perjantai 30. syyskuuta 2011

Pöljä pentu

Edellisen postauksen kuvitusta läppärin syövereistä kaivellessani törmäsin useampaankin videoon, joita ei tässä blogissa olla vielä nähty. Näin perjantain kunniaksi ajattelin jakaa niistä teille pari, teemanaan "pöljä koiranpentu". Kun näitä videoita aikoinaan kuvattiin, piti tässä taloudessa niin kiirusta, ettei ehtinyt pahemmin blogiin panostamaan. Nyt kun päivät kuluvat muutoinkin kuin erinäisiä eritteitä lattialta siivoillessa, on hyvä aika palailla reilusti yli vuoden takaisiin tunnelmiin. Tuota vastustamattoman pentumaista olemusta toisinaan kaipailen, mutta sitä loputonta siivoa en, eli eiköhän se teinikoirakin vältä vallan hyvin... ;)

Tässä video luovutuspäivältä Carosta, jolla ei vielä tuolloin ollut edes kutsumanimeä. Oli se vaan kauttaaltaan hassu ilmestys eleineen päivineen. :D


Tässä taasen hyvin tyypillinen näky aina sen jälkeen, kun penikalle oli annettu kaluttavaksi herkullinen naudanluu. Ainahan se aarre täytyi vesikipossa vähintään kertaalleen uittaa...

Että sellaista oli meininki Karvahelvetissä viime vuoden huhtikuussa!

Saksanpaimenkoiran rotumääritelmä

Tämä on ikuisuuden ajan siellä täällä kiertänyt juttu, mutta kun mokoma nyt sattumalta hyppäsi silmilleni netin ihmeellisessä maailmassa, päätin jakaa sen teille blogissakin. Harmi kyllä alkuperäisestä kirjoittajasta ei ole mitään nuuhkua.

Saksanpaimenkoiraihmisille tämä rotumääritelmä tuo tuskin minkäänlaisia yllätyksiä, vai olenko väärässä? ;) Jos taasen osa lukijoista on onnistunut näkemään rodun edustajia vain kauempaa ilman sen tarkempaa tutustumista (tämähän ei voi olla mahdollista?), kannattaa tämä infopaketti lukea ihan yleissivistyksen tähden, jolloin ehkä tämän jälkeen ymmärrätte rotua hieman paremmin. Tai sitten ette.

Kuvituksena Caron ja vähän Sisunkin elämää vuodelta 2010, koska mikäs tyhjentävä rotumääritelmä se kuvaton sellainen olisi?


Nuotiolla.

Yleisvaikutelma: 
Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, omasta mielestään jättimäinen, kulmakunnan voimakkain ja lihaksikkain koira.

Tärkeitä mittasuhteita: 
Urosten säkäkorkeus on 60-65 cm ja narttujen 55-60 cm, ylettyy vaivattomasti nappaamaan nakin ruokapöydältä. Kropan pituus on noin 10-17 % säkäkorkeutta suurempi, mutta venyy tarvittaessa koko sohvan mittaiseksi. 

Eka kerta autovaljaissa.

Luonne ja käyttäytyminen: 
Humoristinen, oma-alotteinen, avulias ja tuppautuva jokapaikanhöylä, jota myös seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoirana käytetään.

Pää: 
Kiilamainen pallero, joka pyörii vartalon etuosassa. Pään sisältä saattaa toisinaan kuulua ääniä.

Silmät: 
Havaitsevat helposti naapurin kissat ja pimeässä puskissa vaanivat näkymättömät pikku-ukot.

Mittasuhteet kunnossa.

Korvat: 
Ne tötteröt siinä pään päällä valikoivat ja suodattavat ääniä koiran mieltymysten mukaisesti.

Leuat/hampaat/purenta: 
Kovassa käytössä varsinkin elon alkutaipaleella. Käytetään ensin nilkkojen ja varpaiden puremiseen, joista siirrytään kenkien ja kirjojen silppuamisen kautta aina sohvan raateluun saakka. Puruluihin hampaita ei käytetä.

Kaula: 
Yhdistää pään ja vartalon, siihen laitetaan kaulapanta."Kaulapanta? Kaulapanta! Sä laitoit mulle kaulapannan! Jee! Minne nyt mennään?! Etkö sä vielä ole saanut sitä ovea auki?! Ovi auki nyt! Mä en kestä enäääääääää!"

Runko: 
Sisältää mm. mahan. Sinne uppoaa vain sitä kalleinta koiranmuonaa. Oveluudella myös ihmisruokaa. Ja kompostiroskaa ja hevosenkakkaa ja...

Vesipeto jo kesästä 2010.

Eturaajat: 
Etujaloilla voi kaivautua kukkapenkkiin ja muovimaton alle. Nostamalla etujalkaa ihmiseen päin saa herkkupalan.

Takaraajat: 
Takajalkojen holtiton heiluminen paljastaa koiran unen olevan sitkeää sorttia. Nostamalla takajalkaa ihmiseen päin saa huutia.

Käpälät: 
Ovat koiran hellyttävin kohta, hyvä että niitä on neljä.

Häntä: 
On se vehje peräpäässä, joka heiluu, pyörii, huojuu, sojottaa, vatkaa, paukuttaa ja roikkuu mukana. Sitä pitää ajaa takaa ja varoa ovia sulkiessa.

Liikkeet: 
Saksanpaimenkoira on ravaaja. Se on myös laukkaaja, löntystäjä, hyppääjä ja hiipijä. Harvoin patsasteleva.

Nahka: 
On päiviä, jolloin koiraa voi muistuttaa, että koirannahka sopii rukkasten tekoon.

Pojat unilla.

Karvapeite: 
Oikea saksanpaimenkoiran karvapeite on irtonainen, leijuva ja tiukasti kankaisiin tarttuva. Ympäri vuoden.

Väri: 
Löytyy laidasta laitaan, saviojassa lutraus saattaa tummentaa väriä hyvinkin paljon. Värillä ei ole väliä, vanhemmiten se haalistuu joka tapauksessa.

Koko ja paino
Urokset: säkäkorkeus 60-65 cm, paino 30-40 kg. Sopii just eikä melkeen isännän syliin. Nartut: säkäkorkeus 55-60 cm, paino 22-32 kg. Sopii just eikä melkeen emännän syliin.

Virheet: 
Niitä ei ole! Tuomari oli epäpätevä puusilmä. Säässä ei ollut kehumista ja kentänlaidallakin oli jotain häiritsevää toimintaa...

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kissojen kerrostalo

On muuten jäänyt esittelemättä teille tuo meidän tuorein kissateline, joka tosin ostettiin jo heinäkuussa eräältä lahtelaiselta kirpputorilta. Hyvin on kissoille tämäkin viritelmä kelvannut ja tänään se vasta kelpasikin, telineen paikka kun vaihtui uuteen ja sekös aina jaksaakin viiksekkäitä riemastuttaa! Tämmöistä häsläystä siis tänään kissatelineen nurkilla:

Jaa onks tää ny joku uus juttu vai häh?

Hmm... 

Wanhalta tää kyl näyttää. 


 Samapa se on silti tässä olla.

Täällähän on muuten hiiriä!

Mitä se köntys taas rymyää? Antais mun ryypätä rauhassa.

Äääh, liian kaukana... Ei yltä! 

No mä yltän kohta...

Yleistä sohlausta.

O_o

Miten se ny tonne jo ehti? 

Annetaas vähän hiirille runtua. Haa, tosta noin! 

Joku vissiin jäätyi. 

Argh, taas se tuhero putos!

Epämääräistä ähinää. 

Luova tauko. 

Ja sitten ruokatauko? 

Vienoa kyttäystä.

Vielä vienompaa kyttäystä.

I can has mah tuhero! 

Makeet oli leikit. Uudestaan?

Noh saatoin minä niitä päiväuniltaan julkeasti herätellä ja vähän muutenkin riehumaan yllyttää, ennen kuin meno aivan tuollaiseksi äityi...

lauantai 24. syyskuuta 2011

Mökkihöperöintiä

Niin tuli tästä viikosta yhtä sadekautta aamusta yöhön kuten ennusteet jo viikko sitten lupailivatkin, joten ei tässä sen vuoksi ole ollut pahemmin päiviteltävää. Kotona ollaan suurimmaksi osaksi nysvätty ja koitettu sitten niille pakollisille lenkeille sellainen ei-kaatosadehetki valita, vaihtelevin tuloksin. Kertaalleen törmättiin lenkillä Nanaan, aivan sattumalta siis, ja käytiin sen kunniaksi metsän laidalla riehumassa, mutta eipä sitä sieltäkään tullut kuvia napsittua, kun tihutteli menemään lähes koko ajan. Saatte siis tyytyä näihin mökkihöperöisiin kököttäjiin.




Tuosta eteisen pöydästä ollaan muuten tuon Sinnin kanssa neuvoteltu moneen otteeseen parin viime viikon aikana, se kun on kuulemma yksi niistä monista "aivan parhaista nukkumapaikoista" nykyisin. Eipä kai asiassa muuten mitään ongelmaa olisikaan, vaan kun katti rojahtaa aivan pokkana kännyköiden sun muiden tilpehöörien päälle ja sitten kuin ohimennen raajojaan veneytellessään, unissaan kylkeään kääntäessään ja/tai yllättävän hepulikohtauksen saadessaan lennättää kaikki pöydällä lojuvat rojut suoraan joko koiranlelulaatikkoon, kukkaruukkuun taikka lattialle. Eräänkin kerran on epämääräisen kolinan perään kajahtanut "SINNI AAAARGH!!!!!" ja tämän jälkeen kaiveltu vähintäänkin niitä kännyköitä, rillejä ja kotiavaimia milloin mistäkin kolosta. On se vaan toisille niin samperin vaikeaa nukkua jossain järkevässä paikassa, huokaus...

(Ja kuvasuurennoksetkin menevät taas kerran karun näköisiksi, mur...)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kuinka tehdä maanantaista viikon paras päivä?

Voisin hyvin kuvitella, kuinka erityisesti kissaihmislukijoita kypsyttävät nämä "koira metsässä" -postausmaratonit, mutta kun nyt vaan on pakko. Olen kamala ihminen, tiedän. ;p On vaan liian nätit syyssäät ja uusi lenkkipaikka, jotta malttaisi pysytellä hissuksiin sisällä postaillen hassuissa paikoissa nukkuvista kissoista. Niitäkin juttuja on kyllä tulossa taas, sillä pahoin pelkään Sinnin stalkkailevan salaa tätä blogia, siihen malliin se noita outoja nukkumapaikkoja on taas jostain tyhjästä kehittänyt... 

Kissa-asiaan palaillaan tosiaan joku toinen kerta, sillä nyt pukkaa uutta kuvaa tältä päivältä. Eiliseltä jäi meinaan pahasti hampaankoloon, kun suurista odotuksista huolimatta päivän koirakuvasaldo ei ikimuistoisuudellaan kummemmin häikäissyt. Olihan se sitten tänään pakattava järkkäri reppuun ja lähdettävä kuvausmatkalle eiliseen paikkaan, auringon onneksi lämpimästi paistellen aivan kuin ehtana kesäpäivänä (hei, siellä tarkeni T-paidassa!). Saatte ite päätellä oliko kuvasaalis yhtään eilistä parempi. (Suosittelen klikkaamaan kuvat isommiksi, kuten tavallista. :) Bloggerin uusi kuvankatselutoiminto on muuten hirmu kiva!)


Alkuosa lenkistä me jolkoteltiin ihan kunnon metsässä ja näytti siellä taas niitä suunnistajiakin piisaavan, vaan eipä me muutamaa mulkaisua enempää niistä välitetty. Piti nääs tuijottaa enemmän omia varpaita, ettei lentänyt turvalleen tuohon mukamas poluksikin kutsuttuun kivikkoon. 


Tässä syy siihen miksi harvemmin valokuvailen sieniä ollessani koiran kanssa lenkillä... En vain ole siihen tarpeeksi nopea. :D 





Perinteisiä poseerauskuvia ilman ei tietty lenkeistä koskaan selvitä, mutta itepähän on niin kuvauksellinen, joten turha valittaa, perhana...






Samalla kun treenattiin paikallaoloa ja luoksetuloa (ei niissä ole enää nykyisin pahemmin treenattavaa ainakaan niissä olosuhteissa missä me moisia taitoja yleensä tarvitsemme, mutta kivahan se on silti jotain mukamas asiallistakin duunailla kaiken sen päättömän hösellyksen lomassa, mikä luonnollisesti on se ei niin vakavan elämän päätarkoitus), pääsin räpsimään otuksesta juoksukuvia. Muuten varsin hauskaa puuhaa, mutta aivan joka kerta tuo otus ei välttämättä katso tarpeelliseksi väistää ja se on melkoisen jännähköä, kun sattuu tosiaan olemaan se järkkäri siinä tulilinjalla ja sillä pitäisi sitten siihen törmäyshetkeen asti uskaltaa kuvia tassujen tasolla räpsytellä... :D





Mutta ei se ole niin justiinsa, kunhan vain on hirmuisesti VAUHTIA ja vielä hirmuisemmin HAUSKAA!



Ja äärimmäisen idiootit ilmeet. Tuo se osaa. Sen on pakko olla geeneissä ihan jo siitä syystä, että vanhempia on aina helpointa syyttää kaikesta. Pätee myös koiriin, by the way.



Kolme tuntia meillä lopulta tuossa reissussa meni ja mitään sen järisyttävämpää siellä ei kai tuona aikana tapahtunut kuin että koiraparka oli saada sydärin törmättyään pusikossa hieman yli metrin korkuiseen kiveen, jota ilmeisesti luuli suoraan Helvetin porteilta karanneeksi möröksi. "Mörölle" piti sitten karvat hyeenatyyliin pystyssä räyhätä kurkku suorana ennen kuin uskottiin, että ei perhana, ehkä se ei sittenkään aio hyökätä koirakkomme kimppuun. Jooh. Teini mikä teini, edelleen. Saatoin vähän nauraa taas. Silleen hyväntahtoisesti kuitenkin.


Loppupäivä on sujunut seikkailijoiden taistellessa äärimmäistä raitisilmamyrkytystä vastaan. Tai noh, koirahan sen taistelun jo aikoja sitten hävisikin. Siihen malliin ovat uniset raajat sätkineet, että taisi se tehdä jo kertaalleen uuden reissun postauksessa nähtyihin maisemiin...

(Edit: Yksi kuva lisätty jälkikäteen, kun unohtui matkasta, hups!)