Monesti sitä tulee lähdettyä koiran kanssa lenkille päättämättä sen kummemmin etukäteen minne ollaan sillä kertaa matkalla. Fiilis johdattaa. Tänä sateisena tiistaina räpylämme lompsivat aivan huomaamattamme läheiseen metsään, jossa vähintään kerta viikkoon käymme temmeltämässä, siellä kun useimmiten koiruus voi juosta huoletta vapaana, kunhan ihmisseuralainen vain muistaa tarkkailla ympäristöään muiden kulkijoiden varalta. Näin oli tänäänkin eli pääasiassa vapaana sai Caro kirmailla, mitä nyt jokunen suunnistaja ja yksi koira reissullamme bongattiin, vaan eipä noista meille haittaa koitunut sen enempää kuin meistä niillekään, ihmisosapuolet kun havaitsivat toisensa jo hyvissä ajoin ennen onnellisina mättäitä nuuskutelleita koiruuksiaan. Mukavasti osaavat kaikki toisensa huomioon tuolla metsässä ottaa enkä muista siellä koskaan mitään ikävää selkkausta tapahtuneen.
Kukas perhana se siellä taas hiipii?
Vaikka sateiset syyspäivät eivät näin yleisesti ottaen miellytä, on niistä kuitenkin se hyöty, että lähitienoilla käy huomattavasti pienempi sutina mitä paremmilla keleillä. Asumme tosiaan aika koiravilkkaalla alueella mikä monesti harmittaa, koska vapaanajuoksutuspaikat ovat sen tähden harvassa ellei sitten tosiaan hyppää autoon ja karauta kauemmas kotinurkilta. Noh, onneksi on edes yksi suuri lähimetsä, joka lohduttaa, ja kaiken hyvän lisäksi tällainen opiskelijan renttu pystyy juoksuttamaan elikkonsa päivällä, kun suurin osa kansasta on vielä tiukasti työn ääressä ja saapuu metsään kuhisemaan vasta tunteja meidän jälkeemme. :p
Mmmmmun keppi!
Tänään me tosiaan kuhistiin aivan kahdestaan eikä ollut kyllä retkessä mitään valittamista, vaikka vettä välillä vähän tihuttelikin. Siellä oli taas tarjolla keppiä ja käpyä ja vaikka mitä, joten paluumatkalla koiruus oli hyvinkin naatti kuten toki vastaavan reissun jälkeen tavallista onkin.
Päästyämme pois metsän siimeksestä kohtasimme suuren vesilammikon, josta Caro kovasti halusi vettä litkiä. Kukapa minä olisin ollut sitä kieltämäänkään, janoista koiraa.
Lääh...puuh...lääh...puuh...
No siinä sitten, kun kännykkääni taskusta kuvausvalmiiksi räpelsin juovasta koirasta kuvan ottaakseni ja koittaen varoa pudottamasta kapulaani veteen, lösähti otus varoittamatta suoraan keskelle lammikkoa aivan kuin vihjatakseen, ettei jaksaisi löntystää enää metriäkään. Kerta se oli kuulkaas ensimmäinen tuokin! :D
Zzzzzzz...
Vaikka ensin myönnän ääneti mielessäni parkaisseenikin miettiessäni kuinka pirussa saan kuskattua koiran kylppäriin pesulle ilman, että koko eilen imuroitu kämppä, erityisesti eteinen, olisi seiniä myöten kurassa, niin eihän siinä kauaa voinut nauramatta tuota hömelöä tuijottaa! Siinä sen annoin hetken torkut ottaa ennen kuin hoputin voipuneen raasun liikkeelle ja kaiken sorttisia heinikoita pitkin kulkien, nelijalkaisen mahakarvoja vaivihkaa kuivaten, me sitten lopulta sen oman kylppärinkin saavutimme. Ja ihme kyllä suht' siistiltä tuo eteisen lattia edelleen näyttää, vaikka koira kylkiään myöten kurassa lammikosta noustessaan vielä olikin... Ei se onneksi ole niin vakavaa tuon siisteyden kanssa. Jos olisi, ei tässä taloudessa olisi koiraa ensinkään sen enempää kuin noita karvaa ja pellettejä ympäriinsä kylväviä kissanretaleitakaan... ;)
Meil pitää mennä koko kämpän läpi ennenku pääsee koiraa putsaamaa. Kysyin ja sain luvan säilyttää koiran pyyhettä pyöräkellarissa. Siel on hyvä kuivata ja putsata suurimmat, ennenku sisää tuo koiruuen.
VastaaPoistaVoi ei, mahtava veto!:D
VastaaPoistaNää "mä en kestä enää yhtään"-temput on kyllä monesti ihan parhaita. :D
ps. Meillä koiran pyyhe on heti oven vieressä eteisessä ja itse kuivaus- ja hiekanvaristusoperaatio tapahtuu rappukäytävässä!! Salaa naapureilta tietysti! ;D
VastaaPoistaPartapappa, juu se on kätevää, jos voi viimeistään etuoven nurkilla ne jalat putsata, ettei suotta sotke koko asuntoa. :) Meillä on vakituisesti tassupyyhe heti ovensuussa pahimpien sotkujen putsaamiseen ja kylppärikin onneksi eteisen jatkeena eli yleensä aika hyvin saadaan kurat pois. Se tietty on oma juttunsa, jos koira keksii heittää vaikka eteiseen mahalleen samantien kun päästään sisälle, vaan tänään ei onneks semmosta tehny. :p
VastaaPoista- - -
Jenni-täti, tommoset temput on niitä, mistä saa parhaimmat naurut, ku pääsee siitä alkujärkytyksestä. :D Se on ihme monissa koirissa, että kaikki mikä on erityisen sottasta, on myös erityisen kivaa. :p
Jenni-täti, hyi teitä! ;D Me koitetaan aina kävellä nurmikolla/lumihangessa ennen ku tullaan räpylöimään käytävään, jos vaan suinkin mahollista. Eihän se aina auta tietenkään, mut pahimmat mömmöt jää pihalle. Monesti me myös kävellään portaat ylös märkinä päivinä, ettei ainakaan hissin lattia oo aivan kammottava meiän jäliltä. Rapuista ei onneks nää tassunjälkiä, ne on sen verran kätevän väriset. ;)
VastaaPoistaVoi, hän ihan väsähti :))
VastaaPoistaMoi, komea sakemanni sinulla ja hienot kissat. Minullakin on ollut aikanaan onni omistaa sakemanni, nyt on vaan näitä pienempiä kavereita joten karvaa ja kuraa piisaa meilläkin :)
VastaaPoistahenni, niin se mokoma teki! Harvemmin ihan noin totaalisesti paitsi ehkä kesäkuumalla. :p
VastaaPoista- - -
Jaana, moi ja kiitokset elukoiden puolesta! :) Piti oikein vilkasta blogisi puolelta mimmonen lauma sulla on ja olihan siellä vaikka mimmosta menijää näköjään. :p Ei tuu varmasti aika pitkäksi noin monen otuksen kanssa!