maanantai 30. marraskuuta 2009

Kissadokumentti

Mitä tekevät öisin ne kissat, jotka jo monta sukupolvea sitten unohtivat kuinka selvitä luonnossa omavaraisesti saalistaen itse oman ruokansa, löytää turvallinen yösija ja taistella reviiristään ties millaisten petojen kanssa? Entä ne, jotka luulevat, että on olemassa vain kolme kissarotua: kaikkein ylivertaisin eli kyseinen kissa itse, se ärsyttävä turhake, joka vie aina parhaat nukkumapaikat ja puolet isäntäväen huomiosta, sekä ne karvaturjakkeet, joita on niin monen eri näköistä kuin on niitä kyläpaikkojakin, joihin toisinaan joutuu lähteä vierailulle, vaikkei oikein tahtoisikaan.






kerron mitä ne sellaiset kissat tekevät. Ne katsovat yön pimeinä tunteina kissadokumentteja eivätkä vakuutteluista huolimatta suostu uskomaan, että on olemassa myös pyramidien sisuksiin uhrilahjoiksi muumioituja kissoja, metsissä viekkaan näköisesti luikkivia villikissoja ja niitä, joilla ei ole karvoja ollenkaan, mutta joita kuitenkin niin kovasti näytetään televisiossa palvottavan. Ja ne erilaiset maukaisut, joita kissadokumenttien kummalliset kissat päästelevät! Ne ovat jotain niin outoa, ettei ole tosikaan ja niille on aina heristettävä korvaa, ihan varmuuden vuoksi.







Joskus lyhyempikin kissavideo riittää herättämään hämmennystä. Tämä video saa Pätkiksen ja Sinnin suorastaan suunniltaan joka kerta, kun sitä katselen - tänäänkin, kun videon blogia varten etsin ja läpi vilkaisin. Voitte vain kuvitella kuinka pikaisesti päiväunet saatiin päätökseen ja alkoi armoton näytön taakse vilkuilu ja nuuskiminen äänilähteen paikantamiseksi. Ei ne koskaan opi. Mites muiden kissat, herättikö puhuva kattikaksikko muuallakin suuria tunteita ja hämmentyneitä ilmeitä?

12 kommenttia:

  1. Savu hetken tuijotti näyttöä, mutta muuten meidän kolmelta kissalta ei herunut huomiota.

    VastaaPoista
  2. Heh, kovin erilainen vastaanotto kuin täällä!

    VastaaPoista
  3. Kollo nosti päätään kesken unien, mutta nukahti taas pian uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Eih, ja meillä juostiin vielä kolmannellakin kerralla toisesta huoneesta näyttöä tutkimaan.x)

    VastaaPoista
  5. Hahhaa, meidän laiska anti-kisu ei edes korvaansa lotkauta. Tv:stä se ei ole ollut kiinnostunut koskaan, oli siellä sitten tarjolla formulaa, muotia tahi kissadokumentteja. Eikä nuo kissojen jututkaan tunnu videomuodossa kiinnostavan, vaikka emännän mielestä ovatkin älyttömän suloisia =)

    VastaaPoista
  6. Himputti! :p Ei meilläkään noin YLEENSÄ töllöä katella, mut hyvin monet eläinohjelmat kiinnostavat ja erityisesti silloin, jos niissä on kiehtovaa ääntelyä mukana.

    VastaaPoista
  7. Meidän katit eivät reagoi noihin ääniin mitenkään, liekö iällä jotain merkitystä. Kun minä miukasen oikein surkealla äänellä, niin Petteri tulee minua lohduttamaan. Luulee minua ehkä pikkukissaksi(kaikkea sitä kissahullu tekeekin).
    Sonja tosin tykkää katsella telkkarista luonto-ohjelmia.

    VastaaPoista
  8. Sekin voi tietysti olla syynä ihan kuten simppelisti kissojen luonne-erotkin. Tokihan toiset ihmisetkin kiinnostuvat eri jutuista kuin toiset. Meillä Pätkis vastaa myös ihmisen maukumiseen - käytännössä meillä mau'utaan puolin jos toisin ihan päivittäin - että kyl sitä hölmöillään täälläkin.;)

    Yllättävää kummiskin, että kommenteista päätellen harva kissa innostuu kissavideoista. Luulin sen olevan paljon yleisempää, ku kotona pyörii peräti kaksi niistä kiinnostunutta otusta. Hmm.

    VastaaPoista
  9. Hah, mä katoin videon ensin kuulokkeet päässä mutta päätin sitten testata meidän kissoja ja niin vaan meni Ulla kajarin takaa etsimään kissoja ja purisemaan niille takaisin :D Ruudun kuva sitä tosin ei kiinnosta.

    VastaaPoista
  10. Jes, lopultakin jonkun muunkin kisut reagoivat!:p Ja tosta innostuneena meilläkin taas kiusattiin katteja laittamalla video päälle pilaten samalla niiden hartaat iltatorkut.x)

    VastaaPoista
  11. Näin paljon myöhemmin kommentoijana: meillä kummatkin kissat meni ihan sekaisin. Toinen heräs uniltaan haistelemaan ja kurisemaan takaisin. Toisen häntä näytti lähinnä megakokoiselta pulloharjalta joka kerta, kun tuon videon soitti. :D

    VastaaPoista
  12. :DD Sun ois pitäny videoida ne kattien reaktiot ja laittaa se pätkä YouTubeen myöskin.:D

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit! :)