tiistai 3. marraskuuta 2009

Kissakuvahaaste 122: Aisti

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, osallistutaan meillä pitkästä aikaa myös Kissakuvahaasteeseen. Tällä kertaa valokeilaan pääsee vuorostaan Pätkis, jota ei ole hetkeen blogissa nähtykään - ei ole nääs tuo poseeraaminen oikein maistunut kaiken torkkumisen, uinumisen ja velttoilun keskellä. Tosin sitähän se Pätkiksen elämä on läpi vuoden vuodenajoista riippumatta.

Jokaisella kissallahan on ne perinteiset viisi aistia: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Ei niistä sen enempää, sillä Kissakuvahaasteen kuudentena aistivaihtoehtona oli paljon jännittävämpi 7. aisti. Sehän me tietenkin tässä nyt käsitellään.



Kuvassa Pätkiksellä on tuo seitsemännen aistin tyypillisin ilme, jota on hyvin vaikea olla huomaamatta tuon aistin aktivoituessa. Aistiin kun ei liity pelkkä ilme ja korvien vinksahtanut asento, vaan myöskin päätön säntäily huoneesta toiseen, Sinnin niskaan hyppiminen, sähinä, murina, kaareva häntä ja pörröiseksi posahtanut turkki näin muutamia mainitakseni.

Ja mistä tämä aisti sitten kertoo? Mielestäni se aisti on Pätkiksen jalostuksen myötä kadonnut kissamaisuus, joka hetkittäin palaa hiipien Pätkiksen mieleen ja aiheuttaa villiin kissapetoon viittaavaa käytöstä. Joka nurkan takana voi olla kotikissan niskanahkaa himoitseva saalistaja tai mahdollinen maukas uhri, joten ruumis virittäytyy äärimmilleen ja reagoi pienimpäänkin ärsykkeeseen - myös niihin täysin päänsisäisiin, jotka taitavat olla pelkkää hepuloivan kissan mielikuvitusta.

PS. Kissakuvahaasteen ylläpitäjälle muuten sellainen tieto, etten päässyt lisäämään tätä osallistumistani osallistujalistaan (kommentti kyllä lähtee, muttei ilmesty näkyviin minnekään) ja lisäksi sähköpostiosoite heittää erroria eli en pääse tekemään myöskään vikailmoitusta mitään muuta kuin tätä kautta. :(

4 kommenttia:

  1. Heippa. Viestisi oli kyllä tallentunut kaksin kappalein tietokantaan joten ei se hukkaan ole mennyt. Muutamien selainten viestit menee valitettavasti aina roskapostisuodattimeen vaikka kuinka monta kertaa hyväksyisin ne ilmoituksen yhteydessä. Linkkilistassa on sähköpostiosoite johon saa ottaa yhteyttä. Ilmeisesti myöskään vieraskirja ei toiminut?

    VastaaPoista
  2. Juu tosiaan yrittäessäni lähettää saman viestin toiste sain ilmoituksen, että olen saman viestin lähettänyt jo aiemminkin. Kuitenkaan kumpaakaan yrityksistäni ei näkynyt missään. Kuten tuossa tekstissänikin jo tosiaan kertoilin, sähköpostilinkin klikkaus aiheutti error-ilmoituksen, eli en päässyt sitäkään kautta yhteyttä ottamaan. Vieraskirjaa en yrittänyt sitten sitä ensimmäistäkään kertaa ajatellen, ettei sekään kuitenkaan toimi.:D

    VastaaPoista
  3. Hyvä ilme tuolla kissalla :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä tai häiriintynyt, taitaa olla sama asia.;p

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)