perjantai 30. joulukuuta 2011

Kun tyttö antoi pakit

Olisi mielestäni ollut varsin suotavaa, että kun Sinni ehkä maksimissaan kerran kahdessa vuodessa Hollolaan kyläilemään päätyy, katin omistaja muistaisi raahata mukanaan kaikki tapahtuman laadukkaan ikuistamisen vaatimat välineet, mutta arvaahan sen nyt, ettei kaikki mene aina tismalleen suunnitelmien mukaan, kun asioista on vastuussa kaltaiseni vanuaivo... Tästä syystä saatte nyt nauttia kiinteällä salamalla otetuista kuvista. Kyllä, sana "nauttia" oli tosiaankin posketon vitsi, jonka aivan oikein bongasitte ja ehkä jopa tirskahdittekin. Ok, ei sitten.





No joo, otetaas vaihteeksi joitain asioita vakavastikin. Sinnin saapuminen aiheutti sen, että pikkupojat Leo ja Caro survaistiin pihalle vesisateeseen painimaan (kuraisten tassujen ja turkkien perusteella painittu siellä todellakin oli!) ja Onni teljettiin vierashuoneen häkkiin keskenään ulvomaan äänellä, jota ei koiran ääneksi edes tunnistaisi, ellei omin silmin äänen lähdettä näkisi.

Eih, mitä se irstas kyttää mua koko ajan?

Ooh, mikä pohjoisen tyttö!

Päätarkoitus vierailulla oli Leevi-pojan viihdyttäminen, mutta se homma ei nyt kyllä mennyt aivan putkeen. Leevihän rakastaa toisia kissoja, joita harmillisen harvoin pääsee tosin kotipiirissään näkemään, joten toivossa elettiin, että noista nyt sitten viimein kavereita toisilleen tulisi. Viime kerralla (en löytänyt postausta aiheesta, vaikka jossain sen pitäisi kyllä olla) homman pilasivat koirat, joiden pelkkä läsnäolo ja toisesta huoneesta kuuluneet äänet riittivät Pätkiksen ja Sinnin mielenrauhaa järkyttämään. Kuin pisteenä i:n päällä, kylässä samaan aikaan oli myös tuolloin vielä pentuikäinen mäyräkoira Roosa (emme tienneet asiasta etukäteen. Jos olisimme tienneet, kissoja ei Hollolaan olisi tuotukaan), joka nätisti sanottuna oli kissoja kohtaan "hieman liian päällekäyvä". Kaikki hässäkkä yhdistettynä arkoihin kissoihin uudessa paikassa oli täysi katastrofi. Liekö sitten syynä muistot menneistä vaiko Leevin läsnäolo, ei Sinni lämmennyt tutustumispuuhille tuossa ympäristössä tälläkään kertaa.

Turvaväli.

Kovastihan sitä Leeviä kaikkien mielestä niin kovin pikkuinen kilpparityttö kiinnosti, mutta kun inhottava akka pisti sähinäksi pienimmästäkin lähestymisyrityksestä, meni kaveruuden hierominen täysin puihin. Voi Leevi raukkaa. Aikansa kollia dissattuaan sai Sinni aikaan sen, että Leevi alkoi vastavuoroisesti sähistä tytsylle aiemman kiinnostuksen osoittelun sijaan! Aivan sama mitä tekniikka koitin, kävi selväksi, ettei noista kyllä kavereita tulisi, ei sitten millään. Tyhmä Sinni, kun piti taas kerran olla liian ennakkoluuloinen...

Kis kis, kippurähäntä.

Päästäkää mut pois kärttylärvin luota! 

Hmph, poikabakteerit yököttää..! 

Siinä ne sitten tosiaan toisiaan kyräillen torstaita viettivät, minkäs sille teit. Pisti tuossa miettimään, että lieköhän Sinnistä voisi koskaan tulla kaveria yhdellekään uudelle kissalle, kun se niin kamalan ennakkoluuloinen tuntuu kaikkia eläimiä kohtaan olevan. Aina toisinaanhan sitä leikittelee ajatuksella kolmannesta kissasta, mutta jos se vastaanottokomitea (sisältäen Pätkiksen ja pois lukien kaikkien kaverin Caron) on yhtä hapan mitä tähän asti, ei kolmannen kissan hankkimisessa olisi mitään mieltä. Hulluksihan ne kaikki toistensa vuoksi tulisivat, aika suurella todennäköisyydellä ainakin... x) Että mennäänpäs nyt suosiolla eteenpäin nykyisellä kokoonpanolla, jottei vallan pöpilään tästä jouduta.

Sinnin vierailusta on tuloillaan myös vinttikoirapainotteinen postaus, mutta siihen paneudutaan sitten, kun ehditään. Tässä on niin monta juttua rästissä ja paluu Ouluunkin vuodenvaihteeksi suunnitteilla, ettei kaikkea millään tämän vuoden puolella ehdi jutustella. Noh, tuskinpa se ketään haittaa! Ja jos tässä ei ehditä asialle enää tämän vuoden puolella, toivotan laumamme puolesta varuilta jo nyt oikein hyvää uutta vuotta kaikille teille eläintenystäville! Älkää sitten peljätkö niitä raketteja, kun ei mekään - kaikesta muusta vielä vähemmän pelkäämisen arvoisen kammoksumisesta huolimatta - pelätä. :p

torstai 29. joulukuuta 2011

Metsämuisteloita osa 2

Jospa tähän väliin lisää kuvia maanantaiselta metsälenkiltä, vaikka eipähän ne otokset vielä tähän merkintään pääty, sori vaan. :p Maisemat Hollolan metsissä olivat sitä luokkaa, että meinasi välillä oikein heikottaa, niin nätiltä talvimyrskyn tuulen kourissa humissut luonto näytti! Nämä kuvathan eivät kerro siitä kauneudesta mitään, se pitäisi nimittäin aivan ite kokea. Ollaan muuten Hollolassa parhaillaankin, vaan kun eräs neropatti jätti kameransa lisäsalaman Lahteen, niin eipähän tarvitse suuria odotuksia päivän valokuvasaldolle asettaa, voihan kirosana tätä harvaa päätä. x) Mutta niin, siihen metsäretkeen!





Carolla oli jostain kumman syystä laumaa kokoava vaikutus. Normaalisti nuo vinttikoirat juoksentelevat kuulemma selvästi enemmän ihmisistä erillään kuin mitä juoksivat Caron ollessa mukana. Leo jopa löntysteli ainakin sen ensimmäisen kävelykilometrin ajan lähes koko ajan letkamme viimeisenä aivan kuin pitäen huolta, ettei kukaan pöljä jää matkasta.








Caro pyöri tapansa mukaan koko ajan jossain näköetäisyydellä toisin kuin Onni, joka otti ainakin kahdesti kunnon hatkat vähääkään kutsuhuudoista välittämättä. Sinne se paineli tietä eteenpäin hukkaan niin, että hippulat vaan vinkui. Tuli se kyllä aina takaisin, tovin seikkailun jälkeen. 


Ei kestäisi kyllä itellä hermot Onnin kaltaista itsepäistä vaeltajakoiraa. Huolesta olisin sekaisin, jos Caro samaa tekisi. :D Tuon kauempana vaeltelun takia Onnista jäi talteen hyvin vähän onnistuneita kuviakin. Koitan siihen viimeiseen lenkkipostaukseen sellaisiakin silti jokusen kappaleen verran kaivella.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Vain kissaa

Mietitte varmaan miksen kirjoita mitään Sinnin välipäivätouhuista. Syy on varsin yksinkertainen: Sinnille kuuluu vain kissaa. Kas tähän malliin:



Mitäpä siihen sitten lisäämään? Sen siitä saa, kun vetää niitä huumehia...

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapanin metsä

Tänään tapaninpäivänä koitti kauan odottamamme sosiaalisluontoinen puikkonokkapäivä eli suunnattiin Hollolan metsiin lenkkeilemään Leon ja Onnin kanssa. Koska kuvia tuolta reissulta jäi - yllätys yllätys - talteen enemmän kuin tarpeeksi, julkaisen aiheeseen liittyvät otokset kahdessa eri osassa. Tässäpä niistä se ensimmäinen, enemmittä löpinöittä. :)














sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Koko joulu satamassa...

...tai näin kuvista voisi päätellä, sillä piipahdettiin myös tänään happihyppelyllä peräti kahdessa eri satamassa, joista kumpikaan ei ollut se aaton kuvista tutuksi tullut Sibbetalon matkustajasatama (ja vielä mummolassakin käväistiin!). Järven rantaan kyhätyssä tuppulassa noita satamia riittää vaikka viikon jokaiselle päivälle, tai siltä ainakin toisinaan tuntuu. Olisi niitä isompia satamia varmaan Oulussakin, jos vaan jaksaisi etsiä. Jostain kumman syystä kotiseutumatkailu tuntuu silti aina astetta hauskemmalta, liekö osasyynsä nostalgialla. :) 

Tämän kuvapostauksen otokset napsittiin itelleni ehkä kaikkein tutuimmassa Niemen satamassa, jonne oli tarkoitus mennä räpsimään aurinkoisia kuvia, mutta noh, se aurinkohan karkasi hiivattiin jo ennen kuin ehdittiin lähellekään rantaa. Sen vuoksi saatte tänään näitä vähemmän aurinkoisia kuvia, vaan eivätköhän nuo vältä silti...


Ooh, melkein normaali yhteiskuva, mitä nyt eräs 
hiplaa persustaan... Nooh, pikkuvikoja! 

Siellähän on muuten irtokoira, apuvaaa! 

Woot, siis missä?! 

Luppakorva. Ja niin, keppi. 

Run, Caro, run! 

Mörköjä näkyvissä? 

Fakiiri.

Vänkyrä. 

:p 

Takakoivella on joku ongelma. 

Se istuu. 

Se istuu edelleen. 

PS. Lupaan, että uusi postaus pärähtää eetteriin aikaisintaan vasta yhden nukutun yön jälkeen. Uusia kuvia ja jutun aiheita riittäisi tosin kyllä aiemminkin, ai kauheeta tätä touhua... :D

Joulu ilman huumeita?

Juu ei meillä vaan! Sinni veti sellaiset nuuhkut omista huumehistaan, ettei mitään järkeä. Lahjapaperit vaan lensivät ja raajat sätkivät jokaiseen ilmansuuntaan, kun sinisestä pikkupaketista kuoriutui esiin kaksi kovemman luokan kissahuumeella täytettyä muovipalloa ja kaiken kukkuraksi vielä iso pussillinen huumehia myöhempiä käyttökertoja varten. Sehän nyt olisi täysi katastrofi, jos huumeet loppuisivat kesken juhlapyhien!


Huumelokki, kissan paras ystävä.

 
Maistuu pahville.

Balls to the walls!

Mun huumeet! MUN huumeet!!

Lasittuneesta katseesta sen narkkarin tuntee...

Muovipussi ei ole este, vaan pelkkä hidaste. 

Eiiiii yltä, yngh...

No comments. 

Saihan tuo Sinni suureksi menestykseksi osoittautuneiden Best Friendin huumepalleroiden lisäksi toisenkin lahjan (sai sen itse asiassa jo ennen aattoa), mutta siitä lisää toiste. Se lahja vaatii nimittäin aivan oman postauksensa aivan kuten toki Caronkin näkemykset ja kokemukset menneestä jouluaatosta...