Eläimellisiä joulukuulumisia

Pesueemme ei jäänyt jouluksi Ouluun, vaan matkusti tiistaina monien kommervenkkien jälkeen emännän kotinurkkiin Lahteen. Siellä odottivat valmiiksi paistettu kinkku muine jouluruokineen sekä koristelua odottanut muovinen joulukuusi. Ai niin ja yksi kappale koiria, joka tottelee - milloin tottelee - nimeä Roni. Roni on vajaa 12-vuotias papillon, joka otettiin aikoinaan allekirjoittaneen koirakuumetta lievittämään. Olisin halunnut saksanpaimenkoiran, jollaisia meillä oli läpi lapsuuteni ollut, mutta koska äiti ei suostunut isoa koiraa kerrostaloon ottamaan, päädyimme tutun kasvattajan (jolta aiemmat saksanpaimenkoirammekin oli hankittu) kasvattamaan perhoseen. Ristin koiran Roniksi, koska täytyihän sillä edes ison koiran nimi olla, jos ei koko muutoin esikuviaan vastannut. Kuten arvata saattaa, koiran hoitovastuu jäi lopulta kuitenkin äidin kontolle ja tästä syystä otus asuukin edelleen äitini holhottavana Lahessa eikä kanssani Oulussa, vaikka koiran virallinen omistaja papereiden mukaan olenkin.




Roni on tavannut Sinnin ja Pätkiksen jo kerran aiemminkin, mutta suurta ystävyyttä ne eivät ehtineet melko lyhyen yhteiselonsa aikana kehittämään. Roni on vanha ja vaivainen puhumattakaan kärttyisyydestä ja puruherkkyydestä, joten mitenkään suurella riemulla se ei ole edes yrittänyt kissoihin tutustua. Toimeen ne kyllä tulevat ongelmitta, kun saavat pitää itse haluamansa turvavälin toisiinsa. Pientä epäröivää nuuskintaa on ollut ajoittain havaittavissa, joten ehkäpä ne tutustuvat tällä reissulla paremmin ja rentoutuvat entisestään.








Eipä sillä, etteikö kissoja jo nyt kiinnostaisi mikä ihmeen elikko heidän kanssaan elelee. Enemmän ne Ronin tekosia tarkkailevat kuin koira niiden.




Liekö johtuu epäilyksiä herättävästä koirasta vai ei, mutta Sinnin suosikkikyttäyspaikaksi on hiljalleen muotoutunut kuusen alunen. Rapisevalla matolla saattaa toki olla oma osuutensa asiassa, sillä kaikki rapiseva ansaitsee Sinniltä poikkeuksetta lähempää tarkastelua.






Yleisesti ottaen kissat käyttäytyvät jo kuin olisivat kotonaan. Pätkis sopeutuu ympäristöönsä esimerkillisen hyvin, sillä se sulautuu sisustukseen täydellisesti myös värinsä puolesta. Saapa nähdä antaako äiti mun viedä kissaa enää takaisin Ouluun, vai ottaako hän katin omaksi sisustuselementikseen; se kun tuntuu jo kuuluvan saumattomasti sisustukseen.






Matka Oulusta Lahteen oli pitkä ja väsyttävä, joten jo ensimmäisenä iltana alettiin ottaa univelkoja takaisin, jotta virtaa riittäisi taas aaton puolelle. Vanha mattofetisisti Pätkis totesi äitini matot oikein lorvailukelposiksi Sinnin ihastuessa lämpöiseen nahkasohvaan. Mutta se mitä tapahtuikaan itse jouluaattona, paljastuu vasta myöhemmin toisen merkinnän yhteydessä. Tältä erää kuulumiset olivatkin siis tässä, joten Karvahelvetin väki toivottaa kaikille oikein lokoista joulupäivän jatkoa! :)