sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisulostautumishommat

Caron ja Nitan pääsiäissunnuntain ulosteluosuus näytti tältä. Osittain ainakin. Loput kuvat laittelen blogiin myöhemmin, sillä kyllähän sitä tuli taas kuvia useamman postauksen varoiksi räpsittyä, yli kolme tuntia kun tuo reissumme keväthangilla kesti. :)























lauantai 30. maaliskuuta 2013

ManMatin valjaat - hyvä vai paha?

Pääsiäinen on sujunut karvaa luontoon lennätellessä, laiskotellessa, metsäretkeillessä ja uusia valjaita testaillessa. Ostin nimittäin pojalle siniset ManMatin huskyvaljaat (käytetyt, mutta käytännössä uutta vastaavat) ja nyt olenkin sitten yrittänyt tyhmä pää savuten pähkäillä, että ovatko ne sopivat vaiko eikö. Ne Caron potkukelkkaillessa käyttämät JOKKE-valjaat jouduin malliltaan huonoiksi toteamaan, sillä vaikka otus kyseisten valjaiden kanssa vetikin into pinkeänä ilman pientäkään viitettä ongelmista, on kiistaton fakta, että valjaiden kaula-aukko on turhan leveä ja näin ollen valuu lapojen päälle. Tämähän voi sitten ahkerammalla käytöllä aiheuttaa jumitusta ja muuta harmia, eikä me tietty tieten tahtoen sellaisia haluta. 

Sen tähden piti koittaa jotain muuta ja arpa osui ManMatin Harness sled -huskyvaljaisiin, sillä mallin virallisessa myyntikuvauksessa sanotaan näin: "Malli on suunniteltu huskyille ja malamuuteille, mutta sopii myös muille roduille, joilla on vahva kaula ja lyhyehkö selkä (esim. saksanpaimenkoirille ja noutajille)." Noh, Carollahan tuota kaulaa piisaa niin maan perhanasti, että siitä olisi vaikka muillekin jakaa!


"Oliko ny ihan pakko pukea mut Ruotsin väreihin, yhyy?!"


Hyvin sä vedät!


Veto pois.


Ongelmana on vain se, että on hieman paha määritellä onko Carolle sopivin koko tuo nyt ostamani XL vaiko sittenkin XXL, sillä tyypin kaula on oikein kiusallaan noiden kahden koon rajatapaus. Kaulan koko pitäisi mitata "pannan alapuolelta", mutta noh, pantojahan nyt on vaikka minkälaisia (ainakin meillä, hups perhana...) ja ihan pannan mallista riippuen se ns. oikea mittauskohta voi vaihdella useammalla sentillä. Tai siis näin ainakin tällainen ehta alansa amatööri asian ajattelee. ;)


Se karkas.


Toinen jalka haud...montussa.


Optinen harha = komea läskimaha.


Semmonen se on.


Kevyessä vedossa pysähdyksissä, taukopaikalla.


Hirveä pohdintaoperaatio on siis tässä päällänsä ollut ja erilaisia valjaskeskusteluita on tullut netistä syynättyä enemmän kun ahkerasti (ihan jo pidemmän aikaa noin muutenkin), mutta enpä vaan vieläkään osaa sanoa. Oikean kokoisen kaula-aukon alareunan pitäisi kuulemma osua koiran rintalastan yläpään kohdalle, vaan eikös sekin perhana ole vähän niin ja näin. Välillä vaikuttaisi, että kaula-aukko jäisi noin sentin verran liian korkealle ja olisi muutenkin turhan tiukka, mutta sitten taas toisaalta en olekaan aivan varma. On tämä välineurheilu vaan pirun vaikeaa, ainakin eräille pönttöpäille.

Mielelläni vastaanottaisin niitä viisaampien mielipiteitä kommenttiboksiin (että häiritseekö noissa kuvissa joku tietty istuvuusjuttu jne.), alkaa meinaan kohta jo epätoivo iskeä tämän valjashomman kanssa, kun ei vaan omin päin tajua. x) Tokihan sitä toivoo, ettei kerjää hankaluuksia epäsopivilla vermeillä. Muistutetaan nyt tosiaan vielä, että meillä vetovaljaiden pääkäyttötarkoitus on ei-kilpailuhenkisessä canicrossailussa sekä mahdollisesti myös ensi talvena potkukelkkailussa, eli mitään pulkan tai kärryjen vetoa ei ole tarkoitus harrastaa. Saatetaan koittaa tulevana kesänä Kickbikeakin, jos oikein radikaalisti rohkaistun, Hollolan perukoilta kun sellainenkin valmiiksi löytyisi. Ruumiitahan siitä seuraa, sen nyt tietää jo etukäteen, mutta ainahan kannattaa yrittää, eikös? :D



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Karvainen uros

Moro! Blogi ei jaksa päivittyä, koska meille ei kuulu mitään kertomisen arvoista. Paitsi karvanlähtöä. Se on täällä nyt ja oikein huolella onkin. Käytiin jakamassa tuota kevään mukanaan tuomaa karvaista ilosanomaa myös lähitienoon oraville ja tirpoille. Jospa ne jotain pesäntäytettä noista harmahtavan mustista tumpuloista keksivät, sillä me ei niille täällä Karvahelvetissä käyttöä keksitty, eli hukkaan olisivat menneet. Taikka kahvikuppiin, sukan pohjaan, leivän päälle, nieluun - you name it! Karstalla on siis näinä päivinä töitä, näppiksellä ei niinkään.





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pojat on helppoja

Allekirjoittaneen tuskaillessa, kuinka muovata vanhasta petauspatjasta katseen ja pesun kestävä koiran peti, vaikka kaikenlaiset ompelutaidot ovat luokkaa "tervetuloa ekan luokan rättikässätunnille, lapset!", vaeltaa koira paikalle, heittäytyy pitkälleen kolminkerroin väännetyn patjan päälle ja toteaa: "Eiku se on ihan hyvä näin, kiitos vaan!"


Oliks tässä jotain vikaa, vai?


Ei musta vaan.


Lutkun kanssa päivätorkuilla.


Tähän vois vaikka tottua. Joo, vois.


Huh, helpotus! Se pedin suunnittelu pelkän ajatuksen asteella olikin huomattavasti mukavampaa kuin ajatus kyseisten suunnitelmien konkreettisesta toteuttamisesta. Mutta ehkä niitä pedinteko-ohjeita voisi tässä ihan vähän vielä googletella, noin niin kuin ajankuluksi vain... ;)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Canine Genius Leo

Tänään voisi höpistä vähän aktivointileluista, edellisestä kerrasta kun on jo tovi aikaa. Kirjoittelin joulukuussa siitä, kuinka köplästi kävi tutulta saadun aktivointilelun, Busy Buddy Tug-A-Jug -putelin kanssa. Se ei tosiaan toiminut sen enempää kääpiösnautserilla kuin meidän tunnetusti loogisen päättelykyvyn osalta vajaavirralla käyvällä sakemannillakaan. Liian vaikea ja muutenkin epäkäytännöllinen kapine oli se, eikä todellakaan mikään kovin kerrostaloystävällinenkään kaikessa kovamuovisuudessaan.

Kumia sen olla pitää! Niinpä "arvaatte-varmaan-minkä-eläinkaupan" alesta tarttui matkaamme täyskuminen aktivointilelu, Canine Genius Leo (Leo, hah!). Meidän nurkissa lelu tunnetaan tuttavallisemmin nimellä "Kumilutku", simppelimmin "Lutku". Joo, luitte aivan oikein. :D Mutta kun se on ihan lutku. Sinne tänne pomppiva hampaiden välissä hassusti joustava ja muljahteva kuolan liukastama lutku.


Näin se toimii!


"Lutkun" ympäriinsä viskely on huomattavasti mukamas aktivoivaa edeltäjäänsä äänettömämpää ja mitä käyttäjäystävällisyyteen tuon koiran kannalta tulee, antaa Caro lelulle arvosanaksi täydet neljä tassua. On kuulemma hauska mutustaa ja vielä hauskempi viskellä, nameja kun tipahtelee lattialle hyvinkin tiiviiseen tahtiin. Lelu on tuollaisenaan jopa turhankin innokas namien heruttelija (ainakin meidän käyttämiemme namien kanssa), mutta parempi se tietysti noin kuin ettei nameja saisi ulos ollenkaan, kuten aiemmin mainitun nimihirviölelun kanssa kävi. Pysyypähän ainakin mielenkiinto yllä.

Plussapuolena tuosta lelusta mainittakoon muunneltavuus, eli ostamalla useamman samaan sarjaan kuuluvan lelun ja yhdistelemällä niitä toisiinsa, saa lelusta halutessaan hyvinkin monimutkaisen, jolloin homman haastavuus lisääntyy eikä lelu mene hukkaan, jos ja kun se todetaan yksinkertaisimmillaan liian helpoksi. Mekin varmaan hommataan tuohon lutkun jatke, kunhan niitä jälleen halvennuksesta bongaillaan, täyteen hintaan kun nämäkin kuuluvat siihen "Ette voi olla tosissanne?!" -kategoriaan, johon me ei raaskita sotkeutua. x) Ai niin, lelun muuten luvataan myös kelluvan vedessä.

Nameina me käytellään tuon kanssa ihan tavallisia pätkittyjä purutikkuja eli Amin herkkuluita sekä viljattomuutensa vuoksi kiinnostuksemme herättänyttä Canagan Country Game -nappulaa, joka koiralle jopa maistuu ainakin noin aktivointilelun kautta tarjoiltuna. Yleensähän nappulat ovat tuolle yhtä tyhjän kanssa eli ei oikein maistu. Nakit taasen eivät tuonkaan lelun kanssa toimisi, eli jotain kovempaa namia sen olla pitää. Onneksi nuo nappulat nyt kelpaavat, vaikka helposti lelusta ulos tulevatkin.

Tuomio lelusta Canine Genius Leo: muunneltavuutensa ansiosta "Leo" vaikuttaisi sopivan aika monimuotoiselle käyttäjäkunnalle (pienten rotujen miniversio löytyy myös eli ei ole pakko tuollaista isoa ostaa), mikä on aina hyvä juttu. Uskallanpas sen vuoksi suositella tuota myös Caron tapaisille koirille eli niille, joilla ei riitä kiinnostusta (taikka, köh, älliä...) kovin monimutkaiseen näpertelyyn. :)


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ruuhkaa pukkaa

Sunnuntain suunnitelmaksi valikoitui reissu Oritkarin jäälle ja kuten paikalle saavuttuamme huomasimme, oli sama suunnitelma kuulostanut hirveän hyvältä idealta myös arviolta parinsadan muun "oululaisen ihimisen" mielestä... Voi hyvää päivää sitä autojen, hiihtäjien (koirahiihtäjiäkin näkyi useampi), varjoliitäjien, pilkkijöiden ja muiden haahuilijoiden määrää! :D Istuttiin autossa varmaan vartti sitä sutinaa ihmetellessä ja odotellessa samalla otuksen tunteiden jäähtymistä, sillä kyllähän silläkin oma selkeä mielipiteensä moisesta sirkuksesta oli, tietäähän tuon. Vaan ei siinä mitään. Päästiin me lopulta jäällekin (ja niin hassua kuin se ihmismäärä huomioon ottaen onkin, huomattavasti helpommin kuin taannoin siellä Toppilan rannassa, mutta Oritkari onkin otukselle tosi tuttu paikka, niin sehän se heti asiaan kummasti vaikuttaa), missä sitä tilaa riitti, vaikka muitakin koiria tosiaan jäällä vipelsi niistä muista vipeltäjistä nyt puhumattakaan. Hyvin me kaikki sinne mahduttiin aurinkoisesta, joskin melko tuulisesta päivästä nauttimaan, eli ei mennyt hukkaan tuokaan reissu.

























lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sanat hukassa

Jaaritusten jatkoksi pelkkiä kuvia eiliseltä. Pysyypähän edes joku tasapaino tässä touhussa, niih. Okei, jos totta puhutaan, kulutin eiliseen maratonpostaukseen koko loppuviikon sanakiintiöni. Nyt ei vaan enää pysty, ei kykene. :p Onneksi noita kuvia piisaa aina!




















perjantai 15. maaliskuuta 2013

Näin meillä syödään

(Varoitus: luvassa jaarittelua pidemmän kaavan mukaan!)

Pitkät piuhat. Ne meillä on. Niin isännällä kuin emännälläkin. Jos ne olisivat lyhyemmät, olisi tämänkin asian hoksaaminen vaatinut ehkä hippusen vähemmän aikaa, mitä nyt vaati. Kakarasta asti enemmän ja vähemmän nirsoilleen koiran ehdittyä hippusen päälle kolmen vuoden ikään viimein hoksasimme, että hei, jos tuo tyyppi kerran syö paremmin Hollolassa muiden koirien antaessa positiivista esimerkkiä, emmekö me voisi millään ilveellä hyödyntää tätä tosiasiaa kotona korvaten nuo kaverikoirat kissoilla? Jos johonkin se teinisanonta "no DAA?!" sopii, niin hitto vie juurikin tähän. :D Sen lisäksi, että tapa innostaa koiraa syömään innokkaammin, parantaa se lauman jäsenten suhteita. Onpahan jotain, mitä voivat tehdä yhdessä. Carohan tekisi kissojen kanssa mielellään vaikka ja mitä, mutta vastapuoli ei ole niin kamalasti ideasta innoissaan...

Ollaan ruokittu koko lauma samaan aikaan nyt tovin ajan ja systeemi vaikuttaa oikein lupaavalta. Kissat saavat ruokansa ensin, Caro viimeisenä. Ainahan tämäkään ei toki toimi. Toisinaan Sinnillä ei ole nälkä, jolloin kissasta ei näy jälkeäkään ja sen ruoka jää kokonaan tarjoilematta (keittiöön ns. väkisin tuotuna se vain vilahtaa karkuun heti tilaisuuden tullen), ja välillä Carokin meinaa, että "no aivan sama, jos noille maistuu, mut mä en silti syö". Olikohan se viimeksi tämän viikon maanantai ja tiistai, kun tyyppi ei syönyt mitään ennen tiistai-iltaa, vaikka kahdesti päivässä kippoa tyhjennettäväksi tarjottiin. Aiemmin täytettyä aktivointilelua se sitten pyöritteli pitkin lattiaa namien toivossa, eikä me sitä siltä kielletty. Söipähän edes jotain. Aina välillä noita kausia tulee, mutta onneksi nykyään harvemmin kuin nuorempana nappularuokavalion kanssa.

Pätkis on ainoa, joka ei ruoasta kieltäydy. Koskaan! Se on sitä kissalajia, joka saattaa maata kiipeilypuussa unillaan tuntitolkulla lähes liikkumatta, mutta heti, jos raotan kissanruokakaapin ovea aikeenani täyttää tyhjentyneet kupit, napottaa katti kääntyessäni jo siinä jalkojen juuressa. :p Ja jos on oikein onnekas, ehtii nähdä, kuinka tyyppi kirjaimellisesti juoksee nukkumapaikaltaan keittiöön. Mutta niin, se tosiaan vaatii sitä onnea, niin ninjamainen siirtymistoimitus kyseessä on.

Tänään videokuvasin huvikseni porukkamme aamuruokailun. Tällä kertaa operaatio sujui juuri niin kuin toivottiinkin, eli näin sen kuuluisi sujua aina. :) Caro jopa hamusi ruokailun lopuksi kissojenkin eväitä, mutta se siltä on kiellettyä. Kissojen aterioiden jämät tyyppi saa syödä vain, jos kuppi on viety sen omalle ruokapaikalle eli ne jämät sille varta vasten annetaan.


"Kaipa tota kehtaa syyä..."


Hyvin maistuu joka sorkalle.


Aivan kuppien maahan laskemisesta saakka en kehdannut kuvata, sillä kyseessä on Caron syömisen kannalta kriittisin vaihe. Tuossa vaiheessa tuo päästään vajaa otus tarkkailee, miten ympäristössä toimitaan. Se tsekkaa, maistuuko ruoka kissoille eli kannattaako senkään syödä (ja tekee tätä toisinaan myös kesken ruokailun), ja mikäli huomaa ihmisen tuijottavan itteään, saattaa hyvinkin vain nuuskaista ruokaa peruuttaen sen jälkeen paikaltaan jääden johonkin lähelle makaamaan, jolloin se ruokailu on sitten siinä eikä paluuta ole. Kyllä, se on juurikin NOIN tarkkaa. Tämän vuoksi ruoka vain tarjoillaan ja sen jälkeen ollaan kuin ei ruokailijoita huomattaisikaan, kunnes koira on päässyt eväänsä kanssa vauhtiin eikä enää katseista välitä. Useimmiten kuppi syödään tyhjäksi asti, mutta toisinaan kelpaa vain puolet. Rippeiden määrästä ja sisällöstä riippuen ne joko tarjoillaan seuraavan aterian yhteydessä taikka heitetään kerralla huitsin Nevadaan.

Mutta se siitä. Näillä eväillä toivottelen teille oikein mukavaa viikonloppua! Älkääkä sitten turhia nirsoilko, sillä se on viimeinen juttu, mitä viikonloppuna saa tehdä. :p


torstai 14. maaliskuuta 2013

EzyDog -pelastusliivit

Toisen epäonni on toisen onni. Ja kun oikein hassusti sattuu, voi se juttu olla samalle tyypille kumpaakin yhtäaikaa, onnea ja epäonnea. Kävi nimittäin niin, että Oulun koirauimala meni ja lopetti yllättäen toimintansa tuossa viime kuussa, mikä luonnollisesti on iso harmi. Ehdimme käväistä polskimassa vain kahdesti. :( On Oulussa onneksi toinenkin uimala. 

Vastikään lopetettu uimala ilmoitteli netissä myyvänsä irtaimistonsa pois. Arvaahan sen, että kaikessa hiljaisuudessa muhittelemani himo Caron testaamiin EzyDog -pelastusliiveihin oli siihen malliin pahentunut, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin varata kyseiset liivit omalle otukselle. Noita mielestäni hienoimpia, vihreitä camokuosisia, oli Caron koossa (koko L) tarjolla kaksin kappalein, joista valitsin nuo vähemmän käytössä kärsineet. Pikkuisen on heijastinauhojen kulmissa kolhuja ja yksi sauma nauroi neljän sentin matkalta (ompelulanka oli purkautunut), mutta se oli helppo ommella käsin umpeen. Muuten liivit ovat tosi siistissä kunnossa ja tulevat kestämään meidän käytöllämme vuosia, Carohan kun tulee uimaan paljon myös ilman liivejä, kuten tähänkin asti.


Siistit on.


Kätevään lisätaskuun saa sujautettua vaikka kakkapusseja.


Pikkuvikoja.




Tässä liivien virallinen tuotekuvaus:

"EZYDOG DFD-pelastusliivi on varustettu ainutlaatuisella Dog Flotation Device (DFD)-kelluntasysteemillä. EzyDogin uimaliivi pitää koiran luonnollisessa uintiasennossa selän kelluntatyynyn ansiosta. 

Pelastusliivi on käytössä pieni ja huomaamaton. Ne on helpot ja nopeat yllepuettavat eivätkä ne estä tai häiritse koirasi luonnollisia liikeratoja vedessä! 

Kelluntaliivissä on lujatekoinen nailon D-lenkki, ergonominen tartuntakahva sekä vetoketjutasku selässä. Heijastimet selässä ja sivuilla takaavat näkyvyyden kauas. Näppärä pikalukkokiinnitys selkä-ja kaularemmeissä. Kangas on kestävää ja napakkaa materiaalia."



Vaikka käyttökokemusta näistä liiveistä meillä on vasta yhden uimalakerran ja kotona sovittelun verran, uskallan kyllä hehkuttaa, että näihin liiveihin tuskin tulemme pettymään. :) Carohan hyväksyi liivit uimalassa heti mukisematta (ja kotona testaillessa kävi rennosti nukkumaan liivit yllään) ja ui kuin olisi aina liivien kanssa uinut, joten selvästikin ovat mukavat päällä eivätkä mistään kohdasta kiusaa. Niin ja jos Carolta kysytään, hakkaavat käytettyinä ostetut liivit 100-0 kaikki uutena ostetut. Niissä uusissa ei nimittäin tule mukana kaikkia niitä lumoavia, toisista koirista muistuttavia tuoksuja, joita pitää aina silloin tällöin antaumuksella imppailla naulakossa roikkuvien liivien ohi kävellessään. :D

Enää meiltä ei puutu muuta kuin ne uimakuntoon sulaneet jorpakot. Vaikka me varmasti testaillaan kellumisvälinettä täällä Oulun päässä myös, tulee liiveille oikeasti tarpeellista käyttöä vasta sitten, kun päästään kesällä veneretkelle (tai retkille, jos se vain suinkin mahdollista on) Hollolan porukan kanssa. Kuuleman mukaan Onnille ja Leollekin on äskettäin omat liivit hommailtu, joten ei pitäisi haukkujen upota jorpakkoon kovinkaan helpolla, vaikka veneen kannella taikka liukkailla kallioilla vähän tassut lipsuisivatkin. :p Kesää odotellessa, siis!


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Voiko keppi olla jo LIIAN suuri?

Carolla on asiasta hyvinkin yksiselitteinen mielipide: ei todellakaan voi! Harmi vaan, että on olemassa niitäkin "keppejä", jotka - sinnikkäistä yrityksistä huolimatta - eivät koiran tahtoon taivu. Siihen jäävät, missä löytöhetkellään olivatkin, aivan sama kuinka koittaisi "kepin" mukaansa kaivaa, taivutella, hammastella taikka kuopia. Perhanan perhana. Mutta parhaansa poika tälläkin kerralla yritti, joten huonolle vastukselle ei totisesti hävinnyt. Pienempiin keppeihin oli kuitenkin tyytyminen.


"Wow, ny alkaa olla kepillä sopivasti kokoa!"


"Tää on pakko saada mukaan. Pakko."


Ei muuta kuin yrittämään sitten vain!


"Tää ei tainnukaan olla ihan helppo juttu..."


"Vaihetaas tekniikkaa."


Venyy venyy, vielä vähän venyy...


...vaan kun ei pikkukoiralla varsi riitä, niin ei millään.


"Emmää onnistunu. Tuun hakemaa lohtuhalin."