maanantai 30. marraskuuta 2015

Perhelenkki

Ja kuvia pukkaa, eli skipatkaa tai pikakelatkaa läpi, jos loppuu motivaatio noiden katselemiseen. Lisää joskus myöhemmin, koska kyllähän noita vielä jäi säästöönkin, tuo liipaisinsormi kun on välillä vähän turhankin herkkä. 












Asiaan! Alkaa näyttää vakavasti siltä, että sunnuntain perhelenkeistä ("perhehaahuilu" olisi kyllä huomattavasti kuvaavampi termi...) on tulossa perinne, sillä jälleen eilen oli sellaisen yhteisreissun aika. Sää suosi ja kerrankin niin teki myös Pätkiksen menofiilis: karvakasa paineli menemään pitkin tannerta niin kuin paraskin rotumääritelmän mukainen, se koiramainen, ragdoll. Ilo huomata, ettei se aina niin ankeaa olekaan. Naamastahan sitä ei toki taaskaan arvaa, kun noita kuvia katselee, mutta kyllä se ihan oikeasti tykkäsi. :D 

Pätkis on noin muutenkin ollut hämmentävän aktiivinen ja ennen kaikkea sosiaalinen viimeisen parin viikon ajan. Silityksiä olisi saatava aamulla jo ennen kuin isäntäväki ehti sängystä ylös nousta ja illalla ei voi nukkumaan käydä ennen kuin joku on kehräävää karvakasaa hyvän tovin paijaillut. Taidanpa tietää syynkin tähän kaikkeen: pitkän tauon jälkeen pistorasiaan asetettu Feliway-haihdutin. Addikti-Pätkis, tuo kissanmintun, valeriaanan ja keinotekoisten feromonien suuri ystävä.












Caro oli siellä myös heppapalloineen, kuinkas nyt muutenkaan. Ja itehän koitin olla kerrankin kunnon palveluskoiranomistaja, joten sillä välin, kun isäntäparka pakotett... intoutui hiekalla ja koirankarvoilla kuorrutetun auton (takakontin) imurointihommiin, harrastettiin me Caron kanssa erinäisiä seuraamisharjoitteita. Saatoin todeta, että hitto vie, sehän on jopa ymmärtänyt, mitä olen sille koittanut aina silloin tällöin innostuessani opettaa! Hieno elukka ja hämmentävän oppivainen, sillä ei voi kyllä allekirjoittanutta kauheasti kiittää siitä, että oltaisiin noihin juttuihin erityisen paljon panostettu. Tuhma omistaja, tuhma! Nyt tosin on sellainen innostunut fiilis, että taidetaan harjoitella taas aktiivisemmin - ihan omaksi iloksi siis vaan. Jospa se seuraaminen onnistuisi joskus tulevaisuudessa jossain sellaisessakin paikassa, missä on muitakin häiriöitä kuin imuri. :D In my dreams...

Nyt niitä kuvia sitten vaan, sillä johan tässä on höpisty aivan tarpeeksi höpöjä yhdelle päivälle!






























perjantai 27. marraskuuta 2015

Uusi pesukone

Meille ilmaantui tänään uusi pesukone. Toisin kuin vuosikaudet uskollisesti palvellut edeltäjänsä, tämä uusi on edestä täytettävää mallia ja voitte vain arvata, että taloutemme eläinkunnan mielestä tuollainen edestä täytettävä on jotain aivan ennennäkemättömän jännittävää, omituista ja ehkä jopa suunnattoman huolestuttavaa. Jatkamme aiheesta lisää varmasti myöhemmin, mutta mielestäni tämä Pätkiksen ja pesukoneen ensikohtaamisesta kuvaamani video kiteyttää kaiken parhaiten.




( :D :D :D :D )


torstai 26. marraskuuta 2015

Tuotearvostelussa porkkana

Kyllä, porkkana. Tarkemmin sanottuna All For Paws Green Rush Jumbo -porkkana, jonka bongasin taannoin vissiin paristakin eri kissablogista ja totesin, että hittolainen, onpa siinä kyllä harvinaisen pölijä kissanlelu. Hei oikeasti, porkkana! Vaan kun siinä oli kuulemma kissanminttua ja meidän Pätkis, tuo vanha narkkari, yleensä laadukkaasta kissanmintusta innostuu (sen kerran kuussa noin viiden minuutin ajan), niin olihan tuo ostettava meille testiin. Alla olevista tuotetestausvideoista voisi päätellä, että porkkana otettiin vastaan kohtalaisen ystävällismielisesti:






Ja räsymattoaddiktiokin näytti siellä jälleen aktivoituvan, kiitos kissanminttuhöyryjen. Kuvassa näkyvä matto lojuu lattialla ihan puhtaasti Pätkiksen mattoriippuvuuden tähden, sillä eihän se nyt missään nimessä mikään nätti ole, mutta sitäkin rakkaampi kyllä.

Porkkana on ollut siis selvä menestys ja Pätkis on antanut sille runtua harva se päivä. Aktiivisemmin kuin etukäteen oletin, jos totta puhutaan! Sinniä taasen ei kiinnosta yhtään, mutta se nyt ei yllättänyt ketään, se kun ei muutenkaan noista kissanminttuhässäköistä välitä. Toisin sanoen, Karvahelvetti suosittelee porkkanaa, jos kissanminttulelut noin yleisesti ottaen innostavat. Jos eivät, niin tuskinpa sitä tekee tämäkään. :)


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

11 kysymystä -haaste (once again)

Tänään voitaisiin lyhentää tuota haastejonoa... Tästä myöskin tosi kauan sitten saamastamme haasteesta kiitos kuuluu Annelle! :) Tässä kyseisessä tapauksessa piisasi vastaamista oikein urakalla, sillä kysymykset laittoivat aivonystyröihin liikettä oikein huolella eikä "joo/ei"-vastauksilla pitkälle pötkitty. Kiva! :)


1. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi? Sama vai eri ja miksi/miksi ei?

Se on selvää, että (lyhytkarvainen) saksanpaimenkoira pysyy ykkösrotunani läpi elämän, kuten tähänkin asti (tämä aivojumi se ei vaan millään hoidolla parane!), eli todennäköisesti koiralaumaani tulee jatkossakin vähintään yksi sellainen kuulumaan, mutta olen silti mietiskellyt myös muita vaihtoehtoja. Lyhytkarvaisia paimenkoiria ja kuin varkain sydämeeni hiipineitä staffeja, erityisesti. Mikään muu kuin saku ei silti tunnu täydellisen oikealta valinnalta, ei ainakaan toistaiseksi. 

Olisi silti mahtavaa antaa koti jollekin kodinvaihtajalle (kissammehan sellaisia jo ovatkin), jolloin koira voisi olla myöskin sekarotuinen, joskin sen tulisi kuitenkin olla luonteeltaan ja olemukseltaan mielellään jotain sakemannin kaltaista, eikä mitään täysin holtitonta rotuyhdistelmää. Vahva riistavietti sulkee pois monta suosikkiani, kuten mm. borzoin ja huskyn. 

On silti myönnettävä, että huskyn (samoin kuin malamuuttien) viehättävyys tuntuu vain kasvavan tässä vuosien myötä samoin kuin innostukseni erilaisiin vetolajeihin. Nuo meidän omatoimiset Kickbike- ja canicross-harrastelut ovat hitsin kivoja ajanvietteitä, koska niiden parissa liikuntaa saavat niin koira kuin omistajakin ja tyyli on hyvin vapaamuotoinen, eli ei tarvitse miettiä kaiken maailman tarkkoja sääntöjä toisin kuin monissa muissa koiralajeissa. Voi vaan antaa mennä ja nauttia matkasta ilman turhia nipotuksia. Että niin, ei se husky mikään aivan mahdoton ajatus ole, joskaan kerrostaloon en sellaista (enkä oikeastaan mitään muutakaan toista koiraa) haluaisi ottaa, eli se on sitten sen ajan juttuja, jos tästä joskus omakotitaloon asti päästään.



2. Top 5 kauneimmat koirarodut

1 = saksanpaimenkoira. Aina ja ikuisesti, noin niin kuin yleismaailmallisesti ajatellen eli pois lukien ne pahimmat jalostuksen oikut. Rodun edustajat poikkeavat toisistaan nykyään aika paljonkin enkä voi sen tähden väittää pitäväni kaikkia sakuja "kauniina", mutta olisi aivan liian vaikeaa alkaa määrittelemään tarkkaan, mikä kaikki on omaan silmääni kaunista ja mikä ei. Terve ja sporttinen rakenne on ainakin yksi iso osatekijä samoin kuin se perinteinen lyhyt turkki.

Loput valintani ovat mielivaltaisessa järjestyksessä ja koska valinta on vaikea (kauniita olisi enemmänkin), jää tästä moni kaunis mainitsematta. Mutta niin, sanotaan tällä kertaa, jotta siperianhusky, alaskanmalamuutti, irlanninsusikoira ja itäeuroopanpaimenkoira.



3. Tehdäänkö koirarotujen perinnöllisten sairauksien terveystilanteen parantamiseksi jo tarpeeksi töitä? Pitäisikö vielä tehdä jotain?

Tiedän aiheesta aivan liian vähän voidakseni ottaa kantaa asiaan missään suuressa "asiantuntijan" roolissa, mutta näin taviskoiraihmisenä olen hyvinkin vakuuttunut siitä, että ei varmasti tehdä ja parannettavaa piisaa rutkasti. Kasvattajien tulisi olla huomattavasti nykyistä valikoivampia sen suhteen, millaisia ominaisuuksia suosivat. Terveyden tulisi olla ykkösprioriteetti, ei ulkonäön tai sen mikä milloinkin parhaiten myy. Sakemannien kohdalla tilanne on ellei paha niin vähintäänkin huolestuttava, linjasta riippumatta. On rakenteellisia puutteita, on kutinoita ja allergioita, heikkoja hermojakin. Koiria luustokuvataan virallisesti aivan liian vähän (kuvitellaan, että koira ilman oireilua on automaattisesti täysin terve) ja käytetään jalostukseen, vaikka tiedettäisiinkin vakavista puutteista. Lista on loputon, joten olkoot tämä aihe osaltani tässä, muitakin kysymyksiä kun on vielä vastattavana.



4. Mitä mieltä olet roturisteyksistä perinnöllisten sairauksien parantamiseksi?

Näytän peukkua ylöspäin. Erittäin hyvä juttu, jos vain tiedetään, mitä ollaan tekemässä, eikä onnistuta luomaan risteytyksillä vain uusia ongelmia.



5. Mielipiteesi ulkomaisista rescuekoirista ja voisitko ikinä ottaa sellaisen?

Katselen aina toisinaan näitä erilaisia rescue-sivuja ja haikailen, että voi kunpa voisin tarjota otuksille paikan omasta laumastani, mutten harmi kyllä ainakaan toistaiseksi moiseen pysty. :( Vaikka kotimaastakin näitä kodinvaihtajia sun muita löytyy, ansaitsevat ulkomaiset koirat mielestäni ihan yhtä lailla mahdollisuuden omaan kotiin ja hyvään elämään. Jos tuollainen koti Suomesta löytyy, hyvä niin. Tuontiin on tietysti hyvin tärkeää käyttää näitä virallisia tahoja, jotka pitävät huolen, että asiat hoidetaan vastuullisesti.



6. Koirasi 5 parhainta ominaisuutta

Sopeutuvaisuus:

Esimerkkejä pukkaa. Alkuhöntyilyn jälkeen sopeutuu minne vaan varsinkin, mikäli emäntä ja/tai isäntä eli ovat mukana menossa (ja näyttihän tuo sopeutuvan koirahoitolan häkkioloihinkin), eikä koskaan tarvitse pelätä, että kyläpaikassa olisi tuhottu jotain, vaikka otus olisi joutunut viettämään siellä aikaa ihan keskenään useitakin tunteja. Pentuna Caro ei itkenyt synnyinkoti-ikäväänsä meidän kuullen kertaakaan eikä sitä, kun jäi kotiin vain kissat seuranaan. Yksinolo sujui hyvin alusta asti.


Kiltteys:

Ei tuhoa mitään. Ei tuhonnut paikkoja pentunakaan, mitä nyt kanteli lähes joka aamu kasan kenkiä eteisestä olkkariin ja tasan kerran pisti punoskorin uuteen uskoon siinä missä yhdet kirpparille matkalla olleet korkkaritkin. Ne matkasivat roskikseen sitten. :p Ai niin, ja yksistä toisista kengistä puri yhden remmin rikki, mutta senkin sain ite korjattua.


Luupäisyys:

Ei pienistä kirjaimellisista taikka kuvainnollisista kolauksista hätkähdä, vaan jatkaa hyväksi toteamallaan tavalla - hyvässä ja pahassa. :D


Oppivaisuus:

Oppii vikkelään vaikka ja mitä, kun opetustekniikka on oikea. Allekirjoittaneella harvoin on, mutta on tässä vuosien saatossa jotain opittukin ja toivottavasti opitaan jatkossakin. :p


"Eletään tunteella" -luonne

Muistuttaa kaikin puolin emäntäänsä siinä, että on aivan samanlainen parissa sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä höntylä. Ja siinä, että kehittää helposti paljon melua tyhjästä ja ottaa ilon irti elämästä silloin, kun siltä tuntuu. Varmaan jonkun toisen käsissä tuon luonne olisi kehittynyt huomattavasti maltillisempaan ja aikuismaisempaan suuntaan, mutta nyt kävi näin, haha!



7. Koirasi 5 huonointa ominaisuutta

Nirsoilu:

En olisi ikipäivänä arvannut maailmassa olevan sellaista sakemannia tai muutakaan koiraa, joka jättää ruokiaan syömättä, koska "ei vaan kiinnosta", mutta opinpahan omani myötä, että mahdollista se on. Jos jotain hyvää, niin eipähän ainakaan liho. :p


Rakenne:

Eihän tuo nyt mitään ihan priimaa ole, joskaan ei onneksi myöskään pahinta näkemääni laatua. Uutta sakua kun joskus tulevaisuudessa valikoin, niin kriteerit ovat hieman toisenlaiset, mitä Caron kohdalla. Siihen aikaan ne olivat luokkaa "kunhan se nyt vaan on sakemanni ja se on rekattu", hah! Noh, oppia ikä kaikki.


Luupäisyys:

Kyllä, se on myös huono ominaisuus. ;) Tiettyjä asioita väännetään kerta toisensa jälkeen siitäkin huolimatta, että otus on asiat kyllä täysin todistetusti ymmärtänyt. Aina ei vaan huvita, kun ei se emäntäkään osaa vaatia tarpeeksi vakuuttavasti, vaikka ite valheellisesti niin kuvitteleekin.


Haju vie korvat mennessään:

Nenä vie eivätkä korvat kuule, kun jonkun aivan vastustamattoman nartun sulotuoksu tunkeutuu nokkaan. Tämä on niitä urosten ehdottomia plussapuolia, tai sitten ei. ;)



8.  Millainen merkitys koirien ruokinnalla on sinulle?

Nirson koiran kanssa pääasia on, että koira ylipäätään syö. :D Meillä ollaan siis tyytyväisiä, kun kylkiluut pysyvät piilossa ja ainakin tänä vuonna ollaan onnistuttu tavoitteessamme tosi hyvin. Helpotusta syömisongelmiimme saimme raakaruokinnasta, jonka aloittamisen jälkeen ruokahalu parantui, kakkakasat pienenivät huimasti entisestä eivätkä aina niin ihanat anaalirauhashaisutkaan enää kämpässämme leijailleet. 

En ole mikään neuroottinen himouskovainen sen suhteen, mitä koiran tulee syödä, joten aivan hyvin kykenen syöttämään raakaruoan sijaan ihmisten ruoantähteitä ja nappulaa, kun ollaan jossain reissussa, missä raakaruokinta on hankalaa ellei jopa lähes mahdotonta (kuten esim. järvellä, kiitos erittäin rajallisen pakastintilan). Raakaruokinta (ja nyt puhun nimenomaan raakaruokinnasta, en luupainotteisesta barfaamisesta) on toiminut Carolla parhaiten, joten sillä myös jatkamme.


9. Mitä ostit viimeksi koirallesi?

Joululahjoja. :D Ai mitä koiran inhimillistämistä, häh..?


10. Milloin koirasi on onnellisimmillaan?

Jos olen oikein Caron fiiliksiä tulkinnut, niin onnellisimmillaan se on järvessä uidessaan, vapaana luonnossa hölkötellessään, saadessaan vetää oikein luvan kanssa - Kickbikea tai meikäläisen ruhoa - niin vauhdikkaasti kuin raajat antavat myöden ja ylipäätään päästessään mukaan oman laumansa tekemisiin.


11. Onko sinulla ollut koirien lisäksi muita lemmikkejä, mitä?

Kissojahan on tunnetusti kaksi, minkä joku on saattanut huomatakin. ;) Lapsuusaikoina on ollut näiden kissojen ja koirien lisäksi kolme marsua, hamsteri, sekä akvaario kaloineen ja kotiloineen.



tiistai 24. marraskuuta 2015

Karvahelvetin niksinurkka esittää: Kuinka selvitä talvesta?



Sinnin selviytymisniksi numero 1




Toteutustapa: Tyyli vapaa. 
Annosteluohje: Noin 22 tuntia / vuorokausi seuraavan 5-6 kuukauden ajan.

Hyvin yksinkertaista!


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Caro ja Pätkis ensilumilla

Niin, lauantaipäivä oli täällä meilläpäin ensimmäinen valkoinen päivä ja tietäähän sen, että hyvin äkkiä mieleen juolahti mainio tilaisuus ragdollin leppoisan elämän järkyttämiseen, siis ulkoiluun lumisessa maastossa. Ainoa vain, että Pätkiksessä on yksi hyvin hämmentävä piirre: mitä viileämpi ja oletusarvoisesti ikävämpi sää, sitä innokkaammin Pätkis on valmis aikaansa ulkona kuluttamaan. Innokashan tarkoittaa Pätkiksen kohdalla sitä, että valittaa vähän vähemmän kuin ollessaan innoton. ;) Parvekkeella se viihtyy tosiaan mieluiten, kun on "ei niin häävi" sää (jos nyt ei sentään aivan sateinen, niin viileä ja ehkä jopa tuulinen) ja samoin se meni myös lauantaina luonnon helmassa. Tokihan naamaa oli vedettävä muodon vuoksi mutrulle vähän väliä, ettei ajoittainen kiinnostunut ilman nuuskuttelu vaikuttanut liian tyytyväiseltä käytökseltä. Imago ennen kaikkea! Paljon se sai kyllä isännänkin sylissä olla, välillä kun meinasi oikein huolella tärisyttää eikä sillä mitään takkiakaan päällään ollut. Takilla tuppaa olemaan kohtalaisen halvaannuttava vaikutus, joten ulkoilu puettuna on kaikkea muuta kuin kannattavaa. Ennemmin lämmitellään sylissä, joka on noissa oloissa tuollaisen ei-sylikissankin näkökulmasta yllättävän jees juttu. Miljoona kertaa jeessimpi kuin se hirveän kamala takinretku!

Caro pääsi tutustumaan loppuvuoden 2015 ensilumeen prikulleen samalla reissulla kuin Pätkis ja mikä oli reaktio? Vastaus: "Ihassssssama! Mulla on heppapallo!" Eli koiraeläin käyttäytyi aivan kuin lumi olisi ollut siinä maassa aivan koko ajan ilman mitään kesä-nimisiä taukoja ja silmissä kiilsi vain pallo. Että sen sortin antikliimaksi oli sitten se koiran osuus, vaikka koira ite ei ollut lainkaan harmissaan mistään. :p


Meinaatko sä TOSISSAS, että mun on kasteltava mun tassut? Ei tuu kauppoja!




Hitto. Hitto. Hitto. Hitto. Hitto.




Ihassssssama! *dun dun dun*




Onnellisuus näyttää tältä. ;)






O_o


Jaaaa haluat, että poseeraan sulle kerranki ilman palloa? No kuule TÄSSÄ sulle poseeraus!




Ahihi, mulla on lunta nenässä!




Määrätietoisesti matkalla ei-minnekään.




Ny muuten loppuu meikäläisen huumorintaju!








Joo, tää pose vielä ja sitte kotiin.


Mää kans!



lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumi

Viime yönä se saapui meillekin tänne Hollolaan: ensilumi! Ei kun siis loska. Ensiloska? Noh, rutkasti jotain valkoista ja sitä kautta hämmentävän paljon valoa maailmaan kumminkin. Kissoissa tämä muutos maisemassa on aiheuttanut verrattain vähän reaktioita, mitä nyt lievää silmien suurenemista ikkunan ääreen eksyessään, mutta koirassa...hmm, no, siitä lisää myöhemmin. ;)





torstai 19. marraskuuta 2015

Viiden kysymyksen haaste x 2

Haasteista nyt jostain syystä innostuneena kaivelin tuota luonnosarkistoni ja bongailin sieltä tällaisen Viiden kysymyksen haasteen, johon meidät oli (helmikuussa... :D) haastettu ainakin kahdessa eri blogissa. Vastailen näihin kahteen haasteeseen tässä samalla kertaa, niin saan purettua edes hieman tuota meidän suhteellisen mittavaa rästihaastepinoamme. :)



(kissoille)



1. Mikä olisi unelmiesi saalis?


Pätkis

Ruoka, ruoka, ruoka.


Sinni

Ihan mikä vaan syötävä. Mun maharöllykkä on 
vetoisuudeltaan pohjaton, vaikka pieni kooltani oonkin.



2. Millainen on täydellinen, kissaystävällinen olohuone?


Pätkis

Se on täynnä helposti painimisen tiimellyksessä myttääntyviä räsymattoja ja lattiaan 
saakka laskeutuvia verhoja, joiden uumenissa voi hepuloida ja möykätä kuin 
järkensä menettänyt.


Sinni

Siellä ois takka, jonka päälle vois kiivetä nukkumaan.



3. Oletko koskaan hajottanut mitään? Jos olet, niin mitä (kaikkea)?


Pätkis

Joskus parivuotiaana tykkäsin raapia yhden joustinpatjasängyn päätykulmaa. Viherkasveja on tullut maisteltua myös toisinaan ja kynsilläni oon kans saattanu jotain verhoja ja muita kankaita vähän kutkutella, mutten mitenkään usein ja aktiivisesti.


Sinni

Joo se vanha sängynkulma oli kyl aika kiva ja viherkasvitkin silloin tällöin. Leivillä, leivonnaisilla ja muilla sellasilla täytettyjä muovipusseja on tullu rapisteltua, revittyä ja viskeltyä pitkin lattioita jonkin verran tän vuoden kuluessa. Mitäs pitävät aina nälässä eivätkä tarjoile naksuja aina esillä olevasta kupista, niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Itepä kerjäävät, ihmisperhanat...



4. Mitä ihmisten sisustusjuttua et ymmärrä?


Pätkis

Kasveja, joita ei saa ikinä yhtään maistaa. YHTÄÄN! Voitteko kuvitella?


Sinni

Joo, sama! Ihan outoa on tollanen.



5. Millaisista ihmisistä tykkäät?


Pätkis

Sellasista, jotka ei tykkää musta. Ja jos joku allerginen sattuu paikalle, 
nii aivan varmasti tungen siihen iholle kehräämään.


Sinni

Kaikista, joilla on lämmin syli ja jotka ei möykkää, riehu ja metelöi.



(kaikille eläimille)



1. Mikä on lempi nukkumapaikkasi?


Pätkis

Ei semmosta voi valita, hei! Kaikki kissatelineet käy. Ja sohva. Ja rahit. Ja tuolit. Ja matot.


Sinni

Joku lämmin! Syli se varmaan on, jos sinne vaan päästetään. 
Väittävät, ettei se muka koko aikaa käy... Omituista.


Caro

Ihan mikä vaan viileä kohta lattialla tai pihalla on paras. En oo niin nirso ton homman kanssa. Poikkeuksena on tosin pakko mainita ihmisten sänky. Erityisen mukava paikka silloin, jos ne ovat jättäneet päiväpeiton levittämättä ja voin kylvää karvaani petivaatteisiin ihan just niin paljon kuin mieli tekee.



2. Mikä on lempiruokasi?


Pätkis

Tonnikala!


Sinni

Kaikki. Tai en ainakaan näin äkkiseltään muista, mikä ei nykyään maistuis.


Caro

Lihapulla! Tyhmää kyllä, saan niitä pelkästään nameina enkä pääruokana. 
Voikohan tosta valittaa jonnekin? Eläinsuojeluun, esim.?



3. Mikä on lempilelusi?


Pätkis

Tällä hetkellä semmonen oranssi kissanminttua sisältävä porkkana (tosi yllättävää muuten, että se porkkana on just oranssi!), jonka emäntä osti kuultuaan, että jotkut toisetkin kissat oli hullaantunu vastaavista. Jaaaaaa, emäntä huutelee tuolta taustalta, että sen ois tarkoitus kertoa siitä porkkanasta lisää myöhemmin, joten se siitä ny sitte tällä erää.


Sinni

Joku hyönteinen. Siis elävä ja mielellään lentävä kans. Ne nimittäin muuttuu ihan pirun tylsiksi, jos lakkaavat liikkumasta.


Caro

HEPPAPALLO!!!!!!



4. Mitä et voi sietää?


Pätkis

MITÄÄN! No okei, joskus siedän, jos siltä tuntuu. Jos jotain tiettyä pitäis ny valita, niin mm. suihkuun joutuminen, liian pitkään (yli puoli minuuttia) kestävä kynsien leikkaus ja Caro on aina vahvoilla tässä.


Sinni

Ulkoilua valjaissa, kylmää ja sitä, ettei päästetä syliin.


Caro

Ärrrrr, tää on NIIIN helppo: naapurin sakemanniurosta! Se pääs kerran käytävässä mun kimppuun ja vaikkei mitään karvojen pölinää vakavampaa käynykään, nii en ikinä unoha sen rumaa uhoavaa naamaa enkä varsinkaan ääntä. Se nimittäin huutaa mulle törkeyksiään aivan raivona joka kerta, ku me lähetään ulos tai tullaan takas kotiin. Oon oppinu esittämään, etten kuule mitä se huutelee, mut aina toisinaan se pääsee ihon alle ja mun on ihan pakko huutaa sille takaisin. Emännän mielestä mä oon silloin yhtä tyhmä ku se toinen, mut hei, ei kai munkaan tartte aina ihan kaikkea kestää?!

Emäntä huutelee taustalta, että kyllä mun vähän niin ku tarttis. Emäntä on ihan pöljä.



5. Kuka on paras kaverisi?


Pätkis

Minä ite! Nyt, aina, ikuisesti: MINÄ ITE.


Sinni

Varmaan se toi emäntä on, ku sen sylissä mä saan nukkua enemmän ku kenenkään muun ja 
yleensä se vaan tykkää, ku oon siinä. Se on sanonu, että lämmitän kivasti, ku sekin palelee 
aina niin herkästi.


Caro

Saako tähän vastata "heppapallo"? Ai ei. No hitto. En mä sitte oikein osaa sanoa. Ei mulla oo sellasia ihan parhaita kavereita ollenkaan. Oli mulla siellä Oulussa Nita ja erityisesti Nana, joka jakso leikkiä mun kanssa tosi usein, mut ne jäi sinne, ku me muutettiin eikä me olla löydetty täältä etelästä mulle uusia samanhenkisiä kavereita. Tai löydettiin me se yks tosi söpö Mila, mut sille kävi pahasti karkumatkallaan ja meiän leikit loppu siihen. Että kai mun parhaat kaverit on sitte isäntä ja emäntä ja Sinni, joka aina joskus jopa puskee mua. Se taitaa olla tommoselta kissalta aika iso kiintymyksen ele, joten vissiin se mun hyvä kaveri sitten on. Ois sellanen samanhenkinen koirakaveri silti aivan mahtava, ku tykkään kummiskin painia ja leikkiä hippaa ihan tosi paljon. Pitää toivoa, että me bongataan sellanen vielä joskus jostain. Todistetusti vaikeaa, muttei mahotonta!


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Holtittomasti lisääntyvät pallot

Kyllä mä aina niin kovasti yritän hillitä pallojen hommaamista tuolle meidän pallohullullemme, mutta aika aseetonhan sitä ihminen vahvemman voiman edessä on, jos tuo vahvempi voima päättää, että pallojen on nyt vaan aika lisääntyä. Ehkä tämänpäiväiset tapahtumat olivat loppujen lopuksi omaa syytäni, kun kohtaloa uhmasin: päätin nääs, että tänään me hoidetaan metsäreissu pois alta ilman sitä maailman mahtavinta palloa, heppapalloa. Kai sitä toisinaan voi ihan vaan perinteisillä kepeilläkin leikkiä, eikö? 

No ilmeisesti ei, sillä kun olimme kulkeneet hyvän matkaa niistä kepeistä viehättyen, törmäsimme mihinkäs muuhunkaan kuin - TADAA! - pinkkiin palloon! x) Olettaen, etteivät pinkit kumipallot edelleenkään kasva luonnonvaraisina suomalaisissa metsissä, oli löytömme varmasti hukkunut joltain toiselta pallohullulta. Sääli tuolle toiselle, muttei todellakaan Carolle, joka otti pallon heti omakseen kuskaten sitä mielissään pitkin korpea. Ei tuntunut edes tuo hieman epämaskuliininen värikään pallon viehättävyyttä vähentävän, joten kai tässä on vain hyväksyttävä jälleen yksi uusi pallo osaksi Caron mittavaa pallokokoelmaa, jolle tarvitaan kohta ihan oma huone...


Alkumatka

































Ja sitten SE tapahtui...