Varjo

Niin se meni viikonloppu Karvahelvetissä ja vastoin monien olettamuksia jokainen kolmesta kissasta on edelleen hengissä eikä taisteluarpiakaan olla jaeltu mitä nyt muutamaan otteeseen vähän sähisty ja selkäkarvoja pörrötelty, jotta vastapuoli pysyisi hieman kauempana. Alussa on luonnollisesti hyvin tärkeää jutella vähän tuosta henkilökohtaisesta koskemattomuudesta.

Ja kuten aiemmin vihjailin, ovat katit tosiaan toisilleen ennestään tuttuja. Varjon emäntä marjuli on nimittäin Sinnin ja Pätkiksen edellisen omistajan sukulaisia, joten yhteisissä hoitopaikoissa on tullut muristua ennenkin, joskin edellisestä kerrasta on jo vuosia aikaa. Tämän vuoksi kissojen käytös onkin verrattavissa ensitapaamiseen: viimeinen virhe on luottaa, ettei vastapuoli sittenkään halua tappaa. Ei mitään sen vakavampaa vainoharhaisuutta siis.

Älä ny jumankauta koko ajan kuvaa!

Varjo ei turhia kursaile vieraillessaan. Se suhtautuu ennestään vieraaseen lomapaikkaansa kuin omaan tuttuun kotiinsa: nukkuu yöt sängyn jalkopäässä kuin olisi tehnyt niin aina ja tunkee syliin nukkumaan kovaan ääneen kehräten, kuulostaen lähinnä moottoriveneeltä. Se on siis aivan pokkana vienyt Sinnin paikan ja mikä kummallisinta, yleensä niin kovin mustasukkainen Sinni antaa sen myös tehdä niin. Ei puhettakaan, että nukkuma-aikaan yritettäisiin taistella samasta yöpymispaikasta saati sitten pitkistä iltatorkuista allekirjoittaneen sylissä. Herää jo epäilys, että kissamaailmassa on jokin kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan talouden pienin saa poikkeuksetta parhaan kohtelun eikä asiasta sovi mutista, ainakaan ääneen. Pahaa silmääkin annetaan vain vaivihkaa.

Pätkis on muuten päättänyt, että Varjosta tulee sille paras kaveri eikä vastaväitteitä hyväksytä. Se on ollut enemmän kuin innostunut pääsemään nuuskuetäisyydelle, vaikka varsinkin vierailun alussa vastapuoli osoittikin selviä vetäytymisen merkkejä. Pois se ajatuskin, ettei heti voisi kaveerata! Koiramaisen ragdollin mielestä pelkkä ajatuskin on absurdi. Tämän vuoksi mennyt viikonloppu näytti lähinnä tältä:

"Miksei se tykkää musta?"

"Älä sano, että se kyttää mua taas?"

"Anna mun karvata tää pöytäliina ihan ite ja mee pois!"

Varjo siis meni edeltä ja Pätkis seurasi perässä ilmeestä päätellen hyvinkin pettyneenä, mutta kuitenkin optimistisena uskoen, että vielä koittaa hetki, jona Varjo käännähtää ja ryntää viikset väpättäen Pätkistä puskemaan ikuista ystävyyttä vannoen.

Vaan eipä voi väittää, etteikö tunne olisi syvällä sisimmässä molemminpuolinen: myös Varjo erehtyy hetkittäin vihjaamaan, että vastapuolen olemus kiinnostaa enemmän kuin kilo kissankarvoja sohvan alla. Erityisesti eilen sunnuntaina eli kolmantena iltana uskallettiin jo vaihtaa pitkiä katseita ilman, että tarvitsi heti katsahtaa pois tai urahtaa toista tekemään niin. Olisikohan tuossa toisessa sittenkin potentiaalia unikaveriksi?

Torkkuja voidaan toki jo ottaa jopa alle metrin päässä toisesta eli ajatus yllätyshyökkäyksestä ei putkahda mieleen aivan niin usein kuin ensimmäisinä päivinä. Lopullinen jään murtuminen odottaa silti vielä hetkeään, mutta se tapahtuu kyllä, ehkä jo tänään.

Sinnillä ja Varjolla ystävystyminen tuntuu vievän kaikkein eniten aikaa, ne kun ovat keskenään niin samanlaisia, että voisi sisaruksiksi luulla: pieniä, ketteriä, uteliaita ja huomionkipeitä. Samankaltaisuuden kuulee jo sähinän intensiivisyydestä: toisen metkut tiedetään ennen kuin se on niitä edes tehnyt ja voi mokoma kuinka huvittaisi vähän painimatsiakin ottaa!






On Varjon vierailussa yksi valtava haittapuolikin ollut emmekä etukäteen voineet mitenkään arvata mihin mittasuhteisiin kyseinen ongelma voisikaan paisua. Karvahelvetin ihmisväki on nimittäin kissojen touhuja seurailtuaan täysin vakuuttunut siitä, että helvetissämme tulee olemaan aivan liikaa kissattomia neliöitä sen jälkeen, kun Varjo lähtee takaisin omaan kotiinsa. On melko selvää, että asialle on tehtävä jotain. Mitä pikimmiten, sen parempi.