tiistai 18. kesäkuuta 2013

Keskikesän arkea ja juhlaa

Kesä. Koiruudet. Aurinko. (HYTTYSET PERHANA, AAAARGH!!!) Siinäpä ne tärkeimmät tällä erää. Näiden viime viikolla viisi vuotta täyttäneen iki-ihanan Nitan sekä Caron tuoreimpien treffikuvien myötä tämä blogipahanen jää pidennetylle juhannustauolle. Viettäkäähän juhannus rennoin mielin hymy korvissa, hyvässä seurassa kesästä nauttien ja niille rakkaille karvakorvillenne erityisellä hartaudella rapsutuksia jaellen, jos vain suinkin mahdollista. :)



















Palaillaan! :)


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kesäyönä

Koko maailma nukkuu kesäyönä, juuri ennen sadetta päivän vaihtuessa toiseen. Tai niinhän sitä luulisi. Kesken yölenkin saattaa myöskin toisinaan herätä kysymys, jotta miksi koiralla on kaulassaan samaan aikaan kaksi pantaa. Niin, tähän kohtaan sopisi varmasti hyvin "vanhuus ei tule yksinään", "silmä käteen", "et vaan osaa" ja kaikki ne muutkin kaltaisensa sanonnat, joiden aina toisinaan tunnen niin vahvasti itteäni puhuttelevan...

Mutta unohtakaa toki samantien tuo kyseenalainen pantaepisodi ja keskittykää rakeis... taiteellisen hämyisiin kännykuviin. Koska niissä näkyy siili! Iiiiiiiik, SIILI!












perjantai 14. kesäkuuta 2013

Trixie -leikkitunneli

Siinä missä koiran lahjominen leluilla useimmiten onnistuu, on kissojen kanssa aivan toinen ääni kellossa. Koskaan ei voi etukäteen tietää kelpuutetaanko jokin kivaksi lahjaksi tarkoitettu piriste vai jääkö se vain nurkkaan homehtumaan. Sinne samaan nurkkaan, missä lojuvat kaikki ne "kivat" pienet nyöripallot, kissanminttunyssäkät sekä yhden sisalnarulla päällystetyn pylvään käsittämät raapima- ja hengailutelineet, joiden ainoa funktio tuntuu olevan tilan vieminen... Kyllä te ne tiedätte, nuo jälkimmäisinä mainitut. Ne telineet, jotka horjuvat jo pienestä kosketuksesta ja joiden "hengailuonkalot" ovat niin pieniä, että jos sinne edes kokonainen pää aikuiselta ragdollilta mahtuu, on sekin jo maailman kahdeksas ihme. ;) 


Putkeen vain yksi ego kerrallaan, kiitos!


Ei siis liene yllätys, että vähän hirvitti, kun kissoille uuden Trixien leikkitunnelin ostin (sieltä samaisesta Muskettikoiran alesta, mistä ne koirankin tarvikkeet, bai thö wei), vaikkakin noin yleensä putket ovat olleet meillä se "aina toimii" -juttu. Kissojen kohdalla sitä "kivuutta" ei vaan varmuudella koskaan tiedä ennen kuin näkee. Tällä kertaa kävi kuitenkin hyvin. Niin hyvin, että Sinni käytännössä muutti tuohon parvekkeelle heivattuun putkeen asumaan ja asuikin siellä sitten kerrallaan lähes viikon, noh, putkeen. Ja kyllä tuo kolmiputkinen viritelmä Pätkiksellekin tuntui kelpaavan. Mikä kaikkein parasta, sisukseen mahtuu kerrallaan ihan koko katti eikä vain se pelkkä pää! Joskin se on syytä tässä mainita, että leikkitunnelin putket ovat ympärysmitaltaan jonkin verran keskivertoputkea pienempiä, eli aivan millekään jättiläiskissalle tunneli tuskin sopii.

Ainoaa nurinaa keksin putken ompeleiden laadusta, joka ei kyllä tällaisen nipottajan silmin ihan mitään priimaa ole. Saas nähdä miten putki tulee kunnon hepulikohtauksia kestämään, erityisesti Pätkis kun osaa olla noiden kohtaustensa aikana lievästi sanottuna raivokkaan väkivaltainen (köh köh - RAIVOHULLU! - köh köh...). Noh, eipä se auta kuin katsoa ja jännittää, että mitenkä käy. Toistaiseksi tykätään tuosta kyllä kovasti. :)


Uuden kolmion uusi asukas.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Merihirviön seikkailut

Tällä viikolla jopa villasukat ovat tulleet aika tutuiksi (Suomen "kesä", ehhehee!), mutta tuossa viime viikolla oli täysin toisenlainen meininki. Silloin arkea hallitsivat lähinnä märän koiran tuoksu (no haju), hienolla hiekalla kuorrutettu lattia, kahtia haljenneet litimärät tennispallot ja hampain rei'itetyt frisbeet. Seuraava kuvasarja antaa mahdollisesti vihjeitä siitä, jotta miksi niin...































tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kickbike-debyytti

Jatketaas Hollola-reissun tapahtumilla heti tuon tuoreemman jutun perään, että päästään näistä rästitarinoistakin joskus. Noin niin kuin koiramaisesta näkökulmasta katsottuna reissumme jännin päivä oli päivä, jona pääsimme ensi kertaa testailemaan majapaikassamme jo pitkään hyvin palvellutta Kickbikea. Takajarruhan siinä vaati pientä fiksaamista, mutta muuten vempaimessa ei ollut mitään valittamisen aihetta.


Tauko varjossa oli paikallaan.


Pysytääs ihan asfaltilla nyt kummiskin, jooko?



Vastoin kaikkia etukäteisolettamuksiamme selvisimme kokeilusta täysin ilman turvalleen lakoamisia, mitä nyt muuten vain ihan pikkuisen säädettiin, kuten asiaan ensikertalaisina kuuluu. Ite opin mm. sen, ettei Kickbiken runko jousta tippaakaan sama kuinka monta kertaa sitä kyydistä pois laskeutuessaan polvella kolauttaa. Komeat mustelmat sain, mutta opinpahan sentäs lopulta, kiitos vaan! :p Isäntä lähti matkaamme rullaluistellen (liikuimme siis noista taukokuvista poiketen asfaltilla) ja toimikin oikein loistavana kirittäjänä, Caro kun ei noilta vetohaluiltaan kuitenkaan "ihan" mikään husky ole enkä itekään mikään vauhdin potkimisen maailmanmestari, heh! Kyllä tuli silti jarrulle käyttöä, nössö meikäläinen kun ei millään uskaltanut päästellä menemään täysillä koiran intoutuessa oikein kunnolla laukkaamaan. Saa nähdä uskallanko ikinä, sillä kyllä siinä varsin pätevää haipakkaa päästään. :)


Kyllä se oikeasti tykkäsi, uskokaa nyt! :D


...



Päivä oli sen verran aurinkoinen ja lämmin, vähän päälle 20 astetta, että otimme tuon alle viiden kilometrin matkalla ainakin sen neljä juopottelutaukoa ja vähän varjossa hengailua siihen päälle. Mukava tuulenvirekin piti meille seuraa. Tuolla kombolla me pärjättiin oikein hyvin ja ihan loppumatkallekin riitti vielä niitä vetohaluja. Koiria ei tullut vastaan yhden yhtä, mutta pyöräilijöiden ja kaiken maailman kesähiihtäjien ja -luistelijoiden me annettiin mennä ohi ite tien laitaan pysähtyen, varmuuden vuoksi.

Takaisin kotiin päästyämme meinasin, että no nytpä meillä on taatusti väsynyt ja raukea koira, joka ei hetkeen sieltä talon nurkan varjoista aurinkoon paahtumaan nousekaan. Vielä mitä. Meni ehkä maksimissaan se puolisen tuntia paluusta ja siinä se pentele taas oli, mutaisen kuolaista frisbeetä syliin tunkemassa. "Let's leikitään, hei, ettei mene vallan lorvailuksi tämä päivä!"

Syvä huokaus.


Hurttaa hurtalle

Takana on aivan tavallinen maanantai, joskin todella nätti sellainen, joten pitkästä aikaa jaksoin lenkin varrelta muutamia kuviakin räpsiä. Kuvissa vilkkuvat muuten uudet valjaat, joihin haksahdin tuossa tovi takaperin paikallisen eläintarvikeliike Muskettikoiran muuttomyyntihulinoissa. Myivät mm. kaikki Hurtta Lifeguard -tuotteet pois peräti 70 prosentin alennuksella! Koska otuksen ainokaiset talutusvaljaat olivat jääneet jo viime vuoden puolella turhan nafteiksi ja välillä on kiva valjastella vähän muutenkin kuin vetomielellä, oli "ihan pakko" sortua ostamaan uudet tilalle. Halvalla kun sai jne. ;) Vanhat valjaat olivat siis Hurtta Pron Y-malliset koossa 90. Nuo uudet ovat kokoa 100 ja mallia "niskapers*ote" eli selkäpuolelta löytyy kahva. Puhtaasti kokeilumielessä ostin nuo tuon malliset, vaikka noin yleisesti ottaen liputankin enemmän Y-valjaiden puolesta. "Kantokahvan" ajattelin olevan silti aika kätevä esimerkiksi kesän tulevilla venereissuilla mahdollisten holtittomien veteen mulahdusten sattuessa. Kivempi se nyt on koiraa kahvasta nostaa kuin vaikkapa korvasta... :p

Lähti sieltä putiikista vähän jotain muutakin mukaan eli mm. samaisen Lifeguard -sarjan heijastinliivi ja säädettävä panta, neonkeltaisia kumpainenkin. Liivin käyttö jää syksymmälle, mutta panta on jo aktiivikäytössä oikein hyväksi todettu. Kaulassa se oli Carolla tänäänkin, vaikkei kuvista erotu.

No mutta se niistä paheellisista tuhlailuista taas tältä erää. Nyt mars nukkumaan niin kuin oltaisiin jo!
















perjantai 7. kesäkuuta 2013

torstai 6. kesäkuuta 2013

Arat ja rohkeat

Sillä välin, kun Pätkis painelee polleana pitkin Hollolan aidattua pihaa koiruuksia sivummalle sähisten, on Sinnillä toinen ääni kellossa. Vierashuoneessa, omien tavaroiden keskellä, sillä on ihan hyvä olla eikä se kissatarhassakaan olemista enää kummemmin kammoa (alkureissusta jännittää sitäkin, mutta jännitys helpottaa päivien myötä), mutta auta armias, jos se joutuukin esimerkiksi keskelle isoa olohuonetta. Ihmisiä, koiria, iso tila: apua hirveetä! Meillä uskotaan, ettei pieni jännitys tapa ja ajan myötä rohkaistuu arempikin jännäkakkahousu, joten ollaan aina välillä kannettu myös Sinniä noihin vilkkaampiin oleskelutiloihin hengailemaan. Jostain syystä aina iltaisin uskallusta löytyy enemmän, liekö syy jo yöpuulle suunnittelevien koirien ja vähän verkkaisemmin paikasta toiseen löntystelevien ihmisten. Kun talon vakituiset asukkaat painuvat yöpuulle ja jäljelle jää vain oma lauma, muuttuu Sinninkin käytös. Se alkaa tutkia innokkaana paikkoja ja ehkä jopa makoilee keskellä lattiaa aivan kuin kotonaan olisi.


Sinnepä et oo muuten menossa, Pätkis...


Koska Sinni on pääasiassa niin arka, ettei uskalla kuin kököttää jossain suojassa ja Pätkis taasen luonnostaan ihmisten lähellä pysyvää sorttia, voisi Hollolan talon ovea pitää aamusta iltaan apposen auki ilman kummempaa pelkoa kissojen katoamisesta. Toki Sinni kyllä saattaisi piiloutua pihamaalla hyvinkin ovelaan paikkaan, minkä vuoksi on parempi, ettei se pääse ulos vapaana ollenkaan. Isoin huolenaihe on Leevi, sillä Leevin elämän yksi päätavoitteista tuntuu olevan karkaaminen, joskin useimmiten ne "onnistuneet" karkailuyritykset päättyvät jo etupihalla suoritettuun ruohon syömiseen ja talvisin hankeen uppoamiseen. :p En ole varma onko se koskaan ehtinyt kotipihaa kauemmas, mutta ihan turvallisuussyistä Leeviä ei ilman valjaita taikka tarhaa ulkoiluteta. Leevi on nopea kirmaaja eikä arastele mitään, joten varsin potentiaalinen kotoa karkaaja se on.

Aina silloin tällöin joku ihminen - puruaivoja kun ollaan kaikki aina välillä - unohtaa, että joko Sinni taikka Leevi on talossa vapaana ja joku ulko-ovista jää auki. Näin kävi myös viime reissulla. Tovi siinä kissaa huolestuneena etsittiin, kunnes katti löytyy makkarista peittojen alle visusti piiloutuneena. x) Ja kun hyvä paikka oli löytynyt, siellä myös pysyttiin. Kyllä siinä valehtelematta taisi vähintään se kahdeksan tuntia vierähtää... Lopulta oli pakko kantaa katti vierashuoneeseen syömään ja vessaan, se kun ei tuntunut lähtevän piilostaan itekseen enää ikinä. Ihme jumittaja!


Mitä täällä tapahtuu?!


Njaa-a, lieköhän tää ny oikeesti on turvallista, kellekään...


Vähän väsyttäis kyllä.


Uni tuli.

Sinnin vielä keskittyessä päiväpeiton alla sammaloitumiseen, nähtiin peiton päällä omanlaisensa ihmeellisyys: Caro ja Leevi vetäisivät yhteiset päivätorkut, kissa ihan kiinni koiran selässä! Enpä muista koskaan ennen moista ihmettä tapahtuneen, sillä meidän katit eivät totisesti vastaavan kaltaiseen tilanteeseen suostuisi. Koirabakteereja, iik! Caro oli ymmärrettävästi jokseenkin epäluuloinen Leevin aikeiden suhteen suunnitellen aivan selvästi jopa paikalta livahtamista, mutta rentoutui, kun vähän silittelin tyyppiä ja kehoitin rauhassa nukkumaan vain. Kaikkihan oli enemmän kuin hyvin. Joten siihen sängylle se ison mottipäänsä tömpsäytti ja kohta uskalsi jopa silmänsä sulkea, aidosti nukkuakseen, Hollolan hurjimman saalistajan kehrätessä onnessaan vasten kaverin lämmintä selkää. :)