lauantai 27. joulukuuta 2008

Jouluaattomme karvaiselta kantilta katsottuna

Ei se jouluaatto noille eläimillekään ihan normaali päivä ole, vaikka ne eivät jaksakaan joulurutiineista ihmisten tavoin välittää. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kuusen alle ilmestyy epämääräinen kasa kummallisen muotoisia mötiköitä, joita ihmiset lahjoiksikin kutsuvat, on aivan pakko uskoa, että jotain tavallisuudesta poikkeavaa on luvassa.




Roni päivysti lahjapaketteja yli kymmenen vuoden jalostuneella kokemuksella pitäen huolen, ettei kukaan päässyt paketteja sen huomaamatta avaamaan.




Ennen lahjojen avaamista oli syytä ruokailla rauhassa, jotta energiaa riittäisi itse asiaan eli pakettien sisältöihin perehtymiseen. Tokihan homma meni niin, että koira söi kissojen ruokaa, Pätkis koiran märkäruokaa. Virtsakiteistä toipumassa oleva Pätkishän ei terveysruokavaliostaan suuremmin jaksa perustaa, vaikka kovasti olemme sitä yrittäneet valvoa ja valistaa. Mikäs siinä, jos toisinaan koiranruokakin maistuu. Jouluna on lupa luistaa yhdestä, jos toisestakin periaatteesta. Niinhän me ihmisetkin teemme, joten sallittakoon se myös eläimille.




Toisin kuin oletin, kaikkein vähiten lahjojen avaamissessio kiinnosti Sinniä. Se ei nähnyt mitään jännää paperimöykyissä, jotka eivät edes tuoksuneet kiinnostaville. Ja mä kun olin kuvitellut kyseisen katin olevan ensimmäisten joukossa hämmentämässä alati kasvavaa paperikasaa, kuten se tekee aina päästessään käsiksi normaalien postipakettienkin pakkausmateriaaleihin.




Pätkis sen sijaan oli alusta asti innolla mukana avauspuuhissa, joskin lähes pelkästään nuuskimis- ja valvomishommissa. Erityistä lähikontaktia se ei paketteihin ottanut.




Yhdestä paketista paljastunut oikein söötti vihreä kissanminttuhämis ei ilmeisesti tuoksunutkaan tarpeeksi huumaavalta, koska normaalisti minttuhuuruihin sekoava Pätkis ei jaksanut leikkiä uudella lelullaan käytännössä lainkaan. Liekö olivat kaupassa minttusisällön suhteen huijanneet, mene ja tiedä. Emme kuitenkaan luovuta. Vielä koittaa päivä, jona Pätkis leikkii hämiksellään - tai itkee ja leikkii.






Onneksi koiriin voi aina luottaa! Ronin mielestä se sai aivan mahtavia lahjoja, ja vaikka sinisestä pehmomustekalastakin myöhemmin suurta riemua irtosi, oli aaton suurin hitti kuitenkin syötävää sorttia. Kyseistä syötävää kutsutaan Ronin kotosalla nimellä "nami" ja tuon nimen ääneen lausuminen aiheuttaa poikkeuksetta sekä kuolausta, että pakkoliikkeitä hännän ja äänihuulten seutuvilla.










Täysin kiittämättömiksi ei kissojakaan passaa haukkua, sillä toisesta kissoille osoitetusta paketista paljastui etenkin Sinnille äärimmäisen mieluisia karvaisia kavereita. Entinen harmaa aitokarvainen hiiri katosi jonnekin hyvin pian sen kotiin tuotuani (kukaan sitä ei kuitenkaan syönyt, siitä olen varma), joten korvikkeita hommattiin oikein kaksin kappalein ruskeana ja mustana. Kuten kuvatkin kertovat, tämä tuplalahja oli selkeä menestys!




Mikään hupi ei kestä ikuisesti ja niin kävi myös jouluaaton kohdalla. Lopulta kaikki lahjat oli jaettu niin ihmisten kuin eläintenkin kesken eikä jännitystä pakettien avaamisen muodossa ollut enää tarjolla. Jäljellä oli vain iso kasa kiiltäviä nauhoja ja kirjavia papereita, jotka peittivät lattiaa ja jäivät ihmisten siivottaviksi. Hyvä puoli hommassa oli kuitenkin se, että lelut odottivat leikkijöitään vielä seuraavanakin aamuna ja näin ollen joulupäivä oli melkoisen hupaisaa aikaa sekin. Ja tokihan ensi vuonna sama otetaan uusiksi!

torstai 25. joulukuuta 2008

Eläimellisiä joulukuulumisia

Pesueemme ei jäänyt jouluksi Ouluun, vaan matkusti tiistaina monien kommervenkkien jälkeen emännän kotinurkkiin Lahteen. Siellä odottivat valmiiksi paistettu kinkku muine jouluruokineen sekä koristelua odottanut muovinen joulukuusi. Ai niin ja yksi kappale koiria, joka tottelee - milloin tottelee - nimeä Roni. Roni on vajaa 12-vuotias papillon, joka otettiin aikoinaan allekirjoittaneen koirakuumetta lievittämään. Olisin halunnut saksanpaimenkoiran, jollaisia meillä oli läpi lapsuuteni ollut, mutta koska äiti ei suostunut isoa koiraa kerrostaloon ottamaan, päädyimme tutun kasvattajan (jolta aiemmat saksanpaimenkoirammekin oli hankittu) kasvattamaan perhoseen. Ristin koiran Roniksi, koska täytyihän sillä edes ison koiran nimi olla, jos ei koko muutoin esikuviaan vastannut. Kuten arvata saattaa, koiran hoitovastuu jäi lopulta kuitenkin äidin kontolle ja tästä syystä otus asuukin edelleen äitini holhottavana Lahessa eikä kanssani Oulussa, vaikka koiran virallinen omistaja papereiden mukaan olenkin.




Roni on tavannut Sinnin ja Pätkiksen jo kerran aiemminkin, mutta suurta ystävyyttä ne eivät ehtineet melko lyhyen yhteiselonsa aikana kehittämään. Roni on vanha ja vaivainen puhumattakaan kärttyisyydestä ja puruherkkyydestä, joten mitenkään suurella riemulla se ei ole edes yrittänyt kissoihin tutustua. Toimeen ne kyllä tulevat ongelmitta, kun saavat pitää itse haluamansa turvavälin toisiinsa. Pientä epäröivää nuuskintaa on ollut ajoittain havaittavissa, joten ehkäpä ne tutustuvat tällä reissulla paremmin ja rentoutuvat entisestään.








Eipä sillä, etteikö kissoja jo nyt kiinnostaisi mikä ihmeen elikko heidän kanssaan elelee. Enemmän ne Ronin tekosia tarkkailevat kuin koira niiden.




Liekö johtuu epäilyksiä herättävästä koirasta vai ei, mutta Sinnin suosikkikyttäyspaikaksi on hiljalleen muotoutunut kuusen alunen. Rapisevalla matolla saattaa toki olla oma osuutensa asiassa, sillä kaikki rapiseva ansaitsee Sinniltä poikkeuksetta lähempää tarkastelua.






Yleisesti ottaen kissat käyttäytyvät jo kuin olisivat kotonaan. Pätkis sopeutuu ympäristöönsä esimerkillisen hyvin, sillä se sulautuu sisustukseen täydellisesti myös värinsä puolesta. Saapa nähdä antaako äiti mun viedä kissaa enää takaisin Ouluun, vai ottaako hän katin omaksi sisustuselementikseen; se kun tuntuu jo kuuluvan saumattomasti sisustukseen.






Matka Oulusta Lahteen oli pitkä ja väsyttävä, joten jo ensimmäisenä iltana alettiin ottaa univelkoja takaisin, jotta virtaa riittäisi taas aaton puolelle. Vanha mattofetisisti Pätkis totesi äitini matot oikein lorvailukelposiksi Sinnin ihastuessa lämpöiseen nahkasohvaan. Mutta se mitä tapahtuikaan itse jouluaattona, paljastuu vasta myöhemmin toisen merkinnän yhteydessä. Tältä erää kuulumiset olivatkin siis tässä, joten Karvahelvetin väki toivottaa kaikille oikein lokoista joulupäivän jatkoa! :)

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kissakuvahaaste 94: Halaus

Meillä halaillaan paljon ja suurella tunteella. Sinni halailee aina hyvin ääneti, Pätkis sen sijaan täysin päinvastaiseen tyyliin. Kantavan sorttiset nousevat ja laskevat äänitehosteet kuvaavat sen hetkistä tunteen syvyyttä tehden selväksi, että lähikontakti lajitoveriin on kohta käsillä.




Toisinaan halailu äityy niin intensiiviseksi, että muutama karvatuppokin siinä hellyyttä toiselle jakaessa saattaa irrota. Mutta ei huolta, sillä imuri on keksitty, ja ihmiset kyllä siivoavat ystävysten jäljet pohjattomalla innolla, korvasta korvaan saakka hymyillen. Kyllä kissojen välinen ystävyys on sitten herttaista katseltavaa!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Kisulle hupia

Jos ostat kissalle eläinkaupasta sateenkaaren värein koristellun söötin leluhiiren, se saattaa saada kotona suorastaan jäätävän vastaanoton. Sitä vilkaistaan ensin epäillen, jonka jälkeen hiirtä nuuskitaan hetki, läpsäistään tassulla ehkä kerran tai kaksi kevyesti arvioivaan sävyyn ja sen jälkeen unohdetaan tyystin. Parempaakin on nimittäin tarjolla, mutta se ei ole mitään sellaista mitä eläinkaupan esitteissä mainostetaan. Se on milloin mitäkin uutta ja täysin käsittämätöntä, jota taloon kannetaan. Tälläkin kertaa kaiken sen huvin tarjosi Posti, kiitos emännän satumaisen arpaonnen.












Kuoresta paljastunut stressipallomuovi oli ajankohtaisesti jouluisen punaista ja siitä hermoja hillitseviä aktiviteetteja saivat vuorostaan talon ihmisasukkaat.

torstai 11. joulukuuta 2008

Kissakuvahaaste 93: Kääryle

Meillä on niitä kaksi, joskin toinen näyttäytyy kääryleen ominaisuudessa selvästi toista harvemmin. Antikääryleen roolin on ottanut luonnollisesti Pätkis, joka nauttii enemmän siitä, että saa levittää koko höllyvän olemuksensa niin laajalle alueelle kuin se tässä todellisuudessa on mahdollista. Tukkimalla koko kulkureitin se pystyy hyvin kontrolloimaan reviiriään eikä yksikään elävä olento pääse sen ohi huomaamatta eli kuulematta lähes vihaisen vaativaa "MÄÄYYYY!"-komentoa, joka hetkestä riippuen tarkoittaa joko "missä ruokani viipyy?!", "vessassa on kakka ja sinun tehtäväsi on hoitaa se sieltä pois" tai "haluan jakamattoman huomiosi seuraavaksi kahdeksi päiväksi". Sinni hakee huomiota aivan toisin keinoin, mutta olkoon se jonkin toisen postauksen aiheena.






On olemassa hetkiä, joina Pätkiksestäkin saa oivan kääryleen. Useimmiten tämä johtuu kuitenkin hetkellisen mielenhäiriön seurauksena ilmenneestä tilan puutteesta, eikä niinkään Pätkiksen omasta tahdosta. Sinni sen sijaan nauttii kääryleen olomuodosta etenkin silloin, jos tarjolla on myös paljon lämpöä ja tarpeeksi kuvaukselliset olosuhteet. Viime toukokuinen kevätkääryle esittäytyy:








Kuten kuvistakin nähdään, kääryleen voi rullata mihin suuntaan ikinä mieli tekee. Luovuus, pienuus ja ketteryys ovat valttia tässäkin kissamaisessa ajanvietteessä. Ehkä ei siis olekaan ihme, ettei Pätkistä usein noissa hommissa nähdä. Se kun on sulava ja notkea kuin tanskandoggi luistimet jalassa eikä kokonsakaan puolesta pahasti esimerkkiä pienemmäksi jää.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kissan pieni pahe

Älykäs ragdoll - rotukissa kun on - toki tietää mitä eroa on on aidon, tuoreelta tuoksuvan kasvin maulla...








...verrattuna ei niin helposti nieltävissä olevaan muovikasviin, joka tuoksuu vain teolliselle.






Sinnikkäästi se päivä toisensa jälkeen yrittää silti ruokavalioaan laajentaa mukeltaen sitkeää lehteä korkeasta koristerehusta, joka vastikään muutti nurkkaamme asumaan. Ehkä muovikasvi on sille sama kuin hampurilainen tai suklaakakku ihmiselle: ei se millään mittapuulla mitattuna terveellistä ole, mutta ah niin syntisen hyvää siitä huolimatta!

torstai 4. joulukuuta 2008

Kissakuvahaaste 92: Neljä tassua

Siinä ne ovat, kaikki neljä tassua. Ei niitä pakoon pääse, vaikka kuinka vimmatusti karkuun koittaa kipittääkin matot rullalle juosten tai ninjaloikkia sohvan nurkkaan tehden. Ei, vaikka kuinka pahasti niitä tuijottaisi ja käskisi häipymään.




Ne ovat ja pysyvät siinä karvaisen ruhon jatkona välillä sätkien, välillä peiton pintaa painellen tai verhon reunaa hamuten. Jokainen niistä on aivan erilainen ja yhtä hämmästyttävä. Neljä ainutlaatuista Sinnin pientä tassua.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 91: Kahdet kasvot

Vaikka Pätkis osaa useimmiten näyttää kuvissa oikein aristokraattisen ylväältä ja tyylikkäältä, on sillä myös toinen, se vähemmän kunnioitusta herättävä tapa ilmaista itseään. Erilaiset naamanvääntelyhetket ovat päätyneet monesti muistikortille ja tämän haasteen yhteydessä näette niistä yhden otoksen.



Mutta kuinka moni huomasikaan, että kuvassa on ihan konkreettisestikin ne kahdet haasteessa kaivatut kasvot?

maanantai 17. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 90: Oma koti

Oma koti on ainoa paikka maailmassa, jossa saa olla aivan niin laiska kuin ikinä huvittaa eikä kellään ole varaa valittaa asiasta. Ainakin kissojen asuttamissa kodeissa jämpti on näin.



torstai 13. marraskuuta 2008

Suloinen tappaja

Vai onko sittenkään? Totuushan on, etteivät katit kerro meille suoraan omista syvimmistä ajatuksistaan. On olemassa tiettyjä melko yleisiäkin lemmikkikissojen piirteitä, joita me ihmiset olemme saattaneet pitää aiemmin ainoastaan söötteinä tai huvittavina, koska emme ole tajunneet ajatella asioita yhtään tarkemmin. Tyydymme pelkkiin kliseisiin olettamuksiin. On lopultakin aika kertoa totuus.




Kun nyt katsoo tarkemmin, kertoo katin ilme kaiken sen mitä jo aiemman linkin takana paljastettiin. Myös Sinni hautoo pahaa tuon suloisen ulkokuorensa alla. Vino katse sen viimeistään kertoo. Siispä varokaa kissojanne, tai saatte tosissanne katua, ellei testamenttia ole jo varuilta kirjoitettu.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 89: Peppu

Viikon haasteaihe on - ihan rehellisesti sanottuna - täysin pepusta. Kuka hitto tahtoo oikeasti katsella kuvia kissan takapuolesta? Itselläni ei moiseen puuhaan minkäänlaista intoa heru, joten kyseisiä otoksia harvemmin arkistoistani selailen. Nyt oli tavallaan pakko tehdä toisin. Mulla olisi kyllä ollut tarjolla sellaisia kuvia karvaisista arseista, että olisitte nähneet niistä painajaisia vielä ensi vuoden puolellakin, mutta pyrin kuitenkin pieneen hienotunteisuuteen säilyttääkseni edes pienen arvokkuuden. Kissojen arvokkuuden, saanen tarkentaa, sillä omani on jo aikapäiviä sitten haihtunut pois.






Noh, siinä meni totta puhuen se Sinninkin vaivalla vaalittu arvokkuus. Se näyttää teille yksiselitteisesti mitä mieltä on tällaisista irstaista haasteaiheista. Muita kommentteja aiheeseen liittyen ei katilta herunut. Eipäs kun herui sittenkin. Täällä alkoi nimittäin juuri haista ihan perseelle. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan, ehkä ette. Olkaa onnellisia, jos fraasi on teille uusi. Tällä hetkellä henkeä pidätellen toivon, että se olisi sitä mullekin.

Kiitos Sinni. Kostosi tuli perille. Avaanpa ikkunan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Assistentti suoraan Helvetistä

Ei se Pätkis ole tosiaankaan ainoa, joka yrittää tehdä mun valokuvaussessioistani hankalia. Sinni osallistuu sabotaasiyrityksiin hieman harvemmin, mutta osallistuu kuitenkin ja ihan "hyvällä" menestyksellä. Siinä sitä taas toissapäivänä leikittiin hippaa vyön kanssa herkkäpintaisen juhlahameen päällä. "Toi vyö yllytti!" viestitti katti silmillään ja jatkoi riehumista paheksuvista katseistani huolimatta. Huoh.







maanantai 3. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 88: Yksinkertainen

Ne ovat sitä toisinaan kumpikin, mutta noin yleisesti ottaen Pätkis on aivan omalla tasollaan kaikessa käsittämättömässä yksinkertaisuudessaan. Esimerkki sunnuntailta, jolloin meillä siivottiin. Pätkis on omasta mielestään oppinut tunnistamaan miltä kuulostaa, kun kissojen ruokasakkiä rapistellaan keittiössä ruokinnan merkiksi. Pätkis makoili kaikessa rauhassa eteisessä katsellen avonaisesta ovesta kylpyhuoneeseen, jossa vaihdettiin parhaillaan roskapussia. Kuultuaan pussin rapinan Pätkis ryntäsi salamana kylpyhuoneen ohi keittiöön. Se kuvitteli kuulleensa ruokasäkin rapinan, vaikka pussin aiheuttama ääni oli aivan toisenlainen ja se oli itse nähnyt edessään heiluvan roskapussin. Terävää? Ei liioin. Tuttua? Erittäin.

Alla nähtävänä olevassa kuvassa Pätkis tuijottaa suosikkipompulaansa toivoen siitä ilmeisesti itselleen keskustelukumppania. Tätä näkee usein. Tähän mennessä pompula ei ole vielä kertaakaan vastannut takaisin.






Sinnilläkin on omat heikot hetkensä. Viimeisimmän muistan viime tiistailta, jolloin Sinni totaalisesti unohti fyysiset rajoitteensa etenkin mittasuhteisiinsa liittyen. Se otti kunnolla vauhtia sujahtaakseen kapeaan pahvilaatikkoon, johon todellisuudessa enintään sen pelkkä pää mahtuu. Seurasi äkkipysähdys kera kummallisen tömähdyksen, sekä jokusen minuutin kestänyt viiksien suoristusoperaatio. Kuvassa näkyvä pahvilaatikko on sama, josta tarina kertoi. Itse yksinkertaisuudesta johtuvaa tapaturmaa en harmi kyllä onnistunut kuvaamaan.


keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tapaus postipaketti

Toisinaan käy niin hassusti, että postihenkilö - useimmiten sukupuoleltaan setämies - tuo muutakin kuin niitä iankaikkisia laskuja. Eilen se toi paketin kotikonnuiltani Lahesta, joka on eräänlainen Helvetti sekin, jos siellä liian kauan jumittaa. Paketin alkuperä ei kuitenkaan ole tämän jutun pointti, vaan se mitä paketista varsinaisen sisällön muodossa löytyi. Tärkein juttu petoeläintemme mielestä oli aivan ehdottomasti Etelä-Suomen Sanomat -merkkinen pakkauspaperi. Oooooh! Tiedän. Olin itsekin kovin tohkeissani, mutta maltoin kuitenkin kuvata kuinka kissat ottivat jännittävän lahjansa vastaan.






Aluksi paperikasaa oli lähestyttävä vaivihkaa sivusta käsin, jotta varmistuttiin, ettei sen sisuksissa lymyillyt minkäänlaista mörköä. Sinni oli toki kaksikosta rohkeampi, joten se otti ratkaisevat lähestymisaskeleet ensin.




Todettuaan kasan turvalliseksi ja tajuttuaan miten paljon kiinnostavaa luettavaa olikaan tarjolla, Sinni hymyili maireaa onnenhymyään.




Hetken päästä Pätkiskin uskaltautui lähemmäs toteamaan, että aivan sen tassujen ulottuvilla oli varsin maukas kokoelma lähes tuoreita uutisia, sarjakuvia sekä hieman glamourtyyliin kiiltelevää muoviakin. Kyllä noihin saattoi turvallisin mielin syventyä hieman tarkemmin!




Joo-o, uutisnälkä oli suorastaan suunnaton! Ei tällaisia etelän hetelmiä posti joka päivä kaikille tuokaan.








Polttavimmat puheenaiheet herättivät sivistyneen pohtivaa keskustelua, mutta myös himpun verran kiistaa ja aggressioitakin. Erityisesti raapimiseen liittyvä artikkeli kannusti jakamaan kiivaita mielipiteitä hyvän tovin ajan. Keskustelun osapuolet eivät täysin päässeet yhteisymmärrykseen mm. siitä mikä etutassun kynsistä sopii teroitusmielessä parhaiten yhteen olohuoneen uuden maton kanssa. Yhteisymmärrys jäi lopulta saavuttamatta, joten asiaan palataan varmasti myöhemmin.




Keskustelun siirryttyä FC Lahden viime aikaisiin otteisiin Sinni koki tarpeelliseksi puolustaa Pätkiksen väheksymää suosikkiaan Jari Litmasta ja tämän taitoja imitoimalla miehen sulavaa juoksutyyliä. Pätkis oli selvästi vaikuttunut näkemästään. Sinnihän oli kuin ilmetty idolinsa!




Valintatalon tuoreet tarjouksetkin oli syytä tarkastaa tarkalla silmällä. Juu, samat tarjoukset siellä näyttivät olevan voimassa kuin täällä Oulussakin.




Pätkis herkutteli urheilu-uutisilla vielä hyvän tovin Sinnin Litmas-tyylinäytteestä inspiroituneena.




Lopulta lehden intensiivinen lukeminen alkoi kuitenkin maistua hieman muovilta, joten oli syytä luovuttaa.




Kun lehti oli koluttu läpikotaisin kummankin osalta, oli lukijoiden kasvoilla havaittavissa pientä uutisähkyn tynkää. Liika informaatio yhdellä kertaa ei aina tee hyvää, mutta uutta opittiin vaikka millä mitalla ja näin ollen paketista oli ollut sekä paljon hupia, että hyötyä. Lisää tällaisia pakettaja, kiitos!