Raketti sanoi PUM PUM!

Kuten etukäteen arvelimme, sujui vuoden vaihtuminen laumassamme oikein mallikkaasti aivan kuten aiempinakin vuosina. Caro ja Sinni eivät torkkujaan alati vilkastuneiden pamauksien vuoksi keskeyttäneet, ja vaikka Pätkis ajoittain kohdistikin äärimmäisen epäileväisen katseensa kohti naapuritalojen takaa kaikuvia kumahduksia, ei sekään kyllä varsinaisesti ääniä taikka välkettä pelännyt (emme tosiaan verhojakaan ennen nukkumaanmenoa sulkeneet). Pätkis nyt vaan on Pätkis. Aina pitää paheksua, epäillä ja olla vähän varuillaan, koska sen mielestä maailma on täynnä potentiaalisia vihollisia, jotka lymyävät kulman takana odottaen sopivaa hetkeä hypätäkseen kissaparan kimppuun. x) Normaalista poikkeavat pamaukset oli siis syytä ottaa tarkastelun alle, mutta suurempaan paniikkiin ei aihetta ollut.

Joskus siinä seitsemän jälkeen illalla päätettiin suorittaa iltalenkki ja saatiin isäntäkin mukaan. Caro sai päälleen heijastinvaljaat, ja jotta näkyvyys taattiin oikein huolella eikä kenelläkään olisi varaa väittää, ettei meitä näkisi, survaisin vielä uuden "poliisivaloledin" (eli vähintäänkin epileptisen kohtauksen aiheuttavalla vikkelyydellä vilkkuvan punasinisen) omaan ulkoiluliiviin kiinni. Tarkoitus oli kiertää kaikki pienetkin pommitukset mahdollisimman kaukaa, jottei vaan mitään yllättävää vahingossakaan sattuisi. Tämä suunnitelma toki romuttui jo heti oman korttelin nurkalla, kun ykskaks yllättäen talon takana olleessa risteyksessä, ehkä noin kahdenkymmenen metrin päässä meistä, pönöttikin lauma parhaillaan ammuskelupuuhissa olevia ihmisiä. Jes, sehän meni taas putkeen! Vaan mitäpä teki koira, kun noin lähellä rätisi? No tietysti kulki nokka maassa antaumuksella pissoja haistellen eikä suonut raketeille puolikasta vilkaisua kummempaa. Niin sitä pitää!

Caron ledit on keltaiset.

Tuossa vaiheessa pysähdyin laittamaan led-valoni päälle pohtien samalla mihin suuntaan sitä lähdettäisiin yhden suunnan jäätyä nyt pois vaihtoehdoista. Tästähän koira terästäytyi, sillä nythän oli pakosti jotain outoa lähistöllä, kun tuolla lailla yllättäen pysähdyttiin ympärillemme mulkoilemaan. Ja kas, raketeista katsottuna aivan päinvastaisessa suunnassa, pienen männikön takana, seisoskeli äärimmäisen epäilyttävän näköinen lastenvaunupariskunta, joka julkesi oikein tähtisädetikkua poltella. Tähtisädetikkua! Kuinka ne kehtaa?! Että näin meillä: vasemmalla ammutaan hyvän kokoisia raketteja, mutta oikealla rätisevä tähtisädetikku äänettömine ihmisineen on se juttu, mistä on syytä olla huolissaan ja mille pitää oikein haukahtaa. :D Eräänlainen torvi tuokin eläin kyllä on, vaan sehän me jo tiedettiin ennestään...

Nooh, mikäpäs siinä sitten. Liekö kohteliaisuutta vaiko sattumaa, mutta rakettiporukan pommitus taukosi meidän pelmahdettua kunnolla siihen heidän näköpiiriinsä, joten me jatkettiin iltalenkkiämme aivan normaalisti ilman akuuttia pelkoa vahingossa kohti lentävistä tulitteista. Matkalla tutulle nurmikentälle nähtiin kaikenmoista kulkijaa, välkettä, savua ja muuta asiaan kuuluvaa, mutta koiruus se vain keltaista lunta nuuskutti vailla huolen häivää mihinkään epätavalliseen reagoimatta. Kentällä, turvallisen kaukana pommituksista, koitti koiralle viimein vuoden viimeinen riemukas vapauskin.

"Niin että mikä raketti? Missä?"

Iltalenkkimme venähti puolitoistatuntiseksi, joten ihmettelin joko sitä nyt taas pissattaa, kun koiruus läähätti niin maan pirusti vain hetki kotiinpaluumme jälkeen. Sitten hoksasin, että kuumahan sillä on, joten avattiin tyypille parvekkeen ovi, ja sinnehän se onnessaan luikahti, lumiselle lattialle makoilemaan. Eikä aikaakaan, kun Sinni paineli perässä!

Että näin.

Ei huolen häivää.

Rennosti vuoteen 2013.

Hihitytti kyllä tuo kaksikko, kun ne siellä keskenään nököttivät aivan kuin kyseessä olisi normaali ilta, vaikka äänimaailma oli hetkittäin hyvin lähellä sotaelokuvaa. :p Pakkohan mun oli mennä niille kaveriksi, että edes joku niitä rakettejakin siellä huomioisi, joten siinä me sitten kolmestaan hyvä tovi lorvailtiin. Pätkiksenkin nappasin julkeasti syliini hetkeksi, kun se siinä ovensuussa varomattomasti nuuskutteli uskaltamatta kuitenkaan omin neuvoin aivan pihalle asti. Kun vuosi vaihtui, taidettiin olla parvekkeella koko porukan voimin, siis tietysti sitä Pätkistä lukuun ottamatta, joten aika putkeenhan tuo taas erityisesti elukoiden osalta meni. Toivottavasti näin oli teillä muillakin eli selvisitte ilman turhia hötkyilyjä. :)