Antti-tuiskua kaivaten

Eteläinen osuus tästä rakkaasta Suomestamme on kuuleman mukaan mennyt aivan sekaisin Antti-tuiskusta. Ei, ei siitä Rovaniemen laulavasta herrasmiehestä, vaan siitä äkäisestä lumimyräkästä. Sen sijaan täällä Oulussa lunta on juuri ja juuri sen verran, että sitä voi - ja sittenkin vain vilkasta mielikuvitusta käyttäen - sanoa olevan siellä täällä epämääräisissä paikoissa, joissa joku toinen toteaisi näkevänsä pelkkää kuuraa tuskin kovin pahasti huijaten. Kävelytietkin ovat kauttaaltaan sulat. Juu että laittakaas te etelän hetelmät meillekin sitä lunta tulemaan, kun alkaa jo vähän tympiä tämä tämmöinen "muka-talvi" -touhu. Me halutaan loikkia lumessa ja tarpoa naamat nurtturalla oikein kunnon pyryssä!

Tämän merkinnän kuvista nuo tassuheijastinvaljaskuvat on otettu muutama päivä takaperin ja Hurtta-valjaskuvat tänään. Maisema vastaa kumpaisessakin prikulleen sitä lumisinta osuutta tässä kaupungissa, eli eipä täällä paljon lumiukkoja tehdä, ei... :p Mää en ala eikä ala kuulemma Carokaan, kun justiinsa kysäisin alkaako se vaiko eikö.

Mutta juu, ei tässä tällä erää muuta kuin että mukavaa viikonloppua kaikille nyt sitten vaan! :)

Näillä varusteilla näkyy ja pitkälle, vaikka ei ois ihan pimeääkään.

Caro tahtoopi sanoa, jotta... 

"...käyttäkäähän tekin heijastinvaljaita, niin ei tuu pipi taikka poru hämärässä!"

Huuli unohti olla tarkkana ja terävänä.

Komeet movemberit on pojalla tällä.

Tulihan sieltä yksi edustava kuvakin, huh!

Ihan naamat

Meille ei kuulu yhtikäs mitään mainitsemisen arvoista, joten ei tule blogiakaan sitten väkisin päiviteltyä. Tyypit vain nukkuvat, syövät, yrjöilevät, leikkivät, mölisevät, kakkivat ja höseltävät aivan kuten aina ennenkin. Kyllä te tiiätte. Iskenpä nyt kuitenkin eetteriin muutamia tänään ikuistettuja pärstävärkkejä, jotta tietäisitte meidän täällä kuitenkin edelleen lorvailevan. Kas tässä!

Haukotus

"Normaalit nukkumapaikat? Täysin yliarvostettuja!" toteaa päiväuniltaan julkeasti herätetty Sinni, ja asettautuu takaisin uinumaan tuon ihmisnäkökulmasta niin kovin epämukavan, kapeaakin kapeamman pömpeliviritelmän päälle.

Pipipäitä on monenlaisia

Kylläpä vaan huomasi meidän pojasta tänään, että allekirjoittanut on ollut viikon verran lenkkitauolla, kiitos jonkun rasittavan flunssapöpön, joka onneksi nyt vetelee jo viimeisiään. Ne isännän vastuulla olevat lenkit ovat aina vähän niin ja näin ainakin mitä tuohon energiankulutukseen tulee (no arvaahan sen, kun lähes pelkästään hihnalenkeillä keskenään käyvät, aivan sama kuinka tehokkaasti eräs pärskivä ämmä on yrittänyt uhkailla komentaen koirakkoa suuntaamaan kohti metsää. Mur sentäs!), joten riehumishaluja otuksella piisasi kuin keskisuurella tornadolla. Ymmärrätte varmasti katsoessanne nuo videot. :p Ihmetys oli tosin suuri, ettei purkautumaton energia kiusannut meitä lenkin alkuvaiheessa eli remmikävelyosuudella, koiralla kun tuntui olevan korvat ja tavatkin kohdillaan jopa normaalia paremmin. Hämmentävää, mutta eipä tohdi tippaakaan valittaa - no yllätys!

Tehtiin vielä tuon heinikkoriehumisen päälle mukava rentoilulenkki metsän siimeksessä (tai no tämä puolikuntoinen rentoili ja tuo toinen veti pitkin mättäitä kuin olisi tuli persuskarvoissa roihunnut...) sellaisella hauskalla polulla, jolla emme muistaakseni ole koskaan ennen lenkkeilleetkään (ja nyt ei voi kuin ihmetellä, että miksi ihmeessä emme ole, vaikka kyseinen polku alkaa meille vähän liiankin tutun polun varrelta ja sitä vaihtelua tuttuun reittiin olisimme kaivanneet jo aikoja sitten), joten nyt on taas koiruudella hyvä nojatuolissa iltatorkkuja vedellä. Ja myönnetään, että kummasti se luonnon helmassa samoilu emännänkin mieltä turhan pitkän tauon jälkeen piristi. :)

PS. Jospa sitten ensi kerralla jotain kuvia vaihteeksi, ettei pelkäksi videoiden spämmäämiseksi tämä kuulumisten kertoilu menisi....

Yksin vai kaksin?

Laitetaas perään vielä toinenkin leikkivideo samaiselta päivältä, joskin tunnelmaltaan edeltäjäänsä "hieman" verkkaisempi, vaikkakin kuvattu ennen sitä edellistä häslinkiä.

Ja jotta saataisiin hommaan vähän vaihtelua, ymppään mukaan vielä koiran, jonka on aina pakko saada olla mukana kaikessa, haluttiin sitä mukaan taikka ei. Ihailtavan sitkeästi se jaksaa Pätkiksen lähelle tunkea ja kaveruutta osoittaa, vaikkei katti suuremmin noita yrityksiä arvostakaan. Meikäläinen sen sijaan kiittelee moista sinnikkyyttä, joten koira saakin aina kovasti kehurapsutuksia tehtyään noita rauhallisia lähestymisyrityksiään, vaikka tietääkin, että vastassa tulee jälleen olemaan hyppysellinen aika hapanta naamaa. :p Caron mottipäähän ei vaan mahdu moinen epäsosiaalisuus (mikä olisikaan hauskempaa ajanvietettä, kuin pieni palloleikki yhdessä, häh?!), joten aina se jaksaa yrittää, vaikka menestys onkin melko kehnonlaista. Aina saa raasu pettyä, kerta toisensa jälkeen.

Että semmoista mähellystä tällä kertaa.

Karvahelvetti, kirjaimellisesti!

Yhdistetään kömpelön karvapersiin hepuli ja vasta suunnittelun asteelle ehtinyt siivouspäivä. Saadaan aikaan hengästyttävän karvainen video, josta ei "äksöniä" puutu!

Valkeaa lunta ja violettia pantaa

Vanha ystävämme kuvaoksennus on täällä taas kuten on myös ihana, maiseman valaiseva lumikin. Lumi, jee! Missähän vaiheessa tätä ns. syystalvea lumen hehkuttaminen muuttuu normaalista rikolliseksi, hmm..? Vaan enpä kiusaa teitä höpinöilläni enempää, eli annan tämän päivän lenkkikuvien puhua puolestaan, mitä lumen hienouteen ja muihinkin kuulumisiin tulee. 

Paitsi että köh köh... Tuo kuvissa esiintyvä violetti Rukka-panta "saattaa" olla melkoisen tuore ostos Mustista ja Mirristä. ^^ Oli pakko sortua taannoisella koiranruokaostosreissulla tuhlailemaan syystä, että olen etsinyt hyvännäköistä (ja kohtuuhintaista) violettia (no juu, taas niitä lempivärejäni on se) pantaa jo varmaan vuoden verran ihan eBayta myöten operaatiossani kuitenkaan onnistumatta, joten kun moisen sitten myymälässä tarjolla näin (kaiken hyvän lisäksi siinä on heijastavaa nauhaakin!), tuli melkein kiljaistua riemusta eikä kahta sanaa, että otettavahan se oli. Noin ylipäätään on mahtavaa, että koirakamojen värivalikoima vuosi vuodelta vain kasvaa kasvamistaan, ite melkoisena värisävynatsina kun en mitä tahansa mielelläni käyttöömme kelpuuta ja on kiva hommailla elikolle jotain muutakin kuin perinteisen mustaa kampetta, vaikka mustakin suurimpia suosikkivärejäni noin yleisesti ottaen onkin.

Ai niin, ne kuvat... :p

Ulkokissasta sisäkissaksi

Kurkistetaanpas jälleen hämäläiseläinten arkeen. Tällä kertaa parrasvaloihin pääsee yksinoikeudella Leevi, jolla onkin ollut harvinaislaatuinen syksy. Leevi on nimittäin joutunut luopumaan syksyn ajaksi tarhakissan elämästä itestään riippumattomista syistä ja saanut uuden väliaikaisroolin sisäkissana, jolla toki on päivittäinen mahdollisuus ulkoiluun pienehkössä häkissä. Etukäteen oli hyvin epäselvää kuinka suurimmaksi osaksi isoon ulkotarhaansa tottunut ja sinne alati haikaileva 13-vuotias (vai joko se on jopa 14-v.? Nyt en ole ihan varma, hmm...) tulisi moiseen elämänmuutokseen sopeutumaan, sillä lukuisia ovat ne tarinat kissoista, jotka eivät siihen sisäkissan rooliin millään sopeudu ja sitten onkin hätä kädessä ja sormi suussa.

Sylikissaeläin.

Sylikissaeläin saa aivohierontaa.

Ja kuinkas sitten kävikään? Alkusyksyn ensimmäiset viikot Leevi vietti oven takana vähän väliä ulkohäkkiin vaativasti vonkuen (erityisen kivaa muuten yöaikaan, kun toiset yrittävät nukkua. ;) ), joten eipä hyvältä näyttänyt sen sopeutumisen kannalta. Ihmetys olikin allekirjoittaneella suuri, kun viime vierailuuni mennessä tilanne oli kääntynyt päälaelleen: katti ei kuulemma viihtynyt enää lainkaan ulkohäkissään, vaan vietti kaiken aikansa mieluiten sisällä. No johan on! Tässä nyt sitten jännityksellä odotellaan kuinka se vanha tarhaelämä alkaa tuossa piakkoin maistumaan vai ovatko ne ajat jääneet kokonaan taa. Tuskinpa kuitenkaan, olettaisin näin. 

Kylässä käydessäni huomasin, että katin vanha paha tapa eli ihmisten pureminen oli sisäkissailun myötä nostanut taas vuosien tauon jälkeen päätään. Kovasti sai taas olla varuillaan milloin leppoisa rapsuttelutuokio sylissä autuaana kehräävän karvakasan kanssa muuttuisi erinäisten viattomien ihmisraajojen teurastustuokioksi. Olisi kyllä saanut tuo tapa jäädä uusiutumatta, jos multa kysytään, mutta eipähän se poika paljon kysele. Kyseleekö ne kissat ihmisten mielipiteitä koskaan muutenkaan? ;) Sain myös kuulla, että toinen vanha paha tapa, eli erilaisten (laturi)johtojen rikki pureminen oli jälleen pitkän tauon jälkeen palannut, joten aivan ilman ongelmia ei Hollolan perukoilla olla selvitty, vaikkei Leevi enää ulos niin hinkuakaan ja antaa ymmärtää, että sisälläkin viihtyy.

The monorail cat.

Ja sitten vielä liuta kuvia Leevistä, joka intoutui pieneen narupalloleikkiin. Kyseessähän on koiran viihdykkeeksi tarkoitettu lelu, vaan kun eivät nuo vinttipojat oikein lelujen päälle ymmärrä, on pallo jäänyt lähinnä Leevin rassailtavaksi. :p Hyvä, että jollekin kelpaa!