lauantai 18. heinäkuuta 2009

Mitä silloin todella tapahtui?

Kauan siitä juhannuksesta nyt on aikaa, kohta kuukausi? On siis äärimmäisen ajankohtaisen aiheen, juhannusaaton, kuvakertomuksen aika! Eli seuraavassa tuhti paketti siitä kuinka totaalisen pihalla meillä juhannuksena oltiin.





Kaikkihan alkoi siitä, kun ihmiset saivat päähänsä, että juhannusaaton puistoretkestä on tehtävä jokavuotinen perinne, oltiinhan tuota perinnettä jo peräti yhden kesän ajan vaalittu. Miksi siis katkaista hyvin alkanutta putkea.







Ja voi kuinka määrätietoisesti, pitkin askelin, lähdimmekin sitä perinnettä pitkittämään! Ei ollut epäilystäkään siitä, että nyt oltiin tosissaankin sen kuuluisan jännän äärellä.









Toki suuren maailman mysteerit vaivihkaa hieman jännittivätkin, toisia hieman enemmän kuin toisia. Matkan varrella oli kuitenkin rutkasti paikkoja, joihin piiloutua liialta jännältä. Omistajat olisivat toivoneet, että noita paikkoja olisi ollut vähän vähemmän...







Furminointi ei olisi Pätkikselle tällä kertaa oikein maistunut, mutta minkäs teit, kun valjaissa olit. Onneksi se lopputulos miellytti kaikkia osapuolia ja kameralle kelpasi jälleen poseerata.





Hetkittäin puisto tuntui vallan ahtaalta ja ruuhkaa varsinkin erinäisten nähtävyyksien ympärillä riitti.







Puiston komein taideteos, Suuri Kivi, oli nähtävä oikein läheltä. Sen varjossa Sinnin oli mukava levähtää.





Ja läheltä nähtiin myös jotain muutakin mielenkiintoista. Kas, pikaruokaa ja oikein nenän eteen tarjoiltuna! Pikaruoka tosin lensi pois ennen kuin Pätkis ehti tehdä elettäkään sen syömispuolen suhteen...







Poseeraus sujui kissoilta mallikkaasti mitä nyt tuuliolosuhteet ajoittain hieman kuvauksellista kampausta sotkivatkin.





Välillä venyteltiin vasten juhannuskoivua tai sitten muuten vain näytettiin aivan oravan mehevää pakaraa haikailevalta metsästyskoiralta. Ja haukuttiin päälle.





Jossain vaiheessa juhannusaattoa se meno hyytyy meillä kaikilla, ihan luonnollistahan se on, ja niin kävi myös tällä kertaa. Ei tahtonut enää tassu osata toisen eteen, ei vaikka kuinka maaniteltiin. Liikaa raitista ilmaa vissiin ja liikahan on liikaa oli kyse mistä tahansa.





Ei siinä muu auttanut kuin tilata taksi, joka veikin juhlavähen leppoisasti keinahdellen takaisin oman kodin ovelle. Ei pöllömpi päätös juhannusriennoille. Ensi vuonna uusiksi!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Maistuis varmaan sullekin?

On olemassa ihmisten silmin niin kovin arkisilta vaikuttavia asioita, joita pienet kissan aivot eivät yksinkertaisesti vain voi käsittää. Kuten esimerkiksi heijastavat ikkunapinnat. Niiden maailmaan on nyt Pätkiskin päässyt, kiitos uudehkon parvekkeelle sijoitetun kiipeilytelineen, joka mahdollistaa naapuruston pällistelyn entistä korkeammalta.





Niin, naapuruston, ikkunan takana häämöttävien herkullisten viherkasvien sekä omituisten kissojen, jotka tuijottavat äimistyneinä lasin takaa, mutta eivät kuitenkaan koskaan yritä lähestyä vastapuolta. Hyvin hämmentävää!






Siinä sitä olisi päivällistä kerrakseen, mutta kun se heijastava pinta on ikävästi nälkäisen suun ja virkistävän aterian välissä. Jopa sienet voisivat maistua, noin niin kuin kokeilumielessä!




Kaktusten piikit kuitenkin hieman epäilyttävät...




Ne saattaisivat pistää ikävästi ylähuuleen, mikä saisi isommankin katin parkumaan...




...joten pelkkä ajatuskin vetää kissan naaman nutturalle eikä ikkunan takainen tarjonta houkuttelekaan enää entiseen tapaan. Ei ainakaan seuraavan viiteen minuuttiin, kunnes aiemmat pohdinnat ovat vaipuneet unholaan ja kielletty vitriini herättää jälleen hajamielisen olennon huomion.




Makoisiltahan ne vesikupissa lilluvat rönsyliljan pistokkaat maistuisivat, ei siitä mihinkään pääse.