lauantai 30. marraskuuta 2013

Lauantaihulluus

Ei tähän mitään sanoja tarvita, sillä tiedättehän te itekin, mitä se lauantai-ilta joskus teettää!































perjantai 29. marraskuuta 2013

Hukkaan meni

Eipä arvaakaan tuo taloutemme ahkerin saalistaja mitä missasi hukatessaan iltapäivänsä sohvakoristeena torkkuen sen sijaan, että olisi päivystänyt reviiriään olohuoneen ikkunan äärellä. Siinä se olisi ollut, aivan aitiopaikalla nokkaansa puuta vasten hakkaamassa kuin mikäkin järkensä menettänyt, elämäänsä kyllästynyt. No mutta seuraavaa bongausmahdollisuutta odotellessa!








torstai 28. marraskuuta 2013

Kaveria vailla

Kyllähän mä olen sen jo pidemmän aikaa tiennyt, että Caro olisi kovasti kivaa koirakaveria vailla, ne parhaimmat Nana ja Nita kun jäivät kesällä sinne kauas, Ouluun, eikä Leosta ja Onnista oikein samanhenkisiksi leikkikavereiksi ole äksynpuoleisesta Roosasta nyt puhumattakaan. En vain olisi millään uskonut tilanteen äityneen jo niinkin pahaksi kuin millaisena se tänään näyttäytyi. 








Kyllä, se on vain pehmolelu eikä edes oma, vaan Caron mummin. 

Sniff...


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset

Tänään, järjestyksessään toisen ison eliminaatioruokasäkin kohdattua loppunsa, kohtasi loppunsa myös Sinnin ja siinä sivussa asiaan liittymättömän Pätkiksen dieetti (tuoreimmille lukijoille kerrottakoon, että syy dieettiin löytyy tästä postauksesta). Tänään päätyttyään kuuri jäi kahta viikkoa vajaaksi alunperin tarkoitetusta kahdesta kuukaudesta, mutta tässä jo pidemmän aikaa on ollut päivänselvää, että homma on ollut yhtä ajanhukkaa. Eliminaationappulat eivät ole vaikuttaneet Sinnin rapsutteluihin sen enempää kuin turkin nuolemiseenkaan, joten oli syy kutinoihin (?) missä hyvänsä, ruoassa se ei ainakaan ole. Eipä tietenkään, meidän tuurilla, sillä mikäs sen helpompaa olisikaan ollut, kuin syöttää jotain sopivaa sen epäsopivan sijaan. Sen sijaan olemme jälleen lähtöpisteessä. Että sellasta. x) Katsellaan sitten joskus ensi vuoden puolella, josko koemme tarpeelliseksi lähteä jotain laajempia allergiatestejä teettämään vai jatkammeko elämää, kuten tähänkin asti. Tympeää hommaa, mutta näillä nyt mennään.


Tauko ohi! Ahtakaa sitä mättöä!


Ei meillä silti märistä viitsitä, vaikka hapanta touhuahan tämä tämmöinen tulokseton (ja "halpa") lekurilla kyläily onkin. Kyllä siinä murheet aika mukavasti unohtuivat, kun kaksi pientä karvapersusta maukuen kehräsi jaloissa hoksattuaan, että "ai perhana, se meinaa antaa meille taas Whiskasia! WHISKASIA!!!" Homman kruunasi kirsunsa johdattamana paikalle löntystellyt koira, jolle on ollut tapana antaa märkäruokapussin pohjat siihen oman ruokansa lisukkeeksi. Ei jäänyt vastustamaton tuoksu siltäkään huomaamatta, joten pakkohan se oli ruokkia siinä kissojen ohella, vaikka tarkoitus oli odottaa illemmalle.








Lisukkeena tarjoillaan myös kännykuvia päivälenkiltä. Pääpaino lenkillämme oli leppoisassa haahuilussa, mutta saatettiin me ihan vähän harjoitella sivullemenojuttujakin, kiitos erään nimeltämainitsemattoman koirakirjan aikaansaaman inspiraation. ;) Carohan osaa periaatteessa jo ennestään sivulle menemisen jalon taidon eikä esim. hissiin ole koskaan mitään asiaa ennen kuin on nätisti sivulla istuen hissiinmenolupaa odoteltu, mutta koska emme ole nipottaneet tarkasta paikasta, on se toteutus välillä vähän niin ja näin. Nyt olisi tarkoitus opettaa pojalle just eikä melkein se oikea paikka. Miksi? No ihan vaan huvin vuoksi. :) 








Täytyy samalla kehua, että tuo Tavoitteena huip...ei kun siis se nimeltämainitsematon koirakirja on ollut tähän mennessä erittäin viihdyttävää ja ennen kaikkea innostavaa luettavaa. Vaikka tämä ei olekaan mikään virallinen arvostelupostaus enkä ole edes puoleen väliin opuksen lukemisessa ehtinyt, uskaltaisin kyllä hehkuttaa kirjaa aika loistavaksi ostokseksi. Jopa kaltaiseni "me mitään aleta treenaamaan, ikinä!" -kotikoirailija on kauhukseen huomannut tuntevansa uudenlaista kiinnostusta erinäisiä koirankoulutuksellisia projekteja kohtaan ja kironnut itteään, kun ei hommannut kyseistä kirjaa jo hyvän aikaa ennen kuin hommasi sen koiran. Sitähän olisi voinut innostua noista koulutusjutuista vaikka kuinka tosissaan jo heti otuksen pentuvaiheessa eli silloin, kun kaikki JÄRKEVÄT koiranomistajat tapaavat niistä innostua.

Kääk! Unohtakaa, että kirjoitin tuon julkisesti. Me jatkamme edelleen vain ja ainoastaan omaksi mielenvirkistykseksemme, piste.

(Mutta olisihan se aika kivaa, jos koira osaisi seurata tuolla ulkona tosi nätisti ja ja ja... NYT HILJAA SIELLÄ KORVIEN VÄLISSÄ, HETI!!!)



maanantai 25. marraskuuta 2013

Heikoilla jäillä

Mitäs tänään? Talvikauden ekat lumikuvat, tietenkin. Jospa tuo lumipeite kestäisi maassa tällä kertaa vähän pidempään kuin sen muutaman päivän. Ja pitihän sitä tietysti heti tänään koittaa, että kestääkö suon tuore jää niiden kyseenalaisten pitkospuiden päällä. Kyllähän se kesti iloisesti aina siihen hetkeen saakka, kunnes kesäteloilta käyttöön juuri parahiksi kaivettu Kuoma-saapaspari koki iloisen jortsuun humpsahtamisen. :D Eräät ne eivät vaan opi, eivät sitten millään, mutta koska Kuoma on Kuoma, säilyivät varpaat kuivina ja matka saattoi jatkua huolettomasti rallatellen.


Wooot?


Talvimaastokuosi.


Arvatenkin kohta lentää jotain.


Gotcha!


Hetki hiljaisuutta.


...kunnes taas mennään!


Kerro kerro kuvastin, ken on suolla karvaisin.


Rikospaikkatutkintaa. Että plumpsista vaan teilleki!


Hyvin se noita kevyitä kestää.


Se esittää olevansa kuulolla.


Oravaposki.


Tuijotellaan.


Joku kohtaus.


Se ois vissiin tältä erää tässä.


Liikuntapäiväkirja

Törmäsin Rähinäryhmä-blogissa mielenkiintoiseen liikuntapäiväkirjahaasteeseen, johon ajattelin osallistua ja johon nähtävästi useampi muukin on innostunut osaa ottamaan:




Se, että tulemme seuraamaan tämän viikon ajan seuraamaan lenkkikilometrejämme, ei ole kylläkään mikään uusi juttu. Jo tuossa viime vuonna käytin lenkkiemme seurantaan Sports Tracker -mobiilisovellusta, mutta koska se jostain syystä vähän väliä bugitti, jäi lenkkien pituuksien seuraaminen lopulta siihen. Tämän vuoden maalis-huhtikuun taitteessa otin käyttööni myöskin kätevästi kännykässä mukana kulkevan RunKeeperin ja se - satunnaisista bugailuistaan huolimatta - onkin seurannut lenkkejämme ahkerana siitä asti. Aina silloin tällöin on jäänyt reissuja tallentamatta joko omien unohdusten tai muiden syiden vuoksi, mutta tarkoitus on ollut, että kaikki lenkit tallennetaan, jos vain suinkin mahdollista. Kuitenkin esim. kesäreissumme Päijänteellä jäivät tyystin "trackaamatta", sillä vaikka saatoimmekin tehdä isommissa saarissa päiväkävelyitä, en kokenut tarpeelliseksi laittaa niitä erityisseurantaan. Näin jälkikäteen ehkä vähän harmittaa, mutta eipä maha mittään. :p

Tämä haaste ei siis varsinaisesti haasta meitä muuhun kuin sunnuntaiseen julkiseen yhteenvetoon täällä blogissa. Tai haastaa se, ehkä. En nimittäin muista milloinka viimeksi oltaisiin lähdetty liikkeelle vetovermeiden kanssa, vaikka jo pitkään on ollut se "jospa huomenna?"-fiilis, joten ehkäpä me tämän haasteen innoittamana saadaan sekin harrastus taas käyntiin potkittua. :) Varmaa on, että pääosa kaikesta liikunnastamme tullaan suorittamaan siellä missä mieluiten tähänkin asti, eli metsässä vapaasti kirmaillen.

Lähtekääs toki muutkin haasteeseen mukaan! Jos ette vielä tällä viikolla, niin vaikkapa viikon päästä, sillä tässähän ei mitään aloitusdeadlineja ole. :) Olisi tosi hauskaa lueskella mahdollisimman monesta blogista, kuinka paljon porukka koirineen liikuskelee verrattuna omaan liikkumiseen ja saisi ehkä vähän vihjettä siitä liikkuuko ite keskiarvollisesti vähän vaiko paljon.


perjantai 22. marraskuuta 2013

Pitkospuut

Joko teillä tulee suo korvista ulos? No ei se mitään, sillä nyt saatte lisää. Nämä kuvat ovat odottaneet vuoroaan lokakuulta asti, joten johan se on aikakin näistä päästä. Kyseisenä kuvauspäivänä päätimme koittaa, kuinka hyvin suota (ei pyhä hiivatti ja sen kaverit: kirjoitin ensin vahingossa, että "suolta"!) pitkin asetellut pitkospuut osaavat asiansa hoitaa. Tosi hyvin hoitivat, jos tarkoitus oli upottaa kulkija nilkkoja myöten mutavelliin. Emäntää vähän syletytti ajatus järkkäri kädessä suohon mahalleen mulahtamisesta, mutta eläimen mielestä roiskuva kura oli vain ja ainoastaan suurta riemastusta herättävä elementti. Tyypillistä. Arvatkaas mentiinkö suihkun kautta kotiin, kumpikin?


Kyllä ne puut siellä jossain on, että astuhan emäntä vaan eteenpäin!


Liukasta? Ei missään nimessä! Huvikseni tässä steppaan.


Tuumaustauko.


Jos suo ei kastele tarpeeksi, koira kyllä auttaa. Kiitos tästä.


Ooh, haistan täällä jossain kantavaa maata!


Se maastoutuu.


Minne lie matka.


Alkaa näyttää - ja haista - jo paremmalta.


Loppusuora häämöttää. Huh.