tiistai 31. joulukuuta 2013

Pai pai, vuosi 2013!

Tuplapostauspäivä eikä vähiten siksi, että olisi suoranainen pyhäinhäväistys jättää vuoden postausmääräksi 199, kun se voi tämän jutun myötä olla tasan 200. Tarkkaa hommaa. ;) Vaan onpas sitä tullutkin syydettyä hämmentävän iso kasa huttua internetin laineille tänäkin vuonna, huh huh! On kirjoiteltu koiratreffeistä, meressä uimisesta ja vetovaljasteluista Oulussa, on puskettu ruutuun luvattoman iso kasa kuvia veneretkistä (Caro sanoisi, että "eiku UIMAretkistä!") Päijänteellä, on ulkoilutettu katteja niin tarhassa kuin villissä luonnossakin, ja sitten tietysti kertoiltu aivan tavallisesta hengailusta täällä etelässä ja jo taakse jääneessä pohjoisessa. Vuosi 2013 oli meidän laumamme osalta aikamoinen muutosten vuosi, mutta onneksemme pääasiassa pelkästään hyvällä tavalla sellainen. :)










Niin, se olisi sitten tämä vuosi tallusteltu lähestulkoon loppuun, joten mikäs sen parempi tapa juhlistaa vanhan vuoden päättymistä kuin perheretki suolle. Kovin oli jorpakon nurkilla syksyisen näköistä ja kieli keskellä suuta sai märkiä rinteitä kivuta ja kavuta (no eräälle ei kyllä tuottanut edelleenkään mitään ongelmaa painaa sata lasissa milloin mihinkin pöpelikköön), mutta eipähän tarvinnut pelätä kenenkään raketteja ihan lähimaastossa ammuskelevan. Muutama kaukainen paukahdus me silti reissun aikana kuultiin (ja tätä kirjoitellessa siellä täällä paukahtelee jo melko aktiivisesti), joten näköjään maailmassa on vielä näinä sivistyksen aikoinakin niitä turvenuijia, jotka eivät kelloa ymmärrä. Meillä ei tosiaan poksuihin reagoida sen enempää kissojen kuin koirankaan osalta, mutta arempien karvakorvien puolesta hirmuisesti toivoisin, että niitä ampumisaikatauluja osattaisiin noudattaa ja sitä kautta muita kunnioittaa. Mutta liikaa on pyydetty se, ikävä kyllä. :( Siispä isosti tsemppiä vaan kaikille, joilla niitä paukkuarkoja kotona asustelee. Yhtään ei muakaan haittaisi, vaikka ammuskelu kiellettäisiin yksityishenkilöiltä kokonaan ja vuoden ensimmäinen päivä valkenisi kerrankin ilman maanpäällistä roskahelvettiä.










Nyt kuitenkin riittää tämä naputus, sillä pitäähän tässä tulevallekin vuodelle jokunen kirjain säästää. Toivotan täten kaikille teille lukijoille oikein mukavaa ja turvallista vuodenvaihdetta sekä onnea ja menestystä - tarkoittavat nuo nyt sitten kenenkin kohdalla mitä ikinä - vuodelle 2014! Ja erona moniin muihin blogeihin me emme listaa tulevalle vuodelle mitään uusia jänniä tavoitteita, sillä meille on olemassa edelleen vain yksi ja ainoa tavoite: me aiomme pitää mahdollisimman hauskaa! :)



Rautatieasemalla

Tässä myöhäisiltana eräänä haettiin isäntä Lahen rautatieasemalta. Oli reissusta tulossa, kuskia vailla. Mehän sinne otuksen kanssa mentiin, kun ei kehdattu asemalle yöksi ruikuttamaankaan jättää. Caro arvosti suuresti sitä hajujen ja sotkun iloista sinfoniaa, allekirjoittanut - lahtelainen - kaipasi äkkiä takaisin Hollolan rauhaan, muttei kaivannut kuitenkaan niin äkkiä, etteikö siinä olisi ehtinyt Marskia ja sen heppaa matkalla moikata. Tavattiin sitten kerrankin heppa, jolle ei tarvinnut ollenkaan haukahtaa. ;)








maanantai 30. joulukuuta 2013

Luu

Joku tuo niille lahjaksi luun. Isojen poikien luun. Se lojuu lattialla monta päivää ilman, että ketään oikein jaksaa hetkauttaa. Sitten yhtenä päivänä kylään saapuu vierailija, jota vähän kiinnostaa. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että kohta alkaa niitä lahjan saajiakin kiinnostaa. Erityisesti sitä suurinta ja mahtavinta, joka omistaa omasta mielestään KAIKEN ja joka myöskin hoksaa, että luun sisällä on jotain sellaista, mihin hampaat uppoavat kovaa päällystä herkemmin. Eipä siinä jää muille lopulta muuta kuin sivustakatselijan rooli. Jos muuta yrittävät, palauttaa vakuuttava murina nuo korvan juuressa jupisijat vikkelästi muualle jupisemaan. Syöminen, se on vakava asia.






















PS. Ja kyllä, aivan oikein: Onnin turkkia on "pikkuisen" trimmattu. "Surrurrur", sanoi trimmauskone ja teki borzoista venähtäneen saksanseisojan. Tai jotain. Siinäpä sitä on taas vastaantulijoilla ihmettelemistä kerrakseen, että mikäs hiivatin mutantti se nyt tuokin taas luulee olevansa.


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Turhanpäiväistä hapatusta

Leeviä eivät mitkään jouluhapatukset kiinnosta. Ihan liikaa hapatusta on jo siinäkin, että pitäisi jotain kyläilijöitä moikata, kun nuo tuppaavat nurkkiin rauhaisaa arkea sekoittamaan. Erityisesti se yksi ärsyttävä, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista kunnioitusta toisten henkilökohtaista tilaa kohtaan. Noh, tassulla siitäkin pääsee, onneksi.
















lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Jouluaatto Karvahelvetissä oli tänä vuonna aivan erilainen kuin koskaan ennen, sillä ekaa kertaa ikinä aattoon yhdistyivät sekä sukulaisvierailut että se ihan oma kotijoulu, kiitos nykyisen sukulaisrikkaan asuinsijaintimme. Kiirettä siis piti, joten kun oltiin selvitty Lahen ja Hollolan "eläinten mummiloiden" kautta kotiin, oli ilta jo pitkällä eikä aikaa varsinkaan valokuvailuun jaksettu kummemmin käytellä - ja sen kyllä huomaa, kjäh! Lahjojen suhteen noudatimme ajatusta "vähemmän on enemmän", joten muutama ylläri sai riittää. Uskallan nimittäin väittää, ettei tässä maassa ole montaakaan koiraa eikä ehkä kissaakaan, joilla on yhtä paljon leluja kuin näillä meidän ronteilla, joten uusia ei totisesti hetkeen tarvittaisi, edellisetkään kun eivät mahdu minnekään. x)

Joka tapauksessa hommahan meni kotosalla niin, että Caro avasi huimat kaksi pakettiaan omin avuin kuin vanha tekijä - tyyppi on selvästi kehittynyt edes jossain tosi tärkeässä osaamisalueessa tässä vuosien saatossa ;) - ja tuntui tykkäävän sekä koalasta (karvakorva maistui nypytettävän makoisalle ja ontto muovinenä irtosi tosi näppärästi noin minuutissa) että uudesta juuttipatukasta. Kissat sen sijaan... No niitähän ei kiinnostanut pätkääkään mikään muu kuin tavallisen iltaruoan saaminen. Ja se yllätti kenet? Kyllähän siinä tuli uutta aktivointilelua niille esiteltyä, mutta eihän siinä enää mitään jännää ollut, kun ne rapisevat paperit oli päältä poistettu. Nuuskaisivat ja lähtivät pois. "Kiitos, nähty on. Saisko jo sitä ruokaa?" Näin neljä päivää myöhemmin Pätkis on tosin alkanut osoittaa kevyttä kiinnostusta rinkulan sisällä liikehtivää muovipalleroa kohtaan, joten emme vielä tuomitse lahjaa hudiksi. Palatkaamme tähän asiaan blogissa joskus myöhemmin.

Puuh, ja sitten se kuvallinen versio aaton kotiosiosta...


Ekan elukkalahjan aukeaminen kiinnosti koko poppoota.


Mmmmmm, koalan korvaaaaah... (Koalan nenän tila: vielä paikallaan)


Maistuis varmaan sullekkii. *lurputi lurputi*


Jaa, on vielä TOINEN paketti? Vastahan sä väitit, ettei "tommoset tuhmat pojat" 
saa lahjoja ollenkaan. Ihme koijari. (Koalan nenän tila: eijjjole!)


Patukan naru, se ikiaikainen ykkösjuttu. (You are doing it wrong, again...)


Tämän PITI kiinnostaa kissoja myös ilman kääreitä. :D


Se paras juttu joulussa: SYÖMINEN. Turpea isäntäväki allekirjoittaa, röh!


Pätkis pohtii huolissaan ehtiikö se syödä enemmän kuin muut.


Lahjat avattu, masut täytetty. Joulurauha on täällä.


Meillä oli hirmuisen kiva joulu. Toivottavasti teillä muillakin oli. :)



perjantai 27. joulukuuta 2013

Aatonaattona

Aatonaattona isäntä sai omasta mielestään tosi hyvän idean: "Laitetaas ne lahjat kuusen alle jo tänään!" Epäileväisenä suostuin. Ikinä ennenhän meillä ei näin olla toimittu, sillä taloudessamme sattuu olemaan kaksi aika pitkäkyntistä kuusen alla viihtyvää riskiä, joilla on kummallinen viehtymys ovelasti rapisevaan paperiin. Riski se on pienikin riski, joten eipä aikaakaan, kun joku pieni kilpikonnan värinen päätti "ihan vaan vähän" venytellä erästä sattumoisin juuri kissoille tarkoitettua pakettia tukenaan käyttäen. Kynnet esillä, aivan pokkana valvovien silmien alla.

Lopputulos oli arvattavissa. Joku voisi jopa väittää, että arvattavissa etukäteen, mutta se joku ei varmastikaan ole tuo meidän isäntä...




torstai 26. joulukuuta 2013

SMILE!

Pojat lähettää tuoreita terkkuja kaikille! :p Ja meikäläinen palaa toivottavasti hyvinkin pian niihin vielä kertomatta oleviin joulukuulumisiin...




maanantai 23. joulukuuta 2013

Joko se vois tulla? Joko? JOKO?!









Kärsimättömien lauma toivottaa teille kaikille 
oikein rauhaisaa, mutta myös silleen sopivalla 
tavalla jännittävää joulun aikaa! :)


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulun merkkejä

Kiire sekä jännät muovipussit ja pahvilaatikot, joista osa piilotetaan kaapin kätköihin ja osa levitellään houkuttelevasti sinne tänne pitkin reviiriä - ne ovat olleet tämän kuluneen viikon päätermistöä. Enää pari hassua päivää, kun mukaan lisätään se joulukuun ehdottomasti paras juttu: ne ihanasti rapisevat lahjapaperit. Emme malttaisi enää millään odottaa!








keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Veto-ongelmia

Ollaan harrasteltu tällä viikolla noita vetohommia. Tosin siitä, jotta kuka on vetänyt ja ketä, voidaan olla montaa mieltä. Ehkä meidän olisi syytä käydä vielä kertaalleen läpi tuo vetohomman idea. Siis että oliko se idea kaartaa hajujen perässä ojaan luputtamaan antaumuksella jotain "hyi hiivatti yäääääk!" -juttua iskien heti alkuunsa korvat ulkomaailmalta lukkoon (ai mikä "mennään!"-käsky? Emmää mitään oo kuullu) vaiko sittenkin vetää emäntää perässään. Ja siis silloinkin tietä pitkin, ei esim. sinne ojaan niiden hajujen luo. Nyt se on ollut epäilyttävän usein emäntä, joka vetää erästä nimeltämainitsematonta kuuroa pois sieltä pientareelta ja jotenkin musta tuntuu, että se ei kyllä ole se canicrossaamisen perimmäinen idea.

Ostettiinkohan me vahingossa ojaanvetovaljaat, vaikka ihan tavalliset oli tarkoitus saada?


Joko me muka mennään kotiin? Mä olisin niiiiiin halunnu vielä luputtaa. Eiku vetää, siis.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013