Sillä välin, kun Pätkis painelee polleana pitkin Hollolan aidattua pihaa koiruuksia sivummalle sähisten, on Sinnillä toinen ääni kellossa. Vierashuoneessa, omien tavaroiden keskellä, sillä on ihan hyvä olla eikä se kissatarhassakaan olemista enää kummemmin kammoa (alkureissusta jännittää sitäkin, mutta jännitys helpottaa päivien myötä), mutta auta armias, jos se joutuukin esimerkiksi keskelle isoa olohuonetta. Ihmisiä, koiria, iso tila: apua hirveetä! Meillä uskotaan, ettei pieni jännitys tapa ja ajan myötä rohkaistuu arempikin jännäkakkahousu, joten ollaan aina välillä kannettu myös Sinniä noihin vilkkaampiin oleskelutiloihin hengailemaan. Jostain syystä aina iltaisin uskallusta löytyy enemmän, liekö syy jo yöpuulle suunnittelevien koirien ja vähän verkkaisemmin paikasta toiseen löntystelevien ihmisten. Kun talon vakituiset asukkaat painuvat yöpuulle ja jäljelle jää vain oma lauma, muuttuu Sinninkin käytös. Se alkaa tutkia innokkaana paikkoja ja ehkä jopa makoilee keskellä lattiaa aivan kuin kotonaan olisi.
Sinnepä et oo muuten menossa, Pätkis...
Koska Sinni on pääasiassa niin arka, ettei uskalla kuin kököttää jossain suojassa ja Pätkis taasen luonnostaan ihmisten lähellä pysyvää sorttia, voisi Hollolan talon ovea pitää aamusta iltaan apposen auki ilman kummempaa pelkoa kissojen katoamisesta. Toki Sinni kyllä saattaisi piiloutua pihamaalla hyvinkin ovelaan paikkaan, minkä vuoksi on parempi, ettei se pääse ulos vapaana ollenkaan. Isoin huolenaihe on Leevi, sillä Leevin elämän yksi päätavoitteista tuntuu olevan karkaaminen, joskin useimmiten ne "onnistuneet" karkailuyritykset päättyvät jo etupihalla suoritettuun ruohon syömiseen ja talvisin hankeen uppoamiseen. :p En ole varma onko se koskaan ehtinyt kotipihaa kauemmas, mutta ihan turvallisuussyistä Leeviä ei ilman valjaita taikka tarhaa ulkoiluteta. Leevi on nopea kirmaaja eikä arastele mitään, joten varsin potentiaalinen kotoa karkaaja se on.
Aina silloin tällöin joku ihminen - puruaivoja kun ollaan kaikki aina välillä - unohtaa, että joko Sinni taikka Leevi on talossa vapaana ja joku ulko-ovista jää auki. Näin kävi myös viime reissulla. Tovi siinä kissaa huolestuneena etsittiin, kunnes katti löytyy makkarista peittojen alle visusti piiloutuneena. x) Ja kun hyvä paikka oli löytynyt, siellä myös pysyttiin. Kyllä siinä valehtelematta taisi vähintään se kahdeksan tuntia vierähtää... Lopulta oli pakko kantaa katti vierashuoneeseen syömään ja vessaan, se kun ei tuntunut lähtevän piilostaan itekseen enää ikinä. Ihme jumittaja!
Mitä täällä tapahtuu?!
Njaa-a, lieköhän tää ny oikeesti on turvallista, kellekään...
Vähän väsyttäis kyllä.
Uni tuli.
Sinnin vielä keskittyessä päiväpeiton alla sammaloitumiseen, nähtiin peiton päällä omanlaisensa ihmeellisyys: Caro ja Leevi vetäisivät yhteiset päivätorkut, kissa ihan kiinni koiran selässä! Enpä muista koskaan ennen moista ihmettä tapahtuneen, sillä meidän katit eivät totisesti vastaavan kaltaiseen tilanteeseen suostuisi. Koirabakteereja, iik! Caro oli ymmärrettävästi jokseenkin epäluuloinen Leevin aikeiden suhteen suunnitellen aivan selvästi jopa paikalta livahtamista, mutta rentoutui, kun vähän silittelin tyyppiä ja kehoitin rauhassa nukkumaan vain. Kaikkihan oli enemmän kuin hyvin. Joten siihen sängylle se ison mottipäänsä tömpsäytti ja kohta uskalsi jopa silmänsä sulkea, aidosti nukkuakseen, Hollolan hurjimman saalistajan kehrätessä onnessaan vasten kaverin lämmintä selkää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! :)