jäätynyt nenänjälki, joten kuvaapas siinä sitten enää yhtikäs mitään. x) Oppitunti linssinsuojan tärkeydestä suoritettu ja sisäistetty, kiitosta vaan!

Mustavalkoisten kissojen tango

Painavaa palautetta

"Mää vaan kysyn, että eikö tässä blogissa käsitellä enää mitää järkevää?! Kissoja, esimerkiksi. Ketä joku typerästi toikkaroiva koiranpentu muka kiinnostaa? EI KETÄÄN!!! Ihan hyvin voisit tuon entisen ylikasvaneenkin jonnekin nurkista kuleksimasta pois viiä. Vehkeitään vaan nyysää - HYI HELEKATTI HYIIIIII! - ja henkikin haisee biojätteelle, mikä on kyllä aivan karmea loukkaus biojätettä kohtaan, mutta menkööt nyt. 

Ai että meinaat sen karmean pikku lörppökorvan joskus kyläänkin pyytää? Meille, MUN kotiin?! NO ET KYLLÄ TODELLAKAAN PYYDÄ VOI JUMANKAUTAAAAAAAARGH MÄÄ EN ENÄÄ KESTÄÄÄÄÄÄ!!!!"

"Arvoisa Neiti Pätkis, kiitos palautteesta! Palautteenne on rekisteröity tietokantaan. Otamme sen huomioon palvelua kehittäessämme. Mikäli jotain jäi vielä kielen päälle, olkaa ystävällisiä ja ottakaa meihin uudelleen yhteyttä. Mielellään ei kuitenkaan ihan pian.

Terveisin: Peiton alle suojaan hakeutunut asiakaspalvelija / Karvahelvetti"

Ällöjä videoita ja käytöstapojen opettelua

Saatoin käydä taas tuossa eilen vähän kyläilemässä ja Kallea lällyttelemässä aivan kuin se kamala pentukuume ei olisi jo toissapäiväisestä reissusta tarttunut. ;) Vastassa oli muuten tällä kertaa täysin eri kaveri kuin edellisenä päivänä: toki tyyppi nukkui edelleen aika paljon, mutta huomattavasti ekaa päivää aktiivisemmin se myös leikki ja otti kontaktia muihin paikallisiin nisäkkäisiin. Kissan nenää tuli lipaistua, isoja poikiakin nuuskittua ja syliinkin iski kova hinku aina silloin tällöin torkkuja ottamaan. Ja se häntä! Voi että siinä riittääkin virtaa! 

Caron pönttö se vaan meni ja säikäytti penikan kertaalleen ylilähentelevällä olemuksellaan ja erityisesti jättimäisellä tassullaan, jota piti turhan reteästi pienen suuntaan ojennella samalla kun hönki niskaan. En kyllä erityisemmin arvostanut kyseistä tapausta, sillä juuri noita ääliömäisyyksiä olisi vähän niin kuin tarkoitus välttää, vaan pakosti noita kai sattuu, noita säikähdyksiä, vaikka kuinka pyrkisi tutustumisia valvomaan ja rajoittamaan. Onneksi kukaan ei sentään syönyt ketään, joten eiköhän se kaveruus siitä lähde paremmaksi jalostumaan, kun näkevät useammin ja Carokin hoksaa, että ne tassut on pidettävä kurissa ihan joka kerta, ei vain joka toinen. x) Uuttahan tuo pennun kanssa kaveeraaminen on sillekin, aika harva (eikä muistaakseni yksikään tuttu muuta kuin aivan ohimennen kylillä törmätessä) kun on uskaltanut varta vasten pientä pentuaan ison häslän nenän eteen tuoda, joten on kiva päästä kehittämään tätäkin elämän osa-aluetta kaikessa rauhassa paikassa, jossa koirakokemusta myös tästä pentuihin totuttamisesta piisaa. :) Hitaasti hyvä tulee.

Pikku-Kalle (pentukuumeilijat: pysykää poissa, hus hus!)

Heti tähän alkuun VAKAVA PENTUKUUMEVAROITUS! Ihan turha on tulla syyttämään meikäläistä, jos tuon varoituksen ignooraatte jatkaen kuviin asti ja huomaatte käyneen pian hassusti. Ettäs tiiätte sitte nii. Te, joiden vastustuskyky pentuja kohtaan on epäinhimillisen korkea samoin kuin te, jotka olette valmiita tuohon katalaan kuumeeseen sairastumaan: teille mulla on pikkuisen kerrottavaa...

Kalle on vähän väsynyt.

Paparazzin uhri.

Kaikki on syötävää!

Nimittäin nythän on niin - kääk! - että Leo sai eilen uuden pikkuveljen, Kallen. :) Pikku-Kalle on cockerspanieli huimalla seitsemän viikon kokemuksella, ja mitä eilen havainnoin (no pakkohan sitä oli heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä katsomaan lähteä. :D), on elo cockerina melkoisen energiaa kuluttavaa puuhaa. Tuntitolkulla olisi penikka vain nukkua posottanut sen jälkeen, kun oli ehkä noin vartin verran kerrallaan jaksanut leikkiä ja uutta kotia ihmetellä. Kovin oli rauhallisempi pentu verrattuna Caroon samassa iässä, mutta eiköhän tämäkin penikka vielä nykyisestä kovasti aktivoidu, kun pahin muuttoväsymys kaikkoaa. Kohta ei perässä pysytä, katsotaas vaan.

Unilelua vasten on hyvä väsähtää.

Kuulapää.

Nyt venytellään!

Taas löytyi hampaille töitä.

Sen ajan, jonka Kalle jaksoi valveilla olla, vaikutti se varsin rennolta tyypiltä. Muutamia yllättäviä, kovia ääniä se vähän hätkähti, mutta jatkoi sen jälkeen touhujaan taikka uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, eivätkä sen enempää Leevi kuin isot koirapojatkaan olleet millään muotoa pelottava juttu. Leo ja Leevi ovat luonnostaan tosi hyvätapaisia, rauhallisia tutustujia, mutta Caron suhteen henk.koht. luottoni ei ollut kovin korkealla, se kun on lievästi sanottuna ns. vilkas ja vauhdilla iholle tunkeva tapaus. ;) 

Mitenkä sä velipoika näytät noin kamalan kummalliselta?

Pentu meni hetkeksi ulos pissalle. Isoveljet ovat luonnollisesti kovin huolissaan. :D

Leevi on vähän iso.

Saksalaispösilö sai tosiaan purkaa suurimmat energiansa pihamaalla hömpöttäen ennen kuin edes pääsi ekaa kertaa samaan huoneeseen Kallen kanssa. Sisälle päästyään otus ei ensin hoksannut ollenkaan, että häkissä on joku, mutta hiljalleen asian todellinen laita paljastui tälle meidän aivopuolellekin. Odotin haukahteluja "vieraalle koiralle", mutta ei mitään. Hämmentävää. Onko sillä jopa käytöstapoja? Siis niitä hyviäkin, koulutuksesta huolimatta?! Nätisti se katseli ja nuuski häkkiä, ja käväisipä Kallekin verkon läpi nuuskimassa uutta tulijaa. 

Ainoan nootin Caro sai pienestä matalasta murinastaan, jonka se kertaalleen häkin laidalla maatessaan yllättäen päästi. Loppui kyllä samantien kieltoon eikä minkäänlaisia pennulle osoitettuja äännähdyksiä tuon jälkeen enää kuultu, joten mikä lie hetken mielijohde tuokin sitten oli, tiedä häntä. Olin noin ylipäätään tosi iloisen yllättynyt siitä, kuinka hirmuisen nätisti Caro osasi Kallen kanssa olla! Tavanomainen sähläys loisti poissaolollaan ja otus selvästi tajusi, että pennun kanssa kuuluu käyttäytyä nätisti ja rauhassa. Ja koska meni niin hyvin, saivat koirat tutustua toisiinsa myös ilman välissä olevaa häkkiä, koko ajan valvottuina toki edelleen jo pelkän hurjan kokoeronsa vuoksi: Kalle on ehkä juuri ja juuri Caron pään kokoinen ja Leoon verrattuna huidellaankin sitten jo aivan toisenlaisissa kokoerolukemissa. :p

Uudet kamut on aika jänniä.

Isot veljet tuttavallisina.

Ja pikkuinen kans!

Otteita sarjasta "Kokoeroja". ;)

Ilmeestään huolimatta se on ihan iloinen, uskokaa pois. :p

Mutta sellainen se nyt on: Kalle-cockeri, Leon tuore velipoika ja Caron velipuoli. Tulevien kesien hilpeä veneilykamu, noutohirmu vailla vertaa, jos odotukset paikkansa pitävät. Kylän kovimman pallohullun ja uimamaisterin titteleistä tullaan luultavasti käymään kovaa kamppailua, kunhan penikka tuosta isoksi - tai noh, isommaksi - kasvaa. ;) Mutta kiire ei ole, sillä kukapa voisi vastustaa tuollaisia pieniä vähän kömpelöitä, elämästä ihmeissään olevia pentuja!