maanantai 30. marraskuuta 2009

Kissadokumentti

Mitä tekevät öisin ne kissat, jotka jo monta sukupolvea sitten unohtivat kuinka selvitä luonnossa omavaraisesti saalistaen itse oman ruokansa, löytää turvallinen yösija ja taistella reviiristään ties millaisten petojen kanssa? Entä ne, jotka luulevat, että on olemassa vain kolme kissarotua: kaikkein ylivertaisin eli kyseinen kissa itse, se ärsyttävä turhake, joka vie aina parhaat nukkumapaikat ja puolet isäntäväen huomiosta, sekä ne karvaturjakkeet, joita on niin monen eri näköistä kuin on niitä kyläpaikkojakin, joihin toisinaan joutuu lähteä vierailulle, vaikkei oikein tahtoisikaan.






kerron mitä ne sellaiset kissat tekevät. Ne katsovat yön pimeinä tunteina kissadokumentteja eivätkä vakuutteluista huolimatta suostu uskomaan, että on olemassa myös pyramidien sisuksiin uhrilahjoiksi muumioituja kissoja, metsissä viekkaan näköisesti luikkivia villikissoja ja niitä, joilla ei ole karvoja ollenkaan, mutta joita kuitenkin niin kovasti näytetään televisiossa palvottavan. Ja ne erilaiset maukaisut, joita kissadokumenttien kummalliset kissat päästelevät! Ne ovat jotain niin outoa, ettei ole tosikaan ja niille on aina heristettävä korvaa, ihan varmuuden vuoksi.







Joskus lyhyempikin kissavideo riittää herättämään hämmennystä. Tämä video saa Pätkiksen ja Sinnin suorastaan suunniltaan joka kerta, kun sitä katselen - tänäänkin, kun videon blogia varten etsin ja läpi vilkaisin. Voitte vain kuvitella kuinka pikaisesti päiväunet saatiin päätökseen ja alkoi armoton näytön taakse vilkuilu ja nuuskiminen äänilähteen paikantamiseksi. Ei ne koskaan opi. Mites muiden kissat, herättikö puhuva kattikaksikko muuallakin suuria tunteita ja hämmentyneitä ilmeitä?

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kissakuvahaaste 122: Aisti

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, osallistutaan meillä pitkästä aikaa myös Kissakuvahaasteeseen. Tällä kertaa valokeilaan pääsee vuorostaan Pätkis, jota ei ole hetkeen blogissa nähtykään - ei ole nääs tuo poseeraaminen oikein maistunut kaiken torkkumisen, uinumisen ja velttoilun keskellä. Tosin sitähän se Pätkiksen elämä on läpi vuoden vuodenajoista riippumatta.

Jokaisella kissallahan on ne perinteiset viisi aistia: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Ei niistä sen enempää, sillä Kissakuvahaasteen kuudentena aistivaihtoehtona oli paljon jännittävämpi 7. aisti. Sehän me tietenkin tässä nyt käsitellään.



Kuvassa Pätkiksellä on tuo seitsemännen aistin tyypillisin ilme, jota on hyvin vaikea olla huomaamatta tuon aistin aktivoituessa. Aistiin kun ei liity pelkkä ilme ja korvien vinksahtanut asento, vaan myöskin päätön säntäily huoneesta toiseen, Sinnin niskaan hyppiminen, sähinä, murina, kaareva häntä ja pörröiseksi posahtanut turkki näin muutamia mainitakseni.

Ja mistä tämä aisti sitten kertoo? Mielestäni se aisti on Pätkiksen jalostuksen myötä kadonnut kissamaisuus, joka hetkittäin palaa hiipien Pätkiksen mieleen ja aiheuttaa villiin kissapetoon viittaavaa käytöstä. Joka nurkan takana voi olla kotikissan niskanahkaa himoitseva saalistaja tai mahdollinen maukas uhri, joten ruumis virittäytyy äärimmilleen ja reagoi pienimpäänkin ärsykkeeseen - myös niihin täysin päänsisäisiin, jotka taitavat olla pelkkää hepuloivan kissan mielikuvitusta.

PS. Kissakuvahaasteen ylläpitäjälle muuten sellainen tieto, etten päässyt lisäämään tätä osallistumistani osallistujalistaan (kommentti kyllä lähtee, muttei ilmesty näkyviin minnekään) ja lisäksi sähköpostiosoite heittää erroria eli en pääse tekemään myöskään vikailmoitusta mitään muuta kuin tätä kautta. :(

maanantai 2. marraskuuta 2009

Petipuuhat

Vietimme lähes koko parin viikon mittaisen syyslomamme Lahessa, missä kissojen mummi eli allekirjoittaneen äitimuori asuu. Tuolta reissulta on tallessa jokunen kuva, jotka saan toivottavasti pian siirrettyä tälle koneelle ei niin kovin blogausystävälliseltä vanhalta läppäriltäni, jolla en toiveistani huolimatta pystynyt tätä blogia loman aikaan päivittämään. Pitkä päivitystauko joutaa siis teknisten ongelmien syyksi eikä missään nimessä johdu kirjoittajan alkukuun laiskuudesta... ;)




Kissojen mummi antoi matkaamme edesmenneen Roni-koiramme pedin, joka allekirjoittaneen oli tarkoitus myydä kirppiksellä eteenpäin. Kuvittelimme nimittäin, että pedille ei käyttöä enää meidän piireissä olisi, mutta hyvin pian kotiinpaluumme jälkeen huomasimme asioiden olevan aivan toisin. Koko eilisen illan ja ilmeisesti viime yönkin Sinni nukkui pehmoisessa jättipedissään ja siellähän se nytkin hirsiä autuaana vetelee. Eipä taida Ronin sänky myytäväksi joutua ja jos totta puhutaan, sitä vähän salaa toivoinkin.