Me ollaan vielä täällä!

Kuluu päivä, kuluu kuukausi. Yhtäkkiä hups vaan yli vuosi edellisestä postauksesta blogiin. Mutta me ollaan täällä vielä kaikki, aivan kuten ennenkin: Caro, Sinni, Pätkis, Dalton ja meikäläinen. :) Nyt on pitkästä aikaa sellainen fiilis, että blogiakin voisi jälleen päivitellä. Ei varmastikaan siihen tahtiin, mitä vilkkaimpina vuosina, mutta aina välillä! Joten palaillaan olennaisimpien kuulumistemme kera, toivottavasti hyvin pian! 

Instagramia koitan päivitellä taas aktiivisemmin myös, joten kurkkikaa Karvahelvettiä sitäkin kautta, mikäli kuulumisemme edelleen kiinnostavat. Se puoli päivittyy suunnitelmieni mukaan ahkerammin kuin blogi, kuvia kun on sitä kautta niin nopeaa julkaista. :)

Mukavaa kesää kaikille! :)

Joiku

Pitkään blogiani seuranneet saattavat jopa etäisesti muistaa, että aina kun on tullut puhe lempikoiraroduista, on oman listani kärkipäässä keikkunut saksanpaimenkoiran lisäksi yksi toinenkin rotu: siperianhusky (ja oikeastaan samaan syssyyn myös alaskanmalamuutti). En vaan ole päässyt tutustumaan rotuun kunnolla missään, sillä vain ohimennen livenä nähtynä tai kirjojen ja netin välityksellä ei täysin totuudenmukaista kuvaa voi mistään rodusta luoda. Husky on siis pysynyt pitkään vankan ihailuni kohteena, mutta kuitenkin tietyllä tapaa saavuttamattomana mysteerinä. Noh, nyt sekin asia keikahtaa päälaelleen, sillä arvatkaapas millainen otus muutti vastikään Kalle-cockerin kanssa asumaan? Kyllä vaan. Se on tuollainen pieni suloinen alle puolivuotias huskytyttö Joiku! :)

Nuo silmät. Huh!

Joiku on nuoresta iästään huolimatta kodinvaihtaja, koska ei riehakkaana kakarana sopeutunutkaan suunniteltuun laumaansa erirotuisten kaveriksi (meikäläistäkin moikkasi ensi kerran hyppäämällä suoraan päin naamaa ja puremalla nenästä :D ), mutta mitä nyt sunnuntaina ensi kertaa pentua näin, niin Kallen kanssa se pärjää hyvin. Ja sama Caron kanssa, mikä yllättää vielä vähemmän, Caro kun on tunnetusti lääpällään villeihin tyttöihin. Painikavereiksi noista pystykorvista ei vielä suuren kokoeronsa vuoksi ole, mutta Joikun kasvaessa ne villimmätkin leikit varmasti onnistuvat. Joikulla tuntuu olevan huumorintajuinen luonne ja juuri sellaisten koirien kanssa Caro tulee parhaiten juttuun.

Lataustauko.

Caro ja Joiku tutustutettiin toisiinsa reippaan päivälenkin merkeissä. Olin jopa aika yllättynyt siitä, kuinka vähän uusi koiratuttu Caroa siinä yhteydessä kiinnosti. Lenkkeily ja reitillä eteneminen tuntui vievän suurimman huomion, vaikka toki siinä aina välillä puolin ja toisin nuuskittiin. Hulvattominta oli kyllä yksi tuntemattoman mäyräkoiran ohitus: meidän ah niin tosikko remmiöykkäri Caro ei hiiskunut mäyrikselle sanaakaan - hyvä, kun edes huomasi - siinä missä Kalle avasi ääntään ponnekkaasti ja Joiku taasen oli vain uteliaan kiinnostunut toisesta koirasta. Niin se muiden seura vaan rauhoittaa ja hämmentää, ettei muista niitä omia pinttyneitä pahoja tapojaankaan, hah!

Viilennystauko.

Kiinnostaa niiiiin kovasti.

En sano mitään Flexeistä, en sano mitään Flexeistä, en en en... ;)

Sellainen oli ensikohtaamisemme Joikun kanssa eikä se huskykuume ikävä kyllä tuon myötä laantunut ollenkaan. Paheni vain, hittolainen! Kiltti, söpö, leikkisä, aktiivinen, seurallinen - kuulostaa kerrassaan hirveältä pakkaukselta, eikös? ;) Onneksi eläinkiintiömme on näin kerrostalolaisina täynnä. Muuten saattaisi sattua hirveitä tuon oman itsehillinnän suhteen...

Illan hämyssä

Toukokuun viimeisen illan hämyssä, kesän ensimmäisten hyttysten inistessä ja lämpötilan viiletessä, hiipi metsän laidassa jokin pien... ei enää niin pieni ja pörröinen. Saalistaja, sehän se oli. Pian sen tiesivät nuo epäonniset hyttysetkin.

Terveys on katoavaista

Oho, jo toinen postaus samalle viikolle! Kyllä nyt ihminen vallan villiintyi. Tuli vaan mieleen, että voisin kirjoitella vaihteeksi useammasta kuulumisesta kerralla, niin se rästiuutisjono ei lähtisi aivan totaalisesti lapasesta.

Matkalla kesään.

Pieni suuri saalistaja on ottanut metsät miehekkäästi haltuunsa.

Niin. Monet koiranomistajat - ja enenevissä määrin kissojenkin vastaavat - kamppailevat näin kesäaikaan äärimmäisen kiusallisen punkkiongelman kanssa. Punkki siellä, punkki täällä, aaaargh ja perhana! No me ei kamppailla. Se on se max. 10 punkkia kesässä, vaikka missä Caron kanssa liikuttaisiin, joten tämäkin kesä sujuu ilman mitään erityisiä punkkikarkotteita. Valkosipulirouhetta tulee laiteltua silloin tällöin koiran ruoan sekaan, mutten rehellisesti sanottuna usko sen tehoon erityisemmin. Aika näyttää kuinka paljon Dalton vetää punkkeja puoleensa. Toistaiseksi ongelmaa ei ole ollenkaan, mutta mistäpä noista vihulaisista tietää, että mitä kaikkea ne tuolla pöheiköissä juonivat!

Oli vähän huono elämä hotspotin iskettyä. Piti hakea toiselta kutisijalta vertaistukea.

On meilläkin silti omat vitsauksemme. Nimittäin hotspotit. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tiivisturkkinen Caro varttuu, sitä suurempi kiusa ne meille ovat. Viime vuonna taistelimme varmaan 6-7 pienehkön hotspotin kanssa. Tänä vuonna Caro ehti uida kahdesti, kunnes se iski taas, ja kaiken lisäksi pahempana kuin koskaan aiemmin: koko rintakehä tulehtui ja lisäksi pienemmän osansa saivat ainakin myös nivuset, persus ja häntä. Juuri niitä paikkoja, joissa karva on pitkää tai paksua ja/tai iho hautuu. Koskaan ennen ei ole tarvinnut suojakauluria käyttää, mutta nyt muuta vaihtoehtoa ei ollut, eikä sekään toki estänyt kynsillä rapsuttelua paikoista, joihin kynsillä ylettyi. Oman kirpsakan mausteensa soppaan antoi juuri alkanut siitepölykausi, joka oli omiaan yllyttämään raivoisaa nypyttelyä ja raapimista.

Kutinan alkupäiviä, rintakarvat kynittynä.

Kaulurin, päälle puetun T-paidan, karvojen pois surruuttelun, kortisonin, Bacibactin, allergiashampoolla pesemisen, föönaamisen ja ties minkä muun avulla hotspot talttui lopulta ihan kotihoidolla ilman lääkärireissua, mutta sitkeässä se oli ja jossain vaiheessa meinasi kyllä usko omiin tohtorointikykyihin loppua. Tuon projektin jälkeen totesin, että jatkossa kyllä lyhennellään noita ongelmapaikkojen karvoja ennakkoon ennen ongelmia ja pidetään vissi huoli siitä, että koira föönataan jokaisen uimareissun (ja sadekelin lenkin) jälkeen rutikuivaksi, ettei pienintäkään mahdollisuutta ihon hautumiseen jää. On meinaan iso, mutta silti niin pieni vaiva siihen taisteluun nähden, joka meillä vastikään käytiin. Onnea on tiivis pohjavilla ja silleen!

Lämpöhakeutuvan ohjuksen unelmavuodenaika on taas täällä. :)

Sinnin terveydestä: Atopica tuntuu edelleen auttavan! Nyt en enää keksi muuta syytä sille, että karva on pysynyt kiitettävän ja heikoimmillaankin hyvän tasolla yhtämittaa jo parin kuukauden ajan. Tämä vaikea siitepölykausi on aiheuttanut oireilua yhdelle sun toiselle eläimelle (mukaan lukien talouden isännälle ;) ) eikä yliherkkä Sinni ole siltä säästynyt, mutta edelleen kaikenlainen kutina on huomattavan vähäisellä tasolla Atopicaa edeltävään aikaan nähden. Lääkkeen ottaminen sujuu nykyään rutiinilla ja helposti, ja ollaan edelleen pysytty siinä "noin joka kolmas päivä" -tahdissa. Jopa vähempikin voisi siitepölykauden/karvanlähtöajan ulkopuolella riittää. Sitä me testaillaan myöhemmin.

Ja tähän loppuun vielä todella ikäviä suru-uutisia... Eturauhasvaivojen kanssa Caron tavoin pitkään paininut Leo lähti kirmaamaan vihreämmille pupunjahtausniityille aiemmin tässä kuussa. :( Vaivojen taustalta löytyi lopulta pahanlaatuinen kasvain eikä mitään ollut tehtävissä. Rauha aina niin suloiselle Leolle... Kivut ovat nyt poissa ja jos jokin, niin edes se lohduttaa, vaikka lähtö tulikin aivan liian varhain. Eihän Leo ollut kuin nelisen kuukautta Caroa nuorempi, mutta eivätpä nuo vaivat koskaan ikää katso. Carolla kaikki on noiden vaivojen suhteen nykyään hyvin, kiitos sen kevättalvisen kastraation. Olemme siitä enemmän kuin kiitollisia. Toisinkin voisi olla.

Iloisemmin jutuin ensi kerralla...

Mökillä - tassut märkinä

Palataan pääsiäisen mökkijuttuihin eli jatketaan siitä, mihin aiemmin jäätiin. 

Tämän jutun kuvat taitavat olla sieltä tokalta ja kolmannelta mökkeilypäivältä, jolloin ainoastaan pojat ulkoilivat. Caro hengasi ulkosalla hihnan päässä välillä ihan yksinäänkin, kun ei olisi tahtonut millään sisälle kesken päivän. Tutun hömpötyksensä lisäksi tyyppi rakastaa myös vain olla ja möllöttää raittiissa ilmassa ilman sen kummempia aktiviteetteja. Silmät sen kun lurppasevat tuulen huminaa kuunnellessa ja pihapiiriä laiskahkon oloisesti vahtiessa. Painotus sanalle oloisesti, sillä kyseisen torkkujan reviirillä ei kyllä yksikään elollinen sielu huomaamatta hiippaile. ;)

Dalton taasen jatkoi tutkimusretkiään lumen alta kuoriutuvalla märällä pihamaalla ja mökin terassilla. Vettä tiputtava räystäsputki oli ilmeisen kiehtova uusi ilmestys, mutta Flexi tuppasi vähän häiritsemään tutkimustöitä, se kun tuntui pantaan kiinnitettynä mahdottoman raivostuttavalta ellei ollut lukittuna löysään moodiin. Daltonin onneksi jälkimmäistä tekniikkaa suosittiin enemmän, joten kakaran ei tarvinnut kuluttaa kaikkea aikaa kynsin ja hampain protestoimiseen.

Siinäpä ne tärkeimmät noilta päiviltä. Muistelot jatkuvat jälleen myöhemmin! 

Sisävahti ja pihavahti tuijotuskilpailussa, mitä ilmeisimmin.

Äh, eijjaksa tuijottaa!

Uusia asioita, osa: Räystäsputki.

Ja minähän MENEN!

Eipä ole kaikilla yhtä komeita Viper-raitoja kuin tällä kaverilla oli! Nykyisellään 

raidat ovat ainakin osittain sulautuneet yhdeksi leveäksi raidaksi.

Tässä näkyy hyvin, että turkista löytyy sieltä täältä myös hippusen verran valkeaa. :)

Torkahtelee hän.

Lunta, lurps!

Varpaanvälikuivaustauko.

Ööö, voisko mua kans joskus viihdyttää?

Ryhmäillallinen. :)