torstai 11. joulukuuta 2008

Kissakuvahaaste 93: Kääryle

Meillä on niitä kaksi, joskin toinen näyttäytyy kääryleen ominaisuudessa selvästi toista harvemmin. Antikääryleen roolin on ottanut luonnollisesti Pätkis, joka nauttii enemmän siitä, että saa levittää koko höllyvän olemuksensa niin laajalle alueelle kuin se tässä todellisuudessa on mahdollista. Tukkimalla koko kulkureitin se pystyy hyvin kontrolloimaan reviiriään eikä yksikään elävä olento pääse sen ohi huomaamatta eli kuulematta lähes vihaisen vaativaa "MÄÄYYYY!"-komentoa, joka hetkestä riippuen tarkoittaa joko "missä ruokani viipyy?!", "vessassa on kakka ja sinun tehtäväsi on hoitaa se sieltä pois" tai "haluan jakamattoman huomiosi seuraavaksi kahdeksi päiväksi". Sinni hakee huomiota aivan toisin keinoin, mutta olkoon se jonkin toisen postauksen aiheena.






On olemassa hetkiä, joina Pätkiksestäkin saa oivan kääryleen. Useimmiten tämä johtuu kuitenkin hetkellisen mielenhäiriön seurauksena ilmenneestä tilan puutteesta, eikä niinkään Pätkiksen omasta tahdosta. Sinni sen sijaan nauttii kääryleen olomuodosta etenkin silloin, jos tarjolla on myös paljon lämpöä ja tarpeeksi kuvaukselliset olosuhteet. Viime toukokuinen kevätkääryle esittäytyy:








Kuten kuvistakin nähdään, kääryleen voi rullata mihin suuntaan ikinä mieli tekee. Luovuus, pienuus ja ketteryys ovat valttia tässäkin kissamaisessa ajanvietteessä. Ehkä ei siis olekaan ihme, ettei Pätkistä usein noissa hommissa nähdä. Se kun on sulava ja notkea kuin tanskandoggi luistimet jalassa eikä kokonsakaan puolesta pahasti esimerkkiä pienemmäksi jää.

4 kommenttia:

  1. Voi, aivan lutusta!:D Siinäpä vasta varsinainen herkkukori!!! Taitaa tosiaan tuo pullero Pätkis vallata koko korin, eikä siinä paljon raajojaan mahu levittelemään. Vaan toisin se on Sinnillä...Kissat on kyllä niin kummia, kun ne rakastaa ahtaita paikkoja:)

    VastaaPoista
  2. Sinni tykkää hirmuisesti tommosissa koreissa olemisesta, joten äiti sille tommosen lahjaksi kerran osti. Normaalisti ku toi taloutemme toinen kori eli lehtikori on turhan täynnä ilman sitä kissaakin. Onhan tommonen rusettikori tietty paljon söpömpikin. :p Ja kyllä, Pätkikselle väljempikin paikka on monesti ahdas!

    VastaaPoista
  3. Olipas tääläki nätit kääryleet. =D Korikin melki samanlainen ku meillä tulee taas jouluksi pyörimään pitkin lattioita kissoille. =)

    VastaaPoista
  4. Meiän kateilla on sitten vissiin joulu läpi vuoden, ku toi kori löytyy lattialta kesät talvet. :p

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)