lauantai 31. elokuuta 2013

Lauantaina leikityttää

...ja karva pöllyää niin, että hyvä, jos henki kulkee. Eilisen siivousiltaman aikaansaannokset olivatkin aika äkkiä muisto vain. Karvatuppo siellä, toinen täällä. Ja kas, irronnut viiksikarvakin, oi kuinka somaa! No eipähän tarvitse kauaa miettiä, mitä jännää tekemistä lauantai-illaksi keksisi. Treffit imurin kanssa it is!








torstai 22. elokuuta 2013

Hevostelua

Meille ei ole tapahtunut yhtikäs mitään jännää, joten ei ole tullut kirjoiteltuakaan hetkeen. Viime viikolla oli tarkoitus heittää venereissu Päijänteellä, vaan sepä jäi sitten tekemättä mm. sääpoliittisista syistä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä huomenna viimein lähdetään taas eli se on sitten aamusta iltaan yhtä uimakiljuntaa jälleen, jos Herra Koiraa vaan sattuu hotsittamaan. ;) Aurinkoa ovat tosiaan tulevaksi viikonlopuksi luvanneet, joten eiköhän siitä hauska reissu taas tule. Ainoa, mikä etukäteen harmittaa, on vinttien puuttuminen reissukokoonpanosta, mutta eivätköhän nekin vielä tänä veneilykaudella mukaamme ehdi, joten ei nyt märistä sentäs.






Vaan puhuinpas vähän höpöjä tuohon alkuun, sillä sattuihan meille yksi jännä juttu tuossa eilen. Nähtiin nimittäin hevosia! Carohan ei ole nähnyt hevosia kuin siellä täällä ihan ohimennen eikä varsinkaan kovin läheltä muutamaa kertaa lukuun ottamatta, joten siinä sitä oli taas ihmettä kerrakseen, kun uuden lenkkireittimme varrella moisiin törmättiin. Minähän se olin menneistä oppineena aivan varma, ettei hevosaidan ohittaminen tulisi ikipäivänä onnistumaan ilman huolellista äänenavausta, joten melkein sain leukaani peltotieltä keräillä, kun pelkkä huolellinen karvojen nostelu ja tuijottaminen riitti.






Paitsi ettei ihan sittenkään. Oltiin ehditty hyvän matkaa heppa-aitauksen puoleen väliin, kun hoksasimme, että meillähän oli perhana vieköön seuraa: yksi söpö blondi nimittäin seurasi meitä! Ensin se hölkkäsi kauempaa ihan siihen aidan viereen korviansa heiluttelemaan ja kun me jatkoimme matkaa, jatkoi tämä tyyppi samaan suuntaan aidan vierusta pitkin koko ajan meitä kiinnostuneena pällistellen. Carohan siitä tietysti lopulta riemastui, tarpeeksi monta metriä kun tuollainen ihmeellinen ilmestys seuruettamme varjosti ja me ihmiset vielä oikein erikseen pysähdyttiin hepan kiinnostukselle naureskelemaan (tämä jälkimmäinen juttuhan se totta puhuen ratkaisi kaiken), joten tulihan se yksi avautumishaukku sieltä kitusista sitten kuitenkin. Damn, niin lähellä oli täydellinen ohitus! :p 




Kaviokaverihan ei ollut tietty moisesta piipityksestä millänsäkään, vaan jatkoi seuraamistamme vielä pienen tovin, kunnes totesi, ettei taida maksaa vaivaa. Hauska otus oli se, joten meidän on kyllä pakko lenkkeillä noissa maisemissa toistekin, että nähdään tuo söpö heppa kavereineen uudelleen ja saadaan samalla kokemusta noista otuksista noin muutenkin, ettei tarvitsisi sitä yhtäkään kertaa jatkossa mölistä, vaikka joku heposista vähän kiinnostusta osoittaisikin ja muutama kuvakin pysähdyttäisiin ottamaan.


torstai 15. elokuuta 2013

Aurinkoa ja varjoa

Koneen uumenista löytyi muutama julkaisematon kuva mummolassa vierailleista kissanretaleista, joten laitetaas ne julkisiksi tähän väliin. 

Parveke on lysti paikka niin kotona kuin mummolassakin, muttei kissojen mielestä lainkaan samoilla tavoin, samaan aikaan. Toinen hakeutuu varjoon suoraa paahdetta kammoten ja viihtyy tuulettumassa parhaiten säällä, jolloin muut miettivät, että missäs se olikaan se lämpimin torkkupeitto, jonka uumeniin kaivautua kohmeisia varpaitaan eloon herättelemään. Se toinen katti, se joka tunnetaan meillä mm. nimellä "Lämpöohjautuva ohjus", löytyy taasen aina juurikin sieltä, minne aurinko kaikkein kuumimmin porottaa. Sieltä, missä muille iskee auringonpistos, lämpöhalvaus ja mitä muuta lie vielä! Nämäkin kuvat sen kertovat, että kumpi oikein on kumpi...




















keskiviikko 14. elokuuta 2013

Fiiliksiä järveltä, edelleen

Vuorossa vikat kuvat parin viikon takaiselta järvireissulta. Ei siitä Leosta sittenkään niin montaa kuvaa ollut, että tyyppiä nyt tämän postauksen suurimmaksi tähdeksi voisi julistaa ellei nyt sitten komeiden loikkiensa ansiosta. :) Eli vuorossa sattumanvaraista kuvasaastetta enemmän tai vähemmän noista kaikista kolmesta. Pienen osan näistä kuvasi isäntä kuten muuten on noiden edellistenkin järvikuvien kohdalla.

















































tiistai 13. elokuuta 2013

Uiminen on aina kivaa?

Sitä on vissiin kiirettä pidellyt, kun ei ole blogi pahemmin päivittynyt. Nyt on kyllä paree päivittyä - ja vikkelään - erityisesti noiden järvikuulumisten osalta, sillä ellei ihmeitä satu, saadaan piakkoin uusia jotakuinkin samanlaisia. Mahotonta veneilyä tämä elo nykyään, mutta olkoot, eli veneillääs nyt, kun vielä tarkenee - jos tarkenee. Odotamme jännityksellä. :p










Mutta siihen viime kertaiseen reissuun nyt viimein. Carostahan te tiedättekin, että tyyppi on todellinen uimanarkkari. Vinttien uimaintoa kuvaa taasen lähinnä termi "EVVK". Huhu kertoo, että pojat viettävät veneilyelämää mieluiten kirjaimellisesti juurikin siellä veneessä vetäen hirsiä päivät pitkät. Leo, tuo armoton ahmatti, muistaa toki pilkun tarkasti ruoka-ajan, jonka lähestyessä pitää herätä emäntäänsä ahdistelemaan eli naaman eteen vikisemään ja tassulla kuopimaan, mutta noin muuten elo luonnon helmassa tuntuu olevan tyypeille "ihasssama!" Uiminen ei poikia kiinnosta eli jos pikkuisen kahlaavat silloin tällöin, on sekin jo lähestulkoon ihme.








Viime kerralla homma oli toisin. Ja ihmekös tuo, sillä kukapas nyt uinuisi aamusta iltaan ja illasta aamuun kaikessa rauhassa, jos saaren toisella laidalla erinäiset yksilöt kiljuisivat kuin päätä vietäisiin ja tämä vain siksi, että uiminen nyt vaan sattuu olemaan niin hirmuisen kivaa? Mekastuksen syytähän ne vintit eivät toki lainkaan ymmärtäneet, joten useasti sattui niin, että kun tämä yksi saksalainen järjenjättiläinen rannassa riehui, alkoi vene tuossa tuokiossa keikkua, kiitos reunaa pitkin kiiruhtavien äänistä hämmentyneiden venäläisten. Pakkohan niiden oli tarkastaa, mikä hiivatti siellä rannalla hosui menemään.






















Ja kun alkuun oltiin noiden perinteiden rikkomisessa päästy, johti homma lopulta siihen isoimpaan ihmeeseen: vapaaehtoisesti uiviin vintteihin. Ensimmäisellä kerralla iski puhdas ikävä, ihmisväki kera saksalaisen kun karkasi viereisiin saariin kuka uiden ja kuka kumiveneillen, joten perässähän sitä oli päästävä. Takaisin paluu saarelta vaati kylläkin sitten jo melkoista suostuttelua erityisesti arkajalka-Onnin suhteen, mutta kyllä me sieltä loppujen lopuksi kahdestaan muiden jo lähdettyä pois uitiin, kun ensin pannasta veteen asti talutin, suostuttelu kun ei oikein meinannut tuulta alleen ottaa. Jalkoja otti alle senkin edestä... :p Toisella kerralla vinttien emäntä sitten muuten vain houkutteli pojat uimaan pienelle matalikolle (näkyy mm. yllä olevissa kuvissa) ja nehän jopa suostuivat, pahin uimajännitys kun oli pois huuhdottu sen edellisen saariseikkailun avulla.

Hepulia ja joogaa, niitäkin nähtiin...




























Olkoot Onni nyt tämän postauksen kuvituksessa se päätähti ja Leo taasen huomisen merkinnän stara, toki Carolla maustettuna. :)