Eroahdistus

Carolla oli tässä vähän rankkaa, omasta mielestään siis. Allekirjoittanut hylkäsi sen lähes kahdeksi kokonaiseksi päiväksi (ajatella, KAHDEKSI!) tänne Hollolaan painuen ite menoilleen Lahteen ja siitäkös se örrimörrifiilis vasta iski. Tyyppi lakkasi tyystin syömästä eivätkä edes ne kuurin alusta asti suurta herkkua olleet kipulääkemakutabletit kelvanneet. Onneksi noiden lääkkeiden kanssa ei nyt ole niin kamalasti väliäkään, että syökö niitä vaiko ei (ja kohtapuoliinhan se kuuri loppuu muutenkin), joten Hollolan isäntäväki ei alkanut väkisin niitä kurkusta alas tunkemaan, koira kun kuulemma jo puoliväkisin koittaessa yritti ryömiä lattian läpi karkuun... :p Voin kyllä kuvitella, juu. Oman porukan ja lekurien kanssa nuo hoitotoimenpiteet onnistuvat huolettomasti, mutta auta armias, jos Hollolassa koitetaan jotain vaivan tapaista hoitaa, niin johan muuttuu koira vänkyröiväksi lieroksi, vaikkei totisesti ole kyse siitä, etteikö täällä koiria osattaisi varmoin ottein käsitellä.

Aivan kuin paasto ei olisi ollut tarpeeksi iso kiusa, oli Caro ollut myös todella levoton eikä ollut kauaa viihtynyt ihmisten luona, jos se eteisen oven edestä tai sen välittömästä läheisyydestä oli pois vahdista huudeltu. Yöt se oli nukkunut katkonaisesti vaihdellen usein makuupaikkaansa kuin muurahaisia olisi perskarvoissa kuhissut. Isäntäväki oli tosin vähän sitä mieltä, että Roosan olemassaololla oli tähän jonkin verran vaikutusta, Caro kun ei "omalla porukalla" ole ennen noin levoton ollut. Onni nukkuu omasta tahdostaan lähes kaikki yönsä pienehkössä eteisessä ja tämäkin oli ollut Carolle kova paikka, paras vartiomesta kun oli varattuna ja ite joutui makaamaan ehkä max. puolentoista metrin päässä keittiön puolella. Kammottavaa! Siitähän voi jo aivan kuka tahansa vilahtaa ohi paimennuseläimen huomaamatta, autuaana väärällä paikalla nukkuvan röyhkeän vintin takia.

Reissulauma kasassa.

Noh, eilen koitti tyypille ilon päivä eli meikäläinen palasi "korpeen". Voitte vaan arvata kuinka sukkelaan alkoi ruoka ja tabletti maistumaan puhumattakaan unesta, joko oli vähintäänkin yhtä syvää kuin se aiempi huoli ja murhe, hylätyksi tulemisen pelko. Siihen simahti saksalainen samantien sängyn jalkopäähän, kun me illan tullen siirryttiin omaan huoneeseen rentoutumaan ennen varsinaiselle yöpuulle käymistä. :) Loppuun vielä muutama tunnelmakuva uupuneesta odottajasta. Odottajasta, jonka odotus oli viimein päättynyt.

Huoh, se on ohi..!

Vintti pimeänä. Eiku paimen.

Se nukahti pokkana silmät auki. x)