tiistai 30. lokakuuta 2012

Elämää ilman eläimiä? Kiitos ei!

Blogi jäi suunnittelemattomalle tauolle meikäläisen piipahtaessa tuolla Etelä-Suomessa Onnia, Leoa ja Leeviä rapsuttelemassa. :) Elukkakuvia tuli otettua reissun päällä tosi maltillisesti, mutta muutamia ajattelin silti blogiin joku päivä laitella, kun tässä nyt ehtisi vaan, on meinaan kaikenlaista kiirusta ja ohjelmaa tällekin viikolle jo kertynyt.

Oman lauman eläimet jäivät reissun ajaksi Ouluun isännän hermoja venyttämään ja ihan hyvinhän nuo keskenään ilmeisesti pärjäsivät, vaikkei pirttihirmu ollutkaan porukalle kuria pitämässä. Sen sijaan ite pirttihirmu oli varsinkin ne ekat reissupäivät aivan täysin hätää kärsimässä, sitä koiraa kun ei tuttuun tapaan jaloissa pyörinytkään. Kyseessä oli tosiaan ihan eka kerta, kun en Caroa mukaan etelään ottanut, ja sen verran outoa elo ilman riehuapinaa oli, ettei vastaava kyllä kovin äkkiä toistu. :D Ei ole koiraton elämä meikäläistä varten, se tuli nyt viimein todistettua aivan kuin asiasta olisi pienintäkään epäilystä aiemminkaan ollut, heh!

Tähän loppuun muutamia kuvia parin viikon takaiselta kohtalaisen kuravoittoiselta päiväpeuhulenkiltä. Tarkoitus oli julkaista nämä jo tuoreeltaan, mutta jäipäs vaan sekin tekemättä. Melkoisen talviturkin on otus muuten reissuni aikana itelleen kasvattanut, ja erityisesti kaulakarvoissa on tapahtunut huomattavaa tuuhentumista yhden hassun viikon kuluessa. Tämän postauksen "kesäkauluri" on siis enää muisto vain samoin kuin muuten tuo ankean lumeton maisemakin. :)
















tiistai 16. lokakuuta 2012

Kaikki siilit eivät kiroile

Osa niistä vain tuhisee mennessään paheksuvaan sävyyn näyttäen samaan aikaan aivan mahottoman suloisilta. Vaikka ovat ne kiroilevat siilitkin toki suloisia, että eipä sillä, mutta niitä me ei olla vaan vielä tuolla luonnon helmassa kohdattukaan. 








sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kissa mustikassa

No niin! Nyt on viimein niiden lupaamieni "kissa mustikassa" -videoiden vuoro. Mulla ei ole noista videoista oikeastaan mitään sen kummempaa sanottavaa kuin että älkää missään nimessä katsoko tuota viimeistä klippiä juodessanne kahvia tai noin muutoin suu täynnä jotain, mikä saattaisi "jostain kumman syystä" suusta ulos purskahtaessaan sotkea vähän paikkoja. Teitä on varoitettu, että ihan turha tulla mua syyttämään, jos neuvoani uhmaatte ja käy huonosti. Niih!

(PS. Ja taas muistutan, että muistakaa klikata päälle paras videolaatu, on nääs meinaan melko sutturaa se paraskin laatu, kun kännykällä kuvailin).


Koska aina on aikaa syödä.


Eräjormailua.


Ny muuten loppu se marjanpoiminta!


torstai 11. lokakuuta 2012

Kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kaksi päivää

Kyllä. Juurikin sen verran tuolla pystykorvaisella täystohelolla on ikää tänä kyseisenä päivänä, kun tätä kirjoitan ja kun nuo videotkin nauhoitin. Miksihän sitä karvakakaran ikää on toisinaan vaan niin mahottoman vaikeaa uskoa? Erityisesti tuo jälkimmäinen video on oikea malliesimerkki siitä, että eräät ne eivät henkisesti vanhene, eivät sitten millään. Mutta ei se kyllä meikäläistä haittaa ollenkaan, sillä siinä asiassa me ollaan tuon kanssa tismalleen samanlaisia. Siis siitäkin huolimatta, etten noista kurassa uimisista enää tässä iässä niin kovin välitäkään ja harvemmin keppejäkään syön. Paino sanalle harvemmin.


Se mikä viheltäen tulee, se läähättäen menee...


...juurikin tänne!


PS. Ja joo, kyllä me tultiin tänään suosiolla suihkun kautta kotiin. ;)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lainareviirillä

Ei se kummoista mielikuvitusta vaadi, jotta arvaa mitä Carolus puuhaili päivät pitkät aiemmin mainitulla mökillä. :) Se nuuskutti läpi kaikki nurkat ja puiden rungot (no okei, ei ehkä aivan kaikkia runkoja kuitenkaan, niitä kun meinaan piisasi silmänkantamattomiin ja siitä pidemmällekin), paimensi laumaa, kaivoi jumalattoman kasan monttuja (olipahan meillä ihmisilläkin sitten jotain tekemistä, kun niitä täyteltiin vain huomataksemme pian saman montun olleen jälleen ympäriinsä räjäytetty, ehheh ja voi huokaus!), vahti reviiriä, haukkui satunnaiset läheisellä tiellä kulkijat, viskoi käpyjä sinne tänne ja tietysti myöskin ui siinä samaisessa järvessä, jonka jäällä osallistui elämänsä ensimmäisiin pilkkivalvojaisiinsakin tuossa menneenä keväänä.







Vaan sen verran on koiraotus kerrostaloelämään tottunut, että ei sitä huvittanut yksinään pihalla hengailla, ellei siellä muita seurana ollut. Siellä se terassilla oven luona makoili ja sisälle kysyvä ilme naamallaan haikaili, jos vähänkään yritettiin vihjailla, että "oohan ny hetki keskenäs ja nauti omasta pihasta". Samanlainen se on kyllä aina Hollolassakin ollessamme ollut eli sisälle ihmisten seuraan haluaa, vaikka monesti olisi vinttikamujakin pihalla viihdykkeenä. Tottumiskysymyksiä varmaankin, vaikka toisaalta samanlainen se oli kyllä Sisukin toisin kuin aiemmat samanrotuiset edeltäjänsä, joista jokainen oli ainakin muistaakseni äärimmäisen hyvin vaikka täysin yksinäänkin ulkona viihtyvää sorttia. Noh, en nyt ala vannomaan ihan jokaisen osalta, vanhan ämmän muisti kun voi jo hieman reistailla eikä niitä koiriakaan ihan vain muutamaa vuosien kuluessa niissä nurkissa asustellut, kuten olen joskus jo kertonutkin. :)

Tähän perään liuta kuvia mökin lähellä sijaitsevalta pieneltä uimarannalta, jonne suuntasimme rääpäleenuittohommiin (ja myös muutama otos turkinkuivattelusta ilta-auringossa kylpevällä terassilla). Normaalisti emme virallisille ihmisten uimarannoille millään ilveellä tunkisi (jotkut käytöstavat ne on meilläkin, vaikkei aina uskoisi. :D), mutta koska kyseinen ranta on hyvin syrjäinen ja noin elokuun lopulla kaiken lisäksi jo täysin autioitunut, uskalsimme koiraa siellä dippailla. Ja otushan toki tykkäsi, tietysti, koska tuo uiminen nyt vaan on aivan parasta maailmassa, IKINÄ!














































tiistai 9. lokakuuta 2012

Metsäkissojen sukua

Elämällä on monesti aika kiero huumorintaju, sen olen huomannut. Kissamme Pätkis ja Sinni ovat tästä mainio esimerkki. Luonnon helmassa syntynyt maatiainen pelkää ulkona omaa varjoaankin, kun taasen sisäkissaksi jalostettu ja ymmärtääkseni vain kerrostalossa asunut ragdoll käyttäytyy kuin olisi ulkoillut vapaasti koko ikänsä. Heti ei moista arvaisi. :) Onkin suuri sääli, ettei katti pääse toteuttamaan itteään jatkuvasti, kaupunkilähiön vilinässä kun asumme sen oman turvallisen kotipihan ollessa toistaiseksi pelkkä hailakka tulevaisuuden haave samoin kuin paikka, jossa tyyppiä uskaltaisi turvallisesti vapaana pitää ollen varma siitä, ettei kukaan tai mikään kattia pakomatkalle yllättäen säikäytä.


Terassilla.


Minnehän sitä tänään lähtis?


Oli miten oli, Pätkis oli luonnon rauhassa oikein elementissään ja hyvin pian kävi selväksi, ettei valjaita todellakaan tarvittu ja silmälläpitoakin vain hyvin suurpiirteisesti toisin kuin Sinnin kohdalla. Aina joka aamuisesta terassilla nautitusta aamukahvista iltahämärään saakka vaelsi Pätkis ympäri pihamaata milloin ihmisten perässä, milloin taasen täysin itsenäisesti seutua tutkien. Rauhallisessa ympäristössä ei ollut syytä pelätä yhtikäs mitään toisin kuin kotipuolessa, jossa yllättäviä ääniä ja vilinääkin piisaa. Yksinhän kissa ei toki mökinkään pihalla ollut, eli sen verran huolta kuitenkin kannettiin, että aina oli joku ihminenkin happea haukkaamassa, vaikkakaan ei välttämättä kissan niskaan hengittämässä. 



Jaa mites ne oli ne rengaspaineet?



Ihan jeeshän nuo näyttäis olevan.



Mitäs tässä tutkis seuraavaks...hmm...



Jaa, no jos vaikka ton pohjan ruostetilanteen tsekkais, että päästäänkö me tällä 
koslalla ees kotiin asti vai pudotaanko lattian läpi matkan varrelle.



Hyvä oli tilanne sielläkin. Ei huolta siis.



Paimen tsekkaa, ettei katti vaihtunut toiseen reissun varrella.



Mökkiä kiertämässä sen sadannen kerran.



Maastoutumisyritelmä.


Erityisen hauskaa oli mökin kiertäminen huolettoman rauhalliseen tahtiin, vaikka muutamia (paino sanalle "muutamia") riehakkaita juoksuspurttejakin nähtiin. Välillä piti vähän märistäkin kuin ilmoitellen, että tallessa vielä ollaan ja jännääkin on. Monesti seurana kulki myös perheen paimen, jonka mielestä oli äärimmäisen kiehtovaa, kun normaalioloissa laiska katti siihen malliin ympäriinsä uteliaana kuljeskeli. Kuten paimenille tavallista on, piti Caro pientä vaeltajaa ajoittain tarkastikin silmällä, ettei mokoma vaan vahingossakaan eksyisi turhan kauas muusta laumasta.

Lähtiessämme isännän kanssa lähimetsään mustikoita poimimaan, seurasivat mukana myös Caro ja Pätkis. Kun jompi kumpi taikka molemmat kyllästyivät verkkaiseen poimintatouhuumme, suuntasivat ne terassille lorvailemaan ja vahtia pitämään palatakseen jälleen myöhemmin takaisin luoksemme tsekkaamaan, että kaikki on varmasti ookoo. Hassuja. :p Näköyhteys meihin säilyi toki koko ajan. Nuo karvapersusten yhteiset vaeltelu- ja hengailutuokiot olivat varmasti omiaan lisäämään Pätkiksen luottamusta siihen, että on Caro sittenkin aika OK tyyppi, vaikkei sitä ihan iholle saakka tarvitsisi kyllä jatkossakaan laskea, alati liian koiralle haiseva eliö kun se sentään on. ;)


Seinän väriset silmät.


Se möllöttää.


Vaihteeksi puuvajaa tutkimassa.


Ja taas vaan hengaillaan.


Rauhallisessa risteyksessä.

Ai niin, intoutuihan Pätkis ehtaan pikkulintujahtiinkin! Se kai vakavissaan pienessä päässään kuvitteli, että pihatiellä matalana vaanien ja hitaasti edeten jäisi muutamalta pikkulinnulta huomaamatta, mutta vielä mitä. Nehän pitivät mokomat Pätkistä täysin pilkkanaan antaen sen hivuttautua parhaimmillaan muutaman metrin päähän, jolloin pyrähtivät taas hieman kauemmas karaten lopulta kokonaan. Ja kissaakos harmitti, kun niin kovasti, edes kerran elämässäään, yritti tosissaan oikeaa saalistajaa imitoida. :D Ei ole helppoa olla iso ja kömpelö. (Allekirjoittanutkin sen oikein hyvin tietää...)


Syksyn värejä pilkahteli jo siellä täällä.


Tämäkö se ny on se Gangnam style?


Karvatursoke.


Ulkohuussissa. :D Tuota temppua ei sisäkissa-Sinni osaakaan, mutta Pätkikselle 
moinen "ulkohelpotus" on tuttua, jo valjaskävelyillä opittua huttua.


Rauhallista illanviettoa. (Kuvasta kiitos isännälle!)


Niin se meni sekin päivä luonnon helmassa mökkeillen.


Huh huh, siinäpä olivat kaikki ne kissakuvat, joita mökkiteemalla meinasin julkaista. Seuraavaksi joudankin tästä Caron kuvien kimppuun ja voitte kuulkaas vain arvailla mikä urakka niiden kanssa tulee olemaan. Hirvittää jo etukäteen, mutta itepähän olen tämän blogin ristikseni ottanut, joten kitinät sikseen, haha! Mutta eipä ne kissajututkaan vielä tähän kuvaoksennukseen loppuneet, sillä mulla on tuosta Pätkiksestä tallessa sen sortin videomateriaalia noista mökkimaisemista, että oksat pois! Voin melkein luvata, että hyvää kannattaa odottaa ja jos ette yhdellekään videoista naura, niin vika ei kyllä ole enää videoiden hauskuudessa, vaan liian vakavamielisissä katselijoissa. Mutta ettehän te sellaisia vakavamielisiä ole, sehän on jo moneen kertaan nähty. ;)