maanantai 31. joulukuuta 2012

Jouluaatto (osa 2)

Takaisin jouluaaton tunnelmiin, mars! :) Kuten joku pidempään mukanamme roikkunut ehkä hoksasikin, vietimme tänä vuonna ensimmäistä yhteistä Oulu-joulua eikä laumamme totuttuun tapaan enää levinnytkään ympäri Suomea sukuloimaan ja jouluisia liikakiloja keräilemään. Näin ollen selvisimme hyvinkin minimaalisella joulustressillä eikä nelostien ruuhkassakaan tarvinnut aina yhtä pitkää välimatkaa tuskailla. Karvahelvetin karvapersiit siis vain olivat ja nauttivat kovasti hiljentyneen laitakaupungin tunnelmasta.


"Hei avataanks lahjat?" "Mitkä lahjat? Mikä on lahja?"


Narrin hommaa toi pukeutuminen.


Tai ketkä nauttivat, ketkä eivät, sillä Pätkiksen mielestä erityisesti talouden ragdoll-osaston pukeutumisetiketin kohdalla mentiin tänä vuonna enemmän kuin hippusen verran metsään. Meitä muitahan tuo tönkkö tonttunukkea muistuttanut mutrunaamainen pökäle huvitti suurestikin, vaikka vahingonilo on normioloissa aika "soo soo" -juttu. ;) Myös muut otukset saivat osansa koristeluista, eli Caro kulki ulkosallakin punavalkoinen huivi kaulassaan ja Sinnillekin oma joulukauluri kaulaan hommattiin. Meinasi vaan olla niin iso kauluri, että kertaalleen sen sai kaivaa tytsyn kainalosta asti etujalan lipsahdettua pikkuisen väärälle puolelle. Eipä se näyttänyt haittaavan tippaakaan (siksi ei asiaa heti edes hoksattu), mutta jos sama olisi sattunut Pätkiksen kohdalle, olisi helvetti ollut jälleen irti. x)


Tonttuna suuressa maailmassa.


Caro tsekkasi tuoksuuko tontun takapuskuri jouluiselta. 
Ei tainnu tuoksua muu kuin ummehtunut pylly.


"HV..."


Lahjoja pyrittiin hommaamaan hyvinkin maltillisesti, koska faktahan se on, että elikoilla on noita leluja ennestään aivan tarpeeksi. Okei, liikaa. Kissat saivat vain yhden karvaisen kissanminttulelun (josta eivät reaktioistaan päätellen sen kummemmin edes tykänneet, että kiitti vaan kissamaisesta kiitollisuudestanne, jälleen kerran. Ensi vuonna saatte lahjaksi lumipesun, niih!) sekä spessuherkkuaan Shebaa, jota tarjoiltiin niin aattona kuin vielä joulupäivänäkin. Pätkis pääsi myös kinkun makuun, koska yllättäen (jälleen kerran) hoksasi, että "hei, täällähän tuoksuu LIHA!", eikä sen vaativan katseen alla olisi rauhassa syönyt kukaan.

Caro sai lahjaksi pupun (ostettiin kirppikseltä, mutta vissiin tämäkin on niitä kuuluisia mahtavan kestäviä IKEA-leluja), poron (myöskin kirppikseltä), hammasharjan mallisen hampaidenhoitonamin, kolme tennispalloa, Jumbone-patukan ja siankorvan. Paketista ekana kuoriutunut pupu oli iiiiiso hitti. Peräti kolme palloa samassa paketissa ylittikin sitten ymmärryksen kaikessa mahtavuudessaan ja viimeinen pallo jäi paketin uumeniin emännän pois kaivettavaksi. Siankorva maistui mahtavalle, mutta se Jumbone maxi -pökäle lojuu edelleen lattialla lähes koskemattomana, sillä käytännössä ainoa, jota ns. "herkku"patukka kiinnosti, oli Sinni. Siis kissa! Siinä se taas nähtiin, miten mainokset viilaavat linssiin, hmph... Hammasharjanamiakaan ei voi suureksi spektaakkeliksi mainostaa, vaikka on siitä viikon kuluessa ehkä puolet syöty (tai siis murusteltu pitkin lattiaa, koska syödähän sitä ei Caron mielestä lainkaan voi), ja porolla on leikitty ehkä kahdesti. Yhteenvetona voitaisiin siis todeta, että pupu, siankorva ja yksi uusi tennispallo olisivat olleet jo ihan tarpeeksi lahjaa tuolle pojalle, mutta lähtihän se ostelu taas pikkuisen lapasesta, lahjominen kun vaan sattuu olemaan niin hauskaa. :p


Alkaa olla paketin avaaminen hallussa.


"Onks tää OIKEESTI mulle?" O_o


"Mmmmmm, pallo!"


"Ja tästäkö pitäis sitte ilahtua vai?"


Tontut rivissä. Ainakin melkein.


Viralliset lahjavalvojat työssään.


Kyllä kissa pehmeän paketin tunnistaa. ;)


Isoille hampaille iso harja.


Miksi avata oma namilahja, jos voi sen sijaan nakertaa isännän varvasta?


Että semmoinen koiran herkku se Jumbone... :D


Villit bileet, ku ei ees kaulus mukana pysy.


"Ai siis oliks toi koiran nami? Siis mun? Oonks mä koira?"


Parasta joulussa ei ole lainkaan ne lahjat, vaan ne käärepaperit!


"Meinaatko sä ny syyä multa tän siankorvanki, häh?"


Yksi paketti jäljellä, vaan ei riitä juhlijalla enää puhtia loppurutistukseen. :D


Jaksoi se sentään usuttamalla poron pään paketista ulos kaivaa. Sihen se touhu sitten jäi.


Onnellinen juhlija on juhlansa juhlinut.


Meillä oli siis erittäin onnistunut eka "kotijoulu". Kukaan ei tuhonnut mitään esim. roikkumalla kuusessa taikka läpsimällä kuusenkoristeita hiivattiin, ja Carokin oli näköjään sen verran aikuistunut, että ihan neuvomatta tajusi, kuinka sitä ekaa omaa pakettia aletaan availemaan. Ei se vaan aiempina jouluinaan moista luvallista tuhoamista ole tajunnut. Tiedä nyt sitten pitääkö tästä kehittyvästä tuhoamistaidosta olla huolissaan vaiko ainoastaan ylpeä? :p

Semmoinen joulu siis meillä ja tämä olikin nyt se viimeinen kirjoitus siitä aiheesta. Tänään vaihtuukin jo vuosi eli odotettavissa on raketin pauketta ja tuhottoman roskainen tienoo vuoden ekan päivän lenkillä kauhisteltavaksi. Me ollaan siitä äärimmäisen kiitollisessa tilanteessa, ettei Caro ole ollut ikinä millään tavalla paukku- tai ylipäätään ääniarka (toisin kuin edesmennyt papillonimme Roni, joka aloitti vaatekomerossa asumisen ja vapinan jo vuoden toiseksi viimeisenä päivänä ensimmäiset pamaukset kuullessaan. Se ei ollut kyllä mukavaa katseltavaa se...), joten luulen tämänkin vuodenvaihteen sujuvan rennosti vanhan kaavan mukaan. Sisätiloissa ollaan kummiskin, eli meidän porukkaa ei keskiyöllä vartavasten hankaluuksia kerjäämässä nähdä. Samaa suosittelen lämpimästi muillekin, koska miksipä ottaa turhia riskejä ja altistaa ikuisille traumoille, jos voi ne ulkoilut hoitaa jo hyvissä ajoin ennen pahimpia räiskeitä ja vaaran paikkoja. :) 

Siispä rauhallista, turvallista, rentoa, iloista ja turhista vapinoista vapaata vuoden vaihtumista kaikille lukijoillemme! :) Jatketaan turinoita vuoden 2013 puolella!


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Aatonaatto

Hypätääs vielä pieneksi hetkeksi aattoa edeltäneeseen iltaan, aatonaattoon, jolloin: 


- (muovi)kuusen alunen sai kaverikseen kasan jänniä lahjuksia. Caro niitä kerran taikka pari nuuski, mutta muutoin eivät herättäneet eläinkunnassa sen suurempaa mielenkiintoa. Kuusen kanssa sama homma.

- Pätkis vuorattiin aivan karmean nöyryyttävään tonttuasuun. Tonttuasuun, joka oli kaiken lisäksi pienille koirille tarkoitettu. Hrrrrr! Katin retaleen pohjamutiin poljettu itsetunto ei toivu kokemuksesta ehkä ikinä. Sori vaan taas tästäkin, Pätkis! Ole silti onnellinen, että joulu on vain kerran vuodessa.

- aika tontulta näytti koirakin

- Caro oli mukana vastaanottamassa uunituoretta joulukinkkua, joskaan ei kokenut tarpeelliseksi päivystää lieden äärellä kinkun vasta paistuessa. Epäahmattikoiran taloudessa ei siis tänäkään vuonna räpsitty kuvia kuola poskella kinkkua kyttäävästä koiruudesta, höh! Kyllä se kinkku silti oman iltaruoan lisukkeena maistui. :)



"Ette voi olla tosissanne?"


"..."


"Ota tää pois. Nyt."


"Voiskohan ton ilmastointikanavan kautta paeta..."


Se ilmaisee mielipiteensä jatkuvasta poseerauspakosta.


"Tässä sitä taas ollaan, ku ei muutakaan voi."


Väliaika. Kinkkua ja varsin päteviä tuoksuja.


Lahjavahtina. Ei ehkä ihan sen kutsumusammattinsa ääressä kummiskaan.


"Nakittaisiksää tän homman vaihteeks vaikka jolleki kissalle? Jooko?"



tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto (osa 1)

Kuvat kertovat aatostamme kaiken tarpeellisen, ja koska teemaan liittyviä kuvia on tallessa paljon, saatte ihmetellä joulumeininkejä useammassa postauksessa. Tässäpä siis se ensimmäinen satsi. Kaipa tässä muutoin jotain juttuakin ehkä kirjoittaisinkin, vaan kun herneaivot ovat aivan jumissa liiallisen kinkun kitaan mättämisen jäljiltä ja silmäkin uhkaavasti luppasee, en edes yritä. :p Seuraavan postauksen yhteydessä lupaan vähän skarpata (niin ja vastailen kommentteihinkin joskus tuossa myöhemmin...).






















maanantai 24. joulukuuta 2012

Se virallisempi toivotus





Että näin meillä...





Jos en tuossa huomenissa, vastoin suunnitelmiani, ehdikään erillistä joulupostausta kirjoittelemaan, niin toivotan hyvät joulut varuilta jo nyt. Eli oikein mukavaa joulua sinne missä ikinä olettekaan! Toivottavasti joulunne on kaikin puolin onnistunut ja sisältää muutenkin runsaasti onnellista yhdessä olemista - siis juurikin sitä, mikä joulussa tärkeintä onkin. :)


Rauhallista joulun odotusta kaikille! :) 

T: Karvahelvetin lauma


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Busy Buddy Tug-A-Jug

Terppa vaan taas! Täällä teitä tervehtii blogin pitäjä, jolla kyllä olisi vaikka mitä höpistävää viime ajoilta (pääasiassa koiramaisia ostoksia, ainakin yksi kissamainen tuotearvostelu, koirakirja-arvostelu kuin jopa ihan koulutuksellisiakin juttuja), mutta kirjoittelumotivaatio on ollut tässä hippusen hukassa (ja hukassa on muuten myös taannoin niin hehkutettu kuin manattukin sydämen muotoinen led-valo, joka päätti hypätä kyydistämme eilisellä lenkillä, huoh... Ollaanpa sitten täysin ilman ledejä, perhana!). Sen lisäksi kameroihin ei ole tullut pahemmin koskettua, joten tuoretta kuvamateriaaliakaan ei tarjolla ole. Pelkät tekstipostaukset ovat ainakin omasta mielestäni useimmiten tylsääkin tylsempiä, joten sellaisilla en tahdo teitä kiusata. Mutta ei hätiä mitiä, sillä kaiveltuani tovin kuva-albumeita vastaan pölähti muuan marraskuinen kokeilu, joka jäi aikanaan muiden juttujen jalkoihin. Nyt on selvästikin sen teeman aika.

Markkinoillahan pyörii tunnetusti jos jonkinlaista koiran aktivointilelua, vaan meillä ei oikein niistä olla innostuttu, kun tuota koiraroinaa pursuaa nurkissa jo ennestään aivan tarpeeksi ja me hyvin harvoin muutenkaan ostetaan mitään ihkauusia kalliita leluja. Kirpparit ovat meidän juttumme, mitä leluhankintoihin tulee, sillä sieltä löytää ainakin meillä tosi kestäviä ja muutenkin hyviä leluja pilkkahinnalla ns. virallisiin koiranleluihin verrattuna. On meillä toki muutamia uutena hankittuja aktivointipalloja ja Kong Extreme XXL-lelu, mutta aika vähällä käytöllä ovat olleet, kiitos nirson koiran. Milläs siinä aktivoit, jos ruoka ei jaksa tarpeeksi kiinnostaa? Allekirjoittanuthan kiipeäisi vaikka kuusen latvaan suklaapatukan taikka salamipizzan perässä, vaan kun tuo koira sattuu olemaan vähän toista maata...


Sangen epäilyttävän kapineen antoivat.


Täältäkö tää aukeaa?


Täytyypä tassullakin koittaa.


Kyllä täällä ny selvästikin joku nakki tuoksuu, joo-o!


Varmaan juuri tuostakin syystä meni alkusyksystä aina marraskuuhun saakka ennen kuin ryhdyimme testaamaan Reetu-kääpiösnautserin tylsäksi toteamaa ja sitä kautta meille päätynyttä aktivointilelua, jota on kyllä melkoisella nimihirviöllä paiskattu: "Busy Buddy Tug-A-Jug". Hui! :p Nameiksi valitsimme ne Caron mielestä parhaat ja todennäköisimmin maistuvat, eli nakit, jotka sinä päivänä olivatkin oikein kiinnostava juttu. 

Mutta ei tuo systeemi siltikään toivotusti toiminut. Caro ei hoksannut ollenkaan, että homman päätarkoituksena on vetää nakit pullosta pihalle nyöriköyden avulla, vaikka vissiin puhtaasti sattumalta välillä narua vetelikin. Se keskittyi lähinnä joko pudottelemaan putelia suustaan maahan äärimmäisen kerrostaloystävällisten kolahdusten säestämänä ("KLONKS! KLONKS!") taikka pureskelemaan pullon pohjapuolta yrittäen saada kierrettävää täyttökorkkia irtoamaan - hyvällä tai pahalla. Väkivaltahan se on, millä ne pulmat helpoiten ratkaistaan, niih!


Äh, no jos ei hyvällä...


...nii sitte pahalla!


Mutta jotta koiraa ei nyt tässä täydelliseksi herneaivoksi syyllistettäisi, niin on paljastettava, että eipä ne nakit sieltä putelista ulos tulleet edes ihmisen yrittäessä niitä sieltä pois hivuttaa... Nakit vain lipsuivat pois nyörin alta ja jos oikein kovasti onnisti, lipsuivat ne vasta nyörin saavutettua pullon kapean kaulan. Että ei niin mitään toivoa, että lelu olisi toiminut tavalla, jolla sen oletettiin toimivan. En tiedä mitä ihmettä namina oli tarkoitettu käytettävän, jotta nyöri kyseisen herkun kanssa toimisi, mutta ainakaan normaalit pilkotut nakit eivät tuohon hommaan sopineet ollenkaan (EDIT: Ai niin, sama homma oli myös pienten J&V-naksujen kanssa). Ja jos jotain isompaa olisi pulloon houkuttimeksi tunkenut, eivät namit olisi enää mahtuneet nyörin mukana pullosta pihalle. Höh, ihme homma.


Pakko sen on näin toimia.


Hhhaaammmmmm!


Ei perhana... Ku ei heru, nii ei heru!


Ei siis toiminut Tug-A-Jug meillä(kään), ei. En sen tähden lähtisi tuota jo kahden eri koiran epäpäteväksi toteamaa aktivointilelua suurena menestyksenä muillekaan markkinoimaan, mutta ainahan tuollainen toki saattaa jossain nokkelammassa porukassa toimiakin. Me ei tunnetusti kuuluta siihen porukkaan, joten meillä tuosta lelusta ei taida olla kuin naapurien kiusaksi. Ihan komea kolinahan siitä lähtee, eli jotain hyvää sentäs. ;)