keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lainareviirillä

Ei se kummoista mielikuvitusta vaadi, jotta arvaa mitä Carolus puuhaili päivät pitkät aiemmin mainitulla mökillä. :) Se nuuskutti läpi kaikki nurkat ja puiden rungot (no okei, ei ehkä aivan kaikkia runkoja kuitenkaan, niitä kun meinaan piisasi silmänkantamattomiin ja siitä pidemmällekin), paimensi laumaa, kaivoi jumalattoman kasan monttuja (olipahan meillä ihmisilläkin sitten jotain tekemistä, kun niitä täyteltiin vain huomataksemme pian saman montun olleen jälleen ympäriinsä räjäytetty, ehheh ja voi huokaus!), vahti reviiriä, haukkui satunnaiset läheisellä tiellä kulkijat, viskoi käpyjä sinne tänne ja tietysti myöskin ui siinä samaisessa järvessä, jonka jäällä osallistui elämänsä ensimmäisiin pilkkivalvojaisiinsakin tuossa menneenä keväänä.







Vaan sen verran on koiraotus kerrostaloelämään tottunut, että ei sitä huvittanut yksinään pihalla hengailla, ellei siellä muita seurana ollut. Siellä se terassilla oven luona makoili ja sisälle kysyvä ilme naamallaan haikaili, jos vähänkään yritettiin vihjailla, että "oohan ny hetki keskenäs ja nauti omasta pihasta". Samanlainen se on kyllä aina Hollolassakin ollessamme ollut eli sisälle ihmisten seuraan haluaa, vaikka monesti olisi vinttikamujakin pihalla viihdykkeenä. Tottumiskysymyksiä varmaankin, vaikka toisaalta samanlainen se oli kyllä Sisukin toisin kuin aiemmat samanrotuiset edeltäjänsä, joista jokainen oli ainakin muistaakseni äärimmäisen hyvin vaikka täysin yksinäänkin ulkona viihtyvää sorttia. Noh, en nyt ala vannomaan ihan jokaisen osalta, vanhan ämmän muisti kun voi jo hieman reistailla eikä niitä koiriakaan ihan vain muutamaa vuosien kuluessa niissä nurkissa asustellut, kuten olen joskus jo kertonutkin. :)

Tähän perään liuta kuvia mökin lähellä sijaitsevalta pieneltä uimarannalta, jonne suuntasimme rääpäleenuittohommiin (ja myös muutama otos turkinkuivattelusta ilta-auringossa kylpevällä terassilla). Normaalisti emme virallisille ihmisten uimarannoille millään ilveellä tunkisi (jotkut käytöstavat ne on meilläkin, vaikkei aina uskoisi. :D), mutta koska kyseinen ranta on hyvin syrjäinen ja noin elokuun lopulla kaiken lisäksi jo täysin autioitunut, uskalsimme koiraa siellä dippailla. Ja otushan toki tykkäsi, tietysti, koska tuo uiminen nyt vaan on aivan parasta maailmassa, IKINÄ!














































8 kommenttia:

  1. Voi kuin tol hutkul on sit lempeet silmät!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia,tulee kesä mieleen.Kiitos muuten
    lounas seurasta, katselin ruokatauolla Caron
    pentukuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja hei, tosi vaarallista tommonen pentukuvien kattelu. Iskee äkkiä paha pentukuume. :p

      Poista
  3. Ihan mahtis blogi sulla! Pakko fanittaa. Tyks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon! :p Kiva, että tykkäät!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)