perjantai 26. heinäkuuta 2013

Sylikoirana olosuhteiden pakosta

Eilen se helle saapui Lahteenkin ja näyttäisi jatkuvan vielä useamman päivän. Meillä tykätään kovasti! :) Juhlistettiin eilen tuota komeaa säätä melkein kolmen tunnin luontoretkellä, joka nyt ei luonnollisesti mikään hikikuntoilulenkki ollut, vaikka hiki siellä silti tulikin, jo pelkästään velttoillessa, hah! Aloitettiin lenkki piipahduksella tutulle koirien uittopaikalle. Kun asianmukaiset kiljunnat ja veden väkivaltaiset läpsimiset oli hoideltu, olikin hyvä siirtyä kuivattelupuuhiin eli pienimuotoiseen kepin heittoon ja kalliolla hengailuun. Seurana meillä oli ihanan virkistävä tuuli ja koiran varalle kiva pieni varjoa tuova pensas, joten mikäs meillä oli kesäpäivästä siinä nauttiessa. 

Ihanhan tuo otus pitkän tovin meikäläisen sylissäkin istui, mikä on kyllä tapahtuessaan aina vähän hassua, niin harvoin se aivan niin tiiviisti välittää kenenkään kanssa hengailla. Silloin tällöin kyllä, mutta mitään varsinaista sylikoiraa pojasta ei koskaan kasvanut. Sniff. Eilen se kallio oli vissiin vaan niin turkasen kova, että pylly puutui ilman kunnon pehmustetta ja joutui raukka sylikoiraksi alentumaan, paremman pehmusteen puutteessa. :p Tai no paremman ja paremman, sillä kyllä allekirjoittaneessa sitä pehmustetta piisaa, vaikka ihan useammankin koiran tarpeiksi... (Että sniff vaan sillekin faktalle!)








































2 kommenttia:

  1. Ajattelin otsikon perusteella, että teille on sattunut jokin tapaturma lenkillä ja olet joutunut kantamaan Caron kotiin. :D Sitten tajusin, että ehkä tuon kokoista koiraa ei ihan kovin pitkälle viitsi kantaa ja tekstistä onneksi paljastui ettei ollut kyse mistään loukkaantumisesta.

    Mutta on se kyllä vähän pöhkö noiden keppiensä kanssa, taas yhdessä kuvassa tuollainen vaatimaton parin (vai kolmen?) metrin mittainen riuku suussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei. :D Vaikka Caro onkin saku-urokseksi suhteellisen kevyt, painaa se silti aivan tarpeeksi ja vähän enemmänki, jos pitäis koittaa kantamaan alkaa. Sylissä just ja just jaksaa kannatella, pienen hetken. :p

      Mikään keppi ei tunnu olevan liian suuri - tai pieni - tolle, se on huomattu. Kaikki käy!







      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)