maanantai 30. kesäkuuta 2014

Viikonloppuna osa 2

Vietettiin jälleen rento viikonloppu Päijänteellä, joskaan Kalle ja Leo emäntineen eivät tällä kertaa retkiporukkaamme kuuluneet. Paljolti siitäkin syystä tuli kuvailtua sitä sun tätä lähinnä vain kännykameralla, oma koira kun on jo niin nähty. ;) Maisemat itessään olisivat kyllä kunnon kameran tallentajikseen ansainneet, joten täytyy ryhdistäytyä, kun uudemman kerran jylhälle kalliosaarelle suuntaamme. Perjantaista lauantaiseen aamupäivään hengailimme eräällä toisella saarella ja sen rantavesistä bongasimme söötin (ja Caron mielestä tosi haukuttavan) laulujoutsenperheen, johon kuului peräti kolme pienehköä poikasta. Iltahämärä ei kuvaajia suosinut, mutta laitanpa nyt näytille yhden kuvan tuostakin näystä. Aurinkoisesta lauantaipäivästä ei jäänyt talteen kuin muutama hassu kuva, se päivä kun kului suurimmaksi osaksi uisteluhommissa. Uistelun saldo: yksi 85-senttinen hauki. Komealtahan se näytti jättimäisine kitoineen ja silmineen, mutta jos Carolta kysytään, niin eihän siitä ollut edes koiralle ruoaksi. Pthyi sentäs, kun kehtasivat edes niitä maistiaisia tyrkyttää!



































Viikonloppuna






torstai 26. kesäkuuta 2014

Vaikeat aamut

Ne on nuo aamut välillä vähän vaikeita itse kullekin. Tässä tuoreita vaikeuksia tältä aamulta à la Pätkis.




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Heppapalloilijat

Aivot lomalla ja korvien väli kunnossa x 2:






Tuo heppapallo on muuten aika jees hankinta, joskin me kerrostalolaisina joudumme lainaamaan toisten pihoja aina, kun tekee mieli hillittömästi sattumanvaraisiin suuntiin sinkoilevan pallon kanssa telmiä (talvella käy tietysti järven jääkin). Ei ole ihan sisätilalelu tuo, kun toisinaan tuntuu, ettei pihakaan meinaa riittää: usein on vähintään Kalle turvallaan, kun ei hoksaa väärään suuntaan pompannutta palloa varoa. :p Caro jaksaa nujuuttaa palloaan tuntikaupalla ja nyt menneenä juhannuksena myös Kalle alkoi päästä jyvälle siitä, että pallon kanssa voisi vetäistä vaikkapa pienet painisessiot. Ehkä saan senkin kömpelön hassuuden videolle joku kaunis päivä.

Ärripurri ja Ilopilleri

Hauskimmat hippaleikkihetket odottavat vielä videoimistaan, sillä eihän se kännykamera ole koskaan hollilla silloin kun sitä erityisesti tarvittaisiin, mutta kyllä kai näistä parista pätkästä hoksaa, että armottomalla mielistelyllä ja ninjamaisella liikehdinnällä ne pahimmatkin ärripurrit lopulta kesytetään. ;)






PS. Mä niiiiiiin haluan samat lääkkeet, mitä tuo Kalle käyttää...



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ei oo säitä pidelly

Vähiin ovat viime aikoina jääneet ne hetket, kun ollaan kissojen kanssa parvekkeella viihdytty. Ei tarkene, ei ollenkaan. Yhtenä päivänä sataa räntää, toisena rakeita, kolmantena vettä, neljäntenä tuulee ja viidentenä on vilu muuten vaan. Aina toisinaan sattuu se ihme, että jostain muhkeiden pilvien välistä pilkottelee aurinko ja silloin meillä survoudutaan parvekkeelle vaikka väkisin. Hampaat irvessä leikitään kesää, vaikka yhdellä väpättää villasukat ja lopuilla pörröllään olevan turkin uumenista sojottavat viikset.

Tilaamamme uusi kesä on selkeästi viallinen. Onko tällä palautusoikeutta? Me halutaan paluupostissa se viime vuoden malli. Se oli hyvä.










Tämäkö on ny muka se KESÄ, häh? Älä kuule huijaa!


Järvikuvia ja muuttuvia kaverisuhteita

Se näköjään hippusen venähti tämä postailuväli, oho hups... Nyt täytyypi käsitellä kiireen vilkkaa se lupaamani toinen osa kesän ensimmäisestä venereissustamme (tai lähinnä ne reissukuvat), sillä olemme ehtineet tauon aikana jo uudemmankin kerran veneilemään, eikä niitä tuoreempia juttuja tietenkään voi julkaista ennen noita vähän vanhempia.


Mäyräkoira?


Kalle ja sen "Pottu" (lausutaan ärsyttävän lässyttävällä äänellä).


Kuvien lisäksi piti kertomani siitä, millaiset ne Kallen ja Caron välit ovat nyt, kun Kalle-pojasta on ehtinyt kasvaa puolivuotias (kääk!) varhaisteini. Jos joku ei satu muistamaan, niin alkujaanhan Caro oli Kallen suhteen kovin epäileväinen kuvitellen penikan aivan varmuudella suunnittelevan jotain karmeaa jekkua, jonka se toteuttaisi heti, kun viaton Caro-parka selkänsä sille kääntäisi. Ärähdelläkin piti, jos kakara tunki liian vikkelään turhan lähelle. Kaikki yhteiset leikkiyritelmät kaatuivat viimeistään Caron liian raisuihin otteisiin: välillä viuhui valtava tassu, välillä näykkivä hammasrivistö. Ei tullut pojalle mieleenkään, että leikkityyli, joka oli aikanaan menestys raisun sakunarttu Nanan kanssa, voisi olla pikkuiselle cockeripojalle kauhistus. Kalle siis säikähteli helposti isompansa ronskiutta, mutta tuntui toipuvan pikku konflikteista silmänräpäyksessä ollen kohta jälleen matkalla häiritsemään epäileväisenä mulkoilevaa yrmyä. Ei ollut helppoa kellään. :p


Uimakoululainen.


"Äläpä ees mieti vieväs mun keppiä..."


"Jos ihan vähän lainaisin? Jookosta..?"


Tyyni hetki.


Ja mites nykyään? Nykyään painitaan ja ollaan hippaa, nuuskutellaan kaveria ja heilutellaan ystävällismielistä häntää. Juostaan yhdessä ilmaa halkovan lelun perässä ilman riitelyä eikä mätkitä pienempiään jättitassulla littanaksi, vaan osataan hillitä niitä omia voimia, ettei vastapuoli pelästy. Pojista tuli kuin tulikin leikkikaverit, aivan kuten toivoinkin. :) Kalle on suorastaan mestari muiden mielistelyssä ja sillä konstilla pääsee Caron kanssa pitkälle. Parhaana päivänä pöllitään jopa keppi toisen kuonon alta ja viiletetään jo kaukana siinä vaiheessa, kun varkaus viimein huomataan. :D Ilman Kallen loistavan rentoa ja iloisen itsevarmaa luonnetta tarina voisi olla aivan toinen, mutta nyt, sen ansiosta, ovat Caronkin pahimmat särmät hioutuneet.


Kesä-Leksa.


Toista se on sitten Leon kanssa, joka Onnin poismenon myötä muuttui olemassaoloaan alati anteeksipyyteleväksi raukaksi. Raukaksi, jota ei huvita oikein muu kuin syöminen ja makoilu. Leo ei kai enää oikein tiedä paikkaansa maailmassa, kun se vanha tuttu ja turvallinen paikka Suuren (Omituisen) Ajattelijan varjossa lakkasi olemasta. Caron mielestä on hirveän kiva öykkäröidä epävarmalle jättiläiselle, joka ei uskalla puolustaa itteään ollenkaan, vaan tuntuu usein jähmettyvän jo pelkästä Caron näkemisestä. Arvaahan sen, kuinka moinen käytös ruokkii aivoiltaan vajaata ja omasta asemastaan epävarmaa kiusaajaa... Tällä hetkellä vanhempien poikien välit ovatkin surkeimmat ikinä, vaikka vielä keskenkasvuisina leikkivät yhdessä ilman pienintäkään ongelmaa. Tosi tyhmä juttu, että Leo menetti kasvunsa (ja Onnin) myötä suurimman osan huumorintajustaan ja Caro löysi itestään toisten epävarmuudesta riemastuvan urostelijan, vaan minkäs teet. Kemiat ovat kemioita eivätkä ne kaikilla osu yksiin, eivät sitten millään.


"Iiiih, kylmäääää!!!"


*snorf snorf*


Huipulla.


*läpsyti läpsyti*


"Kyl mä sun sydämes vielä sulatan...ja sen jälkeen pöllin sen keppis."


"Muisk!"


Onneksi on Kalle. :) Kalle, joka tulee toimeen kaikkien kanssa eikä ainakaan vielä osoita mitään muuta kuin loputonta sosiaalisuutta toisia kohtaan. Sen kanssa niin nössöt kuin öykkäritkin tuntevat olonsa mukaviksi. Nytpä ei auta muu kuin toivoa, ettei luonne mitenkään radikaalisti muutu, vaikka ikää kertyy ja ne urosteluhommat tulevat väistämättä tutuiksi myös tälle tuoreimmalle pojalle. Aika näyttää miten käy. Pitäkäämme peukkuja!


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hei me veneillään!

Perjantaina koitti jälleen se kauan odotettu riemun hetki: oli aika suunnata viikonlopuksi Päijänteelle veneilemään. Ai että sitä hetkeä oltiin taas odotettukin! Caro ja Leo ovat jo tottuneita veneilijöitä, mutta Kallelle reissu oli laatuaan ensimmäinen (yhtä ihan pientä venereissua lukuun ottamatta), joten ihan vähän meinasi lurppakorvaa välillä jänskättää. Veneen ja saaren välille viritelty ramppi oli kai se kaikkein jännin juttu, mutta onneksi ihmisväki avusti ahkerasti ja jo toisena päivänä kulkeminen veneestä saareen ja päinvastoin sujui kohtalaisen usein yksinkin. Yksinään ylöspäin meneminen tuntui olevan selvästi alas menoa haastavampaa. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, kun harjoittelee. :) 










Isot pojat päättivätkin sitten suorittaa kesän ensirantautumisen oikein mahdollisimman näyttävästi. Totesivat nimittäin niin, että mitä suotta odottaa rantaan saakka, kun voi hypätä jorpakkoon veneen keulan ollessa vielä nelisen metriä rannasta. Joo, tosi hyvä idea! Siinä sitä isännän kanssa avuttomina pidettiin kaksin käsin rampista kiinni (oltiin keulalla odottamassa sopivaa hetkeä, jona voitiin laskea ramppi rantaa vasten), kun ensin veneen ulkopuolella keikkuneelle rampille rynni Caro ja heti perässä Leo. Estäpä siinä nyt n. 75 kiloa uppiniskaista koiraa, kun on molemmat kädet varatut ja kiellot kaikuvat kuurojen paviaanien korville. x) 

Noh, muutaman sekunnin ajan ne siinä kumpikin yhdessä keikkuivat, kunnes Caro ponkaisi järveen komeassa meritähtiasennossa ja vähintäänkin yhtä komeasti sätkivät samantien perässä loikanneen Leksankin noin viisimetriset raajat. Oli kuulkaas hurja näky se. :p Onneksemme olimme rantautumassa hiekkapohjaiseen rantaan, joten veden alla odotti pehmeä lasku kivikon sijaan eikä mitään sattunut. Jos nyt ei siltikään toistettaisi moista uimahyppyepisodia uusiksi ihan tuossa heti kohta, jos suinkin saisin pyytää, pojat...












Noin muutoin reissu sujui oikein sutjakasti ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Sääkin helli siihen malliin, että vaikka lauantaina silloin tällöin sateli ja ukkonenkin ilmoitteli olemassaolostaan, ei veneessä tarvinnut kyhjötellä sadetta pitämässä puolta tuntia pidempään. Uimamaisteri Caro on ihan selvästi saamassa Kallesta uimakaverin kesän tästä pidemmälle edetessä, vaikka vielä toistaiseksi pienemmän uiminen on ollut enemmänkin sellaista rantavedessä läpsyttelyä. Enemmän Kalle silti ui kuin Leo, jonka pääaktiviteetti myös tämän kesän venereissuilla on paatissa yksinään nukkuminen.










Seuraavassa postauksessa julkaisen loput reissukuvat ja kertoilen ainakin Caron ja Kallen nykyisistä väleistä eli siitä alkaako tuo meidän "ainoan lapsen syndroomasta" kärsivä otus hiljalleen ymmärtää pennun touhotuksen päälle vaiko ei ja mitä Kalle on tuosta isosta urvettajasta mieltä. :)


torstai 5. kesäkuuta 2014

Bongailemisiin

Se tuo Karvahelvetin isäntä meni ja bongaili talouteemme uuden (no vanhan, tosi vanhan. Ikä tosin on vielä ainakin toistaiseksi pelkkien arvailujen varassa) putken, kun ei vissiin kestänyt enää kuunnella emännän jatkuvaa kovaäänistä märinää, mikään omistamistamme putkista kun ei ylettänyt lähellekään uusia naapureitamme. Niin, niitä lintuja siis. ;) Ja kyllä kuulkaas nyt ylettää! Putki on tarkalleen ottaen sellainen kuin Pentacon f/5.6 500mm ja niin, kyllähän tuolla riemumielin kuvailee, vaikka valmistusvuosi huiteleekin hyvän matkaa viime vuosituhannen puolella ja kokoakin piisaa siihen malliin, että ilman jalustaa on aivan turha yrittää yhtikäs mitään valokuvaamisen tapaista. Eipä se ole niin justiinsa, kunhan vaan pääsee LÄHELLE. :)


NÄLÄKÄÄÄÄ!!!


Kevyttä sisaruskateutta havaittavissa.


Mutta niin, blogi aktivoituu tämän postauksen jälkeen seuraavan kerran tuossa ensi viikon alkupuolella, sillä loppuviikko (siinä missä oikeastaan koko tämä viikon alkuosakin) pitää sisällään sen verran tuntuvan määrän kaikenlaista haipakkaa, ettei blogille jää hippustakaan aikaa. Palaillaan paremmalla ajalla! :)