Pikku-Kalle (pentukuumeilijat: pysykää poissa, hus hus!)

Heti tähän alkuun VAKAVA PENTUKUUMEVAROITUS! Ihan turha on tulla syyttämään meikäläistä, jos tuon varoituksen ignooraatte jatkaen kuviin asti ja huomaatte käyneen pian hassusti. Ettäs tiiätte sitte nii. Te, joiden vastustuskyky pentuja kohtaan on epäinhimillisen korkea samoin kuin te, jotka olette valmiita tuohon katalaan kuumeeseen sairastumaan: teille mulla on pikkuisen kerrottavaa...

Kalle on vähän väsynyt.

Paparazzin uhri.

Kaikki on syötävää!

Nimittäin nythän on niin - kääk! - että Leo sai eilen uuden pikkuveljen, Kallen. :) Pikku-Kalle on cockerspanieli huimalla seitsemän viikon kokemuksella, ja mitä eilen havainnoin (no pakkohan sitä oli heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä katsomaan lähteä. :D), on elo cockerina melkoisen energiaa kuluttavaa puuhaa. Tuntitolkulla olisi penikka vain nukkua posottanut sen jälkeen, kun oli ehkä noin vartin verran kerrallaan jaksanut leikkiä ja uutta kotia ihmetellä. Kovin oli rauhallisempi pentu verrattuna Caroon samassa iässä, mutta eiköhän tämäkin penikka vielä nykyisestä kovasti aktivoidu, kun pahin muuttoväsymys kaikkoaa. Kohta ei perässä pysytä, katsotaas vaan.

Unilelua vasten on hyvä väsähtää.

Kuulapää.

Nyt venytellään!

Taas löytyi hampaille töitä.

Sen ajan, jonka Kalle jaksoi valveilla olla, vaikutti se varsin rennolta tyypiltä. Muutamia yllättäviä, kovia ääniä se vähän hätkähti, mutta jatkoi sen jälkeen touhujaan taikka uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, eivätkä sen enempää Leevi kuin isot koirapojatkaan olleet millään muotoa pelottava juttu. Leo ja Leevi ovat luonnostaan tosi hyvätapaisia, rauhallisia tutustujia, mutta Caron suhteen henk.koht. luottoni ei ollut kovin korkealla, se kun on lievästi sanottuna ns. vilkas ja vauhdilla iholle tunkeva tapaus. ;) 

Mitenkä sä velipoika näytät noin kamalan kummalliselta?

Pentu meni hetkeksi ulos pissalle. Isoveljet ovat luonnollisesti kovin huolissaan. :D

Leevi on vähän iso.

Saksalaispösilö sai tosiaan purkaa suurimmat energiansa pihamaalla hömpöttäen ennen kuin edes pääsi ekaa kertaa samaan huoneeseen Kallen kanssa. Sisälle päästyään otus ei ensin hoksannut ollenkaan, että häkissä on joku, mutta hiljalleen asian todellinen laita paljastui tälle meidän aivopuolellekin. Odotin haukahteluja "vieraalle koiralle", mutta ei mitään. Hämmentävää. Onko sillä jopa käytöstapoja? Siis niitä hyviäkin, koulutuksesta huolimatta?! Nätisti se katseli ja nuuski häkkiä, ja käväisipä Kallekin verkon läpi nuuskimassa uutta tulijaa. 

Ainoan nootin Caro sai pienestä matalasta murinastaan, jonka se kertaalleen häkin laidalla maatessaan yllättäen päästi. Loppui kyllä samantien kieltoon eikä minkäänlaisia pennulle osoitettuja äännähdyksiä tuon jälkeen enää kuultu, joten mikä lie hetken mielijohde tuokin sitten oli, tiedä häntä. Olin noin ylipäätään tosi iloisen yllättynyt siitä, kuinka hirmuisen nätisti Caro osasi Kallen kanssa olla! Tavanomainen sähläys loisti poissaolollaan ja otus selvästi tajusi, että pennun kanssa kuuluu käyttäytyä nätisti ja rauhassa. Ja koska meni niin hyvin, saivat koirat tutustua toisiinsa myös ilman välissä olevaa häkkiä, koko ajan valvottuina toki edelleen jo pelkän hurjan kokoeronsa vuoksi: Kalle on ehkä juuri ja juuri Caron pään kokoinen ja Leoon verrattuna huidellaankin sitten jo aivan toisenlaisissa kokoerolukemissa. :p

Uudet kamut on aika jänniä.

Isot veljet tuttavallisina.

Ja pikkuinen kans!

Otteita sarjasta "Kokoeroja". ;)

Ilmeestään huolimatta se on ihan iloinen, uskokaa pois. :p

Mutta sellainen se nyt on: Kalle-cockeri, Leon tuore velipoika ja Caron velipuoli. Tulevien kesien hilpeä veneilykamu, noutohirmu vailla vertaa, jos odotukset paikkansa pitävät. Kylän kovimman pallohullun ja uimamaisterin titteleistä tullaan luultavasti käymään kovaa kamppailua, kunhan penikka tuosta isoksi - tai noh, isommaksi - kasvaa. ;) Mutta kiire ei ole, sillä kukapa voisi vastustaa tuollaisia pieniä vähän kömpelöitä, elämästä ihmeissään olevia pentuja!