perjantai 27. maaliskuuta 2009

Siivouslaite suoraan Helvetistä

Kuinka kamalan pelottava voi siivouspäivä pahimmillaan olla, noin niin kuin kissan kantilta katsottuna? Seuraavat kuvat valaisevat asiaa mielestäni melko mallikkaasti. Tällaista menoa nähtiin siis eilen samaan aikaan kun ihmisväki harjoitti siivouspuuhia.




Imurointisessio
alkaa aina pelokkaiden katseiden säestämänä ja katonrajaa hipovaan turvatorniin kapuamalla.




Mikään
noin pahaääninen ei yksinkertaisesti voi tietää mitään hyvää.




Sinni
muistaa, ettei tornin huippu ole tarjonnut turvaa ennenkään, joten se päättää paeta paikalta hyvissä ajoin.




Sen
sijaan Pätkis valitsee itselleen luontevimman puolustautumiskeinon eli uhittelustrategian.




Ja
tietysti aina yhtä hyvän vaihtoehdon: rajuudessaan vertaansa vailla olevan fyysisen väkivallan.




Keinot
eivät ihme kyllä imuriin purreet ja kun suulake väistyy hetkeksi sivuun, on aika ottaa Sinnistä mallia ja etsiä vaihtoehtoinen turvapaikka.




Kas
, täällähän on hätäuloskäynti!




Edessä
on kuitenkin ongelmia. Uloskäynti on tukittu lukuisien muiden imuria pelkäävien otusten toimesta. Eih, turvallisin pakotie on tukossa!




Tässä
tilanteessa on turvauduttava äärimmäisiin selviytymiskeinoihin eli on pakko joko hypätä tai imeytyä imurin säälimättömästi karjuvaan kitaan.




Kaiken
rohkeutensa keräten Pätkis loikkaa- kröhöm, satumaisen sulavana ja virtaviivaisen solakkana ilman laskeutumiseen liittyvää jättitömähdystä - kohti edessä häämöttävää ihanaa vapautta!




Vapaus
on tietysti toiselta nimeltään rahi, jonka päältä on helppo paeta kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin, mikäli imuri erehtyy käyttäytymään uudelleen turhan tuttavallisesti.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Sisäkissa ulkoilee

Tämä kuvasarja jatkaa viimeisemmän postauksen kuvallista teemaa eli antaa vielä vähän lisäinfoa siitä miltä touhu näyttää, kun kissamme päättävät ulkoilla turvallisesti omalla parvekkeellaan. Kummallakin on tänään hepuli mikä ilmenee päin seiniä juoksemisena, tappelemisena sekä jatkuvana möykkäämisenä. Mulla on vahva tunne siitä, että lukitsen kohta kummatkin pihalle ja päästän ne sisään vasta myöhään illalla. Johan mä kerran tänään ne sinne tahattomasti unohdinkin. Seuraava kerta ei tulekaan olemaan enää mikään vahinko.




Bongaa kissa.






Miten niin pelottava katse?


Joskus sillä hiljaisimmallakin on asiaa.




Onnea on törkeän ruman värinen kiipeilymatto.


Samaan aikaan lattiatasossa...



Pätkistä ei taaskaan kiinnosta.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kissakuvahaaste 105: Perhe

Kissat saavat harvoin perhettään valita. Ihmiset päättävät millä kokoonpanolla on arkea pyöritettävä, joten vaikka perheen karvaisimmat otukset eivät keskenään täydellisesti toimeen tulisikaan, on niiden silti jaksettava toistensa naamoja katsella.


Ulkoilupäivä perheen kanssa.


Sinni ja Pätkis ovat keskenään melko erilaisia. Toinen on ahmatti, kun taasen toinen syö vain nälkäänsä ja toinen palvoo aurinkoa toisen vetäytyessä mieluiten varjoon. Eipä kiinnosta leikkiminen tai muutkaan sporttisemmat huvit sohvalla päivästä toiseen makaavaa Pätkistä, vaikka samaan aikaan Sinni nyrkkeilee kiipeilytelineestä roikkuvan hiiren kera. Liekö siitä leikkisyydestä johtuvat myös päivittäiset mähinät, kun toinen tahtoisi telmiä toisen halutessa vain omaa rauhaa.

Vaikka katit ovatkin niin toisistaan poikkeavia, ettei niitä aina samaksi eläinlajiksikaan uskoisi, niin voisinpa melkein vannoa, että mielekkäämpää niiden elämä on toisen kissan kanssa kuin ainoana kattina talossa. Ne eivät koskaan jää yksin, vaikka ihmiset kylillä tavallista pidempään juoksisivatkin. Niillä on toisistaan sellaista seuraa, joka taatusti ymmärtää tismalleen mitä tietyn sävyinen nau'unta meinaa. Samaa ei voi sanoa meistä ihmisistä, jotka silti myöskin samaan perheeseen kuulumme ja kovasti yritämmekin otuksiamme ymmärtää.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Karvahelvetti proudly presents: The Furminator - The Doom of the Fur

Näyttäkää mulle kissanomistaja, joka rakastaa kaikkialla leijailevia irtokarvoja, niin mä näytän teille poliitikon, joka ei ole koskaan valehdellut. Karvattomat kissarodut voidaan toki vertauksesta suosiolla unohtaa. Luen hyvin vähän kissablogeja, koska omissa kateissa on aivan tarpeeksi kissaa yhden ihmisen tarpeisiin ja lisäksi omia karvojani nostattavat kaikki sellaiset blogit, joissa kissa (tai miksei koirakin) ns. "puhuu itse" eli toimii kertojan roolissa. Sellainen toimi ehkä aikoinaan Pikku Kakkosen sarjoissa, muttei enää tähän ikään ehdittyäni. Blogi nimeltä Herra Mäykynen valloitti mut kaikesta kissamaisuudestaan huolimatta pääasiallisesti komeiden valokuvien sekä asiallisten postauksiensa vuoksi. Kyseisen blogin ansiosta kuulin myös ensimmäistä kertaa elämässäni sanan "Furminator" ja nyt ajattelin kertoa siitä lisää teillekin.


Yhden kampaussession lopputulos. Tämä määrä x 3
lähti Pätkiksestä ensimmäisen furminointi-illan aikana.


Kyseessä on loistavin kissamaailmaan liittyvä tuote, johon olen tähän mennessä koskaan törmännyt. En valehtele, sillä tapani on puhua suoraan. Käytännössä se on harja, joka maksaa tavisharjoihin nähden naurettavan paljon, mutta epäuskoinen hihitys loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun on kokeillut kampaa ragdollin turkkiin. Mä en usko, että tulen enää koskaan ihastumaan mihinkään karvanhoitolaitteeseen yhtä palavasti kuin ihastuin Furminatoriin. Se nimittäin toimii kuin unelma.


Kissan taivas ja nautintoilme.


Kissankarvat ovat olleet meillä todellinen ongelma, jonka kanssa on vain pitänyt tulla toimeen, kun katteja olemme menneet hommaamaankin. Furminatorin hankinnan jälkeen tuntuu kuin meillä olisi aloitettu täysin uusi aikakausi. Harja on niin tehokas, että liika into ja varomattomuus voi pahimmillaan näkyä kaljuina kohtina paksukarvaisessakin kissassa. Tämän huomasimme käytännössä muutaman käyttöpäivän jälkeen. Pätkis on hulluna selän harjaamiseen, mutta harjan tehokkuus vaatii välttämään liian innokasta yhden kohdan käsittelyä. Emme tajunneet asiaa heti, joten katilla on nyt selässä hieman tavallista ohutkarvaisempi ja muuta turkkia vaaleampi alue. Ei taitaisi näyttelytuomari suuremmin arvostaa, jos sattuisimme kattia showhun viemään... :D Onneksemme (ja epäonneksemme) Pätkis osaa kasvattaa karvansa takaisin. Harjattavaa löytyy muualtakin kissasta sitä odotellessa.


Kaverin kidut...ei kun siis hoitoa on
kiva katsella sivusta.


Sinnin harjaus on Pätkistä haastavampaa, muttei suinkaan siksi, etteikö harja tehoaisi myös maatiaiseen. Sinnin turkki suorastaan kiiltää furminoimisen vuoksi pitkän homssuisen kauden jälkeen. Karvaa lähtee ihailtavaan tahtiin, mutta kissa itse ei koe harjaamista erityisen miellyttävänä. Hetkittäin se kuitenkin suostuu operoitavaksi näyttäen jopa nauttivan saamastaan kauneudenhoidosta. Ehkä jatkossa sohvatyynymmekin kestävät katseita entistä paremmin, vaikka Sinni niillä loikoiluaan tulee jatkamaankin. Harja käy siis siis todistetusti yhteen niin lyhyt- kuin pitkäkarvaisenkin kissan kanssa.

Furminatoria myydään ainakin tietyissä eläinkaupoissa sekä Stockmannilla, jossa on parhaillaan menossa kanta-asiakastarjous. Harjaa saa toistaiseksi hiluja vailla 40 euron tarjoushintaan. Isohko sijoitus näyttelytoimintaa harrastamattomalle kissanomistajalle, mutta korvaamaton apu karvanvihaajalle. On enemmän kuin helpottavaa huomata, että nykyään Pätkistäkin voi silittää ilman, että käsi näyttää samantien tältä:


Mistä näitä karvoja oikein tulee?


Lämpimästi Furminatorin hankkimista suositellen, Karvahelvetin nisäkkäät.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kissakuvahaaste 104: Ovi

Osallistutaanpas pitkästä aikaa haasteeseen ihan kahden kissan voimin. Kissojen muutama vuosi sitten tapahtunut muutto meille ei ole vaikeuttanut elämäämme oikeastaan millään muulla tavoin kuin että matkalle lähtiessä on joko otettava katit mukaan tai etsittävä niille hoitotäti, joka meidän tapauksessamme on kyllä aina ollut hoitosetä...joka muuten on kissoille melko allerginen. Eh.

Toinen muutos "entiseen elämään" nähden on koskenut ovia. Olin ennen tosi tarkka sen asian kanssa, että erityisesti juuri vessan oven on oltava kiinni aina, ellei joku nyt jostain syystä joudu ravaamaan vessan ja eteisen väliä useita kertoja lyhyen ajan sisään. Nykyään oven on kuitenkin pysyttävä lähes aina auki, jotta katit pääsevät käymään omassa vessassaan ongelmitta. Pätkiksen jättimäinen torttu keskellä olohuoneen mattoa ei nimittäin sovi saumattomasti sisustukseemme. Vieraat (jopa ne kissalliset) unohtavat usein jättää vessan oven auki, joten nykyään hauskoihin kaverillisiin illanviettoihin kuuluu emännöinnin ja isännöinnin lisäksi myös ovivahdin rooli. :p


Tässä taas kuvasatoa jouluisesta mummilasta.
Oven takaa kurkitaan epäilevästi samaa otusta, joka
pilkottaa tuolta taustalta valokuvan muotoon ikuistettuna.



Sinni kyllä osaa avata oven kuin oven, jos sitä ei ole kahvasta kiinni käännetty, mutta Pätkis on ovien kanssa täysin avuton. Ellei väli oven ja karmin välissä ole vähintään kahden tassun paksuinen, ei katilla ole aavistustakaan kuinka päästä toiseen huoneeseen. Se ei tajua ottaa mallia Sinnin tekniikasta (eli mikä tahansa uloke oven väliin ja sitten vängätään niin maan pirusti), vaikka monet muut tavat se onkin osannut matkia. Pölijä mikä pölijä.

Ja jos erehtyy sulkemaan makkarin oven illalla nukkumaan käydessään, saa olla varma, että tulee heränneeksi yöllä aivan karmeaan raapimiseen, kun joku haluaa mennä juuri siihen huoneeseen, johon pääsy on suljetulla ovella evätty. Ovet pysyvät siis auki öisinkin, koska toisin kuin kissoilla, ei meillä ihmisillä ole aikaa lorvia vaaka-asennossa ihan koko päivää röllyköitämme rapsutellen.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Arpajaisonnea

Sinni tosiaan meni tuossa muutama viikko takaperin voittamaan Kissakuvahaasteen sadannen haastepostauksen kunniaksi järjestetyn arpajaispalkinnon. Palkintoja arvottiin kaksi, joten toiseksi voittajaksi pääseminen kaikkiaan 42 osallistujan mytystä oli melko saavutus, vaikkei katti sen eteen edes korvaansa lotkauttanut, arpaonnesta kun oli kuitenkin kyse. ;) Palkintopaketti lompsahti tuonne lähipostiin eräänä helmikuisena päivänä ja tämä merkintä paljastaa mitä kaikkea hienoa ne Lulu, Lea ja Lotta emäntänsä avustuksella meille lähettivät. Ihan hirmuisen iso kiitos paketista kyseiselle poppoolle koko meidän pesueelta! Lahja oli paljon mainiompi kuin olisimme osanneet ikinä arvata. Paketti saapui muuten perille vain muutama päivä syntymäpäiväni jälkeen, mikä sai sen tuntumaan hauskasti myöskin hivenen myöhästyneeltä synttärilahjalta. :p






Palkinto ei odotuksieni vastaisesti ollutkaan vain yksi tai kaksi juttua, vaan peräti näin iso setti kaikenlaista. Emäntänä mua ilahdutti ehdottomasti eniten tuo isokokoinen (lähes 400 sivua) kissakirja, "Kissarotujen ensyklopedia", joka on oikein avartavaa luettavaa. Mähän olen tunnetusti koiraihminen enkä näin ollen tiedä kissojen erityispiirteistä kummoisiakaan. Vastaavanlaisia koiratietokirjoja mulla on tallessa useampikin kappale ja ne on hyvin tarkkaan jo vuosia sitten lueskeltu, joten kissaversio oli enemmän kuin tarpeellinen lisä tällaiseen suhteellisen tuoreeseen kissalliseen talouteen. Kirjassa on niin rotuesittelyjä kuin tietoa muun muassa kattien hankkimisesta, tavoista ja historiastakin, joten se on kattava infopaketti niin aloittelevalle kuin vähän tietävämmällekin kissanomistajalle.

Palkintoon kuuluneet ruokapussit aiotaan myöskin testata joskin penturuoka taitaa ikävä kyllä jäädä vähemmälle käytölle, kun nuo omat katit ovat kuitenkin jo vuoden 2005 mallistoa. Toisaalta voisihan tuota penturuokaa käyttää hyvänä tekosyynä ja yllykkeenä uuden katin hankintaan. En voi väittää, etteikö suloinen kissanpentu olisi kutkuttanut mieltäni jo pidemmän aikaa. "Nyt se pentu on pakko hommata, ettei hyvä ruoka mene hukkaan". :D






Paketin mukana tuli myös söötti kortti, jota Lulu ja Lea tähdittävät. Kortti pääsi tietysti paraatipaikalle kirjahyllyyn uuden kissakirjamme viereen.










Uutuudenviehätys, tuo kissoja alati aktivoiva voima, on taltioitu näihin kameralla ikuistettuihin tunnelmiin. Vaikka erilaiset pallot eivät kattiemme suosikkileluihin normaalisti kuulukaan, aiheuttivat paketista paljastuneet uutuudet silti jo lähes hepulin mittoihin yltänyttä innostusta. Niin, siis Sinnissä. Pätkishän vain vilkaisi alas katonrajassa sijaitsevasta tornistaan todeten, ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa, ja jatkoi sen jälkeen iltatorkkujaan (vai voivatko ne olla iltatorkut, jos katti käy maaten jo siinä iltapäivän ensitunteina ja makaa yhtä soittoa myöhäiseen iltaruokaan saakka?).








Mutta mikä parasta, puumunasta taisi tulla kerralla yksi Sinnin lempileluista. Kaikki mikä ihan vain vähän käpälällä avittaen pitää erityisen kovaa ääntä osuessaan seiniin ja pyöriessään vaivattomasti huoneesta toiseen saa Sinnin villiintymään. Puumuna onkin saanut tässä saapumisensa jälkeen melkoista kyytiä vihreän keräpallon jäätyä vähemmälle huomiolle. Hyvä tietää, että myös tällaiset erityisen kestävät lelut ovat Sinnin mieleen eikä aina ole pakko ostaa uusia kissanminttuhiiriä tai karvapuuhkia. En olisi itse tullut moista puulelua edes ajatelleeksi, mutta onneksi joku muu nokkela ajatteli sitten munkin puolestani. :) Lelusta riittää iloa vielä pitkään!

torstai 5. maaliskuuta 2009

Kissakuvahaaste 103: Kissan 9 luonnetta / Tarkkailija

Sinnin olisi voinut määritellä aika moneenkin eri luonnekategoriaan sopivaksi. Se on ajoittain hyvinkin leikkisällä tavalla villi "seikkailija", joka etsii todellisia haasteita tai hellyydenkipeä miellyttäjä, joka haluaa olla kaikessa mukana, tottakai mieluiten siinä näkyvimmässä roolissa.




Tähän haasteeseen valitsin kuitenkin tarjolla olleista luonteista "tarkkailijan". Ensi töikseen joka aamu herättyämme Sinni hilpaisee olohuoneen ikkunalaudalle kyhjöttämään. Se ilmeisesti korvaa tällä ihmisten uutistenlukusession sillä erotuksella, että se haluaa tietää vain ikkunan takana aukeavan naapuruston tuoreimmat kuulumiset eikä yhtään sen enempää. Ikkunalauta on sen ehdottomia lempipaikkoja talossa, utelias katti kun on. Siitä sen siis löytää istumasta muulloinkin kuin aamuisin.