Happihyppely

Tänään koitti kissojen ulkoilupäivä "Vinttilandian" vihreissä maisemissa. Sinni arvosti tarjottua tarhaulkoilumahdollisuutta niin paljon, että kökötti käytännössä koko vierailumme ajan tarhan sisämökissä, koska tarhaelämä nyt oli vaan taas kuulemma aivan hirveän kauhean kamalaa. Pätkis tajusi hyvän päälle paremmin, joten sen hengailuista on tarjolla jopa ihan kuviakin kuten tietysti tarhan vakiasukas Leevistä myös. Pätkis on muuten jo useampaan otteeseen osoittanut vienoa kiinnostusta Leeviä kohtaan, ja niinpä se tänäänkin, aivan vaivihkaa, nuuskutteli Leevin häntäkarvoja pojan ollessa turvallisesti selin. Tokihan siihen samaan syssyyn piti vähän murista myös, ettei nyt vaan kukaan erehtyisi luulemaan kyseisen eleen olevan edes etäisesti ystävällismielinen. ;)

Pilkka sopii omaan nilkkaan

Suora lainaus viiden päivän takaisesta postauksesta: 

"Pakko muuten leuhottaa, onnemme kääntymisen uhallakin (ja ainahan se kääntyy, kun leuhottaa, hahaa!), että kaikista näistä pusikkoreissuistamme huolimatta otuksen nahkaan ei ole tarttunut tänä kesänä edes yhden yhtä punkkia".

Arvaattekin jo varmaan millaisia tuliaisia meillä tarttui mukaan tämän päivän lenkiltä? Kesän ekat punkithan ne. :D Yksi oli löytänyt kotoisan majapaikan koirapojan nivusista ja toinen kirmasi iloisen vikkelästi pitkin vaaleaa vatsakarvoitusta omaa uutta osoitettaan etsien. Joo, vaan eipä etsinyt kauaa. Mutta että tässä se nyt TAAS kerran nähtiin, että jos menee hyvin, on syytä pitää kärsä ummessa.

Noin niin kuin muutoin meidän päiväulkoilumme noudatti prikulleen eilistä kaavaa, mitä nyt osittain eri polkuja tallailtiin ja eri putkea kameran nokassa heiluteltiin. Julkaisen nämä kuvat jo tässä tänään toisen postauksen jatkoksi, ja vaikkapa ihan vain perjantain kunniaksi. Että mukavaa ja ennen kaikkea punkitonta perjantaita vaan kaikille! :)

Sylikoirana olosuhteiden pakosta

Eilen se helle saapui Lahteenkin ja näyttäisi jatkuvan vielä useamman päivän. Meillä tykätään kovasti! :) Juhlistettiin eilen tuota komeaa säätä melkein kolmen tunnin luontoretkellä, joka nyt ei luonnollisesti mikään hikikuntoilulenkki ollut, vaikka hiki siellä silti tulikin, jo pelkästään velttoillessa, hah! Aloitettiin lenkki piipahduksella tutulle koirien uittopaikalle. Kun asianmukaiset kiljunnat ja veden väkivaltaiset läpsimiset oli hoideltu, olikin hyvä siirtyä kuivattelupuuhiin eli pienimuotoiseen kepin heittoon ja kalliolla hengailuun. Seurana meillä oli ihanan virkistävä tuuli ja koiran varalle kiva pieni varjoa tuova pensas, joten mikäs meillä oli kesäpäivästä siinä nauttiessa. 

Ihanhan tuo otus pitkän tovin meikäläisen sylissäkin istui, mikä on kyllä tapahtuessaan aina vähän hassua, niin harvoin se aivan niin tiiviisti välittää kenenkään kanssa hengailla. Silloin tällöin kyllä, mutta mitään varsinaista sylikoiraa pojasta ei koskaan kasvanut. Sniff. Eilen se kallio oli vissiin vaan niin turkasen kova, että pylly puutui ilman kunnon pehmustetta ja joutui raukka sylikoiraksi alentumaan, paremman pehmusteen puutteessa. :p Tai no paremman ja paremman, sillä kyllä allekirjoittaneessa sitä pehmustetta piisaa, vaikka ihan useammankin koiran tarpeiksi... (Että sniff vaan sillekin faktalle!)

Päijänteen aalloilla

Vuorossa otteita sarjasta "Tapahtuipa kerran" eli jälleen muistelmia tuolta muutaman viikon takaa. Kävi nimittäin niin, että harras toiveemme toteutui viimein: pääsimme muutaman päivän venereissulle Päijänteelle. Caron elämän aiempina kesinä aikataulut ovat menneet syystä tai toisesta sen verran solmuun, että olemme joutuneet tyytymään pelkkiin hätäisiin päiväreissuihin, mutta nyt, kun ei enää tarvitse kiirehtiä takaisin pohjoiseen, on aikataulujakin huomattavasti helpompaa viilailla. Erittäin todennäköisesti luvassa on vielä ainakin yksi vastaava reissu ja sehän meille passaa. 

Hengenpelastajahurtta valvoo Vääksyn rantaa.

Kanavassa kanavoimassa.

Sysmän keskustassakin muuten piipahdimme, mutta sieltä ei tullut kunnon kuvia otettua. Otukseen iskeneellä "APUA IIK RÄYH VÄYH MISSÄ ME OLLAAN RUF RUF!!!!!!!" -hepulikohtauksella ei ole varmasti mitään yhteyttä tuohon kuvien puuttumiseen. ;) Sen sijaan kanavaosuudet Vääksyssä sujuivat mallikkaasti veneestä maisemia mulkoillen ja tuhansia uusia tuoksuja sniffaillen. Toki nyt vähän piti rannalla jolkotteleville koirille jotain satunnaisia törkeyksiä huudella, mutta venepoliisia ohittaessamme osasi sentäs siivosti käyttäytyä. Jotain se ymmärtää tuokin.

Putputtelua.

Tirppakin siellä oli.

Paratiisi laidan toisella puolen.

Woohoo, perillä!

Veneen rantautumisesta saareen kului arviolta se puolisen minuuttia eteenpäin, kun uimamaisterimme oli jo riemusta kiljuen testailemassa paikallisen uimaveden lämpötilaa. Todella "yllättävää" käytöstä. x) Pääsääntöisesti tyyppi uiskenteli nudistimeiningillä, mutta pelastusliivit pääsivät käyttöön myös. Aika pätevät laiskan uimarin vetovälineetkin liivien todettiin olevan: ei muuta kuin selkämyksen kahvasta hyvä ote ja niin lipuu sulavasti astetta möhömahaisempikin laiskiainen koiran vetämänä rantaan tuosta noin vaan ilman, että koira edes hoksaa ketään hinaavansa. Ei pöllömpi homma, jos joskus ihan oikeasti jotain ikävää vesillä sattuisi.

Pottuja keittelemässä.

Oiskohan ruoka-aika hollilla jo?

Venevahti.

Veneen kannella liikkumisesta ja "siltaa" pitkin saareen ja takaisin veneeseen kulkemisesta tuli aika sukkelaan rutiinijuttu. Aluksihan se vähän tutisutti, edellisestä kerrasta kun oli jo vuosi, mutta jo parin haparointikerran jälkeen homma oli hanskassa eikä liukas veneen pinta hirvittänyt enää ollenkaan tassujen asettuessa kapealle reunalle just eikä melkein oikein. Yhteen otteeseen hieman ihmeteltiin, että missäs se koira muuten on, kun ei ole hetkeen nuotion äärellä tulenkohennuskeppejä varastelemassa näkynyt, niin eikös tuo ollut mennyt omine nokkineen veneeseen nukkumaan. Yksi karvainen pää vaan sivupressun vierestä esiin putkahti, kun nimeä huudeltiin. :p Raitisilman myrkytys oli iskenyt, vissiin. Sen kyllä huomasi myös hirmuisesta ruokahalusta, sillä niin maistui saaressa omat ruoat kuin ihmisten ruoanjämätkin ihan salaatteja ja perunoita myöten! Ei puhettakaan, että kotona maistuisi, saati tekisi mieli ihmisten eväitä muutoin kuin muodon vuoksi kerjätä.

Minkähän aallon sitä nappais, hmm...

TOI on hyvä!

Karkas, perhana...

Onneksi aina tulee uusia.

Turvallisesti - ja kirsullisesti - vesillä.

Kelpasi hengailla.

Jokohan tää läpsyttely riittäis tältä päivältä.

Kipinävuorossa.

Nuotion lämpöön on hyvä nukahtaa.

Eipä tuosta reissusta liene enää muuta kerrottavaa olevan kuin lämmintä piisasi joka päivä ja kivaa oli. Niin ja aurinkokin helotti menemään suurimman osan ajasta, vaikkei sitä näistä kuvista välttämättä arvaisikaan. Oli selvästikin liian kiirus pulikoida ja nauttia komeasta kesäsäästä, kun ei kamera tullut mieleenkään muutoin kuin taivaan ollessa pilvessä. Vaan haitanneeko tuo mittään? No eihän se haitanne.