Terveys on katoavaista

Oho, jo toinen postaus samalle viikolle! Kyllä nyt ihminen vallan villiintyi. Tuli vaan mieleen, että voisin kirjoitella vaihteeksi useammasta kuulumisesta kerralla, niin se rästiuutisjono ei lähtisi aivan totaalisesti lapasesta.

Matkalla kesään.

Pieni suuri saalistaja on ottanut metsät miehekkäästi haltuunsa.

Niin. Monet koiranomistajat - ja enenevissä määrin kissojenkin vastaavat - kamppailevat näin kesäaikaan äärimmäisen kiusallisen punkkiongelman kanssa. Punkki siellä, punkki täällä, aaaargh ja perhana! No me ei kamppailla. Se on se max. 10 punkkia kesässä, vaikka missä Caron kanssa liikuttaisiin, joten tämäkin kesä sujuu ilman mitään erityisiä punkkikarkotteita. Valkosipulirouhetta tulee laiteltua silloin tällöin koiran ruoan sekaan, mutten rehellisesti sanottuna usko sen tehoon erityisemmin. Aika näyttää kuinka paljon Dalton vetää punkkeja puoleensa. Toistaiseksi ongelmaa ei ole ollenkaan, mutta mistäpä noista vihulaisista tietää, että mitä kaikkea ne tuolla pöheiköissä juonivat!

Oli vähän huono elämä hotspotin iskettyä. Piti hakea toiselta kutisijalta vertaistukea.

On meilläkin silti omat vitsauksemme. Nimittäin hotspotit. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tiivisturkkinen Caro varttuu, sitä suurempi kiusa ne meille ovat. Viime vuonna taistelimme varmaan 6-7 pienehkön hotspotin kanssa. Tänä vuonna Caro ehti uida kahdesti, kunnes se iski taas, ja kaiken lisäksi pahempana kuin koskaan aiemmin: koko rintakehä tulehtui ja lisäksi pienemmän osansa saivat ainakin myös nivuset, persus ja häntä. Juuri niitä paikkoja, joissa karva on pitkää tai paksua ja/tai iho hautuu. Koskaan ennen ei ole tarvinnut suojakauluria käyttää, mutta nyt muuta vaihtoehtoa ei ollut, eikä sekään toki estänyt kynsillä rapsuttelua paikoista, joihin kynsillä ylettyi. Oman kirpsakan mausteensa soppaan antoi juuri alkanut siitepölykausi, joka oli omiaan yllyttämään raivoisaa nypyttelyä ja raapimista.

Kutinan alkupäiviä, rintakarvat kynittynä.

Kaulurin, päälle puetun T-paidan, karvojen pois surruuttelun, kortisonin, Bacibactin, allergiashampoolla pesemisen, föönaamisen ja ties minkä muun avulla hotspot talttui lopulta ihan kotihoidolla ilman lääkärireissua, mutta sitkeässä se oli ja jossain vaiheessa meinasi kyllä usko omiin tohtorointikykyihin loppua. Tuon projektin jälkeen totesin, että jatkossa kyllä lyhennellään noita ongelmapaikkojen karvoja ennakkoon ennen ongelmia ja pidetään vissi huoli siitä, että koira föönataan jokaisen uimareissun (ja sadekelin lenkin) jälkeen rutikuivaksi, ettei pienintäkään mahdollisuutta ihon hautumiseen jää. On meinaan iso, mutta silti niin pieni vaiva siihen taisteluun nähden, joka meillä vastikään käytiin. Onnea on tiivis pohjavilla ja silleen!

Lämpöhakeutuvan ohjuksen unelmavuodenaika on taas täällä. :)

Sinnin terveydestä: Atopica tuntuu edelleen auttavan! Nyt en enää keksi muuta syytä sille, että karva on pysynyt kiitettävän ja heikoimmillaankin hyvän tasolla yhtämittaa jo parin kuukauden ajan. Tämä vaikea siitepölykausi on aiheuttanut oireilua yhdelle sun toiselle eläimelle (mukaan lukien talouden isännälle ;) ) eikä yliherkkä Sinni ole siltä säästynyt, mutta edelleen kaikenlainen kutina on huomattavan vähäisellä tasolla Atopicaa edeltävään aikaan nähden. Lääkkeen ottaminen sujuu nykyään rutiinilla ja helposti, ja ollaan edelleen pysytty siinä "noin joka kolmas päivä" -tahdissa. Jopa vähempikin voisi siitepölykauden/karvanlähtöajan ulkopuolella riittää. Sitä me testaillaan myöhemmin.

Ja tähän loppuun vielä todella ikäviä suru-uutisia... Eturauhasvaivojen kanssa Caron tavoin pitkään paininut Leo lähti kirmaamaan vihreämmille pupunjahtausniityille aiemmin tässä kuussa. :( Vaivojen taustalta löytyi lopulta pahanlaatuinen kasvain eikä mitään ollut tehtävissä. Rauha aina niin suloiselle Leolle... Kivut ovat nyt poissa ja jos jokin, niin edes se lohduttaa, vaikka lähtö tulikin aivan liian varhain. Eihän Leo ollut kuin nelisen kuukautta Caroa nuorempi, mutta eivätpä nuo vaivat koskaan ikää katso. Carolla kaikki on noiden vaivojen suhteen nykyään hyvin, kiitos sen kevättalvisen kastraation. Olemme siitä enemmän kuin kiitollisia. Toisinkin voisi olla.

Iloisemmin jutuin ensi kerralla...

Kylässä (ja ikäviä uutisia)

Viime viikonloppuna Dalton pääsi näkemään Kallen ja Leon ensimmäistä kertaa, kun lähdettiin käymään poikien luona kylässä. :) Ovat muuten rivitalolaisia nykyään, joten nykyisestä asuinsijasta johtuen kuvia Caron ja Kallen yhteisistä heppapalloilusessioista ei ole blogissa viime aikoina näkynyt eikä varmaan tulla enää näkemäänkään, rivitalojen pihamaat kun eivät sitä villiä heppapalloilua sen enempää kuin yhteisulkoiluja oikein suosi. Niin, Caro pääsi tietysti mukaan myös ja yllärinä paikalla oli myös mäyris Roosa, tuo äksy ja silti niin suloinen kahdeksanvuotias neitirouva, joka on omiaan pitämään allekirjoittaneen ikuista mäyriskuumetta elossa. 

Eteishärdelli. :D

Saapumisoperaatiot ovat hauskoja.

Ja niin... Suureksi ikäväkseni on tähän samaan syssyyn kerrottava, että Kallen ja Leon koti on nykyisellään kissaton Leevin siirryttyä kissojen taivaaseen jo tuossa viime vuoden lokakuussa. Leevi sai elää 16 tervettä vuotta, kunnes täysin yllättäen halvaantui eikä mitään ollut tehtävissä. Vaikka loppu menikin tosi kurjasti, on oltava kiitollinen siitä, että terveyttä riitti monen kissanelämän edestä. Ei ole yhtä hyvä tuuri kaikilla, ei tosiaankaan. Leevin ei tarvinnut lääkärissä rampata, vaan se sai keskittyä koirien tapakouluttamiseen (ja voi kuinka monta koiraa se ehtikään pitkän elämänsä aikana ruotuun laittaa!) ja reviirin vahtimiseen rakkaassa ulkotarhassaan (toki se sisälläkin aikaa paljon vietti, mutta tarha oli se ykkösjuttu aivan viimeisimpiä vuosia lukuun ottamatta). 

Leevistä jäi muutamia ennenjulkaisemattomia kuvia, joita haluan vielä joku päivä blogiin laittaa, joten muistellaan komeaa Leeviä tuolloin hieman lisää. On poika sen ansainnut. :) Tämän julkaisun PITI keskittyä vain kyläreissuumme, mutta koska joku olisi varmaankin kysellyt Daltonin ja Leevin kohtaamisesta, niin tuo valmiiksi viivästynyt suru-uutinen oli parasta kertoa viimeistään nyt. Olen kuitenkin varma, että jos Dalton ja Leevi olisivat ehtineet tavata, olisivat nuo sosiaaliset pojat tulleet hyvin juttuun. Leevihän olisi niin mielellään kaveerannut Sinnin ja Pätkiksenkin kanssa, mutta tytöt olivat tuttuun tapaansa "hivenen" epäsosiaalisia. :>

Niin, se kylähomma. Daltonista jäi talteen vain muutama kuva, koska se vietti puolet reissumme ajasta joko vähintään puolittain piilossa sohvan takana tai sitten vieressäni sohvalla tarkan valvonnan alla (koirien vuoksi). Koirat - Caroa lukuun ottamatta - olivat alussa hyvän tovin suljettuina toiseen huoneeseen, jolloin Dalton uskaltautui tutkimaan olohuonetta jonkin verran. Roosan haukahdukset oven takana havaitsemalleen arkkiviholliselleen Carolle säikyttivät Daltonia aina sen verran, että se juoksi heti varuilta sohvan taa tai muuhun nurkkaan piiloon.

Koirien päästyä vapaiksi jokainen kävi sanomassa hyvinkin nätisti nenäpäivää sohvalla olleelle uudelle kissalle, kunnes Kalle keksi yllättäen, että Dalton onkin ihan kamalan pelottava. Niin pelottava, ettei sitä uskalla edes katsoa silmiin saati istua viereisellä sohvalla. :D Ihan mielenkiintoista sinällään, kun kissa vain nökötti koko ajan paikallaan kaikessa rauhassa. Roosan mielipiteet kissanpennun suhteen tuntuivat vaihtuvan alun epäilyttävyydestä myöhemmän vaiheen "miltähän toi maistuis?" -aatoksiin. Kyllä oli mäyrisakka niin jännittyneessä ja virittyneessä mielentilassa kissaa tuijottaessaan, ettei olisi tullut mieleenkään jättää niitä kahden kesken. Kissarukkaset oltaisiin saatu haltuumme hyvin vikkelään ja niitä ei nyt haluttu. Hampaiden välissä vinkuvaan kanaan oli Roosan taas tyytyminen. :p Leo suhtautui kissanpentuun yllättävän välinpitämättömästi eli muutaman kerran nuuskivat ja siinä se. 

Kokonaisuudessaan vierailu oli oikein onnistunut. Dalton oli odotetusti ja tuttuun tapaansa uudessa tilanteessa varautuneen tarkkailevainen, muttei pelokas, ja uudet tervehtimään tulleet koirat se nuuski ennakkoluulottomasti läpi. Että ihan hyvin voidaan mennä porukalla toistekin. ;)

Tähän pitkän jutun loppuun vielä muutama kuva Roosasta, jonka kanssa kaveerattiin pienen lelunviskelyhetken merkeissä. Ja onhan se nyt niin ihana vanha kärtty, voi kauheeta sentäs!

Aaaw!

Menneiden kaivelua: Rantaleikkejä ja uimalelun viimeinen kesä

Palataas jälleen kesään, kun sain värkkäiltyä lisää kuvia julkaisukuosiin. :)

Heinäkuun alussa kesä alkoi päästä vauhtiin ja vaikka navakka tuuli pöllytti turkkejamme turhan ahkeraan, pääsimme nauttimaan lämmöstä viimein myös ilman niitä aiemmassa muistelopostauksessa kiiteltyjä Kuoma-saappaita. :p Näin ollen putputtelimme taas Päijänteelle tutun saaren rauhaa rikkomaan. 

Tuossa vaiheessa kesää molemmat ah niin rakkaat kellujat, Caron keltainen majakka ja Kallen punavalkea majakka, olivat vielä leikkikelpoisia ja niitä tungettiinkin asiaan kuuluvalla raivolla milloin kenenkin jalkoihin noutoleikin toivossa. Saattoi se toisinaan tuottaa tulosta myös. Loppukesästä Caron majakka levisi sitten viimein kahteen osaan ja sitä vedessä pystyyn nostava lyijypainokin irtosi, joten ensi kesäksi on uusi samanlainen metsästeltävä tai muutoin iskee poru. Ei ole nääs sen paremmin aallokosta erottuvaa lelua kohdalle sattunut kuin tuo, kiitos kirkkaan värin ja kellumistyylin. Pätevä vaativampien olosuhteiden lelu siis, ja kohtalaisen kestäväkin, kun pysyi kasassa hieman yli pari uimakautta, vaikka pitkä rivi hampaita siihen kerta toisensa jälkeen riemuiten upposi. Ja upposi muuten vielä toissa kesänä niinkin tehokkaasti, että tarvittiin ihmisapua lelun suusta irroittamiseen. x) Että jos jotain huonoa pitää lelusta sanoa, niin tuo: jos koiralla on tapana napata lelusta kiinni aivan leveimmän osan vierestä, saattavat hampaat upota liian syvälle ja lelu jumahtaa suuhun. Sehän nyt ei sinällään ole mitenkään vaarallista, kunhan valvonta pelaa ja ihmiset rientävät apuun tarpeen vaatiessa. Samahan tuo on kaikkien lelujen kanssa peuhatessa, koska kaikkea voi aina sattua.

Vaativista olosuhteista puheen ollen, juuri tuon kyseisen reissun osalta parhaiten mieleen jäivät mahtavina vellovat aallot, joiden harjalla ratsastaneiden vaahtopäiden perään Caron oli aivan pakko syöksyä kerta toisensa jälkeen. Kiljuen, tietenkin, joten se taas sitä luonnon rauhasta. ^^

Joko me kohta oltais perillä?

Rannassa, viimeinkin.

Alahan jo heitellä äläkä siinä kuhni!

Märkä majakanvartija.

Kiireesti rantaan ennen kuin aalto tulee ja syö.

Heitäksää mulle välillä?

Oho, Leokin heräsi kastelemaan varpaitaan!

Johan siinä olikin tarpeeks actionia. Lähen nukkumaan. Nähään iltamakkaroiden aikaan.

Tasapainoilua jännän äärellä.

Hop!

Slurps, on se vaan just sopivan raikasta meikäpojan makuun.

Hupsista saa... taatana!

Seuraava aamu. Vaikea arvata kuka ehti ekana aamu-uinnille. ;)

Ei muuten ollut mikään seesteinen aamu-uinti se.

Toisella puolella saarta odottivat taas NE AALLOT!

Herra lähti sanomaan niille hyvät huomenet.

Ja ehkä jotain muutakin.

Majakkaa hakemassa. Hattua oli pakko nostaa, kun tuossa aallokossa jaksoi noutohommat 

kiinnostaa. Ei ollut meinaan ihan kevyttä puuhaa, kun itekin tuolla 

aaltojen lomassa pärskyttelin. :)

Välikuolema ennen iltauinteja. Tuli tarpeeseen.

Menneiden kaivelua: Kesäkuu

Kun tuo kesä ja alkusyksy jäi blogitauon jalkoihin, ajattelin mätkiä noina aikoina ottamiani valokuvia tänne blogiin näin jälkikäteen aina erityisen innokkaan postailufiiliksen iskiessä. Aloitetaan heti tänään teemalla "Kesäkuu". 

Ja mitäs me muistetaan siitä kesäkuusta? Se ainakin, että oli harmaata, sateista ja kylmää (aivan kuten tänäänkin) eli kaikkea muuta kuin se ihana alkukesä, jota niin kovasti odoteltiin. Paljolti juuri tuosta syystä vähäiset valokuvat tuli räpsittyä lähinnä kännykällä, koska ankeita niistä tuli joka tapauksessa, sama mitä yritti. :p Järvelle päästiin ekan kerran vasta juhannukseksi ja kovin oli vaihtelevat kelit sillä reissulla, mutta iloa revittiin kynsin hampain sieltä, mistä sitä saatiin. Siis hypotermian rajoilla uimisesta, jäätymiskuoleman pelon varjostamasta soutelusta, märillä rantakivillä kompastelusta, nuotion äärellä hytisemisestä, Kuoma-saappaiden ja pipojen olemassaolon kiittelemisestä, ja mitäs muita näitä perinteisiä suomalaisia kesähuveja nyt taas olikaan. ;) Noin muutoin kesäkuu oli sitä samaa vanhaa heppapalloilua sekä Kickbikella potkuttelua, joista ei tässä sen enempää. 

Seuraavassa muistelupostauksessa hyppäämme heinäkuuhun, josta emme yhdellä julkaisulla selviäkään. Jokainen voi omassa mielessään pohtia, onko paremmalla säällä lainkaan mitään osuutta asiaan... 

(ON ON ON!!!)

PS. Huomio huomio! Alla toinen tuore postaus tältä päivältä. :)