Briardikevennys

Paras järjestys, epäjärjestys. Siksi postaankin nyt mökkikuvien sijaan jokusen räpsyn hömelöistä briardeista, joita kävin salakuvailemassa tuossa eilen Lahden ("Lahen!" T: Lahtelainen) kansainvälisen koiranäyttelyn puitteissa. On ne vaan niin ihania öttiäisiä nuokin. Siellä missä useampi briardi, siellä myös vouhotusta, hömpötystä ja sattumanvaraisia kumealla louskutuksella varustettuja hihityttävän näköisiä joukkohysteriakohtauksia. Tykkään kuulkaas ja kovasti!

Lahti KV 2013

Viime viikonlopun ja tarkemmin sanottuna lauantain ohjelmistossa komeili reissu Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn. Huhu nimittäin kertoi, että siellä saattaisi törmätä tuttuihin. Ja kyllähän tuo huhu paikkansa piti, vaikka siihen asiaan me palataan tarkemmin vasta seuraavassa "Lahti KV - The Saku Edition" -postauksessa. :)

Niin, minähän olin siellä näyttelyhulinan keskellä pihalla kuin lumiukko, sillä edellisen kerran on tullut osallistuttua moiseen hässäkkään varmaan joskus 90-luvun puolella, mäyriksen kannustusjoukkoihin kuuluen. Sen sentään ymmärsin, että hitsin paljon koiria siellä oli, mutta kovin suuresti en näyttelyihin liittyvää tietämystäni tuonkaan päivän jälkeen hehkuttelisi, vaikka kai sieltä vuosien takaa jotain tuttua mieleen muistuikin. Ehkä?

Mutta pulinat sikseen, sillä nyt on kuvien vuoro. Hirmuisen paljon kivoja rotukehiä jäi näkemättä ja kuvailematta - etenkin huskyt, dobberit, borzoit ja mäyrikset harmittivat kovasti - mutta niin kai aina. Onneksi sentään sakukehän naapurissa hömpötelleitä briardeja tuli nähtyä noidenkin edestä, eli saipahan taas hyvän syyn haikeana huokailla yhtä niin kovin rakasta lapsuudenystävää muistellen. :) Ja irlanninsusikoirat ja afgaanitkin näin, huh mokomaa! Vaati kyllä suurta luonteen lujuutta, etten olisi hyökännyt suin päin erityisesti noita harmaita jättejä kaulailemaan. Eräs kuvissakin esiintyvä punaruskea staffiuros antoi muuten myöhemmin hellyyttä noiden irlistenkin edestä, se kun tuosta noin vaan hyppäsi yhden blogiakin kirjoittelevan lässyttäjän syliin antaen niin antaumuksellisen pusun, ettei moinen varmasti ikimaailmassa unohdu. :D Saatoin siinä samalla, kuolaa leuastani pyyhkiessäni, ihastua aika palavasti (mutta älkää hiiskuko tästä isännälle...).

Ai niin. Eihän tässä ollut tarkoitus pulista enää mitään, eli antaapas noiden kuvien puhua puolestaan, jos se nyt enää tässä vaiheessa edes mahdollista on. Hupsista. No nyt vaikenen, kas näin!

Maastokisat - Osa: "Sattumanvaraisia koiria #2"

Kissaihmiset senkun vaan repivät siellä kulisseissa pelihousujaan, kun koiraa puskee eetteriin päivä toisensa jälkeen. :D Ja niin puskee edelleen, mutta jos yhtään lohduttaa, on kissajuttujakin varastossa, kunhan nyt vain tästä yhdestä aiheesta joskus eroon päästään. Kaiken huipuksi joudun julkaisemaan loput "randomit koirakuvat" kahdessa eri osassa aiemmin suunnitellun yhden postauksen sijaan, niitä kun nyt vaan on niin paljon, ettei ole mitään järkeä tunkea kaikkia saman otsikon alle. Ei semmoista kuvaturahdusta jaksa Erkki sen enempää kuin Erkin velikään katsella. Ja toki myös Onnin finaalijuttu on vielä tuloillaan, joten onneksi olkoon niille, keitä jaksaa vielä kiinnostaa, ja suuri anteeksipyyntö niille, jotka ottavat elämää suurempaa hepulia. :p

Nyt kuitenkin niihin luvattuihin kuviin ja tunnelmiin! Loput julkaisen varmaankin tuossa illalla toisen merkinnän puitteissa. :)

10 suosikkirotuani

Törmäsinpä hauskaan haasteeseen parissakin eri koirablogissa ja ajattelin, jotta voisihan sitä itekin osallistua!

Haaste kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että listataan 10 omaa suosikkirotua ja kerrotaan siinä ohessa omin sanoin miksi tuli valittua juurikin nuo kyseiset rodut. Ja tokihan tämä toimii kissablogeissakin vaihtamalla koirarodut kissojen vastaaviksi. :) Ei muuta kuin haaste kiertämään ja vastailemaan vaan, jos siltä tuntuupi!

Omat TOP 10 -rotuni ovat seuraavat (eivät ole siis missään tärkeysjärjestyksessä ja muutamia tosi kivoja on täytynyt poiskin jättää, 10 kun on rajana):

1. Saksanpaimenkoira

Tämähän on tietysti se ainoa rotu, jonka voin johonkin tärkeysjärjestykseen laitella, se kun on ollut se ykkönen syntymästäni asti. Tunnesyiden ja tottumuksen lisäksi tykkään rodusta ulkoisesti kaikkein eniten. Erityisesti tosi tummaturkkiset yksilöt vetoavat (Carohan ei kovin tumma ole, mutta esim. Sisu oli juuri priima tuossa mielessä). Komeampaa ei vain ole. Ne ruskeat silmätkin, uijui!

Sakemannien luonne on myös hyvin paljon allekirjoittaneen kaltainen: leikkiminen ja pelaaminen on mielestämme aina huisin hauskaa, eikä sillä tyylillä ole niin väliä kunhan vaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Pieni kohellus on aina paikallaan. :D Oma lauma on todella tärkeä ja tarpeen tullen löytyy myös rutkasti asennetta sitä puolustamaan, mutta turhanpäiten ei draamaa aiheuteta. Tosin Carolla tuo lauman puolustaminen on ainakin toistaiseksi ollut tyyppiä "paljon melua tyhjästä", mutta laitetaan se nyt vielä nuoruuden piikkiin, ettei vallan maine suojeluun sopivalta rodulta mene... ;) Paitsi jos tätä joku potentiaalinen murtovaras lukee, niin siinä tapauksessa täytyy kertoa se oikea totuus, että "koira puree poikkeuksetta kaikkia reviirilleen tunkeutujia vähintäänkin polveen", joten ei kannata tosiaan meille tulla varkaisiin odotellen lempeää vastaanottoa, niih!

2. Rottweiler

Näyttävän näköinen rotu, mutta luonteeltaan älyttömän mukava ja lempeä. Tykkään koirista, joiden ulkonäkö on ns. uskottava, mutta luonteen täytyy silti olla ihmisystävällinen. Rottis on sellainen  sopivan nallekarhumainen eli voipi huoletta rutistella ja puristella ilman pelkoa, että otus meneepi rikki. Tykkään, kun koirassa on mistä rutistaa eikä se ryntää sen vuoksi kiljuen karkuun tai pure näpeille, kuten esimerkiksi edesmennyt papillonimme Roni teki. :D Tuo pätee myös sakemanneihin ja moniin muihinkin listani rotuihin, toki, ja on kai osa sitä miksi juuri isoista roduista pääasiassa tykkäänkin, vaikka ei voidakaan sanoa kaikkien pienten koirien olevan äkkipikaisia. Tapauskohtaista, tietysti.

3. Siperianhusky

Yksinkertaisesti todella kaunis koira, jollaisia olen ihaillut lapsesta saakka. Harmikseni kyseinen rotu on mulle aivan liian aktiivinen, joten ihailen jatkossakin niitä vähän kauempaa. Jos asuisin jossain Lapissa missä lääniä riittäisi, varmana oman huskyn hankinta kutkuttelisi mieltä aivan tauotta. Vaan eipä tämä etelän hetelmä kyllä enää Oulua pohjoisemmaksi muuta, joten saapi nuo huskytkin jäädä vain haaveisiin, heh.

4. Valkoinenpaimenkoira

Seurakoiraversio saksanpaimenkoirasta, jos näin voi sanoa. Kaunis kuin mikä ja voisin hyvinkin kuvitella ottavani sellaisen vaikka Caron kaveriksi sitten joskus, kun on edes teoreettisesti järkevää sitä toista koiraa harkita. Onneksi naapurissa asuu yksi valkkari, jota voin salaa aina vakoil... ihailla. ;) Muutaman kerran ollaan tuohon valkkariin lenkillä törmättykin (vaan siitä on kyllä jo kuukausia, meillä on niin eri lenkkeilyajat) ja näyttiväthän ne Caron kanssa olevan heti samalla aaltopituudella: ensin kauhea rähinä, sitten nuuskutus minkä jälkeen homma olikin jo hihnat solmussa leikkimistä. Hömelöt ne yhteen soppii...

5. Dobermann

Yksinkertaisesti komea rotu. Sporttisen ja reippaan oloinen. Jollain tavalla miellän dobermannin rottweilerin sporttiversioksi, älkää kysykö miksi, sillä näinhän ei todellakaan ole. :D Ulkoisesti tykkään eniten typistetystä versiosta, mutta koska en missään nimessä oikeasti kannata typistämistä, katselen dobbereita mieluummin luppakorvaisina ja pitkähäntäisinä, vaikka ne ulkonäöstä sitä tiettyä omaa silmääni miellyttävää terävyyttä vievätkin. Typistäminen on yksinkertaisesti julmaa enkä kestäisi katella kotonani sellaisen rääkin läpikäynyttä eläintä surematta asiaa joka päivä. 

Asian vierestä mainittakoon, että myös lyttykuonoisiksi jalostetut rodut iljettävine hengitysvaikeuksineen aiheuttavat samoja fiiliksiä. En tykkää katsella enkä varsinkaan kuunnella sitä kamalaa rohinaa, vaikkei se koiran ittensä vika olekaan. Jalostus on toisinaan todella sairasta puuhaa, kirjaimellisesti.

6. Briard

Isälläni on ollut yksi briardikin, joten tästähän tämä rotulempi kumpuaa, vaikken yleensä piittaakaan pitkäkarvaisista roduista. Tunnearvo rodulla on kuitenkin suuri enkä voi kyllä koskaan olla huokailematta ihastuksesta briardeja jossain nähdessäni, tulee niin vahvasti nääs meidän edesmennyt Locumme mieleen. Loculta tosin trimmailtiin turkkia aika rutkastikin helppohoitoisemmaksi mistä ehkä kertoo sekin, kun eräissä viestikisoissa tuomarit miettivät päänsä puhki "miten ihmeessä voi olla fawnin värinen suursnautseri". :D Ihan heti en kyllä perusluppabriardista suursnautserin näköistä mielessäni saa, mutta trimmaus tekee toisinaan ihmeitä. Täytyy kirjoitella pojasta juttua joskus tännekin, mutta se vaatii taas paperikuvien siirtoa digitaaliseen muotoon, joten ihan heti tuo ei tapahdu.

7. Mäyräkoira

Muutama postaus sitten mainituista luonnollisista, lapsuusriippuvaisista syistä liställe päätyy myös mäyräkoira, eikä aivan mikä tahansa mäyris, vaan juurikin lyhytkarvainen "normaalikokoinen", kuten meidän Siirimmekin oli. Karkkarit ja pitkäkarvaiset eivät aja mulle samaa asiaa, koska viehätyn tosiaan eniten sileä- ja lyhytkarvaisista roduista, tiedä sitten miksi. Myös normikokoista pienemmät kokomuunnokset menevät omaan makuuni jo liian pieniksi, joskin ovathan nekin sööttejä, vaikken itelleni ottaisikaan. :) Se "suosikkimuunnosmäykkyni" onkin joka tapauksessa mainio ja kuten siinä aiemmassa postauksessa mainittua, voisi valkkarin tavoin mahtua meidänkin laumaamme.

8. Irlanninsusikoira

Yksinkertaisesti mahdottoman symppiksen oloinen rotu! Kokonaisuus iskee. Sen kummemmin en osaa mielipidettäni tarkentaa enkä ikävä kyllä ole päässyt livenä tutustumaankaan muutoin kuin koiranäyttelyissä otuksia sivusta seuranneena. Omaksi en rodun edustajaa kuitenkaan ottaisi sen lyhyen elinikäodotteen vuoksi. Luopuminen on aivan liian rankkaa eikä sitä totisesti tahdo kokea koiran ollessa vasta noin seitsemän vuoden iässä...

9. Lancashire heeler

Tähän rotuun tutustuin kaverin Raffe-koiran kautta ja tykästyin kovasti erityisesti koiran ulkonäköön: jos jotakin rotua voitaisiin luulla saksanpaimenkoiran ja mäyräkoiran risteytykseksi, olisi se juurikin tämä rotu. Tarvitseeko siis perusteella miksi tämä iskee? :D Kippurahäntä on ainoa juttu mitä rodun ulkonäössä voisin muuttaa, sillä tykkään ns. suorahäntäisistä roduista enemmän, kun en välittäisi sitä otuksen - kröhöm - persreikää lenkillä kummemmin tuijotella...

10. Bullterrieri

Tämä on taas niitä rotuja, jotka ovat olleet jo vuosikaudet suosikkejani puhtaasti ulkonäkösyistä. Megalyhyt karva, valkoinen väri ja todella persoonallinen bodarimaisuus eivät vain voi olla sulattamatta sydäntäni. :p En osaa sen paremmin valintaani perustella.

Että semmoisia rotuja sattui mun TOP 10:een. Löytyikö keltään samoja suosikkeja vai onnistuinko esittelemään aivan käsittämättömän ankeita rotuja? :D

(Lainatut kuvat lähteineen 2, 3, 5, 6)