perjantai 31. lokakuuta 2014

Testissä: Kissan allergia

Eilen oli jännä päivä. TOSI jännä. Oli nimittäin aika ottaa uusi askel taistelussa Sinnin pitkäaikaista kutinaa vastaan. Vanhemmat lukijat aiheesta tietävätkin, mutta tuoreimmille tiedoksi, että Sinniä on jo pitkään vaivannut kutina, jota on yritetty hoitaa niin loishäädöin, ruokavaliomuutoksin kuin eliminaatiodieeteinkin - ilman tulosta. Sinni siis nuolee ja raapii turkkiaan ja ihoaan rikki syystä, joka hyvin todennäköisesti on allergiaperäinen. Eilen viimein koitti tuo pitkään harkinnassa ollut päivä, kun suuntasimme tutun eläinlääkärin luo allergiatestiin.


NYT on jännää!


Potilas Sinni osoitti reissussa hämmästyttävää ja ennen kaikkea ihailtavaa mielenlujuutta ja rohkeutta. Jouduimme odottelemaan verinäytteiden ottoa toimenpidehuoneessa ainakin vartin verran, koska edellisen koira-asiakkaan asiat olivat saapuessamme vielä pahasti kesken, mutta vieraissa paikoissa tyypillisesti aika arka Sinni ei ollut odottelusta millänsäkään. Ei miukunut, ei tärissyt. Möllötteli vaan. Odottelun pitkittyessä katti alkoi osoittelemaan kiinnostusta lähteä tutkimaan jännittävää huonetta, mutta ilman kotiin unohtuneita valjaita moinen ei käynyt päinsä. Tyytyminen oli mukanamme olleen mummin ja emännän syleihin, ja siinähän se sitten aika kului silmät lautasina tilannetta ihmetellessä. Mukavampaa varmasti kuin kantokopassa yksin kököttäminen.

Viimein koitti verinäytteiden oton aika. Sehän tapahtui kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että kisu kapaloitiin johonkin sellaiseen pussiviritelmään, josta emännälle tuli auttamatta mieleen pakkopaidan ja makuupussin salaisen rakkauden hedelmä. Vain toinen eturaaja jätettiin pussivirityksen ulkopuolelle ja siitä ne muistaakseni hieman yli kolme putkilollista verta sitten talteen valuteltiin. Veren hyytymisen vuoksi operaatio vaati sen pari kolme erillistä pistokertaa eikä koko aikana todistettu pienintäkään inahduksen inahdusta saati karkuun pyristelyjä, joten kyllä sai olla niin kovin ylpeä pienestä sinnikkäästä Sinnistä. :) Ihan toista se olisi ollut, jos pistettävänä olisi ollut piikkikammoinen emäntä... Pyörtymisen aiheuttama kolaus olisi kuulunut Helsinkiin asti. Vähintään!


Mikäs se tässä ootellessa.


Mitäs sitten. No ainakin sitä, että seuraavaksi oli vuoro valita allergiatestin laajuus. Oma valintamme oli keskilaaja testi, jolla testataan sekä sisä- että ulkotilojen allergeeneja. Näytteistä tutkitaan myös verenkuva ja peruselinarvot. Nyt tässä odotellaan jokunen viikko testin tuloksia ja kun ne saadaan, voidaan miettiä jatkotoimenpiteitä. Toivottavasti syyllinen kutinaan löytyy ja sitä kautta voimme aloittaa siedätyshoidon. Toisena hoitovaihtoehtona on kortisoni, jonka itse asiassa jo kuurityyppisesti aloitimmekin (samoin kuin antibiootit kutinan seurauksena syntyneisiin ihomuutoksiin). Kortisoneissakin on kuulemma valinnanvaraa eikä takeita ole, että kaikki toimivat kaikilla kissoilla, joten senkin kanssa on ehkä vielä säätämistä, mikäli kyseinen aine päätyy testien jälkeiseksi hoitomuodoksi. Toistaiseksi tilanne on aivan täysin auki, joten jossittelun sijaan on parasta vain rauhassa odotella allergiatestin tuloksia ja edetä siitä sitten hyväksi havaitsemaamme suuntaan. Pääasia tietysti on, että löytäisimme kutinaan viimeinkin sen toimivan helpotuksen. 

Tunnelma Karvahelvetissä on odottavan toiveikas. Näillä fiiliksillä toivottelemme kaikille mukavaa viikonloppua! :)


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Stressi ja kuinka siitä pääsee eroon

Stressi. Se on se olotila, kun otsalohkossa tykyttää ja takajalka vipattaa, vaikkei minnekään oltaisi menossa. Unikaan ei oikein tule, kun mielessä pyörivät kaikki ne lähitienoon hajut, jotka pitäisi ehtiä joka päivä nuuskimaan ja merkkaamaan, vaikkei millään - EI SITTEN MILLÄÄÄÄÄÄN!!! - ehdi, kun tyhmä isäntäväki pitää aina ihan liikaa kiirettä vaatien seuraamaan perässä, vaikka edellisen lyhtypylvään tsekkaus jäi vielä aivan täysin kesken. Eihän sellaista painostavaa tahtia voi yksikään koirapoloinen kestää, joten siitähän se sitten iskee päälle, se kamalan ahdistava stressi.

On kuitenkin olemassa keinoja, joilla stressi poistetaan, ja uskaltaisin väittää, että tässä lienee niistä se kaikkein nopeavaikutteisin. Toimii muuten myös kissoihin ja ihmisiin. Kokeilkaas vaikka!












tiistai 28. lokakuuta 2014

Rantautumisia

Tänään katselemme kuvia teemalla "Määrä korvaa laadun". Juu, pikaisesti ellei jopa hätäisesti napsaistuja kännykuviahan ne! On nimittäin olemassa veneilytilanteita, joihin ei järkkärin kanssa ole minkäänlaista asiaa ja mm. erinäiset rantautumiset ovat luonteenlaadultaan juurikin sellaisia. Niissä tilanteissa päätavoite on olla kompastumatta koiraan (isoon tai pieneen), omiin jalkoihinsa taikka muuhun vapaavalintaiseen yllättävään esteeseen. Suosikkirantautumistilanteeni on saareen rantautuminen: joku vapauttaa koirat hytistä veneen saavutettua turvallisesti rantaviivan, ja sen jälkeen vain toivotaan, ettei kukaan kuole tai kesyimmillään molskahda järveen. Kukaan ei tosiaan viime kesänä henkeään heittänyt, mutta niitä molskahduksia, no niitä nähtiin senkin edestä. Suureksi harmikseni tätä "vapauta kaaos ja toivo parasta" -taktiikkaa ei voida toteuttaa yleisissä satamissa, joten tyytyminen on karvaiseen hurrikaaniin hihnan päässä. Erityisesti sen hihnan, joka usein on nahkainen. Sattuneesta syystä kuvat niistä kaikkein viehkeimmistä hetkistä jäivät kokonaan ottamatta, joten joudutte nyt vain kuvittelemaan kaiken samaan aikaan, kun ite yritän vain unohtaa. ;)



























maanantai 27. lokakuuta 2014

Kumivene

Sateen ja tuulen hallitsema syyspäivä. Liekö maailmassa kitkerämmän suloista ajankohtaa kesäpäivien muisteluun? ;) Äkkiseltään en mitään tuskallisempaa keksi, joten näillä mennään.

Haluaisin kertoa teille nyt yhdestä Caron suurimmista kesäisistä intohimoista heti sen parhaan, uimisen, jälkeen. Se on kumiveneily. Se voisi olla myös soutuveneily, mikäli meillä soutuvene käytössämme Päijänne-reissuilla olisi, mutta kumiveneeseen on ainakin toistaiseksi tyytyminen. Eikä kumiveneessä sinällään muuta vikaa olekaan kuin kömpelöt souteluominaisuudet (vene on tosi raskas soutaa eikä vauhdikas soutelu onnistu teknisistä syistä ollenkaan), jotka torppaavat melkoisen tehokkaasti halut pidempiin souteluretkiin.


Joko mennään?


Porukalla.


Hiljainen ilta.


Mitä koiraystävällisyyteen ja yleiseen kelluskelukelpoisuuteen tulee, on leveä kumivene oikein mainio peli kesäiseen hengailuun. Reunalta voi myös kätevästi ponkaista järveen vilvoittelemaan, jos akuutti tarve iskee. Siis koiralle. Emäntä on aivan liian kömpelö kavutakseen takaisin korkean reunan yli, joten jättää nuo uimahetket suosiolla niille, jotka voi hilata takaisin veneeseen esim. aina yhtä kätevällä niskapers-otteella. 

Oli miten oli, koiraeläimen hinku veneilemään on hillitön - aina. Ei olla nähty kertaakaan, etteikö tyyppi olisi tunkemassa kalastamaan lähtevien mieshenkilöiden matkaan jääden kuitenkin turvallisuussyistä rannalle ääneti ruikuttamaan tai kertaa, jolloin kysymys "Mennääks soutelemaan?" olisi saanut vastineekseen muuta kuin ketarat oikosenaan veneen perälle loikkaavan koiran. Jopa yöllä, loppukesän öiden ehdittyä pilkkopimeiksi, olen yhyttänyt Caron kumiveneestä istumasta, valmiina seikkailuun sen ilmeisesti hyvinkin pitkäveteisen nuotion äärellä kököttelyn sijaan. Ikävänä emäntänä olen lähtenyt soutelemaan kuitenkin vain silloin, kun olen omin silmin nähnyt minne olemme tarkalleen ottaen edes menossa. ;)


Kutkutteleva karikko.


Matkalla jonnekin.


Pikkukiviä.


Kellutaan.


Olkoonkin, että Caron mielestä veneily on parasta milloin vain, jäivät omalta kohdaltani rakkaimpina mieleen ne kahdenkeskiset hetket, kun kesä oli kuumimmillaan ja toden totta kauneimmillaan. Eräänä upeana elokuun päivänä soutelimme erään suuuuuuren selän laidalle jääden sinne pitkäksi aikaa kellumaan ja katselemaan, kun lähes parikymmentä purjevenettä kisasi kauempana selällä muita sinne tänne touhottavia veneitä unohtamatta. Välillä rantauduimme pienelle karikolle jaloittelemaan ja pohtimaan milloinka sitä malttaisi palata saaren toiselle laidalle muiden luo. En muista malttoiko Caro varsinaisesti uida karikolla, mutta mahdollisuus toki oli. Ikimuistoisia olivat myös ne myöhäisen illan souteluhetket, joina Päijänne oli täysin tyyni ja äänetön lukuun ottamatta ammattikalastajien veneiden jylhää huminaa jossain kauempana. Noilla kiireettömillä reissuilla, jos missä, lepäsi niin emännän kuin karvakorvankin mieli. :)


Syyskuussa lokkisaarta hyvästelemässä.


Hitot saaresta, meillä on kumivene. Tuu jo sen kameras kanssa, nii lähetään!


Purjevenebongarin iltapäivä.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Lupa möllöttää

Se aika vuodesta, kun kaikenlainen möllötys on IN. Sisällä lämpöisessä möllötys, tarkennetaan. Onneksi Karvahelvetistä löytyy lukuisia paikkoja, joissa kyseinen toimenpide suhteellisen huolettomasti onnistuu. "Suhteellisen" siksi, että eräänkin kerran on todistettu yhden kilpparin unissaan sohvan selkänojalta joko pudonneen tai viime hetkellä putoamiselta pelastautuneen, kynnet tietysti pitkin sohvan nahkaista pintaa sutien ja lopulta nolostuneen katin takaisin ylös avittaen. Onnea on kestävä nahkasohva, ei voi muuta sanoa. Oma lukunsa ovat tietysti nämä pöytätasot, joilla möllötys on erityisen IN. Mukava on ruokailuvälineensä kissankarvoilla kuorrutetulle pöydälle laskea tietäen, että joku on siihenkin arsensa äskettäin asetellut - ja siinä samalla aikansa kuluksi möllötellytkin, tietäähän sen.





















maanantai 13. lokakuuta 2014

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Laiskasti on järkkäri viime aikoina laulanut ja lehtiä puista sillä välin ahkerasti maahan varissut, joten taisivat ne kaikkein komeimmat syyskuvailumaisemat jo lipsua meidän osaltamme tavoittamattomiin. Sunnuntaina räpsin kuitenkin jotain samalla kun tuolla metsän siimeksessä haahuiltiin. Aika harmaahan tuo kuvasaalis oli, mutta niillä eväillä se on mentävä, mitä annetaan. Ja hauskaahan tuo haahuilu toki oli. :) Niin hauskaa ja ennen kaikkea vauhdikasta, että tyypiltä jäi osa takajalan anturan (siis sen ns. ylhäällä takasääressä olevan, jonka oikeaa nimeä en nyt millään ilveellä muista) nahkaakin matkan varrelle. x) Onneksemme kyseessä on vain kohtalaisen vaatimaton pintanaarmu, joka näyttää jo tänään huomattavasti paremmalta, vaikka tuoreeltaan verta vuotavana oli aika ikävä näky. Tuolla tohelolla on kyllä melkoista moukan tuuria tässä vuosien mittaan ollut, sillä järki ei tosissaankaan päätä pakota, jos ja kun baana on vapaa ja aivot OFF-tilassa. Siinä nimittäin mennään eikä meinata!