keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Päiväunilla

Ikkunasta sisään paahtava maaliskuun aurinko saa kissan kuin kissan rentoutumaan raukeiden päivätorkkujen merkeissä, milloin missäkin huvittaa. Jos nukkuja on tarpeeksi pieni, jopa hassut leikkivänkyrätkin sopivat nukkumistarkoitukseen.






Ja tietysti mitä muhkumman muotoinen sänky, sen paremmat unet sen päällä saa.








Harmi on, että aina löytyy niitä törkimyksiä, jotka eivät anna toisten nukkua rauhassa, vaan kuvailevat minkä ehtivät tai tulevat sörkkimään milloin minkäkin tekosyyn varjolla...

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Varjo

Niin se meni viikonloppu Karvahelvetissä ja vastoin monien olettamuksia jokainen kolmesta kissasta on edelleen hengissä eikä taisteluarpiakaan olla jaeltu mitä nyt muutamaan otteeseen vähän sähisty ja selkäkarvoja pörrötelty, jotta vastapuoli pysyisi hieman kauempana. Alussa on luonnollisesti hyvin tärkeää jutella vähän tuosta henkilökohtaisesta koskemattomuudesta.

Ja kuten aiemmin vihjailin, ovat katit tosiaan toisilleen ennestään tuttuja. Varjon emäntä marjuli on nimittäin Sinnin ja Pätkiksen edellisen omistajan sukulaisia, joten yhteisissä hoitopaikoissa on tullut muristua ennenkin, joskin edellisestä kerrasta on jo vuosia aikaa.
Tämän vuoksi kissojen käytös onkin verrattavissa ensitapaamiseen: viimeinen virhe on luottaa, ettei vastapuoli sittenkään halua tappaa. Ei mitään sen vakavampaa vainoharhaisuutta siis.




Älä ny jumankauta koko ajan kuvaa!


Varjo ei turhia kursaile vieraillessaan. Se suhtautuu ennestään vieraaseen lomapaikkaansa kuin omaan tuttuun kotiinsa: nukkuu yöt sängyn jalkopäässä kuin olisi tehnyt niin aina ja tunkee syliin nukkumaan kovaan ääneen kehräten, kuulostaen lähinnä moottoriveneeltä. Se on siis aivan pokkana vienyt Sinnin paikan ja mikä kummallisinta, yleensä niin kovin mustasukkainen Sinni antaa sen myös tehdä niin. Ei puhettakaan, että nukkuma-aikaan yritettäisiin taistella samasta yöpymispaikasta saati sitten pitkistä iltatorkuista allekirjoittaneen sylissä. Herää jo epäilys, että kissamaailmassa on jokin kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan talouden pienin saa poikkeuksetta parhaan kohtelun eikä asiasta sovi mutista, ainakaan ääneen. Pahaa silmääkin annetaan vain vaivihkaa.






Pätkis on muuten päättänyt, että Varjosta tulee sille paras kaveri eikä vastaväitteitä hyväksytä. Se on ollut enemmän kuin innostunut pääsemään nuuskuetäisyydelle, vaikka varsinkin vierailun alussa vastapuoli osoittikin selviä vetäytymisen merkkejä. Pois se ajatuskin, ettei heti voisi kaveerata! Koiramaisen ragdollin mielestä pelkkä ajatuskin on absurdi. Tämän vuoksi mennyt viikonloppu näytti lähinnä tältä:


"Miksei se tykkää musta?"


"Älä sano, että se kyttää mua taas?"


"Anna mun karvata tää pöytäliina ihan ite ja mee pois!"


Varjo siis meni edeltä ja Pätkis seurasi perässä ilmeestä päätellen hyvinkin pettyneenä, mutta kuitenkin optimistisena uskoen, että vielä koittaa hetki, jona Varjo käännähtää ja ryntää viikset väpättäen Pätkistä puskemaan ikuista ystävyyttä vannoen.




Vaan eipä voi väittää, etteikö tunne olisi syvällä sisimmässä molemminpuolinen: myös Varjo erehtyy hetkittäin vihjaamaan, että vastapuolen olemus kiinnostaa enemmän kuin kilo kissankarvoja sohvan alla. Erityisesti eilen sunnuntaina eli kolmantena iltana uskallettiin jo vaihtaa pitkiä katseita ilman, että tarvitsi heti katsahtaa pois tai urahtaa toista tekemään niin. Olisikohan tuossa toisessa sittenkin potentiaalia unikaveriksi?




Torkkuja voidaan toki jo ottaa jopa alle metrin päässä toisesta eli ajatus yllätyshyökkäyksestä ei putkahda mieleen aivan niin usein kuin ensimmäisinä päivinä. Lopullinen jään murtuminen odottaa silti vielä hetkeään, mutta se tapahtuu kyllä, ehkä jo tänään.




Sinnillä ja Varjolla ystävystyminen tuntuu vievän kaikkein eniten aikaa, ne kun ovat keskenään niin samanlaisia, että voisi sisaruksiksi luulla: pieniä, ketteriä, uteliaita ja huomionkipeitä. Samankaltaisuuden kuulee jo sähinän intensiivisyydestä: toisen metkut tiedetään ennen kuin se on niitä edes tehnyt ja voi mokoma kuinka huvittaisi vähän painimatsiakin ottaa!






On Varjon vierailussa yksi valtava haittapuolikin ollut emmekä etukäteen voineet mitenkään arvata mihin mittasuhteisiin kyseinen ongelma voisikaan paisua. Karvahelvetin ihmisväki on nimittäin kissojen touhuja seurailtuaan täysin vakuuttunut siitä, että helvetissämme tulee olemaan aivan liikaa kissattomia neliöitä sen jälkeen, kun Varjo lähtee takaisin omaan kotiinsa. On melko selvää, että asialle on tehtävä jotain. Mitä pikimmiten, sen parempi.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Arvoitus

Tässäpä teille pienen pieni arvoitus perjantai-illan virkistykseksi: mikä on pikkuruinen, harmaa ja näyttää melkoisen vihaiselta kuitenkaan olematta sitä?




Vastaus on varsin yksinkertainen: se on meidän lomahoitolaamme saapunut kissatyttö nimeltä Varjo! Katti saapui aiemmin tänään sekoittamaan Karvahelvetin arkea ja voin kertoa Sinnin ja Pätkiksen olevan enemmän kuin ihmeissään saatuaan vieraita menneisyydestä. Tämä ei nimittäin suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun nämä kolme kissaa taistelevat samasta reviiristä, mutta siitä ja muistakin kolmiodraaman aineksista lisää tulevina päivinä täällä Karvahelvetissä. Pysykää siis kuulolla. ;)

torstai 4. maaliskuuta 2010

Huvipuistossa ne kissatkin käyvät

Karvahelvetin ihmisväki on äärimmäisen innokasta kirppistelijäkansaa ja joskus tästä harrastuksesta hyötyvät myös Sinni ja Pätkis. Kirppisten halvat hinnat yllyttävät kokeilemaan jos jonkinlaisia esineitä siinä toivossa, että katit nukkuisivat vähän vähemmän (eli eivät ihan koko päivää).

Olemme onnistuneet möhlimään löytöjen suhteen muistaakseni vain kerran ostaessamme kissoille sisalnaruun kiedotun raapimalevyn, jolla oli kankainen hiiren pää ja joka oli tarkoitus ripustaa roikkumaan jonnekin narun varassa. Hirtettävä hiiri oli meidän ihmisten mielestä mahdottoman nokkela idea, mutta kissojen mukaan siitä ei ollut yhtään mihinkään kuten oli tainnut ajatella myös lelun edellinen karvainen omistaja. Eivät siinä paljon perustelut auttaneet saati sitten yritykset löytää hiirelle paikka, josta se huomattaisiin paremmin. Raapimajutuilla mennään silti harvoin pieleen ja tämänkertainen postaus kertookin viimeisimmästä loistolöydöstämme.






Se on hämmentävään tapaan S-kirjaimen muotoinen eikä muistuttanut kissojen silmin oikeastaan mitään ennalta tuttua, joten esinettä lähestyttiin hyvinkin suurin varauksin. Siis Pätkiksen toimesta. Sinnihän toki tajusi heti mistä oli kyse ja aloitti asiantuntevan tuotetestauksen sillä samalla suurella intohimolla, jolla se kaikki muutkin taloon tuotavat uudet asiat tutkii.







Tuotetestaus on vakavaa puuhaa, kuten ilmeestä näkee. Pienikin rakenteellinen virhe voi olla ylipääsemätön este, mikä tarkoittaa säälimättä passitusta takaisin kirppikselle tai vaihtoehtoisesti sinne, missä pippuri kasvaa - tämä lopullinen valintaprosessi jätetään suosiolla ihmiskunnan huoleksi. Tässä kyseisessä kapineessa oli kuitenkin selvää potentiaalia. Raapimapinta vaikutti suorastaan priimakuntoiselta ja sitä oli hämmästyttävän runsaasti, mikä mahdollisti kynsien teroittamisen lähes mistä kulmasta tahansa. "Ei ollenkaan hullumpaa käyttöliittymäsuunnittelua!", hymähteli tarkka päätestaajamme.









Myös koukeron karvainen päällyskangas keräsi ansaitsemaansa kiitosta. Kovera puoli oli selvästi kuin luotu pikatorkkuihin kesken iltavillitysten ja ennen kuin villitysten olisi aika jatkua, voisi yllätyshyökkäystään suunnitella rauhassa korkean suojavallin takana tai matalassa tunnelissa piileskellen. Tätä suunnitelmaa myös kokeiltiin ja toimivaksi todettiin illan hämärtyessä. Eihän se ole niin justiinsa, jos arse näkyy toiselta puolelta, kun vaanijan pää on sentään piilossa, eihän?











Testaustuokion perusteella karvakoukero todella toimi! "Saadaanko me tää ihan oikeasti omaksi?!" hihkuivat Sinni ja Pätkis kilpaa silmät innosta säihkyen aivan kuin olisivat juuri päässeet elämänsä ensimmäistä kertaa kissojen huvipuistoon.





Huvipuistoreissulta touhu hetkittäin näyttikin. Myös paikalla olleet leluhiiret saivat oman osansa huvista, kun niitä kilpaa tunneliin törkittiin ja sen jälkeen etutassuilla hämmennellen kaiveltiin ulos takatassujen potkiessa kiivaasti tunnelin ulkoseinämää.

Näin isäntäväen silmin kirppislöydöstämme muotoutui siis varsinainen menestys, vaan mitäpäs asiaan sanoo arvon lukijakunta?