maanantai 6. kesäkuuta 2016

Joiku

Pitkään blogiani seuranneet saattavat jopa etäisesti muistaa, että aina kun on tullut puhe lempikoiraroduista, on oman listani kärkipäässä keikkunut saksanpaimenkoiran lisäksi yksi toinenkin rotu: siperianhusky (ja oikeastaan samaan syssyyn myös alaskanmalamuutti). En vaan ole päässyt tutustumaan rotuun kunnolla missään, sillä vain ohimennen livenä nähtynä tai kirjojen ja netin välityksellä ei täysin totuudenmukaista kuvaa voi mistään rodusta luoda. Husky on siis pysynyt pitkään vankan ihailuni kohteena, mutta kuitenkin tietyllä tapaa saavuttamattomana mysteerinä. Noh, nyt sekin asia keikahtaa päälaelleen, sillä arvatkaapas millainen otus muutti vastikään Kalle-cockerin kanssa asumaan? Kyllä vaan. Se on tuollainen pieni suloinen alle puolivuotias huskytyttö Joiku! :)


Nuo silmät. Huh!


















Joiku on nuoresta iästään huolimatta kodinvaihtaja, koska ei riehakkaana kakarana sopeutunutkaan suunniteltuun laumaansa erirotuisten kaveriksi (meikäläistäkin moikkasi ensi kerran hyppäämällä suoraan päin naamaa ja puremalla nenästä :D ), mutta mitä nyt sunnuntaina ensi kertaa pentua näin, niin Kallen kanssa se pärjää hyvin. Ja sama Caron kanssa, mikä yllättää vielä vähemmän, Caro kun on tunnetusti lääpällään villeihin tyttöihin. Painikavereiksi noista pystykorvista ei vielä suuren kokoeronsa vuoksi ole, mutta Joikun kasvaessa ne villimmätkin leikit varmasti onnistuvat. Joikulla tuntuu olevan huumorintajuinen luonne ja juuri sellaisten koirien kanssa Caro tulee parhaiten juttuun.






Lataustauko.
















Caro ja Joiku tutustutettiin toisiinsa reippaan päivälenkin merkeissä. Olin jopa aika yllättynyt siitä, kuinka vähän uusi koiratuttu Caroa siinä yhteydessä kiinnosti. Lenkkeily ja reitillä eteneminen tuntui vievän suurimman huomion, vaikka toki siinä aina välillä puolin ja toisin nuuskittiin. Hulvattominta oli kyllä yksi tuntemattoman mäyräkoiran ohitus: meidän ah niin tosikko remmiöykkäri Caro ei hiiskunut mäyrikselle sanaakaan - hyvä, kun edes huomasi - siinä missä Kalle avasi ääntään ponnekkaasti ja Joiku taasen oli vain uteliaan kiinnostunut toisesta koirasta. Niin se muiden seura vaan rauhoittaa ja hämmentää, ettei muista niitä omia pinttyneitä pahoja tapojaankaan, hah!




Viilennystauko.


Kiinnostaa niiiiin kovasti.


En sano mitään Flexeistä, en sano mitään Flexeistä, en en en... ;)






Sellainen oli ensikohtaamisemme Joikun kanssa eikä se huskykuume ikävä kyllä tuon myötä laantunut ollenkaan. Paheni vain, hittolainen! Kiltti, söpö, leikkisä, aktiivinen, seurallinen - kuulostaa kerrassaan hirveältä pakkaukselta, eikös? ;) Onneksi eläinkiintiömme on näin kerrostalolaisina täynnä. Muuten saattaisi sattua hirveitä tuon oman itsehillinnän suhteen...


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Illan hämyssä

Toukokuun viimeisen illan hämyssä, kesän ensimmäisten hyttysten inistessä ja lämpötilan viiletessä, hiipi metsän laidassa jokin pien... ei enää niin pieni ja pörröinen. Saalistaja, sehän se oli. Pian sen tiesivät nuo epäonniset hyttysetkin.



























tiistai 31. toukokuuta 2016

USKOMATONTA! Kolmistaan metsässä! KATSO KUUMAT KUVAT!!!

Eilen oli taas kuuma. KUUMA. Juuri sopivan kuuma, jos multa kysytään, mutta jos eläimiltä, niin pikkuisen vähemmän riittäisi kyllä. Outoja ovat... Tätä taustaa vasten uskaltauduin metsäretkelle ekaa kertaa ihan vaan kolmistaan poikien kanssa, sillä kun tyypit käyvät normaalia hitaammalla (kerrankin!), on oikein hyvä aika harjoitella kokonaisuuden handlaamista. Yllättävän paljon siinä aina kaikkea säätämistä on, vaikkei heti uskoisikaan. Isäntä auttoi meidät kotoa autoon ja autolta takaisin sisään, koska näillä keleillä ketään ei voi jättää autoon omaa kuskausvuoroaan odottamaan ja yksinään mennessä ei oikein tahdo kädet kaikkeen kantamiseen ja ovien availuun riittää.

Mitään isompaa kävelyä ei toki voitu ajatellakaan noilla lämmöillä, joten ns. retkemme oli yhtä kuin rentoa hengailua luonnossa. Hengailupaikan valitsin ajatellen, että saisin ite nautiskella auringosta, mutta pojille riittäisi varjoa. Dalton ei vaan tuntunut millään käsittävän, että päästäkseen sinne varjoon olisi ensin vähän niin kuin käveltävä sinne eikä vain jäätävä läähättämään keskelle sitä pahinta paahdetta. Tarjouduin minä kantamaankin, mutta se nyt vasta huono idea oli. "Hyi, et muuten varmana kanna!" ja äkkiä sätkien sylistä pois. Olin tosin aika inhottava akka ja kannoin silti vähän matkaa, koska meilläpäin pitää joskus kestää inhottaviakin juttuja enkä ole koskaan erityisemmin välittänyt lämpöhalvauksen saaneista perheenjäsenistä. Jännä!

Meillä on Caron kanssa aina kuumahkoina päivinä yhteiseen käyttöön tarkoitettua vettä mukana urheilujuomapullossa ja Daltonia ajatellen olin ottanut mukaan pienen muovikipon, josta sillekin voisi virvoketta tarjota. Arvatkaa kelpasiko se vesi? No ei tietenkään. ;) Carohan senkin lopulta oiiiikein mielissään joi, joten ei se sentään hukkaan mennyt.

Ja nyt niihin otsikossa lupailemiini kuumiin kuviin. Yksinoikeudella vain Karvahelvetissä, klik klik! ;)